Kustannussyistä kuolemaan

Anneli65

Eutanasia. Sana vaikuttaa olevan kirosana monelle suomalaiselle. Eutanasiaa pidetään julmana tekona, miltei jopa toisen ihmisen tappamiseen rinnastettavana tekona. Miksi? Tarkoituksenahan on kuitenkin toisen olon helpottaminen – eutanasiaa ei kuitenkaan tehdä terveille ihmisille, ainakaan tarkoituksella.

Vaikkei Suomen lainsäädäntö ole hyväksynyt eutanasiaa, on se kuitenkin yleisempää kuin uskotaan. Lakia kierrellään aiheuttamalla kuolemantapauksia perättömillä diagnooseilla sekä lääkkeillä, joiden sanotaan auttavan, mutta jotka todellisuudessa edesauttavat potilaan kuolemaa. Kustannussyistä on liian kallista pitää vihannesta sängynpohjalla. Näin esimerkiksi vanhainkodeissa. Vanhukset lääkitään helppohoitoisiksi ja tiedottomiksi, jolloin heidät on helppo laiminlyödä ruoan sekä juoman suhteen, sillä he ovat kykenemättömiä kertomaan huonosta olostaan. Lopulta, kun ravinnon puute on heikentänyt heitä tarpeeksi, vahvat lääkkeet ottavat voiton ja vanhus on mennyttä. ”Poissa silmistä, poissa mielestä” – siksi asiasta vaietaan.

Eutanasiaa voidaan pitää positiivisena ja loogisena asiana. Suomen valtio on taloudellisessa kriisissä, kun velkaa on enemmän kuin tuloja sekä ikärakenne on vääristynyt: eläkeläisiä on enemmän kuin syntyviä. Asiaan on helppo ratkaisu: EUTANASIA. Mikä olisi sen parempi ratkaisu valtion talouskriisin ratkaisuun kuin eläkeläisistä eroon hankkiutuminen? Eläkerahat säästyy, terveydenhuoltokustannukset pienenevät ja työssäkäyvien verorahat voidaan käyttää muuhun.

Mitä mieltä olette? Jos valintana on eettisten arvojen ylläpitäminen tässä hetkessä eli eutanasian vastustaminen ja sen moraalinen paheksunta tai tulevaisuuteen panostaminen ikärakennetta korjaamalla ja elinolojen parantaminen tulevaisuudessa, kumpi on oikein?

1

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No enpä tiedä.

      Ehkä tietyissä tapauksissa eutanasia olisi ihan ok.. Siis sellaisissa, kun potilas on kituvassa kunnossa (eli kärsii pahasti kivuistaan ja säryistään eikä nauti enää elämästään sen takia.. eikä ole toivoa enää paremmasta hänen kohdallaan..).
      Mut kyllä tuo sinun kirjoituksesi haiskahtaa 'aika' pahalle.
      Sen vain sanon et sinusta ei olisi hoitotyöhön. En usko et pääsisit edes opiskelemaan kyseistä alaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1368
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      320
      614
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe