Kuolema on mielessäni päivittäin, enemmän tai vähemmän. Kaikki tuntuu olevan loppujen lopuksi aivan turhaa, ihmisen elämä on niin pieni ja mitätön. Yleensä ajattelen, että kuoleman jälkeen ihminen on vain lopullisesti poissa eikä tunne enää mitään. Elämä tuntuu vain niin turhalta kun kaikki kuitenkin lopulta kuolevat. Joskus taas mieleen tulee, että ehkä elämä sittenkin jatkuu, en tiedä miten mutta jollakin käsittämättömällä tavalla. Tämä vaihtoehto tuntuu oikeastaan pahemmalta kuin edellinen. Mitä jos tapahtuukin jotain pahaa? Joskus näin unta jossa kuolin ja leijailin vain tyhjyydessä, aivan yksin ja ikuisesti.
En tiedä, miten kestän jos(kun) joku läheisistäni kuolee? Miten sen kestää, että toinen on lopuulisesti poissa? Varmaan tulen koko ajan miettimään, että onko sillä nyt hyvä olla..
En tiedä, miten kestän jos(kun) joku läheisistäni kuolee? Miten sen kestää, että toinen on lopuulisesti poissa? Varmaan tulen koko ajan miettimään, että onko sillä nyt hyvä olla..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Samanlaiset ajatukset täälläkin... Eikä asiaa helpota yhtään se, että menetin rakkaan vanhempani yllättäen muutama kuukausi sitten. :( Eniten vaivaa se, kun en voi enää pitää yhteyttä häneen enkä tiedä miten hänellä menee nyt. Mitä hänellä on nyt vai eikö enää yhtään mitään? Kuolema on kamala asia! Se on toistaiseksi pilannut elämäni täysin...
Näen unta putoamisesta, putoan tyhjään kaivoon, pitkästä avaruuden omaisesta kuilusta, jonka pohjalla on kuin särkynyt vuori, valoa. Kurkkua kuristaa, tikahdun ja säikähdän. Säpsähdän ja minulla on ollut pieni epilepsia-kohtaus.
"Kuolema on kamala asia!" Olen samaa mieltä.
Kun se on itselle ongelma. Joku muu katsella kuolemaa vierestä. Joskus se on vain syntymässä, oma yksityisasia, ennaltamääriteltyä ja ohjattuakin, apu kuolemaan, eutanasia.
Mutta että läheiset katselisivat vieressä.
Tosi törkeää, tosi julmaa!
Onneksi sitä on ollut yleensä vain vanhuksille. Ihmisiä voi katsella eri tavoin, ei niitä/heitä 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa tarvitse tunnistaa ja tuijottaa. Ympärillä vain pelkkiä silmiä, on yleisin kertomus kuolemasta. Ne eivät kai koskaan ole oikeita. Rauhan runo, Jumalkäsitys. Tappaminen ja ajanpuute, eivät ainakaan henkilökohtaisesti eutanasian osalta kiehdo ajatuksena.
Eutanasia, itsemurha ja tappaminen, eivät nämä ole mikään ydinosa-alue elämässä.
- Mitä sä sillä mun keholla pelleilet? Mitä sä sillä mun pelillä kävelet?
-Joo, niitä on sellaisia elektoriniikka-pelejä.