Olen hieman alle täysikäinen tyttö. Muutin pois kotoa ja aloitin koulun toisessa kaupungissa. Mulla on poikaystävä jonka kanssa asun, mulla on kavereita, koulu menee ihan hyvin. Kaikki on päällisin puolin hyvin.
Mua on kiusattu ihan pienestä pitäen koulussa ja kotona haukuttu enemmänkin sisarusten toimesta. Musta tuntuu etten riitä. Että kaikki mussa on vialla.
Oon tuntenu itteni alakuoloseks jo tosi pitkään, valehtelematta viitisen vuotta. Oon käyny terapiassa kiusaamisen takia ja koulukuraattorilla, mutta en mä vaan osaa kertoa mikä on vialla, koska mä en itekkään tiedä.
En jaksa tehdä mitään, nukun vaan. En mene edes enää kouluun vaan jään kotiin nukkumaan puoleen päivään asti, olen hetken hereillä ja menen taas takaisin nukkumaan. En haluaisi menettää koulupaikkaani, olen kiinnostunut alasta mitä opiskelen. Enkä tuottaa taas uutta pettymystä. Ja elän Kelan tuilla, jotka saan koulupaikkani takia. En halua myöskään siksi menettää koulupaikkaani...
Vanhempani pitävät minuun yhteyttä ehkä kerran tai pari kuukaudessa, asuvat toisella paikkakunnalla.
Olen yrittänyt kertoa tuntemuksistani poikaystävälleni, mutta ei hän taida ottaa minua tosissani. En tiedä mitä tehdä, musta tuntuu pahalle, itken päivittäin... En jaksa enää tätä pahaa oloa.
Jos uskaltaisin, tekisin itsemurhan. Olen miettinyt sitä jo monta vuotta, mutta en vain uskalla. Kun mietin, onko elämässäni mitään hyvää, mitään elämisen arvoista, niin tulen siihen tulokseen, ettei ole. En tule koskaan saavuttamaan mitään koska en edes pysty käymään koulua loppuun.
En vaan jaksa enää. En löydä mistään elämäniloa, tuntuu että kärsin vaan ja mietin miksi mun pitää olla enää edes olemassa.
En ole varma miksi kirjoitin tänne, ehkä tämä on avunhuutoni jota kukaan ei ole vielä kuullut. Kukaan ei huomaa että kärsin...
Miten uskallan päättää elämäni?
Mua on kiusattu ihan pienestä pitäen koulussa ja kotona haukuttu enemmänkin sisarusten toimesta. Musta tuntuu etten riitä. Että kaikki mussa on vialla.
Oon tuntenu itteni alakuoloseks jo tosi pitkään, valehtelematta viitisen vuotta. Oon käyny terapiassa kiusaamisen takia ja koulukuraattorilla, mutta en mä vaan osaa kertoa mikä on vialla, koska mä en itekkään tiedä.
En jaksa tehdä mitään, nukun vaan. En mene edes enää kouluun vaan jään kotiin nukkumaan puoleen päivään asti, olen hetken hereillä ja menen taas takaisin nukkumaan. En haluaisi menettää koulupaikkaani, olen kiinnostunut alasta mitä opiskelen. Enkä tuottaa taas uutta pettymystä. Ja elän Kelan tuilla, jotka saan koulupaikkani takia. En halua myöskään siksi menettää koulupaikkaani...
Vanhempani pitävät minuun yhteyttä ehkä kerran tai pari kuukaudessa, asuvat toisella paikkakunnalla.
Olen yrittänyt kertoa tuntemuksistani poikaystävälleni, mutta ei hän taida ottaa minua tosissani. En tiedä mitä tehdä, musta tuntuu pahalle, itken päivittäin... En jaksa enää tätä pahaa oloa.
Jos uskaltaisin, tekisin itsemurhan. Olen miettinyt sitä jo monta vuotta, mutta en vain uskalla. Kun mietin, onko elämässäni mitään hyvää, mitään elämisen arvoista, niin tulen siihen tulokseen, ettei ole. En tule koskaan saavuttamaan mitään koska en edes pysty käymään koulua loppuun.
En vaan jaksa enää. En löydä mistään elämäniloa, tuntuu että kärsin vaan ja mietin miksi mun pitää olla enää edes olemassa.
En ole varma miksi kirjoitin tänne, ehkä tämä on avunhuutoni jota kukaan ei ole vielä kuullut. Kukaan ei huomaa että kärsin...
Miten uskallan päättää elämäni?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos vain suinkin jaksat, ota yhteyttä oman alueesi sairaanhoitajaan, omalääkärin vastaanotolle, jotta saisit ajan lääkärille. Pääsisit juttelemaan asioista, jotka mieltäsi painavat. He osaavat ohjata sinua eteenpäin, että et jää yksin ajatuksiesi kanssa. Toivon, että löydät voimaa jaksaa elää.
Oletko kokeillut rukoilla Jeesusta?
Hei,
Miksi sinusta tuntuu, että et riitä? Mitkä asiat sinussa on "vialla"? Muistathan, että täällä eletään vain itseämme varten...? Tiedän erittäin hyvin omastakin kokemuksesta, että tuota "itseään varten" on usein kovin vaikea toteuttaa, varsinkin, jos saa ympäristöstään jatkuvasti kuulla lannistavia kommentteja.
Kiusataanko sinua uudessakin koulussa? Millaista kiusaamista se on?
Olen itsekin pitkään piiiitkään ollut enemmän alakuloinen kuin onnellinen, mutta olen vaan saakelin sitkeästi päättänyt olla murtumatta. Elämän realiteetteja vaan on, että täällä ollaan jatkuvasti "selviytymässä". Kukaan ei väittänytkään helpoksi, vaikka ulkopuolelta katsottuna monella näyttää pyyhkivän liiankin hyvin. Omaa elämää täytyy vaan joidenkin vähän enemmän yrittää tehdä elämisen arvoiseksi. Sinullakin on aivan takuulla jotain, mistä nautit. Jotain asioita, joiden parissa saat pahan olon unohtumaan. Eikös? Minä olen päättänyt ostaa hitto vaikka sata paria kenkiä, jos kerran niistä saa edes toviksi hyvää mieltä.. ;) Vaikka tosiasiassa materiasta sitä pysyvää onnea tuskin löytyy. Hetkikin on toisinaan tarpeeseen..
Panosta niihin kivoihin juttuihin, ja karsi elämästäsi niitä negatiivisia asioita (ja ihmisiä). Mutta muista, että välillä on ihan luvallista rypeä pahassa olossakin. Kunhan muistaa myös edes yrittää katsoa niitä asioita, jotka on oikeasti hyvin. Ja erittäin tärkeää on syödä!! Monet ruoka-aineet lisäävät mielihyvähormonien tuottoa, joten ei muuta kuin suklaakakkua poskeen! :) Ihan oikeasti, suosittelen.
Sanoit, ettet ole uskaltanut..? No tiedätkö miksi? Koska haluat oikeasti elää... Sinun vain todellakin täytyy itsekin kuulla tuo hätähuutosi, ja alkaa nousta sieltä lempeästä suosta, joka mielellään pitäisi otteessaan. Se on osittain myös valinta. Tunne se on ilokin, siinä missä ne kaikki negatiiviset. Jostain syystä ihminen vaan jää joskus vellomaan ainoastaan niihin surullisiin aatoksiin.. Meidät on rakennettu jokainen eritavoin. Muista, että kukaan ei sitä onnea myöskään tee sinun puolestasi.. Etsi sitä - istu sen jättimäisen suklaakakkupalan ja tee/kahvikupin kera vaikka jossain kahvilassa, ja mieti, kuka sinä oikein olet, mitä sinä haluat ja mitkä asiat saavat sinut hymyilemään... Opi tuntemaan itsesi, ja keskity elämään hetkessä..! Älä mieti, miltä sinusta tuntuu tai pitäisi tuntua parin viikon, vuoden tai 10 vuoden päästä.
Tiedän, että en ole pätevä terapoimaan, ja varmasti olet omassa terapiassasi käsitellyt näitä asioita paljonkin. Sanoin kaiken ylläolevan vain kanssaihmisen roolissa.. Olen itsekin siellä suossa vielä, toinen saapas jo riuhtaistu ylös.. ;) Ja tarkoitukseni oli ainoastaan saada sinut ajattelemaan, toivottavasti hyviä juttuja..
Yritä jaksaa.. Kyllä se elämä hymyileekin, vaikka vähän irvistykseltä näyttäiskin.. ;)
Ei se Jeesus nyt aivan ensimmäisenä tule kysymykseen; Kyllä nuoren ihmisen masennusta on alettava hoitaa aivan ensimmäisenä lääkärin/psykologien toimesta..!
Hakeudu, kuten yllä jo neuvottiin, vaikkapa paikkakuntasi nuorisopsykiatrille, tai sitten ihan vaan Mielenterveystoimistoon (maksuton), ja kerro ongelmasi siellä. Jo maallikon korvissa tilanteesi kuulostaa puhtaasti masennuksella, ja vaikka nyt tuntuu pahalta, voi hyvinkin psykologin kanssa jutustelu auttaa kovastikin!! Lisäksi mahdollinen mielialalääkitys voi olla hyvinkin tehokas; se nostaa mielialaa, eikä päihdytä tai aiheuta riippuvuutta.
Tsemppiä sinulle, ja pidähän itse tiukasti yhteyttä vanhempiisi; he ainakin ymmärtävät ja auttaisivatkin jos vaan tietävät sinun olevan avun tarpeessa!
haulikko on nopea ja varma keino :) sillä kun lasautat kitalakeen ni toimii varmasti.
nimim. Mieheni aivot saunan seinältä siivonnut
like dancing
http://www.youtube.com/watch?v=4H5I6y1Qvz0&ob=av2e
Kertomasi perusteella kärsit masennuksesta, jota voidaan hoitaa hyvin lääkkeillä ja terapialla. Mene vaikka yksityiselle, jos et opiskelijana pääse nopeasti hoitoon. Tärkeintä on aloittaa lääkitys mitä pikimmin, muuten masennus muuttuu krooniseksi. Jos et pääse terapiaan heti, kokeile auttavia puhelimia, srk:n sielunhoitajia.
Olet Jumalan luoma ainutlaatuinen yksilö! Sinulla on paljon hyviä ominaisuuksia - masennus vain estää näkemästä niitä. Kiusaaminen ja vähättely ovat rikkoneet itsetuntoasi, mutta toivoa on! Itse kärsin samasta ongelmista (koulukiusaamisesta ja vähättelevästä kasvatuksesta seurauksena heikko itsetunto, sosiaaliset pelot ja masennus, arvottomuuden tunne), mutta pitkän prosessin tuloksena (hyvä masennuslääkitys ja terapia ja usko Jeesukseen) olen päässyt yli pahimmasta. Elämä sisältää KAUNISTA ja HYVÄÄ - MYÖS SINULLE! Rukoilen puolestasi, että masennuksesi paranisi ja alkaisit nauttia elämästä ja itsestäsi. Jeesus todella auttaa!
Hmm. kun joku täällä aiemmin sanoit että mikset mene oman alueesi sairaanhoitajalle tai omalääkärille. Monen vuoden kokemuksesta tiedän että ne eivät oikeasti ymmärrä! Vertaistuki on kaikista parasta..
En usko Jumalaan, en kuulu kirkkoon, en tule uskonnollisesta perheestä. En usko että lääkket parantaa oloa. Häpeän sitä, että tuntuu pahalta. Oon käynyt terapiassa, mutta ei ne auta, en osaa puhua niille ja jotenkin en osaa puhua sielä suoraan ja kertoa kaikkea...
Täällä sitä vielä jaksellaan, vieläkään en oo uskaltanut toimia...
Voi kultapieni, en minäkään oikein usko Jumalaan. Minun 18-v poikani lähti täältä oman käden kautta toissa talvena. Tiedän vain että olisin halunnut häntä vielä halata, pitää kiinni, tehdä ihan mitä vaan.
Tiedän että hänellä oli paha olla, oli ollut aimminkin, mutta välissä oli ollut hyvä jakso. Sitten se synkkyys tuli vain niin yht'äkkiä. Hän yritti olla vahva, eikä kertonut sitten enää kellekään miten paha hänellä oli olla.
On hyvä että olet puhunut poikakaverillesi ja kuraattorille. Koita kertoa rehellisesti tuntemuksistasi. Onko kukaan kysynyt sinulta suoraan itsemurha-aikeista?
Voisin melkein arvata, että ei. Ei minultakaan kukaan kysynyt, kun itse hain apua tuskaani. Mutta sitä pitäisi kyllä kaikkien ammattilaisten kysyä.
Kannattaa ehkä myös kokeilla lääkkeitä vähän aikaa, voit niiden avulla päästä eteenpäin. Minua lääkkeet auttoivat juuri näin.
Lähetän sinulle halauksen
tee itsemurha