Aloitin uuden laatan tämän viikon maanantaina. Tiistai-iltana olin yhdynnässä. Ma, ti, ke, to otin e-pillerit normaalisti. Perjantaina unohdin täysin ja nyt lauantai-aamuna otin molemmat pe&la -pillerit yhtä aikaa. Poikaystävääni en tule näkemään viikkoon, joten extra-ehkäisystä ei tarvitse huolehtia.
Törmäsin kuitenkin tälläiseen netissä: "Jos yksi e-pilleri unohtuu yli 12h ensimmäisellä viikolla, on mietittävä onko ollut yhdynnässä pillerin unohdusta edeltäneellä viikolla. Sinulla vastaus siihen on kyllä. Kuten tiedätkin, on se raskauden kannalta 'kriittisin' viikko unohtaa pilleri. On silti melkoisen teoreettinen mahdollisuus siihen, että raskaus alkaa. "
Laskin että olin ollut yhdynnässä noin 60-65h ennen sitä kellonaikaa perjantaina kun normaalisti otan päivän e-pillerin. Lisäksi tuo 12h ns. sallittu unohdusaika e-pillereissä kun teho ei laske ja aika nousee yli 72 tuntiin. Toivottavasti tämä pienentää todennäköisyyttä raskauteen?? Muistan että olen paria vuotta aiemmin unohtanut pillerin 1. viikolla mutta ollut onnellisen tietämätön että riski raskauteen on jos on ollut yhdynnässä tuon ensimmäisen viikon aikana - ja raskaaksi en ole tullut.
Luin, että jälkiehkäisytabletin voi ottaa jos 1. viikolla unohtaa pillerin. Nyt mietinkin sitä, että tulisiko minun ottaa se myös. Ainoa hankaluus on: a. lomailen vanhempien luona keskellä ei-mitään, auto käytössä vasta illalla joten jos haluaisin apteekkiin/lääkäriin, täytyy ottaa taksi ja b. on pyhäpäivä, enpäs tiedä tämän paikkakunnan apteekkien pyhä-aukioloajoista mitään. Turhauttaa vähän että juuri täällä piti käydä näin. Mitä te tekisitte?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mietin myös sitä, että jos nyt söisin pillerit loppuun tämän kuukauden ajan ja olisin tullut raskaaksi johtuen tuosta unohduksesta, vaikuttaisiko pillerien syöminen sikiöön? :S
Pakkausseloste on oikea paikka etsiä tietoa unohduksesta, mutta oletan, että syöt normaaleita yhdistelmäpillereitä (21 pilleriä 7 pv:n taukoviikko). Tällöin unohdus ensimmäisellä viikolla on tosiaan kriittisin, sillä raskauden riski on, jos olet ollut edeltävän 7 päivän aikana yhdynnässä (joka kohdallasi siis toteutuu).
"Toivottavasti tämä pienentää todennäköisyyttä raskauteen??"
Ei pienennä. Munasolu on huonolla tuurilla voinut kypsyä ja irrota, koska et pillereitä syönyt oikein. Ja siittiöt kun voi elää useamman päivän, niin voipi sitten onnistua hedelmöittämään. Sitä ei sitten kukaan tiedä, kuinka suuri riski juuri sinun kohdallasi on. Ei ehkä suuri, mutta joskus se pienikin mahdollisuus riittää... Jotkut kun tulee raskaaksi, vaikkei unohtaisi yhtään pilleriä.
Tee testi taukoviikon lopussa; erityisesti jos vuoto on yhtään normaalista poikkeavaa. Pillereiden syöminen voi tietenkin vaikuttaa sikiöön, mutta monet ovat syöneet jonkin aikaa pillereitä, kun eivät ole raskaudesta tietäneet ja silti on terve lapsi syntynyt. Mutta siis tietenkin syöt nyt muut pillerit normaalisti, ettei raskauden riski kasva entisestään.