Nilkka rasittui treeneissä niin että oli hiukan jäykähkö, ei mitään nilkan muljahduksia siis, ja nyt on loputon kivun kierre. Itse treeneissä siihen ei sattunut missään vaiheessa, seuraavana päivänä sitäkin enemmän. Nyt olen taistellut jo yli kaksi kuukautta kivun kanssa. Nilkka tuntuu irtonaiselta kun istuu maassa jalat suoina ja vetää kantapäätä maata vasten. Yöllä kipu yltyy jos ei pidä tukisidettä ja jos on tukiside niin varpaita jomottaa kun veri ei päässe kiertämään. Aamulla on yhtä tuskaa lähteä liikkeelle sillä nilkan täytyy ruksahtaa tosi kivuliaasti kolme-neljä kertaa että sillä voi kävellä. Ja tukisidettä täytyy pitää kokoajan.
Olen saanut lääkäriltä tulehduskipulääkkeet siihen, mutta kun lopetin kuurin, kipu palasi kahta kauheammin. Nykyään en pääse edes piipilleen sillä nilkka ei anna myöten vaan on jäykistynyt. Röntgen kuvissa nilkan haarukka on ok, joten siellä ei ole vikaa. Olen itsekin melko varma että kyse on jotenkin jänteessä/lihaksistossa sillä nilkka kipu kiipeää säärilihaksen etuosaa ylös tai nilkan takaosaa myöten pohkeen alaosaan.
Onko kellään ollut moista vaivaa ja miten asia on hoidettu. Itse odotan parhaillaan lähetettä ortopedille. Ketuttaa kun ei voi ottaa edes yhtä juoksuaskelta saati sitten nauttia kävelystä. Olen 24 ikäinen ja tämän ikäisen pitäisi vielä kirmailla tuolla kesälaitumilla :(

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.