On se niin väärin, että joku ex-Nokian yksiitäinen johtaja sai yli 8 miljoonan euron tulot viime vuonna. Miettikää siis ihan oikeasti tuota summa. Ensinnäkään kukaan ihminen ei ole yritysmaailmassa niin tärkeä, että hän ansaitsisi tuollaisen vuosipalkan. 8 miljjoonan euron vuosiansio on enemmän kuin mitä tavalliset työssäkäyvät duunarit tienaavat koko elämänsä aikana (siis koko elämän aikana).
Kaiken huipuksi nämä ns. huippujohtajat kiertävä yleensä laillisesti veroja siten, että heidän palkkansa ei olekaan palkkaa vaan pääomatuloa, jota verotetaan vähemmän kuin tavallisten duunareiden ansiotuloa. Tavallinen duunari ei voi valita saako hän kuukausikorvauksensa pääomatulona vai ansiotulona, mutta johtajille tämä on tehty mahdolliseksi ja kysymys on veroteknisestä asiasta.
Kyllä perussuomalaisten peräänkuuluttama rikkaiden lisävero on asia paikallaan ja se pitää toteuttaa tällä hallituskaudella. Onhan se nyt naurettavaa, että optiomiljonäärit maksavat vuodessa pienenmmän veroprosentin mukaan veroja kuin lähikaupan kassan pienipalkkainen myyjä.
Sikarikkaat pyrkivät aina vetoamaan siihen, että heidän huipputulot eivät ole muilta pois. Tämä on p*skapuhetta, sillä heidän vuosittain ansaitsemat miljoonat voitaisiin jakaa tasapuolisesti koko yrityksen tai konsernin työntekijöiden kesken.
On se niin hienoa, että näille jotka tienaavat 8 miljoonaa vuodessa maksetaan vielä yhteiskunnan puolesta lapsilisiä, jos heillä on alaikäisiä lapsia.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Perussuomalaisten ehdottama Wahlroos verotus pitää saada aikaiseksi tällä hallituskaudella siten, että sen piiriin kuuluvat 1% Suomen rikkain monimiljonääri-Eliitti.
Kyllä näiden miljonäärien sietäisi maksaa pääomatulostaan sama veroprosentti kuin duunarin ansiotulostaan, koska rikkaat kiertävät veroja tällä laillisella ja veroteknisellä keinolla, jota ei tavallisille duunareille suoda
Kun saisi edes duunia, josta maksettaisiin 2500 euroa kuussa.
Olen niin köyhä, ettei ole varaa edes nettiyhteyteen. Nytkin kirjoitan kirjaston koneelta, kun muuhun ei ole varaa.