Euron arvon romahtamista odotellessa:
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/11/06/nain-velkasotku-kaatuu-lopulta-ekpn-syliin/201116166/12?ref=ise
Kriisin "loppuhuipennus" kuitenkin lähestyy, sillä ennen pitkää tämäkin kriisi päättyy.
Se hetki lähestyy, jolloin poliittinen ajan pelaaminen ja vastenmielisten ratkaisujen lykkääminen ei enää onnistu, vaan ennen pitkää rahoitusmarkkinoiden kulovalkea joko pakottaa päättäjät vaikeisiin valintoihin – tai sitten kriisi kirpoaa täydellisesti talousviranomaisten hallinnasta.
Markkinatalous
tuskin kelpaa:
Ensimmäinen ja lisäksi edes etäisesti markkinataloudesta muistuttava vaihtoehto olisi, että tappiot kaatuisivat niiden kärsittäviksi, joiden liian suurista riskeistä ja heikkolaatuisista saatavista koko kriisissä on kyse.
Tämä tarkoittaisi, että kriisimaita liian rohkein ja liian suurin luotoin rahoittaneet pankit ja muut rahoittajat joutuisivat itse vastaanottamaan ja kärsimään omat tappionsa.
Talouspäättäjät ovat kuitenkin kolmen vuoden takaisesta "Lehman-katastrofista" ja tuon ennätysmäisen pankkikuprun onnettomista seurauksista edelleen niin kauhusta kankeina, että markkinatalouden periaatteet ovat yhä piirongin laatikossa.
Niinpä talouspäättäjät tehnevät edelleen kaikkensa, jotta riskinottajat eivät joutuisi itse kärsimään tappioitaan. Mieluummin viranomaiset panevat tappiot sijaiskärsijöiden, kuten euromaiden veronmaksajien, kärsittäviksi.
Kriisin oloissa Target2-järjestelmän sisälle on syntynyt erittäin nopeasti erittäin suuria ali- ja ylijäämiä. Maksujärjestelmä on nyt railakkaammin epätasapainossa kuin kertaakaan sitten euron käyttöönoton.
Käytännössä kriisimaiden keskuspankkien Target2-alijäämät ovat kasvaneet sitä mukaa suuremmiksi kuin yksityisen pääoman kaikkoaminen näistä maista turvallisempiin maihin on "vuodattanut pankkeja kuiviin". Tätä sanotaan myös talletuspaoksi.
EKP:n Target2-järjestelmä on syöttänyt kriisimaihin pääomapaon verran korvaava rahaa, joka on peräisin yhä harvemmiksi käyneiden ylijäämämaiden keskuspankeilta. Muuten kriisimaiden pankkijärjestelmät olisivat jo saattaneet luhistua.
Ylijäämäisiä ovat enää Saksan, Luxemburgin, Hollannin ja Suomen keskuspankit, joiden saatavat ovat kasvaneet poikkeuksellisen suuriksi, yhteensä 630 miljardiin euroon. Varsinaisten kriisimaiden keskuspankkien alijäämä on 475 miljardia.
Vaikka jäljellä olevat ratkaisuvaihtoehdot ovat teoriassa mahdollisia, ne ovat kaikki käytännössä vaikeita ja poliittisesti likipitäen mahdottoman vaikeita ja vastenmielisiä, elleivät peräti tulenarkoja.
Yhdelläkään niistä ei voiteta seuraavia vaaleja – ei ainakaan kaikissa velkasotkuun sekaantuneissa euromaissa. Siksi kriisin ratkaisukin on pitkittynyt ja vaikeutunut – ja siksi kriisi yhä pitkittyy niin kauan kuin suinkin.
Niin paitsi tietysti Suomessa.
Kyllä kansa uskoo ja äänestää kun Mr. Katainentarpeeksi toitottaa mediassa kuinka fantastisia kaikki asiat tällähetkellä ovat ja eurosta eroaminen olisi suoranainen katastrofi Suomen taloudelle, hö...
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/11/06/nain-velkasotku-kaatuu-lopulta-ekpn-syliin/201116166/12?ref=ise
Kriisin "loppuhuipennus" kuitenkin lähestyy, sillä ennen pitkää tämäkin kriisi päättyy.
Se hetki lähestyy, jolloin poliittinen ajan pelaaminen ja vastenmielisten ratkaisujen lykkääminen ei enää onnistu, vaan ennen pitkää rahoitusmarkkinoiden kulovalkea joko pakottaa päättäjät vaikeisiin valintoihin – tai sitten kriisi kirpoaa täydellisesti talousviranomaisten hallinnasta.
Markkinatalous
tuskin kelpaa:
Ensimmäinen ja lisäksi edes etäisesti markkinataloudesta muistuttava vaihtoehto olisi, että tappiot kaatuisivat niiden kärsittäviksi, joiden liian suurista riskeistä ja heikkolaatuisista saatavista koko kriisissä on kyse.
Tämä tarkoittaisi, että kriisimaita liian rohkein ja liian suurin luotoin rahoittaneet pankit ja muut rahoittajat joutuisivat itse vastaanottamaan ja kärsimään omat tappionsa.
Talouspäättäjät ovat kuitenkin kolmen vuoden takaisesta "Lehman-katastrofista" ja tuon ennätysmäisen pankkikuprun onnettomista seurauksista edelleen niin kauhusta kankeina, että markkinatalouden periaatteet ovat yhä piirongin laatikossa.
Niinpä talouspäättäjät tehnevät edelleen kaikkensa, jotta riskinottajat eivät joutuisi itse kärsimään tappioitaan. Mieluummin viranomaiset panevat tappiot sijaiskärsijöiden, kuten euromaiden veronmaksajien, kärsittäviksi.
Kriisin oloissa Target2-järjestelmän sisälle on syntynyt erittäin nopeasti erittäin suuria ali- ja ylijäämiä. Maksujärjestelmä on nyt railakkaammin epätasapainossa kuin kertaakaan sitten euron käyttöönoton.
Käytännössä kriisimaiden keskuspankkien Target2-alijäämät ovat kasvaneet sitä mukaa suuremmiksi kuin yksityisen pääoman kaikkoaminen näistä maista turvallisempiin maihin on "vuodattanut pankkeja kuiviin". Tätä sanotaan myös talletuspaoksi.
EKP:n Target2-järjestelmä on syöttänyt kriisimaihin pääomapaon verran korvaava rahaa, joka on peräisin yhä harvemmiksi käyneiden ylijäämämaiden keskuspankeilta. Muuten kriisimaiden pankkijärjestelmät olisivat jo saattaneet luhistua.
Ylijäämäisiä ovat enää Saksan, Luxemburgin, Hollannin ja Suomen keskuspankit, joiden saatavat ovat kasvaneet poikkeuksellisen suuriksi, yhteensä 630 miljardiin euroon. Varsinaisten kriisimaiden keskuspankkien alijäämä on 475 miljardia.
Vaikka jäljellä olevat ratkaisuvaihtoehdot ovat teoriassa mahdollisia, ne ovat kaikki käytännössä vaikeita ja poliittisesti likipitäen mahdottoman vaikeita ja vastenmielisiä, elleivät peräti tulenarkoja.
Yhdelläkään niistä ei voiteta seuraavia vaaleja – ei ainakaan kaikissa velkasotkuun sekaantuneissa euromaissa. Siksi kriisin ratkaisukin on pitkittynyt ja vaikeutunut – ja siksi kriisi yhä pitkittyy niin kauan kuin suinkin.
Niin paitsi tietysti Suomessa.
Kyllä kansa uskoo ja äänestää kun Mr. Katainentarpeeksi toitottaa mediassa kuinka fantastisia kaikki asiat tällähetkellä ovat ja eurosta eroaminen olisi suoranainen katastrofi Suomen taloudelle, hö...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.