Räsänen irtautuu ulkopoliittisesta linjastamme.

Räsänen on eri mieltä Suomen virallisesta ulkopoliittisesta Tuomiojan-Stubbin linjasta, joka on palestiinalaismyönteinen ja Israel-vihamielinen:

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd.) ihmettelee, miksi Suomi asettui tukemaan palestiinalaisalueiden ottamista YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon täysjäseneksi.

Päivi Räsänen kirjoitti aiheesta KD-viikkolehdessä ilmestyneessä kolumnissa torstaina.

- Palestiinan valtion profiilin nostaminen kohti itsenäistä valtiota riitaisella tavalla voi kärjistää Lähi-idän konfliktia ja estää rauhan löytymiseksi tarvittavia kompromisseja.

Räsänen korostaa, että vakavia turvallisuusongelmia, Jerusalemin ja palestiinalaispakolaisten asemaa sekä rajalinjauksia ei ratkaista tällä menettelyllä.

– Edellytyksenä luottamuksen kasvamiselle on se, että israelilaiset ja palestiinalaiset sopivat kiistakysymyksistä keskenään. Palestiinan valtiota ei pidä tunnustaa ilman Israelin valtion kanssa neuvoteltua rauhansopimusta. Suomen ja EU:n pitää ensisijaisesti tukea pyrkimyksiä rauhaan saamalla rauhanneuvottelut käyntiin pikaisesti, Räsänen kirjoittaa.

– On tärkeää, että Lähi-idän kvartetin (EU, YK, Venäjä ja Yhdysvallat) palestiinalaisille asettamat ehdot toteutuvat. Terrorismista tulee luopua, Israelin valtio tunnustaa ja aiempia sopimuksia kunnioittaa. Suomi oli tässä äänestyksessä väärässä rintamassa.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=65901:raesaenen-suomi-vaeaeraessae-rintamassa-palestiinan-unesco-aeaenestyksessae&catid=1:politiikka&Itemid=30
23174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

on oikeassa. Hyvä, että joku uskaltaa puhua virallista linjaa vastaan. Hallituksen virallinen linja ei ole kansan linja.

Äänestä
  • Just oikee linja! joku fiksu sentään hallituksessakin...

    Äänestä

Noustou!

Äänestä
  • Räsänen on tullut jälleen esiin omalla vajaalla käsityksellään asioista. Joop.

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    Räsänen on tullut jälleen esiin omalla vajaalla käsityksellään asioista. Joop.

    olla vähän vajaa.

    Äänestä

  • Taidat itse kirjoitti:

    olla vähän vajaa.

    Olet tampereen poliisi, niin osaatkos perustella kantasi. Tai siis yleensä keskustella ihmisten tavalla asioista. Minä olen sentään tuonut kantani esiin tästä aiheesta toisessa Päivi Räsästä koskevassa ketjussa. Salut.

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    Olet tampereen poliisi, niin osaatkos perustella kantasi. Tai siis yleensä keskustella ihmisten tavalla asioista. Minä olen sentään tuonut kantani esiin tästä aiheesta toisessa Päivi Räsästä koskevassa ketjussa. Salut.

    minä olen edelleenkin trukkikuski Tyrväältä, kuten olen sinulle aiemmin kerran kertonut. Olet tosi huono selvänäkijä, valitan.

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    Olet tampereen poliisi, niin osaatkos perustella kantasi. Tai siis yleensä keskustella ihmisten tavalla asioista. Minä olen sentään tuonut kantani esiin tästä aiheesta toisessa Päivi Räsästä koskevassa ketjussa. Salut.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10225982

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    harhassa. Terveisin TYRVÄÄLÄINEN TRUKKIKUSKI, jota luulet tamperelaiseksi poliisiksi! Vainoharhaan on lääkkeitä.

    Äänestä

  • Oletpa pahasti kirjoitti:

    harhassa. Terveisin TYRVÄÄLÄINEN TRUKKIKUSKI, jota luulet tamperelaiseksi poliisiksi! Vainoharhaan on lääkkeitä.

    Olet valehteleva tampereen poliisi, ja vapaaaikanasi istut olohuoneen sohvalla ja pelaat tietokone peliä. Salut.

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    Olet valehteleva tampereen poliisi, ja vapaaaikanasi istut olohuoneen sohvalla ja pelaat tietokone peliä. Salut.

    Olet ehkä maailman huonoin selvänäkijä. Kaikki menee seinään, mitä väität.

    Äänestä


  • olet sittenkin oikea kirjoitti:

    ssa!

    Miksi nämä Tampereen poliisit sinua vainoavat?

    itse itselleen.

    Äänestä

Räsänen on perseestä!

Äänestä
  • SUOMI SUUREKSI!

    Äänestä

  • SUOMI VAPAAKSI! kirjoitti:

    SUOMI SUUREKSI!

    Kyllä se siitä Suomi kasvaa, kunhan sinäkin alat pärjätä ilman vaippoja.

    Äänestä

  • Ja teet töitä kirjoitti:

    Kyllä se siitä Suomi kasvaa, kunhan sinäkin alat pärjätä ilman vaippoja.

    Säälin sinua. Vain säälin.

    Äänestä

Siviilirohkeutta.

Äänestä

Hyvä Päivi! Kiitos hienosta ja rohkeasta kannanotostasi! Kiitos aloittajalle. Totuushan on se, että jos maamme siunaa Israelia, meitäkin siunataan. Päinvastainen tie on tuhon tie, joten sitä tuskin kukaan haluaa!

Äänestä

Jos käyttäisin hattua niin varmaan nostaisin hänelle. Noita naisia jotka uskaltavat sanoa oman mielipiteesä ovat rohkeita sellaisia me tarvitaan. Bravo!!11

Äänestä

rauhanneuvotteluita on jo käyty kaksikon välillä....... ainakin koko minun ikäni. Sääliksi käy heidän lapsia.

Äänestä

KANSAN LINJA ON ENEMMISTÖLINJA.

Virkamiesten ja poliitikkojen vähemmistöllä on oma, kansan vastainen linja.

Onneksi KANSALAISET alkavat vapautua poliittisesta ikeestä ja voimme aloittaa matkan todellisesti vapaina kansalaisina. Samalla tuomiojat, haloset ja muut kummajaiset voivat muuttaa siirtoilaisiksi, mamuiksi Pohjois-Koreaan. Siellä on aatettaan vastaava todellisuus.

Äänestä
  • Noin älykkäiden puheenvuorojen jälkeen on kysyttävä Räsäseltä ja uskon ystäwiltä mikä ominaisuus pudottaa palestiinalaiset kansojen joukosta? Onko nyt puhuttava "vuoristo-israelilaista" niin kuin kurdeja, = toinen suuri ja korkeatasoinen kansa, jo kutsutaan "vuoristoturkkilaisiksi".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hyvä niin. kirjoitti:

Räsänen on eri mieltä Suomen virallisesta ulkopoliittisesta Tuomiojan-Stubbin linjasta, joka on palestiinalaismyönteinen ja Israel-vihamielinen:

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd.) ihmettelee, miksi Suomi asettui tukemaan palestiinalaisalueiden ottamista YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon täysjäseneksi.

Päivi Räsänen kirjoitti aiheesta KD-viikkolehdessä ilmestyneessä kolumnissa torstaina.

- Palestiinan valtion profiilin nostaminen kohti itsenäistä valtiota riitaisella tavalla voi kärjistää Lähi-idän konfliktia ja estää rauhan löytymiseksi tarvittavia kompromisseja.

Räsänen korostaa, että vakavia turvallisuusongelmia, Jerusalemin ja palestiinalaispakolaisten asemaa sekä rajalinjauksia ei ratkaista tällä menettelyllä.

– Edellytyksenä luottamuksen kasvamiselle on se, että israelilaiset ja palestiinalaiset sopivat kiistakysymyksistä keskenään. Palestiinan valtiota ei pidä tunnustaa ilman Israelin valtion kanssa neuvoteltua rauhansopimusta. Suomen ja EU:n pitää ensisijaisesti tukea pyrkimyksiä rauhaan saamalla rauhanneuvottelut käyntiin pikaisesti, Räsänen kirjoittaa.

– On tärkeää, että Lähi-idän kvartetin (EU, YK, Venäjä ja Yhdysvallat) palestiinalaisille asettamat ehdot toteutuvat. Terrorismista tulee luopua, Israelin valtio tunnustaa ja aiempia sopimuksia kunnioittaa. Suomi oli tässä äänestyksessä väärässä rintamassa.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=65901:raesaenen-suomi-vaeaeraessae-rintamassa-palestiinan-unesco-aeaenestyksessae&catid=1:politiikka&Itemid=30

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu