Seuratessani sotahistoriallista debattia muuallakin kuin tällä foorumilla en ole voinut välttyä siltä käsitykseltä, että sotiamme koskevassa keskustelussa on luotu puhdasoppinen näkemys, jota ei saa horjuttaa. Talvisodan yksimielisyys, erillissota ja torjuntavoitto jne. ovat käsitteitä, joita ei saisi "pyhinä sakramentteina" arvioida kriittisesti lainkaan.
Kriittinen näkemys koetaan veteraanien saavutusten vähättelyksi ja sodanaikaisten päättäjien mustamaalaamiseksi ja siitäpäs sitten tulee viittausta kirjoittajan sympatiaa itään jne. Siitähän ei ole suinkaan kritiikissä kysymys vaan tarkastelusta, mitä tehtiin ja mitä olisi voitu tehdä toisin ja mitä olisi tapahtunut, jos olisi toisin tehty. Ei sen kummemmasta!
Jos tiivistäisin käsitykseni päättäjiemme toimista sotien aikana, käyttäisin ilmaisua patrioottinen opportunismi, jossa pelattiin sillä kädellä, joka jaossa jäi käteen. Ja se ei ollut herttareeti eikä edes suora, taisi olla ässähai. Täytynee kulua aikaa pidemmälti kunnes voidaan kriittisesti tarkastella sotiemme historiaa. Eräs este voi olla se, että sotien jälkeisinä suomettumisen vuosina asia joko vaiettiin tai tuotiin esille pelkästään negatiivisessa sävyssä sotiemme aikaisesta toiminnasta. Kun itäinen painostus hellitti, sen vastareaktio oli pakahdutettujen tunteiden vapaaksi päästäminen ja sotiemme kulun eräänlainen pyhittäminen.
Kuten todettua tuo erillissota esimerkiksi on älyllisesti täysin mahdoton asia. Suomi ja Saksa aloittivat vihollisuudet samaan aikaan samaa vihollista vastaan samoilta hyökkäyssuunnilta, joukoilla oli tietyillä lohkoilla yhteinen huolto, molempien toimet oli tarkoitettu tukemaan toistensa toimia ja koordinoitu ja jopa osa saksan joukkoja oli alistettu suomalaisen ylipäällikön alaisuuteen.
Vielä muistettakoon Saksan elintarvike- ja aseapu. Siis liittolaiset vailla epäilystä. Se, jos päättäjämme miettivätkin tuon patrioottisen opportunismin perusteella mahdollisuutta vetäytyä liittosuhteesta sopivan tilaisuuden tullen, ei poista liittosuhdetta sinänsä. Erillissotatermi on älyllistä epärehellisyyttä ja tosiasioiden vastainen. Eri asia on se, saavutettiinko liittosuhteella merkittäviä poliittisia ja sotilaallisia etuja, joilla oli merkitystä kansallisen itsemääräämisoikeuden säilyttämisen suhteen. Liittosuhde oli poliittisesti ja jälkikäteisesti arvioiden kohtuullisen hyvä ratkaisu valituksi niistä vähistä vaihtoehdoista, joita käsillä oli.
Jos mielessäni vertaan käsitteitä "torjuntavoitto" ja "erillissota" olen taipuvainen tietyllä tavalla ymmärtämään ilmaisua torjuntavoitto - vaikkakin varauksin. Sen sijaan erillissota on minusta kaikkien esillä olevien tosiasioiden pohjalta mahdoton.
Mietitään sanaa torjuntavoitto. Muutamia asioita ajateltavaksi.
- Kesällä 1944 Neuvostoliiton voimakas suurhyökkäys onnistuttiin sekä omilla että Saksan avustamilla sotilaallisilla toimilla pysäyttämään
- Kenttäarmeija säilyi toimintakykyisenä rauhantekoon asti ja olisi kyennyt jonkin aikaa tehokkaasti, vaikkakaan ei ilmeisesti kovin pitkällisesti, jatkamaan vastarintaa, mikä ei välttämättä ollut tilanne talvisodan lopussa
- Toisaalta Neuvostoliitto kykeni nopealla ja massiivisella hyökkäyksellä pakottamaan suomalaiset vetäytymään jatkosodan alussa valloittamiltaan alueilta
- Neuvostoliitto ei enää yhtä intensiivisesti jatkanut hyökkäystä
Siis oliko tehokkaan sotilaallisen vastarinnan, joka kulutti vihollisen elävää voimaa ja materiaalia ehkä heidän ennakoimaansa enemmän, vaikutuksena se, että vihollinen katsoi olevan tarpeetonta käyttää enemmälti resursseja hyökkäyksen jatkamiseen. Oliko syynä lopulta se, että Neuvosto-Venäjän intressit Suomen suunnalla olivat vähäisemmät kuin Saksan ja Itä-Euroopan suunnalla.
Mielestäni nämä kaksi syytä olivat ne tekijät, jonka vuoksi ei Neuvostoliitto halunnut jatkaa hyökkäystään. Oletan, että Neuvostoliitto olisi voinut tuhota Suomen sotilaallisesti, mutta senkään resurssit eivät olleet niin rajattomat, että olisi sen toimen annettu vaarantaa tärkeämpää Saksan haltuun ottoa ja imperialistista Itä-Euroopan alistamista. Jospa tarkoitus oli Suomessa korjata "hedelmät talteen" myöhemmin, rauhanomaista tietä. Ajateltiinko näin Kremlissä? Mahdollisesti.
Joka tapauksessa sotien seurauksena maatamme ei suoranaisesti miehitetty vierailla joukoilla, vaikka Porkkalan varuskunnan olemassaolo merkitsi piippua Helsingin ja valtakunnan keskeisten toimintojen ohimolla. Valvontakomissio valvoi maata. Mutta kaikesta huolimatta valtiollinen itsemääräämisoikeus säilyi, vaikka rajoitettuna. Sillä tavoin ilmaisu "torjuntavoitto" on varsin perusteltu, kun toteutunutta tapahtumakulkua verrataan siihen kannaltamme pahempaan tapahtumakulkuun, joka olisi voinut toteutua, mikäli sotilaalliset toimet 1944 olivat epäonnistuneet.
Kriittinen näkemys koetaan veteraanien saavutusten vähättelyksi ja sodanaikaisten päättäjien mustamaalaamiseksi ja siitäpäs sitten tulee viittausta kirjoittajan sympatiaa itään jne. Siitähän ei ole suinkaan kritiikissä kysymys vaan tarkastelusta, mitä tehtiin ja mitä olisi voitu tehdä toisin ja mitä olisi tapahtunut, jos olisi toisin tehty. Ei sen kummemmasta!
Jos tiivistäisin käsitykseni päättäjiemme toimista sotien aikana, käyttäisin ilmaisua patrioottinen opportunismi, jossa pelattiin sillä kädellä, joka jaossa jäi käteen. Ja se ei ollut herttareeti eikä edes suora, taisi olla ässähai. Täytynee kulua aikaa pidemmälti kunnes voidaan kriittisesti tarkastella sotiemme historiaa. Eräs este voi olla se, että sotien jälkeisinä suomettumisen vuosina asia joko vaiettiin tai tuotiin esille pelkästään negatiivisessa sävyssä sotiemme aikaisesta toiminnasta. Kun itäinen painostus hellitti, sen vastareaktio oli pakahdutettujen tunteiden vapaaksi päästäminen ja sotiemme kulun eräänlainen pyhittäminen.
Kuten todettua tuo erillissota esimerkiksi on älyllisesti täysin mahdoton asia. Suomi ja Saksa aloittivat vihollisuudet samaan aikaan samaa vihollista vastaan samoilta hyökkäyssuunnilta, joukoilla oli tietyillä lohkoilla yhteinen huolto, molempien toimet oli tarkoitettu tukemaan toistensa toimia ja koordinoitu ja jopa osa saksan joukkoja oli alistettu suomalaisen ylipäällikön alaisuuteen.
Vielä muistettakoon Saksan elintarvike- ja aseapu. Siis liittolaiset vailla epäilystä. Se, jos päättäjämme miettivätkin tuon patrioottisen opportunismin perusteella mahdollisuutta vetäytyä liittosuhteesta sopivan tilaisuuden tullen, ei poista liittosuhdetta sinänsä. Erillissotatermi on älyllistä epärehellisyyttä ja tosiasioiden vastainen. Eri asia on se, saavutettiinko liittosuhteella merkittäviä poliittisia ja sotilaallisia etuja, joilla oli merkitystä kansallisen itsemääräämisoikeuden säilyttämisen suhteen. Liittosuhde oli poliittisesti ja jälkikäteisesti arvioiden kohtuullisen hyvä ratkaisu valituksi niistä vähistä vaihtoehdoista, joita käsillä oli.
Jos mielessäni vertaan käsitteitä "torjuntavoitto" ja "erillissota" olen taipuvainen tietyllä tavalla ymmärtämään ilmaisua torjuntavoitto - vaikkakin varauksin. Sen sijaan erillissota on minusta kaikkien esillä olevien tosiasioiden pohjalta mahdoton.
Mietitään sanaa torjuntavoitto. Muutamia asioita ajateltavaksi.
- Kesällä 1944 Neuvostoliiton voimakas suurhyökkäys onnistuttiin sekä omilla että Saksan avustamilla sotilaallisilla toimilla pysäyttämään
- Kenttäarmeija säilyi toimintakykyisenä rauhantekoon asti ja olisi kyennyt jonkin aikaa tehokkaasti, vaikkakaan ei ilmeisesti kovin pitkällisesti, jatkamaan vastarintaa, mikä ei välttämättä ollut tilanne talvisodan lopussa
- Toisaalta Neuvostoliitto kykeni nopealla ja massiivisella hyökkäyksellä pakottamaan suomalaiset vetäytymään jatkosodan alussa valloittamiltaan alueilta
- Neuvostoliitto ei enää yhtä intensiivisesti jatkanut hyökkäystä
Siis oliko tehokkaan sotilaallisen vastarinnan, joka kulutti vihollisen elävää voimaa ja materiaalia ehkä heidän ennakoimaansa enemmän, vaikutuksena se, että vihollinen katsoi olevan tarpeetonta käyttää enemmälti resursseja hyökkäyksen jatkamiseen. Oliko syynä lopulta se, että Neuvosto-Venäjän intressit Suomen suunnalla olivat vähäisemmät kuin Saksan ja Itä-Euroopan suunnalla.
Mielestäni nämä kaksi syytä olivat ne tekijät, jonka vuoksi ei Neuvostoliitto halunnut jatkaa hyökkäystään. Oletan, että Neuvostoliitto olisi voinut tuhota Suomen sotilaallisesti, mutta senkään resurssit eivät olleet niin rajattomat, että olisi sen toimen annettu vaarantaa tärkeämpää Saksan haltuun ottoa ja imperialistista Itä-Euroopan alistamista. Jospa tarkoitus oli Suomessa korjata "hedelmät talteen" myöhemmin, rauhanomaista tietä. Ajateltiinko näin Kremlissä? Mahdollisesti.
Joka tapauksessa sotien seurauksena maatamme ei suoranaisesti miehitetty vierailla joukoilla, vaikka Porkkalan varuskunnan olemassaolo merkitsi piippua Helsingin ja valtakunnan keskeisten toimintojen ohimolla. Valvontakomissio valvoi maata. Mutta kaikesta huolimatta valtiollinen itsemääräämisoikeus säilyi, vaikka rajoitettuna. Sillä tavoin ilmaisu "torjuntavoitto" on varsin perusteltu, kun toteutunutta tapahtumakulkua verrataan siihen kannaltamme pahempaan tapahtumakulkuun, joka olisi voinut toteutua, mikäli sotilaalliset toimet 1944 olivat epäonnistuneet.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nätisti kirjoitettu ihan kuten enemmistö suomalaisista on asian kokenut. Mutta mikä oli se sinun mainitsemasi kriittinen näkemys?
Ei voitosta voi puhua jos jos todellisuudessa hävitään valloitussota. Sen sijaan voittoja olivat Lapin sota. ja ennenkaikkea rauhanopposition uurastus ja lopulta fasismin kumoaminen kansakunnan mielistä. Itsensä voittaminen on se todellinen voitto. Konkreettisena todisteena oli loppuvuosisadan rauhantila ja kansakunnan itsenäinen vaurastuminen hyvien naapurisuhteiden avulla. Valitettavasti nyt näyttää että nämä opetukset ollaan taas aivopesemässä pois Nato-henkisten vallanpitäjien toimesta.
Hohoijaa Korppi/Ratekilta taas pitkä ja tyypillinen tylsä suomalaisvastainen vuodatus.
Itse asiassa avaus osuu asian ytimeen. torjuntavoitto on oikea käsite. erillissota on totta vain siinä mielessä, että emme kuulunwet kolmen vallan sopimukseen.
Ja talvisodan yksimielisyyskin on valtaosaltaaan totta.
En voi nähdä tätä mainittua talvisodan henkeä pelkästään joukkopsykologisena ilmiönä. Kyllä sen syntymisen taustalla on paljon ihan rationaaleja juttuja, joista voi tuoda esille elintason nousun 1930-luvulla ja Lex Kallion tapaiset luokkaristiriitoja tasoittavat poliittiset ratkaisut. Harjoitetun reformistisen maapolitiikan ja hyvinvointivaltion ideaa tavoittelevan sosiaalipolitiikan, muun muassa kansaneläkejärjestelmän aloittamisen vaikutukset ovat merkitykselliset. Myös 1930-luvun lopun taloudellinen nousukausi oli nostanut elintason reippaasti edeltäneen maailmansodan jälkeisestä ajasta.
Olisiko talvisodan henki voinut syntyä 1920-luvulla tai vielä edes 1930-luvun alun lapualaisvuosina? Ilmiön syntyminen ei olisi mielestäni ollut niin ehdottoman varmaa kuin 1930-ja 1940-lukujen vaihteessa. Joka tapauksessa osaselityksenä toimii mainittu joukkokäyttäytymisen ilmiö - sinänsä varsin myönteinen toimintamalli.
Ilmiö hiipui jatkosota-aikana, jota kansa saattoi erotuksella talvisotaan kutsua "herrojen sodaksi". Talvisodan hengen myös teennäisestä luonteesta saa mainion kuvauksen Linnan Pohjantähti-trilogian 3. osan kuvauksesta Valtu Leppäsen sankarihautajaisista. Mutta sanoihan se Preetikin jotensakin siihen tapaan, että se on toi isänmaallisuus semmosta ettei sitä oikein meikäläiset noin rauhan aikana, mutta näin sota-aikana sitä voi tämmönen köyhäkin koettaa.
Joka tapauksessa sodat lievensivät suomalaisen yhteiskunnan luokkajakoa olennaisesti. Vasemmistolaisuus ei suinkaan hävinnyt maasta, mitä osoittaa SKDL:n suuri vaalimenestys vuoden 1945 vaaleissa, vaikkakin tuloksessa ilmeni myös poliittinen protesti edeltäneiden vuosien politiikkaa kohtaan. Joka tapauksessa oli niin, että kansan porvarillisen osan valtavirta ei myöskään liialti innostunut AKS- ja IKL-henkisestä ajatuskannasta ja työväenluokka oli asenteissaan maltillistunut. Lisäksi työväenluokan ajatuskantaa hämmensi se, että se koki maailman ensimmäiseksi työläisten valtioksi julistautuneen Neuvostoliiton hyökkäävään paitsi Suomen valtiota kohtaan myös Suomen kansaa ja sen työväenluokkaa vastaan.
Hyvin kirjoitit! Ei talvisodan henkeä olisi ollut, jos äärioikeisto olisi päässyt politiikallaan määräävään asemaan 30-luvulla. Eikä jatkosodassa olisi tullut torjuntavoittoa, jos SDP ei olisi Tannerin johdolla ollut mukana sotaponnisteluissa.
>>talvisodan yksimielisyyskin on valtaosaltaaan totta.
Niin, se vuoden 1944 Talvisotahan vasta karmea oli ja oltiin niin yksimielisiä että...
Kuinka kauan meinaat jaksaa? Niin kauan että ihmiset alkavat kannattaa ajatuksiasi? Ihan puistattaa kun joka aiheeseen väkisin väännät tämän vaikkei se liippaisi läheltäkään.
Suomessa vasemman suuntainen poliittinen mielipiteen muodostus oli tiukasti rajoitettu "tannerilaisuuteen" 20-luvulta aina 40-luvun puoliväliin ja sen rajapyykin ylittämisestä seurasi helposti valtiovallan rankaisuja.
SSTP:n kohdalla tekosyyt puolueen kansanedustajien oikeuksien riistämiseen olivat todellakin keksittyjä. SNS I hajottamisesta tekee siinä mielessä mielenkiintoisen että kerätessään hajottamiseen mennessä noin 40 000 kannattajaa, saattoi Ryömä & co valtiovallan silmissä tarjota kansalle vaihtoehdon "tannerilaisuudelle". Teknillisesti tuo porvareiden "uhkakuva" sitten toteutuikin SKDL:n vaalivoitossa vuonna 1945, mutta missä määrin tuo sama porvarien uhkakuva oli se syy jonka takia valtiovalta reagoi SNS I niin voimakkaasti?
Mäntsälän kapinassa oli tietenkin jonkin verran vuoden 1929 pörssiromahduksen suomen aaltoja, mutta sen voi myös nähdä suomalaisena sovellutuksena mussolinin vallankaappauksesta ja vuonna 1932 aatun tähti oli kovastikkin nouseva. Se kaatuiko Mäntsälän kapina sitten siihen sovellutuksen suomalaiseen osaan ( Wiinaan ) on sitten toinen juttu, mutta aina voi kysyä kuinka suuri oli kapinan ( epäonnistuessaankin ) käyttöarvo "herra Anderssonille", "aktivisteille" ja osille suomen armeijan upseeristoa.
Missä määrin sitten "talvisodan henki" oli ollut olemassa erkon sodan aikana? Erkon sodan syttymisen aikoihin perustettiin ns satiaiset joiden virallinen tehtävä oli levittää työpaikoilla virallista propagandaa ( ja sattuneesta syystä kulki SDP:n kautta ), mutta joiden toinen tehtävä oli toimia työväen keskuudessa mielipidenuuskuina ja sen kautta olisi ollut mahdollista nähdä "talvisodan hengen" olemassaolon jos sellaista olisi todellakin ollut. Mutta vain siinä tapuksessa jos materiaalia ei olisi hävitetty. Jo pelkästään satiaisten materiaalin hävittäminen itsessään kyseenalaistaa "talvisodan hengen", mutta aivan sattuman kautta "Tuntemattomassa Talvisodassa" sattuu olemaan muutamia suomalais-sotavankien kuulusteluja jotka asettavat "talvisodan hengen" varsin kyseenalaiseen valoon.
Koville ottaa näköjään punikin jälkeläistä kun Suomi ei ottanutkaan neukkua "vapauttajana " vastaan talvisodassa. "Romua kuin Raatteen tiellä.."
Todella koville se näköjään ottaa vieläkin joillekuille kun Suomi ei ottanut naukkua vastaan "vapauttajana" talvisodassa.Ja edelleenkin joitain taitaa ottaa koville sekin,että kesällä 1944 Karjalan Kannaksella ja Ilomantsin korpitaisteluissa saavutettiin torjuntavoitot.Vapaussota taitaa myös ottaa joitain koville kuten myös Mannerheim.No,kovillehan sekin ottaa kun sonni poikii.
Vaan taitaapa ottaa joitakin russofobisteja syödä pahasti se kuinka suomipoika juoksi varsin kovalla tahdilla Valkeasaaresta Valitun kaupunkiin.
Ettei siinä vain käynyt niin että siinä kilpajuoksussa maksettiin suomen porvareille isäntapot vuodelta 1918.
Nyt ei Venäjää tarvitse pelätä, siellä on vallassa isänmaalliset oikeistovoimat ja maasta pääsee vapaasti muuttamaan muualle, meillekin. Ja maassa on paljon jättirikkaita bisnesmiehiä.
Vaan entäpäs jos nuo venäjän isänmaalliset oikeisto-oligarkit saavat päähänsä että toveri Lenin oli luovuttanut suomelle itsenäisyyden vastoin venäjän etua ja ilman lupaa.
Mutta kuinkas olakkaan, muistaakos rahna-miehemme sellaisen oikeisto-oppurtunistin kuin Zhirinovskin ja kun herra taisi silloin takavuosina uhota edellämainittuun suuntaan. Tietenkiin jos rahna-miehemme kannattaa suomen kuulumista venäjään Zhirinovskin tapaan, niin sehän on rahna-miehemme asia.
Mutta toinen vaihtoehto olisi tietenkin palauttaa suomen itsemääräämis-oikeus eroamalla EU:sta.