Kannattaisiko ostaa jälkiehkäisypilleri?

Eli olen parisuhteessa ja olen käyttänyt jo 4 vuotta ehkäisypillereitä. Eilen kuitenkin unohdin ottaa pillerin, koska vietimme koko illan/yön sängyssä ja tänään aamulla otimme uusiksi. Yhtäkkiä hoksasin, etten ole ottanut pilleriä ja otin sen noin 30 min myöhässä.

Tyhjennysvuoto loppui tämän viikon alussa, joten tämä on ensimmäinen pilleriviikko meneillään. Aiemmin olen ottanut kaikki ajallaan ja tietysti pidättäydytään yhdynnästä nyt seuraavat 7 päivää. Olisiko järkeä hankkia j-epilleriä mahdollisesti sekoittamaan kroppaa?
4129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin ja merkki on Yasminelle.

Äänestä
  • Kuten ohjeissa lukee: ota yhteys lääkäriin

    Äänestä

Itse en ottaisi, mutta minä olenkin minä. Ehkäisyteho ei romahda sen 12h jälkeen, vaan alkaa HITAASTI laskea.

Oletan, että tarkoitit ottaneesi pillerin 12h 30min myöhässä.

Äänestä

Kiitos vastauksista. Olen itsekin aika skeptinen sen suhteen, että ehkäisyteho olisi mitenkään oleellisesti vähentynyt sen puoli tuntia myöhässä ottamisen jälkeen. Ja kyllä, otin tosiaan 12 h 30 min edellisen pillerin jälkeen.

Toisaalta en jaksa tästä enää stressata, kun olen kumminkin naimisissa ja lapsia me molemmat halutaan tulevaisuudessa. Tulkoot sitten, jos on tullakseen, muutaman vuoden sisällä niitä kumminkin hankittaisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oirjgeroigj kirjoitti:

Eli olen parisuhteessa ja olen käyttänyt jo 4 vuotta ehkäisypillereitä. Eilen kuitenkin unohdin ottaa pillerin, koska vietimme koko illan/yön sängyssä ja tänään aamulla otimme uusiksi. Yhtäkkiä hoksasin, etten ole ottanut pilleriä ja otin sen noin 30 min myöhässä.

Tyhjennysvuoto loppui tämän viikon alussa, joten tämä on ensimmäinen pilleriviikko meneillään. Aiemmin olen ottanut kaikki ajallaan ja tietysti pidättäydytään yhdynnästä nyt seuraavat 7 päivää. Olisiko järkeä hankkia j-epilleriä mahdollisesti sekoittamaan kroppaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu