Ihmisiäkin on niin paljon, että tuntuu tyhmältä, miten jokaisen elämällä voisi olla joku tarkoitus. En oikein usko siihen että "olemme täällä oppimassa". Mutta kuten otsikossa, tähtiä on avaruudessa paljon enemmän kuin ihmisiä Maapallolla. Galaksejakin on enemmän kuin ihmisiä maapallolla. Täytyy melkein uskoa että jollain niin isolla, on jokin tarkoitus.
Maailmankaikkeudessa on aika paljon tähtiä
Peace & Love
2491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jumalan ajattomassa universumissa ei ole muuten yhtään tähtiä ,mikäli katsomme jumalaisen sielunlain perusteella laservalon takaa mustien aukkojen keskeltä taivaassa.Googleta jumalainen sielunlaki.
Uusimman arvion mukaan jonka teki saksalainen supertietokone, maailmankaikkeudessa olisi noin 500.000.000.000 galaksia, eli viisisataa miljardia (billions). Ihmisiä on vain 7.000.000.000, eli seitsemän miljardia. Nämä ovat karkeita arvioita.
tuhosi ainakin sionistien roskajoukkoa vähemmäksi,koska rupi kul lijutkut väittää
vieläkin,että" kaikki kansat kehittyivät heprelaisista Aatamista ja Eevasta."
Hämmennystä aiheuttaa "quantum entanglement", eli se miten todella pienet alkeishiukkaset saattavat vaikuttaa toisiinsa pitkien matkojen päästä, ikäänkuin välimatkoja ei olisikaan, niinkuin välimatkat olisivat illuusio. Silloin olisi vaikea sanoa missä ne tarkalleen ottaen sijaitsevat. Ne eivät sijaitsisi periaatteessa tarkalleen ottaen missään.
Yeshua muuttui jumalaisen sielunlain perusteella nimenomaan kidutuksen takia Golgatan ristillä homosta heteroksi, minkä ansiosta hän oli Rooman ensimmäinen
paavi Pietarikin.Näin ollen ihmiskunta ei kehittynyt suinkaan heprealaisista eli sionisti-
pelleistä eikä edes ihmisapinoista.
Noniin...
http://naurunappula.com/133569/ufokirjejpg.jpg
u osasista. Jos vain rocktähdellä olisi merkitys niin katsojia ei tarvittaisi. Jotkut katsojat nauttivat vain musiikista ja esityksestä, jotkut haluavat tulla itse rocktähdiksi ja ottavat mallia ja joistakuista tulee uusia rocktähtiä. Jokainen yleisöstä katsoo omasta näkökulmastaan ja rocktähti lavalla omastaan. Wau olen täällä lavalla kaikkien edessä! Olen kuuluisa, jippii!!! Kuitenkin, jos hän olisi yksin ei konsertti olisi ehkä niin mieluisa ilman katsojia. Ihmiset antavat toisillensa merkityksen; rocktähti yleisölle ja yleisö rocktähdelle. Kaiken lisäksi sinä olet sekä yleisö että rocktähti koska universumi on yksi eri näkökulmiin jakautunut skitsofreeninen mieli pelaamassa rooleja itsensä kanssa tyhjyyden reunalle tiivistyneessä näkyvässä maailmankaikkeudessa.
on myös universumin ajaton rock - tietty!
iilta täynnä on onnen odotusta!
Ikuisuuden-tango, sitä tässä tanssitaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10131931#comment-51307672
on naisellisen sielu eli tajuntakin,hänellä ei ole mitään luovuutta.Minä en varmaan
linkittele mitään ,vaikka Yeshua (eli Rooman ensimmäinen paavi Pietari) nousisi montusta ylös.
Huolestuttaa miten kaikenlaiset harhaiset ihmiset kirjottelee täällä juttujaan. Suoraan pöpilästä on teidän yeshua juttunne, eikä ketään kiinnosta, kun ei noissa jutuissa ole mitään merkitystäkään.
Että mulla ois naisellinen sielu, niin toi on sun omaa ihmeteltävää homofilosofiaa. Ja kun väität ettei mulla ole luovuutta, niin kirjoituksistani päättelet sillä tavalla, niinkö? Eihän tässä välttämättä luovuudella kirjoiteta vaan ohjelmalla (Implantilla) jota tuon jatkuvasti esiin tarkistettavaksi. Tämä on Raakkunan implantti jonka avulla vielä nousen valtaan suomessa. Hoop.
nettikirjoittelulla voi saada poliittista valtaa Suomessa,eli mitä muuta sinä naismoinen
raakkuna1 olet valmis tekemään valtaa saadaksesi?
Olet jälleen tampereen poliisi, ja niin tyypilliseen tapaanne asialla. Niin uskotteko että palstaa lukevat ihmiset ovat aivan ihmeissään tampereen poliisin laadusta, jolla osallistutte keskusteluun. Ensinnäkin se ilmentää tyhmyyttä, ja jatkuvaa sorto mentaliteettia, ja sellaista herjaamista joka ei ole hyväksyttävää, koska se on valehtelevaa, ja panettelevaa väärin perustein. Olet siis "kuksaa 2,sen" esittämään homofilosofiaan taipuvainen poliisi, ja varmaankin olet suurikokoinen mutta et kovinkaan älykäs, sillä jos Raakkuna osoittaa nettikirjoittelulla olevansa aina oikeassa, ja kykeneväni implantillani ennustamaan asiat oikein, niin tottakai Raakkuna nousee päättämään jatkossa Suomen poliittisista asioista. Ja saan sen aivan varmasti koko suomenkansan hyväksynnällä, ja siihen voi mennä vielä ennustukseni mukaan 2 vuotta. Hoop.
Se on totta että toi on kuksaa2, koska hän on täällä solkenaan puhunut naisellisista sieluista. Poliisi hän tuskin kuitenkaan on. Jos hänellä poliisin valtuudet on, niin pikkuisen pelottava ajatus on se.
pöpilästä!
raakkuna1 on todellakin naisellinen sielu eli tajuntakin,paneppa mutsias.
http://www.youtube.com/watch?v=hL-X53ze5O0&feature=related
Asennettiin kun olin 8-vuotias. Muistan välähdyksen ja sen jälkeisen sekavuuden sekä ajan häviämisen.
Osoita implanttisi laatu kirjoittamalla, ja niin saamme seurata tampereen poliisin kirjoituksia palstalla, jotka ovat aivan törkeitä ja asiattomia valheita ainoastaan. Salut.
Ei kannat ajatella liikaa, sitä alkaa pian elämään kuten itse haluaa.. Ketuttaahan se painaa paskaduunia koko elämän vain jonkin rahanpaskan takia, sitten kuolinvuoteella toivoo kunpa olisi elänäyt mieleisensä elämän. Oikeasti kun alkaa tarkemmin miettimään elämää, kuolemaa, ihmissuhteita ja universumia, niin saattaa huomata kuinka sairasta tämä "normaalius" oikeasti on.
Maailmassa on paljon tähtiä mutta ne kirkkaimmat ja isoimmat loistavat kauan ja erottuvat joukosta
Maailmassa ei ole yhtään tähteä.