Paavo Väyrynen on vastenmielinen

Juutalaisia vainotaan enää vain kauhistuksessa, mitäpä siellä ei vainottaisi.

Nato on hyvä (sinne pitää mennä). Myös Tarja Halosta on alkanut natottaa.

Miljardi ihmistä on paikallaan turvassa hyvässä Natossa maailma elvyttää.

Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa). Timo Soini on parhaimmillaan
oikea Natomies. Jussi Niinistö Nato on parasta. Me olemme vahvoja!

Patton ja Airo olivat täysin oikeassa! Juutalaiset on jo vapautettu ja koko
maailma elvyttää ja pitää elvyttää. Suomi rikastuu Natossa. Nato on hyvä.

Kansat vapautuvat. On hulluutta puolustaa lasten ruoskimista pahuudessa.

Meillä on ja pitää olla maailman uudenaikaisimmat aseet ja oikeat maat.

Joka puolelta yhtä aikaa on paras puolustus. Nato on paras puolustus.
Nato on humanitaarinen. Nato on maailman suurin rauhanjärjestö*.

Paavo Väyrynen on valittu Suomen vastenmielisimmäksi lukuisia kertoja.

Soini, Lipponen tai Sauli ovat toisella kierroksella. Kaikki kääntyy hyväksi.

Tarja Halonen ei asetu enää ehdolle Natoa vastaan.

Myös Tarja Halonen onnitteli Natoa (Martti Ahtisaari on hyvä).

Koko vapaa maailma on yhtä. Maailman historialliset tapahtumat vyöryvät
silmiemme edessä. Me emme hyväksy mitään vihapuheita vaan hyvyyden.

http://www.youtube.com/watch?v=88UzCdteq0M

Maailma on yhdistynyt hävittämään pahan. Aivan kuten hyvä johtaja halusi.

Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Ketään ei jätetä köyhäksi. Koittaa uusi huomen!

Me olemme jo siellä rakentamassa tuotantolaitoksia. Nato voittaa pahan.
Ei mikään ole rumempaa kuin vihapuheet. *Hyvä on täydellinen rauhantila.

Nykyisin emme pidä enää juutalaisia vääräoppisina. Kaikilla ihmisillä on
yhteinen Jumala. On väärin tuomita juutalaiset, hekin ovat länsimielisiä.
Kiina ja Japani ovat länsimielisiä. Nerokas Kiina on kansallisvaltiomme.
19150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Hämmästyttävää hyvien ihmisten Nato ja Paavo Väyrysen vihapuheet.
Paavo Väyrynen haluaa tulla tandemiksi (kgb - kgb) Putin ja Väyrynen.

Maailma on kauhuissa, kun siellä lapset ruoskitaan verille, jotta Putinin
pimeä valta säilyisi ja toimittaja toisensa perään saa ns. niskalauksen.

Paavo Väyrynen erehtyy mahdollisuutensa avautuneen. Putin ja Väyrynen
voivat tukea toisiaan ja rikkoa hyvän maailman. Väyrynenkin on paha kgb.

Poliisi haluaa varoittaa Paavo Väyrysestä. Onneksi Timo Soini ei ole kgb
missään tapauksessa. Parhaimmillan Timo Soinikin on oikea Natomies.

Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck on ilmoittanut maansa perustavan 100 miljoonan dollarin innovaatiokeskuksen länteen Naton siipien suojaan.

Älkää unohtako äänestää Paavo Lipposta. Valtava osaaminen ja kokemus.
Kyllä minä tulen vielä! Todellakin kaikki ihmiset onnittelivat Martti Ahtisaarta.

Äänestä

Paavo Väyrynen haluaa tulla tandemiksi (kgb - kgb) Putin ja Väyrynen.
Eks oo merkillistä että miten Jalasmökki on kyyryssä pahuuden edessä.

Rikollinen kgb polvistuu Naton eteen. Kansat seisovat suorana Natossa.
Yhtenäinen länsi on hirveän tärkeä. YKSIKÄÄN KANSA EI TUE PAHISTA.

Todella sairasta kuvitella, että joku jäisi yksin pitämään pystyssä kansojen vankilaa. Duumalle ei kannata antaa mitään arvoa ( Mihail Gorbatsov) .

Suomi on Nato. Suomi on vahva saaja. On äärimmäisen tärkeää kuulua Natoon. On aivan erityisen tärkeää, että myös juuri me kuulumme Natoon.

KGB miehittää Leninin ja Stalinin lopettamaa Venäjää. Venäjäksi jää todella vain suppea alue Moskovan ympärille. Kansojen tulee päästä Putinista eroon.

Sivistysmaiden Nato perustettiin vuonna 1949 puolustamaan Suomen arvoja.
Kadettikurssi toisensa jälkeen saa valtakirjansa Japanissa. Putin häkkiin.

Äänestä
  • Nyt meni överiksi , koittaisit vihdoinkin sevitä !

    Äänestä

Jos kansalainen on ollut lainkuuliainen kaidan polun kulkija koko ikänsä, ja joutuu sitten vaikkapa perättömän ilmiannon seurauksena tutkittavaksi, syyttäjä tekee hänestä vähintäänkin epäillyn vaikkei syytettä nostakaan. Mutta mitä tekevät laillisuudenvalvojat? Mitä on tehnyt oikeuskansleri, mitä eduskunnan oikeusasiamies, mitä oikeusministeri, mitä valtakunnansyyttäjä? Eivät mitään. Oikeusvaltiossa nämä kaikki olisivat jo vähintäänkin joutilaita kehäraakkeja mutta parhaimmillaan telkien takana. Syyttäjä- ja oikeuslaitoksen juristeriaa "valvovat" laillisuudenvalvojat ovat nykymuodossaan täysin tarpeettomia. Ne puuttuvat silloin tällöin muodon vuoksi lillukanvarsiin, että julkisuuskuva säilyy ja kansa luulee niiden olevan valppaita. Kokonaisuus, ns. maan tapa suoltaa oikeusmurhia ja tekee kunnon kansalaisista rikollisia. Pelottavinta tässä on se, että kansa palvoo keskitysleirinsä vartijoita kuin maanpäällisiä jumalia. Esimerkiksi kirjoittajasta tehtiin epäilty, kun yhtiö kumppani teki perättömän ilmiannon valehtelemalla kostoksi laamannille, että hänelle kuuluvan laskun maksuvastuu kuuluu kirjoittajalle. Laamanni siirsi perinnän serkulleen, joka teki rikosilmoituksen. Poliisi ja syyttäjä totesivat ilmiannon perättömäksi, mutta syyttämättäjättämispäätöksen juristerialatinan sanankääntein erään käräjäoikeuden laamanni väänsi oikeusmurha-automaattia ja teki rikoksen uhrista syyllisen eli vieraan velan maksajan. Perintä pyörii kirjoittajan "piikissä" nyt kuudetta vuotta. Perättömän ilmiannon tehnyt pääsi taitavan keimailunsa ansiosta kuin koira veräjästä. Niin pääsi myös vuonna -88 eräs myyntipäällikkö, joka teki työnantajalleen kepulin miljoonapuhalluksen vuoden 1989 vuosi-ilmoittelusopimuksia myydessään. Asian paljastuttua myyntipäällikkö ajoi suoraan kilpailevan lehden palvelukseen. Siviilikorvauskanteen tehtäväkseen saanut asianajotoimisto "unohti" tehtävänsä ja palautti saamansa rahat vasta kun sitä uhattiin rikosilmoituksella, Suomen Tietotoimistolla ja asianajajien liitolla. Eräässä avovankilassa istuu parhaillaan yrittäjä, jonka tuomion oikeellisuus tutkitaan vielä sana sanalta ja rivien väleistäkin. Erittäin suurella todennäköisyydellä koko jutun tutkinta ei siedä päivänvaloa. Kuulustelupöytäkirjojakin kerrotaan sormeillun niiden jo tultua allekirjoitetuiksi. Kun tutkijaparia kuultiin käräjäoikeudessa, toinen tutkija vastasi sormeilua koskevaan kysymykseen: "Onko tähän pakko vastata?" Oikeuden puheenjohtaja vastasi: "Ei." Vääryydentekijät "oikeuslaitoksessa" ja syyttömistä epäiltyjä tehtailevat syyttäjät on saatava vastuuseen niin pian kuin suinkin mahdollista. Se ei kuitenkaan tule onnistumaan, mikäli kansalaiset luopuvat oikeuksistaan yhden kurjan pahvilautasrokan hinnalla. On ryhdistäydyttävä, sillä sikailu maksaa miljardeja euroja vuosittain kaikkinensa pakkotyöttömyyden ja elinkautisvelkavankeuden sekä moninkertaisesti ylisuuren hallintobyrokratian muodossa. Rahat otetaan sinunkin kukkarosta. Maailman iljettävin ja kallein saippuaooppera on finaalissaan.

Äänestä

alahan ny!

paavo on pisnesmies.. muistathan sen jalasmokinkin?

Äänestä

KEPUN KANNATUS ON JYRKÄSSÄ SYÖKSYKIERTEESSÄ ALASPÄIN
TÄTÄKIN PIENEMPI KANNATUS ON KGB VÄYRYSELLÄ SISÄPIIRISSÄ

Rikos KGB väitti maailman historian suurinta ja julminta petosta ikuiseksi!
Paavo Väyrysen ajan KEPU aina PETTI. Koko Karjala on vielä miehitettynä.

Venäjäksi jätämme suppean alueen Moskovan ympärille. Mihail Gorbatsov.

Duumalle ei kannata antaa mitään arvoa. Suomen ja slummin välillä on
maailman suurin elintasokuilu. On tavattoman tärkeää vapauttaa kansat.
Humanitaarinen Nato YK kansalaisyhteiskunnat ja kansainvälinen yhteisö.

Äänestä

Vastenmieliset tunteeni Paavo Väyrystä kohtaan valtioneuvostossa olivat
huomattavan johdonmukaisia. Suomen on mahdollisuus saada Karjalan länsipuoli jo vapaaksi, mutta Paavo Väyrysen kgb suhteet hidastaa vähän.
Minäkö tunnen sitten niin suurta vastenmielisyyttä epärehellisyyttä kohtaan,
että se leimataan patologiseksi. Onko minun syyni, ettei Karjala ole vapaa?
Paavo Väyrysen puheet ei minua häiritse, mutta olisimme jo Karjalassa
ensin länsipuolella, ilman vastenmielistä suhtautumista järkevien valoon.
Jos tyhmä kumartaa Putinia, hän viisaiden mukaan pyllistää venäläisille.
Kansainväliselle yhteisölle Putin ei ole "venäjä". Ei Venäjä ole enää ollut.
Laajan kommunistien hävittämän alueen vapauttaa varmasti YK ja Nato.
Kiinalla on ymmärrettävät oikeudet vapauttaa länsimaana Siperian alue.
Japani odottaa oikeaa hetkeä, kun maailma vapautuu Paavo Väyrysestä.

Äänestä
  • Velvollisuus on ihmiskunnalla ottaa jo murhaaja teurastaja putin kiinni ja
    lopettaa hirvittävän julma rikollinen rus miehitys täydellisesti maailmasta.
    -
    Me emme tarvitse saatanan valtakuntaa rus (ei vaaleja- kaikki on petosta).
    On itsestäänselvyys kuulua puolustusliitto Natoon - hirttää murhaaja putin.

    Äänestä

"Jos tyhmä kumartaa Putinia, hän viisaiden mukaan pyllistää venäläisille.
Kansainväliselle yhteisölle Putin ei ole "venäjä". Ei Venäjä ole enää ollut.
Laajan kommunistien hävittämän alueen vapauttaa varmasti YK ja Nato.
Kiinalla on ymmärrettävät oikeudet vapauttaa länsimaana Siperian alue.
Japani odottaa oikeaa hetkeä, kun maailma vapautuu Paavo Väyrysestä."

Itseasiassa siis Paavo Väyrynen toimii koko muuta maailma vastaan.

Onko tekeillä jälleen kgb väitöskirja. Maailman törkein petos on ikuinen

------------------------------------------------------------------------------------------------

Näin se on (Mihail Gorbatsov):
Maailman historian törkein petos ihmiskuntaa kohtaan on loppumassa.
Paavo Väyrysestä ja Tarja Halosesta on aika päästä eroon. Nato on hyvä.

Äänestä

Yhdysvallat ja Timo Soini eivät hyväksy petollista umpikieroa kgb:tä. Hyvä juttu.

Äänestä
  • Soini kannattaa vapaita vaaleja (Natoa) ja vastustaa umpikieroa. EU nousee ja
    umpikiero häviää lopullisesti. Koko miehitettynä oleva alue jaetaan maailmalle.

    Äänestä

Henkilökemiant eivät tulisi vaikuttaa presidentin valintaan !
Emme me jokainen miellytä kaikk äänestäjiä, mutta viisain valinta olisi valita Paavo Väyrynen presidentiksi.
En ole kepulainen, mutta äänestän Paavo V'yrystä.
.Soinin tulisi hoitaa kansalle ed.vaaleissa 2011 tekemiään lupauksia eduskunnassa, se tehtävä on hänen hoidettavakseen annettu.

Äänestä

Miekin inhoan Paavo Väyrystä, mutta annan kuitenkin hänelle ääneni, koska olisi väärin osoittaa vaaleissa suuttumus vain oman edun tavoittelijalle.

Inhoan possun lihaa ja kuitenkin joulukinkku oli jälleen pöydässä. Valitaan kaikki yhdessä mahdollisimman inhottava presidentti Paavo Väyrynen.

Jätkä ei tanssi miesten kanssa, eikä suostu homosuhteisiin. Se on kiltti Timo Soinille ja lupasi tukea jatkossa ehkä vähän Timo Soinin ajatuksia, jos saa soinin äänet.

Äänestä

Jalasmökki on yhtä turha kuin rus. Molemmat poltetaan roviolla pois.

Äänestä

"Jalasmökki on yhtä turha kuin rus."
Minä hypin tasajalkaa murhaaja teurastaja putinin päällä.
Maailma piirittää saatanan valtakuntaa (rus) . rus loppuu.

Äänestä

Onko tekeillä jälleen kgb väitöskirja. Maailman törkein petos on ikuinen.
-
PAAVO VÄYRYNEN ON VASTENMIELINEN

Äänestä

Juutalaisia vainotaan enää vain kauhistuksessa, mitäpä siellä ei vainottaisi.
Juutalaisia vainotaan enää vain kauhistuksessa, mitäpä siellä ei vainottaisi.
Juutalaisia vainotaan enää vain kauhistuksessa, mitäpä siellä ei vainottaisi.

Varo ryssää Pekka!

Vääräoppiset koronkiskurit leikkaavat kansojen murhaaja Putinin pään irti.
Saksa ja Yhdysvallat yhdessä nerokkaan Kansallisvaltio Kiinan kanssa yhtä.
-
PAAVO VÄYRYNEN ON VASTENMIELINEN

Äänestä

Vääräoppiset koronkiskurit leikkaavat kansojen murhaaja Putinin pään irti.
Saksa ja Yhdysvallat yhdessä nerokkaan Kansallisvaltio Kiinan kanssa yhtä.
-
PAAVO VÄYRYNEN ON VASTENMIELINEN rus on vain julma miehitys "leikitään venäjää"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kekkonen Nato kirjoitti:

Juutalaisia vainotaan enää vain kauhistuksessa, mitäpä siellä ei vainottaisi.

Nato on hyvä (sinne pitää mennä). Myös Tarja Halosta on alkanut natottaa.

Miljardi ihmistä on paikallaan turvassa hyvässä Natossa maailma elvyttää.

Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa). Timo Soini on parhaimmillaan
oikea Natomies. Jussi Niinistö Nato on parasta. Me olemme vahvoja!

Patton ja Airo olivat täysin oikeassa! Juutalaiset on jo vapautettu ja koko
maailma elvyttää ja pitää elvyttää. Suomi rikastuu Natossa. Nato on hyvä.

Kansat vapautuvat. On hulluutta puolustaa lasten ruoskimista pahuudessa.

Meillä on ja pitää olla maailman uudenaikaisimmat aseet ja oikeat maat.

Joka puolelta yhtä aikaa on paras puolustus. Nato on paras puolustus.
Nato on humanitaarinen. Nato on maailman suurin rauhanjärjestö*.

Paavo Väyrynen on valittu Suomen vastenmielisimmäksi lukuisia kertoja.

Soini, Lipponen tai Sauli ovat toisella kierroksella. Kaikki kääntyy hyväksi.

Tarja Halonen ei asetu enää ehdolle Natoa vastaan.

Myös Tarja Halonen onnitteli Natoa (Martti Ahtisaari on hyvä).

Koko vapaa maailma on yhtä. Maailman historialliset tapahtumat vyöryvät
silmiemme edessä. Me emme hyväksy mitään vihapuheita vaan hyvyyden.

http://www.youtube.com/watch?v=88UzCdteq0M

Maailma on yhdistynyt hävittämään pahan. Aivan kuten hyvä johtaja halusi.

Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Ketään ei jätetä köyhäksi. Koittaa uusi huomen!

Me olemme jo siellä rakentamassa tuotantolaitoksia. Nato voittaa pahan.
Ei mikään ole rumempaa kuin vihapuheet. *Hyvä on täydellinen rauhantila.

Nykyisin emme pidä enää juutalaisia vääräoppisina. Kaikilla ihmisillä on
yhteinen Jumala. On väärin tuomita juutalaiset, hekin ovat länsimielisiä.
Kiina ja Japani ovat länsimielisiä. Nerokas Kiina on kansallisvaltiomme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu