Ihminen tulee todella vähällä toimeen, kun oikein osaa ja yrittää.
Kikeltä kannattaa kysellä kuinka tuollaisilla tuloilla pärjää koko vuoden!
"Useampikin perussuomalaisten kansanedustaja keräsi viime vuonna minitulot.
Esimerkiksi kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaan tulot olivat viime vuonna vain 1699 euroa." MTV 3
Ei kai vaan Kikka jotenkin kikkaile verokarhun kanssa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
No eikös sen (Elomaan?) äijäkin ole veropakolaisena Ruotsissa ja arvon Ritva Elomaa vaan jättää kertomatta sen, että Kimmo- kultulinsa todennäköisimmin ei tule presidentin linnanjuhliinkaan lähinnä siksi, että kenties ja mahdollisesti jopa poliisikin voisi olla kiinnostunut ukko- Elomaasta, jos se Suomen kamaralle astuisi, eikä siksi että "Kimmo haluaa pysyä politiikan ulkopuolella"...
Ja maahanmuuttomouhottajat ja muut ihmisvihaajat, kuten esimerkiksi arvon kuvotus- valitettavasti kansanedustajamme sangen vino Olli Immonenkin, vois pitää päänsä kiinni siitä, kuinka muka maahanmuuttajat on "sossuelättejä", kun taitaa senkin pellepatriootin elämän suurimmaksi osaksi olla kustantanut Suomen valtio ilman Immoskan juurkaan minkäänasteisia omia aktiivisia yrityksiä kartuttaa isänmaansa verokassaa palkkatyöllä ennen kansanedustajan leiville muiden mouhottajien äänestämänä pääsemistään.
Kike Elomaa kertoi tv-toimittajalle, että hän elää yrityksensä maksamilla kilometrikorvauksilla ja päivärahoilla.
Mitenkähän senkin kanssa oikein on? Taitaa olla laitonta jos ei maksa palkkaa.