ON SE KREIKKA "MAHTAVA" VALTIO

Kun koko EUROOPPA on sen edessä polvillaa ja meinaa kaatua valuutat ja eunionit jos tuo YLIVELKAANTUNUT maa ei jatka samalla "hiekkalaatikolla" no joka tapauksessa eurooppa on muutenkin kulkemassa kohti TUHOAAN ainakin niin kauan kun annetaan tuo KANSANVAELLUKSEN vyöryä ISLAMISTISISTA maista
se tietää eurooppalaisen ja länsimaisen kulttuurin ,elämäntavan,arvojemme ,
turvallisuuden ja talouden murentumista
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

yksin.Kun Kreikka hylkää EU:n velkapaketin joulukuun alussa,silloin alkaa hajota koko
EU,sillä eurovaluutta on liian kallis.

Toisin sanoen liian kallis euro haittaa jopa Kreikan vientiä,joten kansa ei halua elää
vain markkinoiden ehdoilla vaan hylkää kansanäänestyksessä EU:n velkapaketin.

Myös Kreikan hallitus tietää jo sen,että valtiot antavat ensi vuonna jumalan sielunlain
takia velat toisilleen anteeksi ja luopuvat sekä rahasta,valtioista että pahasta.

Äänestä

että myös me suomalaiset pääsemme jo ensi vuonna eroon tuosta hel vetin imperialis-
tisesta EU:sta ja jopa eurosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko aikaa vielä ??? kirjoitti:

Kun koko EUROOPPA on sen edessä polvillaa ja meinaa kaatua valuutat ja eunionit jos tuo YLIVELKAANTUNUT maa ei jatka samalla "hiekkalaatikolla" no joka tapauksessa eurooppa on muutenkin kulkemassa kohti TUHOAAN ainakin niin kauan kun annetaan tuo KANSANVAELLUKSEN vyöryä ISLAMISTISISTA maista
se tietää eurooppalaisen ja länsimaisen kulttuurin ,elämäntavan,arvojemme ,
turvallisuuden ja talouden murentumista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu