Ensi viikolla on ruotsalaiten mihittämän Suomen Yleisradion TV-kanavalta tulossa ohjelma, jonka aiheena on "Onko perussuomalaisilla yhteyksiä ääriliikkeisiin?". Kuinka ollakaan, siitä tuli mieleeni kysäistä, että onko Suomen pakkoruotsalaisilla yhteyksiä fasisteihin?
Ai että onko?
Suomen ainoa fasistinen puolue on svenska folkpartiet, sfp ("rkp"). Ainoana Suomessa toimivana rekisteröitynä poliittisena puolueena se täyttää fasismin kaikki 3 (kolme) ominaispiirrettä:
1) Oikeistolaisuus: Puolustaa ruotsalaisen pääoman etuja viimeiseen hengenvetoonsa asti, joka toivottavasti ei ole enää kaukana. Ja tietenkin se myös istuu eduskunnassa äärimmäisenä oikealla. Pakkoruotsalaiset edustavat äärioikeistoa "puhtaimmillaan".
2) Kansallismielisyys: Sfp:tä kansallismielisempää (eli natsionalistisempaa) puoluetta ei Suomessa ole. Suomen ja suomalaisten kannalta valitettavasti sfp vain sattuu olemaan ruotsalaisnatsionalistinen puolue. Svenska folkpartiet on julkisuudessakin (mm. Astrid Thorsin suulla) julistanut ajavansa "vahva ruotsalaisuutta", ja se ajaa sitä Suomeen suorastaan fanaattisesti, kaiken suomalaisuuden kustannuksella.
3) Korporatismi: Politiikka tehdään pienissä, vaikutusvaltaisissa sisäpiireissä, joissa haistatetaan pitkät demokratialle. Tällaista hallintotapaa sanotaan korporatismiksi.
Sfp on tietysti myös Suomen ainoa rasistinen puolue; koko sen olemassaolo perustuu suomenruotsalaisten puolijumalan, 1800-luvulla Helsingin yliopistossa vaikuttaneen "suomenruotsalaisuuden isän" Axel-Olof Freudenthalin rasistisiin suomalaisvastaisiin rotuoppeihin. Rasistisuus ei kuitenkaan sinänsä ole fasismin ominaispiirre, mutta ns. "suomenruotsalaisuuden" peruspilari se on: käsite "svenska-talande bättre folk" ei ole mitään huulenheittoa, vaan kuvaa osuvasti suomenruotsalaisten omilla sanoilla heidän luuloja itsestään.
Sfp on myös törkeä valehtelijapuolue: selkein osoitus sfp:n valheellisuudesta on se, että ennen 2007 eduskuntavaaleja, epätoivoissaan kannatuksensa jatkuvan laskemisen vuoksi, se otti suomenkieliseksi markkinointinimekseen "Suomalainen kansanpuolue"!
Toivottavasti myös maamme ruotsinkielisen vähemmistön järkevin osa jo vähitellen alkaa tajuata, että on tullut vihdoinkin aika antaa sfp:lle armonisku. Sitä ei enää tarvita Suomen hallituksissa vaa'ankielipuolueena pitämässä demokratiaa pilkkanaan, määräämässä Suomen kieli- ja maahanmuuttopolitiikasta ja kiihottamassa vihapuheillaan alati kasvavia ristiriitoja maamme enemmistön ja vähemmistöjen välille.
Ja muiden puolueiden kannattaa pysyä sfp:stä - ja etenkin sen uppoavasta laivasta loikkivista rotista - ainakin harjanvarren etäisyydellä.
Äimän Käki

Vastaukset 23
Vanhimmat
Kuten ääri kokoomukseen, porvareihin?
Suomen kaikki poliittiset murhat ovat ruotsalaisten käsialaa. Kuten vaikkapa sisäministerin murha 1920-luvulla. Pääsyylliset rkp ja Hufvudstadsbladet (HBL) kuitenkin pääsivät tässäkin tapauksessa kuin koira veräjästä ja toimivat edelleenkin levittämässä vihapuheitaan ja agitoimassa ruotsalaisia pyhään kielisotaan.
Persut pyöriköön omassa äärioikeistosonnassaan. Mukavahan se seurata joka viikko uusia persujen natsiuutisia. Välillä joku vähä-älyinen persu pääsee muistakin aiheista lööppeihin. Kannattaisiko Timo Soini nimittää perussuomalaiseksi sirkustirehtööriksi?? Pelleosasto on persuilla erinomainen, sikaosasto on mallikas, ja kun natseja riittää jo häkkiin laitettavaksi, ei tarvitse syyllistyä eläinrääkkäykseen oikeita eläimiä kiusaamalla. Timpan pressanvaalikiertueella sirkus olisi erinomainen lisä kansan huvittamiseen.
Pitäisi varmaan kysyä: keillä persuilla EI OLE yhteyksiä ääriliikkeisiin - saattaisi olla helpompi vastata??
Pahinta on se, että joillakin persuilla näyttää olevan yhteyksiä RUOTSALAISIIN!
No, eivätpä ole vielä saanett valituksi edustajansa Folktingetiin, vaikka kaikilla puolueilla sellainen on. Folktinget toimii eduskunnan alaisuudessa ja siksi tavallisille poliittisille puolueille on luonnollista että ovat siellä edustettuina. Kaikki paitsi PS ovat myös järjestäytyneet Pohjoismaiden neuviostosta, mutta sieltäkään ei PS ole oikein löytänyt itselleen sopivaa viiteryhmää. Toisaalta eivät myöskään ole osanneet päättää lähtevätkö omana ryhmänä.
On ne aika velikultia - niin ja hauskoja. Muutahan ei pessuista tiedetä kuin että huumoria viljellään viljalti. Niin ja että maahanmuutopolitiikkaa pitää kiristää, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Minustakin sitä pitäisi kiristää: tänne saapuu aivan liian verkkaiseen tahtiin maahanmuuttajia.
Hyvä, ettei ruotsinkileliset tyttelit ole antaneet persuille! Tyylikkäät ja hyvännäköiset ruotsittaret nakkelevat niskojaan ja tuhahtelevat persupoijille, vähempikin tekee katkeraksi ja vie mielen matalaksi??
Suomenruotsalaisuus on mielisairaus.
Ni ihan kaikkii ääriliikkeisiin PS ei taida olla yhetyksiä. Mainittakoon vaikka Mensa.
Mutta mitä fasismiiin tulee niin tuskin millään suomalaisella puolueella ole nyt tai ollut aikaisemmin paljon yhteyksiä. 1920-30 luvuilla vähemmistöä edustava RKP oli luonnollisista syistä kaikista eniten vastustamassa fasismia jonka piirteisiin aina kuuluu erilaisuuden halvekiminen. Lapua-liikkeen terrori Pohjanmaalla kohdistui erityisesti ruotsinkielisiin (joka oli silloin ja on edelleen köyhempi kieliryhmistä Pohjanmaalla).
Nykyaikana kai kuitenkin PS eri änkyrävähemmistöineen on lähimpänä kansallisaatteeseen nojautuvaa totalitarismia, ja siksi eniten fasismiin kallellaan. Mutta toki varsinaiseen fasismiin on sielläkin pitkä matka.
Setaankin persut on ohittaneet kokonaan. Siellä majailee vihreät.
PerusSuomalaiset on vanha kunnon sisukas kansa , jota fiinnihurrit ei töni täh wa
Täällä uhoaa kyllä lähes puhdasoppisia fasistejakin, vaikka lienevät vähemmistönä puolueessa.
Homoikoni Hakkarainen on persu ja se on kaikille homokarhuille todella tärkeä asia.
Homoilu on tosimiesten hommaa, siihen eivät nämä neidit Katainen ja Stubb kykene.
Ei kukaan halunnut uskoa, että kova äärioikeisto teki paluun Pohjoismaiden politiikka Ruotsidemokraattien voiton myötä. Mutta niin se teki.
Saataapihan se niinii olla tai sitten ei. Jos katsoo todella vasemmalta niin kaikki on oikeella ja kauimainen on se ääreisin.
Sana äärivasemmisto on suhteellinen. Toisille se tarkoittaa anarkisteja ja äkkivääriä kommunisteja, toisille ketä tahansa nykyisenkaltaisen hyvinvointi- ja oikeusvaltion kannattajaa. Täällä se takoittaa jälkimmäistä ainakin äärioikeiston uhossa.
Perustotuus on joka tapauksessa se, että rkp on fasisitinen puolue. Ainoa Suomessa. Ja huvittavaa on se, että ne eivät itse sitä tajua. Mutta eivätpä ne tajua paljon muutakaan, paitsi oman etunsa.
fasisitinen ????????
Ainakin Suomessa verorahoilla elätettävillä somaleilla on yhteyksiä terroristeihin, nämä somali ärvelöt jopa rahoittavat terroristeja verovaroin, luultavasti Suomessa asuu useita somaliterroristeja. Milloin tälle hulluudelle pannaan stoppi?
Soinin puheista voisi päätellä, että persuilla on yhteyksiä Italian kommunistiseen puolueeseen, niin uhmakkaasti hän vaati eduskunnassa Italian pankkien sosialisointia.
Onneksi persut eivät tajua, mitä Soini puhuu. Ehkä Soini siksi aina korostaakin porukalleen; Ottakaa kopsuja! -Ettei se tajuaisi jatkossakaan minkä painajaismaisen, soinilaisen kusetuskaaoksen keskellä elää?
Lopetakaa höpöttäminen, olemme paljon paljon pahempien voimien vietävissä! Eikö silmä ja korva toimi? Lukekaa netistä illumanati ja bilderberg, katsokaa ketkä Suomesta niissä "konferensseissa" vierailee ja verratkaa nykypolitiikan suuntaa lukemaanne. Myös Wikibedia auttaa. Tarja Halonen julisti ko. "#konferenssin asiakirjat salaisiksi, miksiköhän? Etsikää myös tietoa EVM:stä ja sen syytesuojasta, verotuksesta jne....alkaa kirkastua mitä kohti tavallinen kansalainen viedään pakon sanelemana. Eletäänkö me maahanmuuttajista, homoista, rockista, vihapuheista, tuskin niistä kenenkään leipä levenee. Valtio ja kirkko on myrkkyä halitukselle, avioliitot pois ja yleensä kaikki, mikä tuo turvallisuutta ja järjestystä kansalaisille. Terveydenhoidossa jaetaan sairauksia, samoin ruokateollisuudessa lisäaineiden muuodossa. Yksityistäminen tarkoiittaa sitä, että emme pysty ostamaan terveyspalveluja. Terveys kuuluu tulevaisuudessa vain eliitille ja samoin ruoka ja juoma. Pohjavesialueet myydään, maatalous ajetaan alas, puolustusvoimat samoin. Tervemenoa Suomineito illumatatin kitaan, saatte pian pedonmerkin sirun muodossa itseenne, rahaa ei ole, kaikkia liikeitämme valvotaan. Maaseutu autioituu, ihmiset asutetaan kaupunkeihin, jossa heitä on helpompi hallita. Tässä aluksi, lukekaa itse loput!
Ääritöppöjä ainakin persuissa paljon.