Uskovien kaste kaikessa alastomuudessaan

Tiedoksi taas, että UT:ssa EI missään kohtaa ole OPETUSTA, että VAIN uskoontulleen saa kastaa ja vain silloin kaste olisi oikea kaste,

UT:ssa kerrotaan TAPAHTUMIA, joissa uskoontulleita kastettiin, KUN EVANKELIUMIN SAARNAAMINEN ALOITETTIIN.

Pakkohan ALUSSA, kun seurakuntaa PERUSTETAAN, ja "lähdetään nollasta liikkeelle", on kastaa evankeliumin saarnan vastaanottavia kristityiksi kääntyviä ihmisiä.

JATKOSSA ei ole enää mitään syytä, miksi SEURAKUNTAAN SYNTYVIÄ kristittyjen lapsia ei kastettaisi jo pieninä.

Sitäpaitsi UT:ssakin on myös kerrottu LUKUISISTA TAPAUKSISTA, JOISSA KASTETTIIN PIENIÄ LAPSIA JA VAUVOJA! KOKONAISTEN SUURTEN PERHEKUNTIEN KASTEISSA!!!!!

"Uskovien kaste"-opetus on aivan äkkiväärää biblististä Raamatun selittämistä.

Ja motiivikin on palstalla tuotu sille useasti esille: jäsenten ryöstökalastus kirkoista!
26106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

sillä tietysti alussa olisi voitu alkaa kastamaan kaikki ihmiset ilman ero parannuksen tehneet ja sydämen uskon ja suun tunnustuksen lisäksi myös näitä kokomattomia kastaen. Samoin olisi voitu kastaa vauvat ja lapsensa niiltä, jotka saivat kasteen ilman omaehtoista uudestisyntymistä. Jeesus opetti että ihmisen tulee uudestisyntyä ja juuri nämä kastettiin, jotka tahtoivat lähteä Jeesuksen opetuslapseuteen sydämen uskonsa ja suun tunnustuksen kautta.

Paavali lähetettiin apostolina ja muutkin julistamaan evankeliumia ja todistusta Jeesuksesta että syntyisi uskon kuuliaisuus. Heitä ei siis lähetetty ensisijaisesti kastamaan kaikkia vaan vain ne kastettiin, jotka uudestisyntyivät ja saivat elävän sydämen uskon Jeesuksen elävistä sanoista taivaasta eli elävästä vedestä.

Kirkolliset kastoivat kaikki ilman erotusta, koska tahtoivat alaisuuteensa ja valtaansa kaikki ihmiset. Niitä, jotka eivät sitä kastetta ottaneet, jopa vainottiin, ja osoittaan huonona hedelmänä, ettei ole Jumalasta vaan ihmisestä ja Pahasta.

Anokaa Jeesukselta elävää vettä ja sydämen uskon saatuanne oppikaa tuntemaan Jumalan tahto ja ottakaa kaste vedessä ja anokaan henkikaste ja sitä seuraavat elävän uskon ja Jeesuksen opetuslapseuden mukaan seuraavat merkit, kuten kielilläpuhuminen ja muutkin armolahjat sen mukaan, miten Henkin ne tahtoo jakaa Jumalan valtakunnassa.

Katsokaa ettette elä eksymyksessä näissä asioissa, sillä Jumala mielistyy vain totuuteen ja vihansa on valheiden rakastajien elämässä, niin etteivät osaa erottaa mitkä on Jumalasta ja totuudesta ja mitkä Pahasta ja valheistaan.

Uskovien kastaminen on Jumalasta, ja kaikkien kastaminen on Pahasta, sillä tahtoo kaikki hukuttaa kadotukseen. Jumala sen sijaan uudestisynnyttää elävää toivoon ja uskoon ja rakkauteen tekemään Isän Jumalan tahtoa ja kiittämään ja kunnioittamaan Isää Jumalaa Jeesuksen nimessä, amen. Hallelujah!

Äänestä
  • Apostolit eivät voi nähdä kuka on varmasti uudestisyntynyt kuten havaitaan simon noidasta.
    Ei Pietari nuhdellut simon noitaa sanomalla et ollut uudestisyntynyt kun sinut kastettiin.
    Simon noita oli tyypillinen nykyhelluntailainen joka uskoo ja kyse on pelastavasta uskosta kuinka ihminen pelastuu ja mitä sana ja sakramentin sisältävät?
    Nämä, simon ja helluntailaiset sanovat uskovansa mutta he uskovat armolahjoihin, ihmeisiin ja kuinka uskossa voisi nyhtää rahat pois ihmisten kukkarosta.
    Eivät uskoneet kuinka ihminen pelastuu kasteessa ja sen kautta.

    Äänestä

  • August nuorempi kirjoitti:

    Apostolit eivät voi nähdä kuka on varmasti uudestisyntynyt kuten havaitaan simon noidasta.

    Totta.

    Hindut ovat oivaltaneet oikein kasteen! Kaikki vaan sukeltamaan
    Ganges-virtaan. Raamattuhan ei kiellä sitä!
    Kaikki mikä ei ole kiellettyä, on raamatullista!!!!

    >>>>>Apostolit eivät voi nähdä kuka on varmasti uudestisyntynyt kuten havaitaan simon noidasta.
    Ei Pietari nuhdellut simon noitaa sanomalla et ollut uudestisyntynyt kun sinut kastettiin.
    Simon noita oli tyypillinen nykyhelluntailainen joka uskoo ja kyse on pelastavasta uskosta kuinka ihminen pelastuu ja mitä sana ja sakramentin sisältävät?
    Nämä, simon ja helluntailaiset sanovat uskovansa mutta he uskovat armolahjoihin, ihmeisiin ja kuinka uskossa voisi nyhtää rahat pois ihmisten kukkarosta.
    Eivät uskoneet kuinka ihminen pelastuu kasteessa ja sen kautta

    Äänestä

  • August nuorempi kirjoitti:

    Apostolit eivät voi nähdä kuka on varmasti uudestisyntynyt kuten havaitaan simon noidasta.
    Ei Pietari nuhdellut simon noitaa sanomalla et ollut uudestisyntynyt kun sinut kastettiin.
    Simon noita oli tyypillinen nykyhelluntailainen joka uskoo ja kyse on pelastavasta uskosta kuinka ihminen pelastuu ja mitä sana ja sakramentin sisältävät?
    Nämä, simon ja helluntailaiset sanovat uskovansa mutta he uskovat armolahjoihin, ihmeisiin ja kuinka uskossa voisi nyhtää rahat pois ihmisten kukkarosta.
    Eivät uskoneet kuinka ihminen pelastuu kasteessa ja sen kautta.

    riittää kastettavan omana todistuksena sydämen uskosta, joten tietenkään ei tarvita mitään sydämeen näkemistä.

    Äänestä

  • vai onko? kirjoitti:

    Totta.

    Hindut ovat oivaltaneet oikein kasteen! Kaikki vaan sukeltamaan
    Ganges-virtaan. Raamattuhan ei kiellä sitä!
    Kaikki mikä ei ole kiellettyä, on raamatullista!!!!

    Mihin nimeen hindut kastavat,siinä onkin ero. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla."
    Epäjumalan palvelun kieltää.Nuo, jotka vannovat Samarian epäjumalan nimeen ja sanovat: "Niin totta kuin Danin jumala elää!" tai: "Kautta Beerseban pyhän matkan!" -- he kaatuvat eivätkä enää nouse. Aam.8:14

    Äänestä

Bud Spencer!
2.11.2011 12:18

Äänestä

mites vauva voi tunnustaa uskonsa Jeesukseen, kysyn vaan?

ei vauvan tarvutse tunnustaa mitään koska tekosyntejä vauvoissa ei ole ja kasteessa on perisynnin kadottava voima annettu anteeksi.
Jeesus tunnustaa vauvojen puolesta.
Lahkolaisille Jeesus sanoo tuomiolla...en ole koskaan teitä tuntenut

Äänestä
  • eenokki 12

    Ei mitenkään,se on totta mutta vanhemmat voivat vauva on silloin kuuluu perhkuntaan.
    Ne lahkolaiset jotaka tekevät jeesuksen nimee mutta he eivät ole sydämmessä kääntynee,sanoo kerra kerran, en ole koskaan teitä tunetenut.

    Äänestä

Me kastamme uskovien vauvoja emme rynkytä ei uskoisten oveen ja huuda että antakaa se vauvanne meidän kastettavaksi.

Kyllä niin on mutta en kiellä etteikö hellari voisi päästä taivaaseenm mutta eivät kaikki mene taivaaseen ne jotka sydäntänsä Jeesukselle antaneet, heille Jeesus tulee sanomaan nuo kovat mainitsemasi sanat.en ole...
Tosi kilvoitus alkaa heti uskoon tullessa ja se on kahden väkevän taistelua sielusta olen tämän havainnut kokemuksesta ja siitä eteenpäin vieläkin kovemoaa.
Eivät kaikki saa samanlaista ristiä selkään.

Äänestä
  • "eenokki 128.11.2011 17:580 SULJE
    Me kastamme uskovien vauvoja emme rynkytä ei uskoisten oveen ja huuda että antakaa se vauvanne meidän kastettavaksi."

    Siis ymmärsinkö oikein:
    Jotkut kastavat vauvoja, jos vanhemmat uskovat,
    mutta eivät kasta niitä vauvoja, joiden vanhemmat eivät usko?

    Meniko se näin:
    Mar_16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

    vain näin:
    Jonka vanhemmat uskovat, se kastetaan ja pelastuu; mutta jonka vanhemmat eivät usko, se tuomitaan kadotukseen.

    Riittääkö, jos vain toinen vanhemmista uskoo?
    Entäpä ottolapset?
    Entä jos lapsi todetaan ns. "vaihdokkaaksi"?
    Entä jos ei-biologinen isä on se uskova,
    mutta ei-uskova äiti on ollut salaa uskoton?
    Entä jos edellisessä tapauksessa isä tiesi uskottomuudesta?
    Entä lapsettoman avioparin vieraalla spermalla keinohedelmöitetty lapsi?
    Entä jos lapsen biologinen isä jotenkin tietää kuka hänen lapsensa on
    ja vie hänet juridisilta vanhemmilta salaa lapsikasteelle?
    Entä orvot, joiden vanhemmat eivät olleet uskovia,
    eikä heille ole nimetty vanhempia, mutta orpokoti on katolinen/luterilainen/jne...

    Jos joku osaa kertoa missä menee raja, niin olisin kiitollinen.

    Äänestä

  • tietoa vailla kirjoitti:

    "eenokki 128.11.2011 17:580 SULJE

    Eiköhän se ole niin, että
    "kun vesi päähän lirahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa"!!!

    1.Kyllä näin näkisin nykyään sen tapahtuvan kuten esim. luthersäätiössä uskovaiset saavat lapsen hänet kastetaan, mutta he eivät kasta ei uskoisia, paitsi ne papit jotka vielä kuuluvat homokirkkoon.
    Minä en kastaisi ei uskoisten lapsia jos sitä kastetta pyydettäisiin pelkän nimen saamiseksi ja juhlallisuuden tähden.

    2. Mar_16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
    Kastettu pelastuu jos hän uskoo ja huom! joka vahvana kestää loppuun asti se pelastuu sanoi Jeesus.
    Sanan liittyessä aineeseen muodostuu sakramentti kun taas vesi ilman sisältöä ja uskoa ei pelasta ketään.
    Älä irroita sanaa kastevettä toisistaan.Ne kuuluvat yhteen.

    3.Riittääkö, jos vain toinen vanhemmista uskoo?
    Entäpä ottolapset?
    Entä jos lapsi todetaan ns. "vaihdokkaaksi"?
    Kaste on pätevä kunhan se on asetusten mukaisesti toimitettu.
    Kaste ottaa vastaan toisin sanoen Jumala ottaa vastaan ja Pyhä Henki sitten alkaa opettamaan lasta vanhempien, kummien, ja uskovaisten kautta että lapsi ensin uudestisyntyneenä lain kannalta katsottuna sitten kasvaessaan syntyisi Hengen kautta uudesti ylhäältä.
    Tämä on minun teologiaani huom!
    Joillakin se eroaa hieman.Tästä en ala riitelemään.

    4.Kaste on pätevä vaikka kuka olisi roiskinut ja vaikka jonossa olisi saatu lapsi äitinsä kohtuun niin kaste on Jumalan rakkauden teko jossa ei erotella lapsia eikä aikuisiakaan.
    Jumala haluaa pelastaa ihmiset siksi Hän on asettanut kasteen tahtoen että ihmiset antaisivat kastaa itsensä ja tulla Jumalan voiman ja armon kautta pelastetuksi.

    Äänestä

  • helppo juttu kirjoitti:

    Eiköhän se ole niin, että
    "kun vesi päähän lirahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa"!!!

    Jep. Lapsikaste on tasan aneoppi.

    Äänestä

Apt_2:41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, NE KASTETTIIN, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

Äänestä
  • Toisen nimimerkkiä ei tulisi mennä käyttämään. Oletan, että olet uusi palstalla ja teit sen tietämättömyyttäsi.

    Nuo kolmetuhatta kastettua eivät olleet kristittyihin perheisiin syntyneitä. He olivat olleet ensimmäiseen helluntaihin asti juutalaisia. Ketään heistä ei olisi voitukaan kastaa aikaisemmin. Tietenkään ei niitä juutalaisia kastettu, jotka eivät helluntaina apostolien saarnaamaan Jeesukseen uskoneet eivätkä halunneet liittyä kristittyjen joukkoon.

    Täysin väärin uudestikastajat soveltavat raamatunkohtaa Ap.T.2:41, kun he UUDESTIKASTAVAT, eivät evankeliumin ensimmäistä kertaa kuulevia ja sen uskovia juutalaisia vaan pienestä saakka kristillistä opetusta saaneita ja jo ajat sitten kristillisellä kasteella kastettuja kristittyjä!

    Uudestikastajien kastamat henkilöt ovat useimmiten kokeneet uskoontulonkin luterilaisten parissa! Uudestikastajat ryöstävät sellaisia seurakuntiinsa väärillä raamatunselityksillään.

    Siksi uudestikastajat ovatkin VALEVELJIÄ, jotka tulevat jälkeenpäin kristittyjen luo, joilla on jo kaikki kunnossa (kuten Ap.T.14. ja 15. luvuissa kuvatut Mooseksen lain alle vaatijat). Nykyään LISÄVAATIMUKSINA on ympärileikkauksen ja juutalaisen lain asemesta UUDESTIKASTE ja LAHKON SÄÄNNÖT.

    Äänestä

  • OTTIVAT SANAN VASTAAN.

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    Toisen nimimerkkiä ei tulisi mennä käyttämään. Oletan, että olet uusi palstalla ja teit sen tietämättömyyttäsi.

    Mene sinä vain helvettiin vääräuskoisena pellenä.

    Voi sinua terence! :)

    On sinulla kovasti vaikeuksia ottaa totuus vastaan!

    Kirjoitit:
    >>>Siksi uudestikastajat ovatkin VALEVELJIÄ, jotka tulevat jälkeenpäin kristittyjen luo, joilla on jo kaikki kunnossa (kuten Ap.T.14. ja 15. luvuissa kuvatut Mooseksen lain alle vaatijat). Nykyään LISÄVAATIMUKSINA on ympärileikkauksen ja juutalaisen lain asemesta UUDESTIKASTE ja LAHKON SÄÄNNÖT.Täysin väärin uudestikastajat soveltavat raamatunkohtaa Ap.T.2:41, kun he UUDESTIKASTAVAT, eivät evankeliumin ensimmäistä kertaa kuulevia ja sen uskovia juutalaisia vaan pienestä saakka kristillistä opetusta saaneita ja jo ajat sitten kristillisellä kasteella kastettuja kristittyjä!

    Äänestä

Sanottiinko että olivat uudestisyntyneet ei vaan että uskoivat apostolien julistaman sanan.
He tulivat pelastavaan uskoon kuullessaan apostoleita ei heillä ollut pelastetun uskoa joka on toista kuin pelastava usko.Palastava usko on ulkoisen julistetun sanan vaikutus pelastusta kaipaavassa ihmisessä, joka rauhoittuu kun Jumala hänen tykönsä rientäneelle antaa rauhan.

Äänestä

siitä että Uudessa Liitossa ei toimita noiden kieltojen mukaan kuten Mooseksen kautta saadussa Jumalan hyvässä ja pyhässä laissa.

Tietenkään ei kieltäminen ole tarpeen tarpeettomille uskonnollisille toimenpiteille kuten vauvojen kasteille, sillä eihän Jumalan sanasta ja opetuksesta tulisi kuin kieltojen lukematon ja mittaamon määrä. Kielloilla alkeisvoimat opettavat: "Älä ..." Näin ei Jumalan valtakunnassa vaan opetetaan mitä tulee tehdä, kuten kastaa uskovat ja suullaan tunnustavat parannuksen tehneet. Aivan älytöntä on alkaa kastamaan kaikkia ja pahempaa on opettaa valheita Jumalan "tahdosta" kastaa tällaisia ja pahinta on opettaa että sielu pelastuu tällaisen vauvojen kasteen kautta. Paha Jumalan Vastustaja pyrkii valitutkin eksyttämään ja sekottaa kaiken, kun ei pysy totuudessa eikä tee ero pyhän ja saastaisen välillä.

Tietenkään ei kielletä eläimiäkään kastamasta, mutta ei kai siitäkään kukaan tee johtopäätöstä että niin pitäisi tehdä, tai voihan noita ollakin jotka siten tahtoisi pelastaa rakkaat lemmikkinsä, kun vain hapatus saisi sijaa tässäkin.

Äänestä
  • kohta kuule tai lue lemmikkien kastamisesta. Naimisiin kuulema jossain päin maailmaa jo jotku tahtoo lemmikkieläintensä kanssa, joten olisi varmaan pitänyt kieltää, jottei Paha pääsisi eksyttämään ihmisiä näissä vauvojen kastamisissa ja muissa yhä enemmän luopumusta ja laittomuutta edistävissä.

    Äänestä

tekevä itsessään alaston tarvitsee Jeesuksen lahjavanhurskauden ja uskovien kasteen. Babylonian viinipuussa ihmiset verhoutuvat ihmistekoiseen omavanhurskauteen vauvakasteessa ja samoin syyttävät Jumalan valittuja Jumalan tahdon tekemisestä vaikka ovat totuudellisesti kuin fariseuksen ulkokultaisuudessa.

Äänestä

aamen. ryöstökalastajia ne on.

Äänestä

Hyvin tiivistetty koko totuus! Turhaa väittelemme kasteesta.

Ukastajien pitäisi myöntää, että he ylitulkitsevat nuo kastetapaukset niin, ettei muka kristityt saisi pieniä lapsiaan kastaa, vaikka eivät ne tapaukset siitä mitään sano.

Motiivit ukastajilla ovat lihalliset: saada lisää jäseniä omaan jengiin.

Ukastajat eivät ole hengellisempiä kuin muut vaan lihallisempia. Tyhmiä, ilkeitä, juoruilevia, panettelevia, vallanhaluisia. Joillain on rikollinen ja epärehellinen tausta, joita ominaisuuksia nyt vain sovelletaan hengellisissä ympyröissä.

Äänestä
  • "Toopekin" jo tunnustaa, että Raamattu ei tunne vauvakastetta!!

    ", ettei muka kristityt saisi pieniä lapsiaan kastaa, vaikka eivät ne tapaukset siitä mitään sano."

    Aamen, halleluja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bud Spencer! kirjoitti:

Tiedoksi taas, että UT:ssa EI missään kohtaa ole OPETUSTA, että VAIN uskoontulleen saa kastaa ja vain silloin kaste olisi oikea kaste,

UT:ssa kerrotaan TAPAHTUMIA, joissa uskoontulleita kastettiin, KUN EVANKELIUMIN SAARNAAMINEN ALOITETTIIN.

Pakkohan ALUSSA, kun seurakuntaa PERUSTETAAN, ja "lähdetään nollasta liikkeelle", on kastaa evankeliumin saarnan vastaanottavia kristityiksi kääntyviä ihmisiä.

JATKOSSA ei ole enää mitään syytä, miksi SEURAKUNTAAN SYNTYVIÄ kristittyjen lapsia ei kastettaisi jo pieninä.

Sitäpaitsi UT:ssakin on myös kerrottu LUKUISISTA TAPAUKSISTA, JOISSA KASTETTIIN PIENIÄ LAPSIA JA VAUVOJA! KOKONAISTEN SUURTEN PERHEKUNTIEN KASTEISSA!!!!!

"Uskovien kaste"-opetus on aivan äkkiväärää biblististä Raamatun selittämistä.

Ja motiivikin on palstalla tuotu sille useasti esille: jäsenten ryöstökalastus kirkoista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu