Muutama päivä sitten tuli TV-ohjelma, jossa kerrottiin elämän synnyn mahdollistavasta vedestä. Miten tämä veden elämää synnyttävä mekanismi mahtaa oiken toimia? Annettiin ymmärtää, että siellä missä on vettä, kuhisee elämää ja kehitystä.
Näytettiin merta, jossa syntynyt elämä kehittyy lopulta kaupungiksi: pilvenpiirtäjiä ja tieverkostoa. On se vesi vaan kummalista ainetta, kun sen mekanismit saavat aikaan pilvenpiirtäjiä jne.
Näytettiin merta, jossa syntynyt elämä kehittyy lopulta kaupungiksi: pilvenpiirtäjiä ja tieverkostoa. On se vesi vaan kummalista ainetta, kun sen mekanismit saavat aikaan pilvenpiirtäjiä jne.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Evoluutioteorian järjettömyys ja täysin utopistinen huuhaauskomus on sekin ajatus että elämä olisi ylipäätään syntynyt vedessä jonka tiedetään tuhoavan kaikki elämälle välttämättömät aminohapot sekunnin murto-osassa niiden jouduttua kosketukseen veden kanssa.
Siksi alkuliemi-keitos jossa olisi pääosassa vesi, on tuhoontuomittu ajatus.
Siinä taas ei ole mitään ihmettelemistä että kilometrien syvyydessä olevat kuumat lähteet, ns. mustat savuttajat on ehdotettu elämän luojaksi. Nehän ovat mystisen eksoottisia ja salaperäisiä ja tunteisiin vetoavia visuaalisessa mielessä.
"vedessä jonka tiedetään tuhoavan kaikki elämälle välttämättömät aminohapot sekunnin murto-osassa niiden jouduttua kosketukseen veden kanssa. "
Miehen vesipitoisuus on noin 75% ja meissä on aminohappoja. Olemmekin siis tuon mukaan kuoleita eläviä zombeja.
,,,,Miehen vesipitoisuus on noin 75% ja meissä on aminohappoja. Olemmekin siis tuon mukaan kuoleita eläviä zombeja,,,,,
Et siis ymmärtänyt mikä on elävän organismin ja vedessä irrallaan lilluvien aminohappojen ero.
Missäs ne aminohapot "lilluvat", joista DNA rakentaa valkuaisaineita? Solussa. Mitä on soluneste? Se on 1% suolavettä.
"...vedessä jonka tiedetään tuhoavan kaikki elämälle välttämättömät aminohapot sekunnin murto-osassa niiden jouduttua kosketukseen veden kanssa."
Tiedän tämän hyödyttömäksi, mutta yritetään nyt periaatteen vuoksi: Valehtelet taas asiasta josta et ymmärrä mitään. Väitteesi ei ole totta. Se on idioottimainen valhe. Väitteen tarkistaminen googlella olisi vienyt 20 sekunttia, mutta sinä mielummin puhut läpiä päähäsi ja teet itsestäsi valehtelevan typeryksen kun tutustut asiaan edes pintapuolisesti.
Eivät aminohapot hajoa sekunnin murto-osassa eikä minuuteissa eikä edes tunneissa eikä steriileissä oloissa edes kuukausissa. Kaikki aminohapot eivät edes liukene veteen helposti, saati että ne hajoaisivat.
Aminohappoja käytetään lisäravinteina ja myös sairauksien hoitona tai tukihoitona (esimerkiksi tyrosiini munuaissairauksissa) ja ohje aminohappojen nauttimiseen aina on, että ne nautitaan runsaan veden kera tyhjään vatsaan. Eli sielä ne lilluu veden ja vatsahappojen sekoituksessa ja säilyvät erinomaisesti kunnes imeytyvät ohutsuolessa, josta veri (95% vettä) kuljettaa niitä tarvitseville soluille.
Onko joku laskenut miten monta kertaa nikki a on käyttänyt kreationismin perusteena omaan täydelliseen tietämättömyyteen perustuvia valheita? Kuinka joku jaksaa munata itseään jatkuvasti?
Aminohappoja opn kahdenlaisia. Elollisen aminohapot ovat niitä jotka tuhoutuvat eliön ulkopuolella olevassa vedessä samantien.
Ne eivät menesty missään muualla kuin eliöissä. Joten ne eivät ole voineet tulla mustista savuttajista.
" Elollisen aminohapot ovat niitä jotka tuhoutuvat eliön ulkopuolella olevassa vedessä samantien."
Mites se eliön ulkopuolinen vesi eroaa eliön sisäisestä vedestä?
"Elollisen aminohapot ovat niitä jotka tuhoutuvat eliön ulkopuolella olevassa vedessä samantien. "
Ettei vaan taas tullut valehdeltua? Tuo on ihan puhdasta roskaa. Tuskin kukaan peruskoulun käynyt voi olla noin tietämätön, joten valehtelu taitaa olla todennäköisempi vaihtoehto.
"Aminohappoja opn kahdenlaisia. Elollisen aminohapot ovat niitä jotka tuhoutuvat eliön ulkopuolella olevassa vedessä samantien. Ne eivät menesty missään muualla kuin eliöissä."
Etkö ole sen vertaa oppinut, että epätoivoiseen valheen paikkaaminen toisella epätoivoisella valheella ei todellakaan auta. Esimerkiksi nuo mainitsemani lisäravinteena ja lääkkeinäkin käytetyt amonihapot ovat tasan niitä "elollisen aminohappoja", koska jos elimistömme ei juuri niitä tarvitsisi, niin ei niitä kannattaisi syödä.
Toisaalta ns. välttämättömät aminohapot, joita ihminen ei pysty itse soluissaan syntetisoimaan ovat juuri niitä joiden on ihan pakko kestää kosketusta veden kanssa (ja myös vatsahappojen kanssa), koska me saamme niitä vain ravinnosta eli ne kulkeutuvat useimmiten paljon vettä sisältävän vatsalaukun ja ohutsuolen sisällön kautta enimmäkseen vedestä koostuvaan vereen ja sieltä etupäässä vedestä koostuvan solun sisälle.
Miksi valehtelet asioista, joista et ymmärrä mitään ja joista et selvästikään edes piittaa ottaa selvää? Tämä alkaa vaikuttaa jo pakkomielteiseltä? Oletko jonkun sortin masokisti joka saa kieroutunutta nautintoa nolatuksi tulemisesta?
Tuonko takia multinikki kieltäytyy peseytymästä?
Lellu puhuu asiaa. Kaikki ketjun evot ovat aminohapoista ihan pihalla.
Ei taida maksaa vaivaa ruveta noita opettamaan.
Sen verran sanon että tässä on pohjjimmiltaan kyseessä muna vai kana ongelma jota evoluutioteoria ei ole kyennyt tyydyttävästi selittämään. .
Se tässä itse aiheessa, niin helppotajuinen kuin se onkin, on hauskaa että evokit ja jopa evogurut karttelevat tätä aihetta niin huolellisesti että evokit ovat asiasta pääsääntöisesti ihan pihalla.
Taitaapi olla yksi niistä monista aivan liian kiusallisista asioista evoluutioteorialle koskapa sen ei auta muuta kuin polvistua nöyrästi tunnustamaan että se mikä on tieteellisesti katsoen mahdotonta toteutua sattumalta on silti toteutunut.
Ja ID porukat iloitsevat ansaitusti.
Illun lellu voi kertoa sinulle sen.
Muuten, taisin sattumalta tässä panna merkille evokkien kahdekasannen yhtäläisyyden.
Se taitaapi olla se että edes päivänselvät biologiset todisteet eivät kepaa koska evo-uskonto ajaa niiden ylitse utopistisilla järjenvastaisilla uskomus- selityksillään.
Evokki.
Joo. Peruskoulu. Heh heh.
Harmi etten ehdi vastaamaan jokaiseen kannanottoon koska .........
Ahaa, sinulta on siis jäänyt aikanaan peruskoulu jäänyt kesken?
Sehän jo selittää paljon.
Se aminohappojen tuhoutumisen aiheuttava tekiä on juurikin se sama syy mikä estää mikroevoluution kumuloitumisen. Eli keskivertokreationistin sairas mieli.
Katsokaa nämä linkit: https://www.youtube.com/watch?v=dMRjgSbPUXk ja https://www.youtube.com/watch?v=vSRiQPL9Ds0
No miten sitten maapallo ja elämä sillä on syntynyt, jos ei näin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maa
Itse olen ihmetellyt, millä ihmeen mekanismilla aineettoman hengen "sana" saa aikaan materiaa.
Pаskа on toki hyvä kasvualusta, ehkä Jumala puhui niin paljon paskaa, että maailmankaikkeus alkoi siitä kasvamaan.
Kreationistien pаskanjauhanta taas toimii hyvänä kasvualustana ihmisvihalle.
,,,,,Itse olen ihmetellyt, millä ihmeen mekanismilla aineettoman hengen "sana" saa aikaan materiaa.,,,,,
No kun kerran viisas olet niin kerro sitten meille mistä alkuräjähdyksessä aine ja energia tulivat. Jollain evoluutiomekanismillako kovan valinnan kautta?
"..mistä alkuräjähdyksessä aine ja energia tulivat."
Oletetaanpa, että alkuräjähdys synnytti tuntemamme maailmankaikkeuden ja toi siihen sen ulkopuolelta jossakin muodossa olleen energian, josta sitten muodostui myös aine.
Onko aina olemassa ollut energia vaikeampaa olettaa kuin aina olemassa ollut Jumala?
"Onko aina olemassa ollut energia vaikeampaa olettaa kuin aina olemassa ollut Jumala?"
- Energiasta meillä on olemassa ainakin jonkinlainen määritelmä, ja tapoja havainnoida energiamuotoja. Jumalan suhteen, niin aina olemassa olleen kuin rajallisestikin olemassa olleen, on kaksinkertainen ongelma. Jumala ensinnäkin on käsitteenä määrittelemätön ja toisekseen tunnetuin keinoin havaitsematon. Siksi sellaisen olemassa oloa niin ajallisesti rajattomana tai rajallisenakaan on mielestäni vaikeampi olettaa.
Sinä uskot, että Jumala on ollut aina, eikä siinä ole mielestäsi mitään outoa.
Minun käsittääkseni taas materia on ollut aina (jopa ennen aikaa), eikä siinäkään voi mielestäsi olla mitään outoa.
Alkuräjähdyksen alkaessa kaikki massa oli tosin äärettömän tiheänä. Ja koska massa oli äärettömän tiheä, niin tunnettujen fysiikan lakien mukaan aika kulki myös äärettömän hitaasti (käytännössä siis ei ollenkaan). Siksi aika alkoi alkuräjähdyksestä.
,,,,,,Jumala ensinnäkin on käsitteenä määrittelemätön ja toisekseen tunnetuin keinoin havaitsematon,,,,,
Moninkertaisesti väärin. Jumala ei ole määrittelemätön eikä havaitsematon. Puhut vain ateistien höpinöitä.
No, jos Jumala EI ole määrittelemätön, niin varmaan mielelläsi määrittelet meille Jumalan.
Jos sinulla on parempaa tietoa kenenkään todistetusti (hallusinaatioita ei ymmärrettävästi lasketa) havaitsemasta Jumalasta, kerrot varmasti mielelläsi siitäkin ihan oikeaa tietoa. Ei uskoa vaan tietoa.
Voit pitää uskonnottomien sanomisia höpinöinä jos niin haluat, mutta jos ihan rehellisesti itseksesi ihan vaikka ulkopuolisena tarkkailijana miettisit uudestaan, huomaisit mitä oikeasti on höpinät.
Täällä lisätietoa:
http://www.jbc.org/content/early/2009/10/02/jbc.M109.041905
samoin kuin täällä:
http://www.astrobio.net/pressrelease/2061/water-is-essential-for-bonding...
Eikös englantisi suju sen verran, että saat nuo luettua?
Ei ole kaukaa haettua, että elämä olisi syntynyt vedestä kun se on yksi elämää ylläpitäviä asioita.
Miten tämä olisi tapahtunut? En tiedä enkä nyt löydä mitään lähdettä, joka osoittasi miten se on tapahtunut
> Miten tämä veden elämää synnyttävä mekanismi mahtaa oiken
> toimia? Annettiin ymmärtää, että siellä missä on vettä, kuhisee
> elämää ja kehitystä.
Taitaa olla liikaa vaadittu että ottaisit asiasta itse selvää.
”Taitaa olla liikaa vaadittu että ottaisit asiasta itse selvää.”
Ei siitä ole mitään selvyyttä, että vedellä on elämän mahdollistama mekanismi. Jos on, niin miten tuo mekanismi toimii? Taitaa olla niin, että kukaan ei tähän kykene vastaamaan, koska koko vedellä ei ole mekanismia, joka synnyttäisi ja mahdollistaisi elämää.
Linkkejä en koskaan lue, joten jos sinulla ei ole tarjota muuta kuin wikipedian linkkejä vastaukseksi, niin unohda.
Linkki onkin monesti aika tylsää luettavaa. Ja lyhyt, jopa kauppakoulun esseeksi. Mutta jos sitä linkkiä klikkaa, niin pääsee uudelle sivulle. Jos luet tämän, niin todennäköisesti oletkin tehnyt niin.
Klikkaus on viisauden alku.
Etkä koskaan lue mitään muutakaan. Selittää pohjattoman typeryyytesi.
> Ei siitä ole mitään selvyyttä, että vedellä on elämän mahdollistama
> mekanismi. Jos on, niin miten tuo mekanismi toimii?
Taitaa olla liikaa vaadittu, että ottaisit asioista itse selvää. Pieneksi vinkiksi se ettei pelkkä vesi tietenkään riitä.
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt." Joh. 1: 1-5.
2Piet.3:5,6 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että TAIVAAT ja samoin MAA, VEDESTÄ, ja VEDEN KAUTTA RAKENNETTU, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
7. Mutta nykyiset taivaat ja maa (Adamin aikuiset) ovat samalla sanalla talletetut tulelle…
13. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata…, Ilm.21:1…eikä merta enää ole.
Tätä elävän Jumalan antamaa ilmoitusta ei kumoamaan pysty todistein.
"Tätä elävän Jumalan antamaa ilmoitusta ei kumoamaan pysty todistein."
Luomakunnassa antamassaan ilmoituksessa Jumala itse oikaisee Raamatun ihmiskirjoittajien ymmärrysvirheet taivaan ja maan luomisesta. Tiede tulkitsee sitä ilmoitusta Jumalan antamilla aisteilla ja järjellä. Näin omatuntoni minulle sanoo.
No mutta, sehän on SamiA taas linjalla! Koskahan meinasit toteuttaa lupauksesi ja syödä hatullisen paskaa? Sopisiko esimerkiksi huomenna neljän aikoihin iltapäivällä Helsingin rautatieaseman edessä?
Ihmetyttää, että miksi siihen tarvitaan ”elämänsynnyn mahdollistava vettä”, jotta elämä voi olla mahdollista?
Vedellä ei ole kovinkaan hääppöiset informaation tallennus ominaisuudet, niin kuin tietokoneen kovalevyllä, muisteilla jne.
Nestemäinen aine sopeutuu huonosti informaation tallennukseen, jos ollenkaan.
Toiseksi, jos vedellä olisi valtava kapasiteetti tallentaa informaatiota, niin miksi ihmeessä tätä ei hyödynnetä tietotekniikassa? Periaatteessa jokainen pisara olisi helppo valjastaa kvanttitietokoneeksi.
Informaation tallennuskapasiteetin lisäksi vedellä väitetään olevan ohjelmointi kapasiteettia. Miksi näitä veden mullistavia ominaisuuksia ei hyödynnetä.
Etpä taida tietää mitään veden kemiastakaan. Vedellä ei ole mitään väittämiäsi ominiaisuuksia. Elämän kannalta veden erityiset ominaisuudet ovat lämpötila-alue, jossa se pysyy nesteenä, sekä se, että se on kohtuullisen hyvä liuotin.
Mistä oikein kuvittelet tietäväsi yhtään mitään?
"Vedellä ei ole kovinkaan hääppöiset informaation tallennus ominaisuudet, niin kuin tietokoneen kovalevyllä, muisteilla jne."
Elämän tuottama "informaatio" onkin sivujuonne ja perusolemukseltaan elämä on kemiaa.
"Informaation tallennuskapasiteetin lisäksi vedellä väitetään olevan ohjelmointi kapasiteettia. Miksi näitä veden mullistavia ominaisuuksia ei hyödynnetä."
Kun ne ovat olemassa vain harhaisessa päässäsi samoin kuin se, joka noita "väittää".
”Elämän tuottama "informaatio" onkin sivujuonne ja perusolemukseltaan elämä on kemiaa.”
Enneminkin se informaatio pitää olla valmiina ja pysyä voimassa, jotta jotain voidaan rakentaa.
Sama se mitä ajattelen, ihmettelen edelleen miksi veden informaatio- ja ohjelmointi kykyjä ei hyödynnetä? Jos vesi räjäyttää elämän käyntiin, niin ei luulisi olevan vaikeaa.
Avaruuden elävöittäminenkin olisi mahdollista, kunhan lähetetään muutama kuutio vettä kohteeseen. Miljoonien vuosien kuluttua operaatio palkitaan runsaalla biodiversiteetillä. Tämä saattaisi olla ratkaisu nälkäongelman hoitamiseen.
Oletatko että avaruudessa ei olisi elämää?
Nykytiedon mukaan nestemäinen vesi on elämän edellytys, vaikka se sinua tuntuu suuresti harmittavan. Onko sinulla esittää mikä muu neste voisi toimia veden tavoin vaihtoehtoisessa biokemiassa?
Veden ohjelmointikyky? Etkö voisi hyödyntää lennokasta mielikuvitustasi johonkin muuhun kuin aivopierujen kehittämiseen? Vesi on kuin puutavara rakentamisessa, merkittävä osa, tekiä, mutta yksi tekiä ei ole kokonaisuus. Vesi toimii liuottimena, väliaineena yms. tekiänä tuntemamme kaltaisessa biokemiassa.
"Jos vesi räjäyttää elämän käyntiin, niin ei luulisi olevan vaikeaa."
Tuo vedellinen elämänsynnytin on ihan oma olkiukkosi. Muut ovat puhuneet veden välttämättömyydeestä elämälle ympäristönä ja väliaineena.
Jos tämä oli abiogeneesin mahdottomaksi todistamisen yritys, niin melkoisen kelvoton sellainen.
"Jos tämä oli abiogeneesin mahdottomaksi todistamisen yritys, niin melkoisen kelvoton sellainen."
Paljastaa toki Samin sivistystason alhaisuuden paremmin kuin hyvin.