Toivoisin neuvoa, apua, jotta saisin rakkaan prinssini takaisin.
Olen levittänyt satamäärin ilmoituksia, etsinyt 1. viikon Schildin puistosta ja Lassilasta, jossa joka puolella olen kissan kanssa 'lenkkeillyt'. Sen jälkeen laajensin etsimistä Pohjois-Haagaan ja Kaarelaan, kehä ykkösen toiselle puolelle, satamäärin tunteja ja kilometrejä on vaellettu toisen kisuni kanssa (no Bella istuu kopassa!) vurokauden eri aikoina. Pari vinkkiä on tullut Kannelmäen ja Mätäjoen suunnalta, ja nekin alueet olen lähes 'haravoinut' kolmeen kertaan, tuloksetta.
heti samana iltana 4t. etsinnän jälkeen ilmoitin HESYyn, pieneläinklinikalle ja poliisille: Pasilaan menin tekemään ilmoituksen 2 viikon päästä. Vaikka olin jo saanut tietoja kissojeni 8-vuotiselle ulkoilupaikalle tulleista henkilöistä, jotka todennäköisimmin ottivat kissan HIHNASTA ja IRROITTIVAT myös tosen kisun, ei poliisi ole vaivautunut selvittämään ryhmässä olleen naisen sukunimeä ja asuinpaikkaa. Itse en saa sitä selville, sillä numero on salainen. Niin onnistuin viiden hengen juoppojengistä löytämään yhden, jolta vihdoin irtosi puhelinnumero; joka on kuitenkin aina 'kiinni tai katvealueen ulkopuolella', jo kolme viikkoa.
Kissani on 'ruskeatiikeri' metsäkissa, 11-vuotias, aivan ihana luonne, sosiaalinen (niin, 'lähtee' juoppojen matkaan), MUTTA hänellä on taipumus virtsakiviin ja tarvitsee oikean ruokavalion, muuten tiehyet tukkeutuvat ja myrkytystila voi tappaa!!!
Mitä vielä voin tehdä! Ovelta ovelle? Mutta kun ei olla pienessä kylässä vaan läntisessä Helsingissä, jossa kerrostaloaueitakin on runsaasti pientaloalueiden lisäksi.
Rakasta prinssiään kaipaava kissanainen

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuka URPO jättää kissansa hihnan jatkeeksi vahtimatta? Ihan samaa ihmettelen koirien kohdalla, en IKIMAAILMASSA jättäisi ulkoilusta pitävää kissaani tai koiraani hihnan jatkeeksi tolppaan kiinni.
Toivottavasti opit tapauksesta jotain. Senkus menet vaan ovelta ovelle kertomaan kissasi kusiongelmista.
Miksi joka ikinen kerta, kun täällä kerrotaan menetetystä/karanneesta lemmikistä, löytyy sen alta edellisenkaltaisia viestejä? Omistajaa syyllistetään kovaan ääneen ja rähistään päälle caps lockia höysteenä käyttäen.
"Toivottavasti opit tapauksesta jotain. Senkus menet vaan ovelta ovelle kertomaan kissasi kusiongelmista."
Vahingonilo paras ilo, eh? Aika kusipäistä, sanoisin minä... Onneksi alta löytyy asiallisia viestejä.
Ihmettelen miksi kissaa oli pidettävä valvomattomana pihassa naruun kytkettynä. Kissan valvomaton kytkeminen on erittäin epäsuositeltavaa. Kytketty kissa on esimerkiksi alttiina ilkivallalle ja muiden eläinten hyökkäyksille.
Tarkoitus ei ole mielipiteelläni sinua loukata. Toivottavasti kissa vielä löytyy.
Poliisin toiminta vähän ihmetyttää. Ymmärrän että poliisi ei aina rupea etsimään kadonneita ja varastettuja kissoja, mutta nyt poliisilla olisi tiedossa keneltä kysellä kissan varastamisesta.
.. muutakin tekemistä. poliiseja suomessa niin vähän ja rikollisuus silti rehottaa. ikävää silti.
jos kissa on omilla teillään niin jospa se osaisi tulla vaikka itsekin kotiin. toivotaan parasta. tiedän miltä tuntuu kun kissa katoaa.
voimia vaan kissan etsintään ja toivon todella että se löytyy.
Miksei tästä ole näkynyt ilmoitusta esim. Apulassa tai Karkureissa?
Olen nähnyt ilmoituksiasi ja olen puolestasi pahoillani.
Itse liikun paljon mätäjoki-alueella ja yritän olla tarkkana josko Prinssi löytyisi.
Olet tehnyt todella paljon löytääksesi kissan, nyt vaan toivotaan että kisu löytyy.
Kannattaa todellakin laittaa vielä ilmoitus
www.lemmikkipalstat.net
www.lemmikkikauppa.net
Ja sitten karkureihin(joiden osoitetta en tiedä)
Ja rescue-Teamillakin taitaa olla jotain etsintäpartio juttuja joten kannattaa käydä sielläkin laittamassa ilmoitus.
Toivotaan, että rakastettu kisu pääsee pian kotiin!
Ystävällisin terveisin:Heidi
hei!
törmäsin kannelmäessä ja malminkartanolla ilmoituksiisi ja järkytyin.
kuinka joku on voinnut tehdä tuollaista?!
itselläni on kaksi kissaa ja mietin miten sekaisin
itse olisin jos toinen niistä katoaisi.
liikun kissojeni kanssa ulkona päivittäin ja käyn muutenkin lenkillä lähialueilla.
sydäntäni kalvaa ja tahtoisin auttaa sinua kissasi
löytämisessä jos sinulla vaan on hänestä kuvaa niin laita se sähköpostiini.
ja kerro myös niistä juopoista saattavat hyvinkin asua tuossa naapurustossa..
toivotan onnea etsinnöillesi ja toivottavasti
kissasi löytyy pian.