Miksi juuri Jehovan todistajuus on se oikea?

Tämä ei ole trollaus eikä muukaan huijaus. Mietin vaan. Mitkä ovat perustelut sille, jotta vain Jehovan Todistajana olen oikea uskova? Vai voinko Jehovan todistajien mielestä olla uskova muutoinkin kuin vain Jehovan todistajiin liittyneenä?
9139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jehovan todistajien järjestön mukaan vain jehovan todistajat ovat oikea uskonto ja pelastua voi vain kuulumalla järjestöön.

kun joku todistaja erotetaan esimerkiksi sukupolviopin kyseenalaistamisen takia, tuomitsee järjestö samalla hänet kuolemaan koska vain kuulumalla järjestöön voi pelastua.

jehovan todistajien järjestö selittää että itse jeesus tarkasti järjestön joskus ( joku muistanee tarkan vuoden) ja totesi sen ainoaksi oikeaksi tosiuskonnoksi.

todistajat eivät palvo ensi sijaisesti jumalaa vaan järjestöä. toissijaisesti vasta jumalaa.

mitään perusteluita sille ei ole että vt-seura olisi ainoa oikea uskonto. mutta sen puolesta että vt-seura kieroilee ja valehtelee on mittavasti näyttöä

Äänestä
  • Mihin järjestöön jehovan todistajien pitää kuulua pelastuakseen?

    Äänestä

  • Mikä järjestö? kirjoitti:

    Mihin järjestöön jehovan todistajien pitää kuulua pelastuakseen?

    Raamatun mukaan mikään järjestö ei pelasta ihmistä, ei edes mihinkään seurakuntaan kuuluminen tuo pelastusta. Ainoastaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan voi pelastua. Jeesus on ainoa tie ja ainoa uhri joka on annettu. Kaikki muu on ihmisen epätoivoista yrittämistä rakentaa itse pelastustietä Jumalan yhteyteen. Uskonnot vievät usein ihmisen kauemmaksi Jumalasta, ihmisen itse sitä tiedostamatta, siksi uskontoja ja uskonnollisia järjestöjä tulee karttaan kaikin tavoin.

    Äänestä

  • ei ne niin usko.jumala päättää,kuka pelastuu.oli uskonto mikä tahansa.jumala on persoona,hän voi ottaa kenet haluaa.monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja monet viimeiset ensimmäisiksi.

    Äänestä

  • IlIlIlIl kirjoitti:

    Raamatun mukaan mikään järjestö ei pelasta ihmistä, ei edes mihinkään seurakuntaan kuuluminen tuo pelastusta. Ainoastaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan voi pelastua. Jeesus on ainoa tie ja ainoa uhri joka on annettu. Kaikki muu on ihmisen epätoivoista yrittämistä rakentaa itse pelastustietä Jumalan yhteyteen. Uskonnot vievät usein ihmisen kauemmaksi Jumalasta, ihmisen itse sitä tiedostamatta, siksi uskontoja ja uskonnollisia järjestöjä tulee karttaan kaikin tavoin.

    ei kaikki,jotka sanovat herra herra pääse taivasten valtakuntaan,vaan se joka tekee taivaalisen isäni tahdon.mites tää on tulkittavissa.

    Äänestä

  • väinö puputti kirjoitti:

    ei kaikki,jotka sanovat herra herra pääse taivasten valtakuntaan,vaan se joka tekee taivaalisen isäni tahdon.mites tää on tulkittavissa.

    Tässä on juuri se ettei ihmiset pääse yhteisymmärrykseen mikä se jumalan tahto on. Ei edes vaikka olisi sama kirja molemmilla kädessä.

    On se jännä kun yhdestä kirjasta voidaan vääntää tuhansia uskontoja. "Raamattu kertoo että..." "Ei kun oikeesti Raamattu sanoo että..." "Raamattu opettaa siis että.."

    Lukutaito? Ei. Kaunokirjoitus. Apogryfia. Tulkinnat. Ihmisen mielikuvitus.

    Äänestä

  • Srsly kirjoitti:

    "On se jännä kun yhdestä kirjasta voidaan vääntää tuhansia uskontoja"

    suurissa ja tärkeimmissä linjauksissa raamatun tulkinta on yleensä yhtenäistä koko kristikunnassa ( voi googlata :)) vaikka painotukset pienemmissä asioissa vaihtelee.

    Äänestä

77667767,

Kiitos vastauksesta, oli mukava lukea se, kun se oli niin selkeästi sanottu.

Äänestä
  • pikkumietiskelijä,

    olihan se sittenkin provo, ja vielä vastasit itse itsellesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pikkumietiskelijä kirjoitti:

Tämä ei ole trollaus eikä muukaan huijaus. Mietin vaan. Mitkä ovat perustelut sille, jotta vain Jehovan Todistajana olen oikea uskova? Vai voinko Jehovan todistajien mielestä olla uskova muutoinkin kuin vain Jehovan todistajiin liittyneenä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu