SDP:n alasajon todellinen syy!

Katselin pääministerin ilmoitustuntia ja se mihin kiinnitin erityistä huomiota oli sdp:läisten kansanedustajien täysipainoista tukea Jyrki Kataisen hallitustyölle ja Kreikkapaketeille. Jokaisessa sdp:läisen edustajan puheenvuorossa painostettiin toisilleen päätä nyökytellen, että kyllä Jyrki Katainen tekee loistavia päätöksiä suomalaisen veronmaksajan kannalta ajatellen.
Kokoomus kasvaa ja SDP kuihtuu on seuraus näin suuresta tuesta ääriliikkeelle joita kuitenkin Kokoomus ja SDP ovat.
553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun demut häpeämättä valehteli!

Äänestä

Näin mennyt tähän saakka. Pankkirovot pyytää, Jykä jakaa ja SDP nyökyttää. Homma jatkuu niin kauan kuin rosvot ilkeävät pyyttää. Tosiasiassa konkkapankit pitäisi kansallistaa ja nykyiset johtajat saattaa korvausvelvolisuuteen. Aivan uskomatonta ryöstöä hallitus tukemassa. Sen tarkoitus on tuhota täysin sosiaalivaltion idea. Se on kokoomuksen ja nyt demareidenkin tarkoitus ollut koko ajan. Ja tietysti Nato. Sinne ollaan laman avulla menossa. Mutta ongelmia on tiedossa. Satavarmasti. Kansan on kohta noustava kaduille polttopullojen kanssa. Ei Jykän valehtelua ja politiikkaa enää siedetä.

Äänestä

Miksi SDP haluaa kannatuksensa putoavan Keskustan tasolle, myös vasurit ovat samassa veneessä?

Keskusta on hyvä esimerkki kuinka takki kääntyi hetkessä.

Äänestä

Huomenna tippuu Italia Skooneineen!

Äänestä

Sdp:n olisi parempi sulautua kokoomukseen, samoin vasurien. Niin on samanlainen laulun nuotti kaikilla. Suomessa ei ole enää työväen puoluetta. Persut ovat lähimpänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


torben kirjoitti:

Katselin pääministerin ilmoitustuntia ja se mihin kiinnitin erityistä huomiota oli sdp:läisten kansanedustajien täysipainoista tukea Jyrki Kataisen hallitustyölle ja Kreikkapaketeille. Jokaisessa sdp:läisen edustajan puheenvuorossa painostettiin toisilleen päätä nyökytellen, että kyllä Jyrki Katainen tekee loistavia päätöksiä suomalaisen veronmaksajan kannalta ajatellen.
Kokoomus kasvaa ja SDP kuihtuu on seuraus näin suuresta tuesta ääriliikkeelle joita kuitenkin Kokoomus ja SDP ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu