Just joo. Hajoaako Vihreät De Gröna?
"Vihreiden sisälle perustetaan kristinuskoon ja kirkkoon myönteisesti suhtautuvien jäsenyhdistys Armon vihreät. Professori Heikki Hiilamon mukaan järjestäytymisen taustalla on puolueen jännitteinen suhtautuminen kirkkoon ja uskontoihin.
- Jyrkillä ja ymmärtämättömillä linjauksilla on suljettu toiminnasta pois ihmisiä, joille kirkko ja kristinusko ovat tärkeitä, Hiilamo sanoo.
Ajatus Armon vihreiden perustamisesta syntyi Hiilamon, Kirsi Ojansuun ja Jukka Relanderin kesken Osmo Soininvaaran 60-vuotissyntymäpäivillä syksyllä. Relander kertoo vaikuttimekseen vihreiden uskontopoliittisen linjauksen, jota hän ei itse kykene kannattamaan.
- Olen kuullut myös muilta, että ihmiset ovat olleet siihen tyytymättömiä. Puolueessa on ollut hyvin järjestynyt ateistinen osasto mutta kristinuskoon muulla tavoin suhtautuvat eivät ole oikein löytäneet toisiaan. Törmäsin tähän moneen kertaan myös keväällä vaalikentillä, Relander sanoo.
Hiilamon mukaan yhdistyksen jäseniksi pyrkiviltä ei tulla kyselemään kirkon jäsenyyttä. Myös kiinnostuksen kohteet ulottuvat kirkkoa ja kristinuskoa laajemmalle.
- Käsittelemme myös uskontoihin ja ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä.
Hiilamo ei usko, että uusi jäsenyhdistys lisäisi ristiriitoja puolueessa.
- En usko, että se lisää jännitteitä. Vihreissä on hyvin pitkä perinne siitä, että keskustelua käydään aina uupumukseen asti. Tämä tuo siihen vain uudenlaisen näkökulman. Tarkoitus on lisätä ymmärtämystä. Esimerkiksi puoluekokouksen kannanotto, jossa hautausmaiden hoito haluttiin pois seurakunnilta, perustui puhtaaseen tietämättömyyteen. Haluamme purkaa ennakkoluuloja ja lisätä dialogia, Hiilamo sanoo.
Armon vihreiden perustamiskokous järjestetään 20. marraskuuta Helsingissä Töölön seurakuntakodissa."
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/6567-kirkkomyonteiset-vihreat-jarjestaytyvat
Armon vihreät
6
104
Vastaukset
- pelimerkki
Siinä puolueessa on myös hihhuleita. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa juuri Relander. Brax on myös ollut kirkon touhuissa aktiivisesti mukana.
Tuo nimi on suorastaan ääliömäinen. Armon vihreät. :D - mistäarmo
Missä ovat armon vihreän arvot?
Heidän lausunnot kertovat raamatun vastaisuudesta ja tuntuukin että seksuaalivähemmistöjen etujen ajaminen on yhtä tärkeä kuin uskoville armon kokeminen.Liike liahakoi liberaali porukkaa kalastellen ääniä ja halu muuttaa kirkkoa ,jotta sais homot kristillisen vihkikaavan alle.Kirkkohan hajoaa silloin koska eihän kirkkoon voi kuulua ne jotka haluavat opin perustuvan Raamattuun. Vihreäthän on koko puolueen olemassaolon ajan olleet jonkinmoisia Gaia-hihhuleita, maailmanlopunprofeettoja, ja pelastussanoman levittäjiä.
- Kalju_Pitkätukka
Vihreä liike on hippiliikkeen henkinen perillinen, New Agen läpeensä kyllästämä.
Nyt sorvailevat luterilaisuuden pohjalta New Ageen eroa tekevää lahkoa.
Vihreiden vihreyskin on minusta kyseenalaista, he suhtautuvat vihamielisesti tieteeseen ja teknologiaan, rampauttavat tieteen hyvinvointia jauhavan sammon ja
sen seurauksena pian olemme Iranin kaltainen takapajula, toimeentuloa on kaivettava
vanhanaikaisella saastuttavalla tekniikalla.
Toivottavasti olen väärässä, mutta tämä "vihreä vallankumous" on tuonut luonnonvarakeskukseen biodynamiikasta sekavia sopertelevia "tutkijoita" luomaan
Suomen maataloudelle uutta suuntaa.
Pelottavaa.Oikeassa olet. Puolue tarvitsisi jonkun Könkkölän kaltaisen physically disabledin (vammainen on kuulemma niin epäkorrekti ja ruma sana) muistuttamaan siitä, että kaikki eivät voi elää onnellisina ja omavaraisina pienviljelijöinä.
marsunkiillottaja kirjoitti:
Oikeassa olet. Puolue tarvitsisi jonkun Könkkölän kaltaisen physically disabledin (vammainen on kuulemma niin epäkorrekti ja ruma sana) muistuttamaan siitä, että kaikki eivät voi elää onnellisina ja omavaraisina pienviljelijöinä.
Vanhassa TV-dokumentissa esiteltiin pohjoiskarjalaista maanviljelijää ja sotaveteraania, joka rakensi itselleen talon ja jälkeläisiäkin tuli lähemmäs 10 kpl. Ukolla ei ollut ollenkaan jalkoja, sota oli vienyt, liikkui käsin pomppimalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583713Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j723085Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin562290Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141510Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651299- 861156
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä261004Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55955- 47942