Onko kellään kokemusta autokauppojenpurkamisesta sillä perusteella, että vikaa ei saada korjata kohtuullisessa ajassa..?
Omalla kohdallani on seuraavanlainen tapaus "menossa":
Uuden auton ostamisen jälkeen takuuaikana alkoi vika, jossa moottorin sähköhäiriövalo syttyy säännöllisesti useasti kuukaudessa.
Vikaa etsittiin 8 kuukautta, jonka aikana autoon vaihdettiin useampaan otteeseen lambda-antureita, moottorinohjausbokseja, katalysaattori, johdinsarjat jne.
Tämä ei kuitenkaan vikaa korjannut, vaan viaksi saatiin haarukoitua viallinen ilmansuodattimen kotelo (tähän tehtiin joku muutos maahantuojan ohjeiden mukaisesti viime helmikuussa (eli koteloa ei vaihdettu, vika oli siis maahantuojan tiedossa mutta maahantuojan valtuuttama korjausliike ei tiennyt asiasta kuin vasta 8kk vian hakemisen jälkeen), jolloin vian oletettiin olevan korjattu).
Kuitenkin nyt viikko sitten viat alkoivat uusiutua samalla tavalla (moottorin sähkähäiriövalo palaa, vikamuistissa on samat vikatiedot kuin aikaisemminkin, eli vika on taas sama mikä aiemminkin)
Itse alan olla jo täysin kypsänä tilanteeseen, en millään haluaisi ravata huollossa taas kahdeksaa kuukautta niin että arpoisivat sieltä seuraavan vaihdettavan osan.
Mitä tässä voi tehdä? Soitin jo kuluttajaneuvontaan ja kauppojen purku olisi
aiheellista, mutta myyjäliike ei missään nimessä aio suistua moiseen..?
Kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta..?
Auton kohtuullinen korjausaika
6
3480
Vastaukset
- ei-toyotisti
Siis ihan vakavasti, HALOOOOO.....
Autoliike muka korjannut vikaa 8kk ja vika paikallistettu ilmansuodatimen koteloon. Mikähän kotelossa sitten vikana, et ilmeisesti älynnyt kysyä tai sitten et vain osaa ottaa asioista selkoa.
Autoa ei merkkihuollossa saada kuntoon 8kk:n aikana, ja ruikutat netissä??
Meneppä lapsi pois isin koneelta ja nukkumaan.- Haloo!
Suhtautumista toisten ongelmiin! Tilanne on MAHDOLLINEN - vaikka onhan se joidenkin mielestä kiva ilkkua toisen vahingolle. Tai suhtautua näin asiattomasti...
- Antti
Kaikki on mahdollista, eli etsivät vikaa 8kk kunnes vika paikantui ilmanputsarin koteloon johon tehtiin muutos. Auto on Seat Leon.
-Antti - ei-toyotisti
Antti kirjoitti:
Kaikki on mahdollista, eli etsivät vikaa 8kk kunnes vika paikantui ilmanputsarin koteloon johon tehtiin muutos. Auto on Seat Leon.
-AnttiEnsi alkuun anteeksipyyntö edellisestä kirjoituksestani.
Vaikkakin teksti oli selkeästi kirjoitettu ja asiallinen tuli mieleeni ensimmäisenä trolli johtuen siitä ettei ollut mainittu autoa ja korjauksia suorittavaa liikettä.
Helppoa se on täällä selittllä vaikka minkälaisia vikoja kun ei kerrota mistä ajopelistä on kyse, joten tämä oli syynä asiattomaan vastaukseeni, näin jälkeenpäin nyt jo vähän nolottaa.
Mutta sitten asiantynkään. Kyllä tuollaisen korjausrallin jälkeen on aivan perusteltua vaatia liikkeeltä kaupanpurkua tai kauppahinnan alennusta. Tuollainen jos olisi omalle kohdalle osunut niin max.1kk olisin rimpuillut huollon kanssa ja sen jälkeen vaatinut kaupan purkua vaikka raastuvassa jos niikseen menisi. Ei tuollaista kuulu asiakkaan sietää.
Autohan on uusi(ilmeisesti), joten sillä on 2 vuoden takuu ja korjauksista huolimatta ei näytä tulevan kuntoon joten on ainakin kaksi tapaa toimia. Kaupanpurku tai kauppahinnan alennus koska tuote selvästikkään ei vastaa odotuksia.
Liike tuskin suostuu enää kaupanpurkuun koska autohan on "jo 8 kk vanha" ja siten käytetty. Kaupan purkamisesta tulisi liikkeelle liikaa "takkiin" ja sitä he eivät varmasti mielellään tee itselleen, joten ehken kauppahinnan alennus ja sitä myöten saatu selkeä rahallinen korvaus voisi tulla kysymykseen, ehkä.
Mikäli liike suostuisi korvaukseen, kannattaa auto kuitenkin pitää itsellään sen aikaa mitä takuu kattaa ja vaihtaa pois. Näin mahdolliset tulevat korjaukset menisivät takuun piikkiin ja sen jälkeen vain kylmästi "maanataivahinkokappale" kylmästi kiertoon ettei tulevat korjaukset lankea omasta pussista maksettaviksi.
Kysäiseppä kuluttaja-asiamiehen tai kuluttajavalituslautakunnan kantaa kauppahinnan alennukseen, vedoten siihen että tuote ei vastaa laadultaan ja odotuksiltaan mielestäsi kauppahintaa, ja sen jälkeen autoliikkeeseen neuvottelemaan.
Ihan pullakahveihin ei kuitenkaan kannattane tyytyä, sillä onhan 8 kk kuitenkin suht pitkä aika, tosin ei liike ryöstettäväksikään suostu.
Toivottavasti nyt tästä on jonkun verran apua, ja saat autosi kuntoon.
- TT-Citikka
Ei ole kovin läheistä omakohtaista kokemusta. Viime kesänä olin lähellä ostaa auton, jonka autoliike oli vaihtanut uuteen, kun ei ollut saanut vikaa selville.
Myivät korjattuna - en viitsinyt ottaa selvää olivatko saaneet vian loppujen lopuksi selville vai ei. Jätin liikkeeseen. - ex opel
Oli hiukan samalainen ongelma sekalaisten sähkövikojen kanssa astrassa. Vuoden kuljin n. kerta kuukaudessa korjaamolla auto viihtyis sielä pari päivää kerralla, sain toki aina sijaisauton. Loppu tuli kun auto simahti maantiellä ja hinattiin korjaamolle. Hotellissa yötä viettäessäni mietin, että nyt riittää. Kaupan purku ei onnistunut millään kun autossa oli kilometrejä 8000. Tarjosivat vaihtohyvityksenä uuteen saman mitä olin maksanut mutta kun se uusikin olisi ollut opel. Vaihdoin toiseen merkkiin takkiin tuli mutta nyt auto toimii on jo se 8000 mittarissa eikä vielä käyty korjaamolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226079- 292140
- 1771972
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101153Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.701151- 731007
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24922Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42907Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12775