On se niin väärin, että joku ex-Nokian yksiitäinen johtaja sai yli 8 miljoonan euron tulot viime vuonna. Miettikää siis ihan oikeasti tuota summa. Ensinnäkään kukaan ihminen ei ole yritysmaailmassa niin tärkeä, että hän ansaitsisi tuollaisen vuosipalkan. 8 miljjoonan euron vuosiansio on enemmän kuin mitä tavalliset työssäkäyvät duunarit tienaavat koko elämänsä aikana (siis koko elämän aikana).
Kaiken huipuksi nämä ns. huippujohtajat kiertävä yleensä laillisesti veroja siten, että heidän palkkansa ei olekaan palkkaa vaan pääomatuloa, jota verotetaan vähemmän kuin tavallisten duunareiden ansiotuloa. Tavallinen duunari ei voi valita saako hän kuukausikorvauksensa pääomatulona vai ansiotulona, mutta johtajille tämä on tehty mahdolliseksi ja kysymys on veroteknisestä asiasta.
Kyllä perussuomalaisten peräänkuuluttama rikkaiden lisävero on asia paikallaan ja se pitää toteuttaa tällä hallituskaudella. Onhan se nyt naurettavaa, että optiomiljonäärit maksavat vuodessa pienenmmän veroprosentin mukaan veroja kuin lähikaupan kassan pienipalkkainen myyjä.
Sikarikkaat pyrkivät aina vetoamaan siihen, että heidän huipputulot eivät ole muilta pois. Tämä on p*skapuhetta, sillä heidän vuosittain ansaitsemat miljoonat voitaisiin jakaa tasapuolisesti koko yrityksen tai konsernin työntekijöiden kesken.
On se niin hienoa, että näille jotka tienaavat 8 miljoonaa vuodessa maksetaan vielä yhteiskunnan puolesta lapsilisiä, jos heillä on alaikäisiä lapsia.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nokia maksaa 0,25% po-tuloistaan Suomeen.
Kukaan PALKKAJOHTAJA ei ole yli 8 miljoonan euron vuosipalkan arvoinen!
Minua kiinnostaa enemmän se miten saisin omia tulojani suuremmaksi kuin
se miten saisin toisten tuloja pienemmäksi...olkoot toiset sitten ökyrikkaita julkkiksia tai naapureitani tai ketä tahansa.
8M€ kädenpuristus on Nokialle sama kuin 5€ jollekin parturikampaamolle..
Kukaan palkkajohtaja ei ole vuositasolla miljoonan euron arvoinen. Jokainen jolle maksetaan tuollaista summaa kuuluu siihen pieneen elittiin, jossa omalla pienellä ryhmällä autetaan toinen toisiaan ja järjestellään omat palkat ahneuden nimissä.
kyllä tuosta työn teostakin vois kunnon liksaa saada.lotmuiliat saa.vaikka eivät tikkua ristiin laita.demokratiaa.oikeuden mukaisuutta.tasa arvoa.esi merkkiä.mitähän lie.tiedä häntä..kaikkea on kuultu-.ihmis arvo ?.onko sitä.?.Ei köyhä jaksa tyhjästä monta kertaa Aloittaa alusta.....Toisen MILJOONAN SAANTI ON PALJON HELPOMPAA.Kun ensimmäisen miljoonan.Joten se kannattaa alottaa toisesta miljoonasta..on kuulemna helpompaa.
Tuohan tarkoittaa sitä, että 8 miljoonan euron miehen pitäisi olla 3200
kertaa parempi töissään kuin 2500 euron miehen, tai 8 miljoonan miehen pitäisi pystyä tekemään 3200 ihmisen työt.
Mutta kuinkas se kävikään, kuka sai lähtöpassit johtajan paikalta, kun hoiti työnsä huonosti ?
No sehän oli tuo 8 miljoonan euron mies, ja silti hänet palkittiin KAHDEKSALLA MILJOONALLA EUROLLA !
2500 euron mies olisi saanut ainoastaan kalossin kuvan takapuoleen, eikä muuta !