Julkaistujen kirjojen ja eri lehtien vuosien mittaan julkaistujen tutkimusten perusteella näyttää siltä, että ns Tiitisen lista tai sitä vastaava näyttää suurelta osin olevan koottavissa julkisista tiedoista. Monien todistettujen agenttina toimineiden osalta vaan herättää suurta ihmetystä se, että henkilöt ovat voineet jatkaa normaalia toimintaansa erilaisissa työtehtävissä ilman mitään tuomioita näihin päiviin saakka. Sekin kertoo painavasti maamme kokemasta suomettuneisuuden ja moraalikadon asteesta ja sen jatkumisesta vielä tänä päivänäkin.
Ns. Tiitisen lista lähes kokonaan tiedossa ?
totuus tulee
18147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Demarit tekevät kaikkensa, ettei listaa julkaista.
Maanpetturit hävelköön.
Oma etu voittaa aina maan edun.
Miksi Suomi ei saa vuokratuloja kaasuputkesta, tietääkseni Saimaan kanavasta maksetaan. Konsulttipalkkiot eivät ihan riitä.
Suomen ydinvoimaintoilijat ei antanyt ottaa putkesta haaraa meille!
Käy ostamassa se kirja vaikka Prismasta, lienee edullisin siellä.
Alpo Rusi: Tiitisen lista. Stasin vakoilu Suomessa 1960-1989.Gummerus. 411 s. 34 e.
Saihan Äksy-Paavo putkikonsulttina sentään sievoisen tukun Putinilta ns. henkilökohtaista etua. Se riittääköön koko kansalle.
On jo ostettu ja melkein luettukin. Puoliso ampaisi kirjan kimppuun heti ostopäivänä - ja mielenkiintoinen kuulema on. Meilläpäin opus maksoi Isänpäivän aikoihin noin 25 euroa. Jo vain kannattaa hankkia. Sieltä ne kansakunnan salta selviävät...kaikki nimet kyllä vielä selviävät,kun jaksetaan odotella.
Eikä Venäjä maksanut siitä Putki-Paavolle.
Kyllä maksoi, viime vuonnakin 170 000 euroa. Palkkaa on kertynyt jo useita vuosia Putki-Paavolle.
Venäjällä on ent KGB-miehet johdossa. Mieti sitä!
Tulee vielä monelle vastaan katkera vanhuus. Suomalaisten tuomitsemana ja halveksimana petturi toteaa ihan itse elämänsä menneen hukkaan. Ei tullutkaan hyvää virkaa neuvosto Suomessa. Tuli vain ikuinen petturin paikka Suomen historiassa. On sen kanssa kestämistä.
Onko seuraava presidenttimme Putki-Paavo Tiitisen listalta?
Listan pääosa hahmottunee Alpo Rusin kirjoista Vasemmalta ohi ja Tiitisen lista sekä Jukka Seppisen kirjasta Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991. Myös Suomen kuvalehti 48/2010 sekä Iltasanomat 30.7.2007 ja 24.1.2008 valaisevat asiaa. Muitakin teoksia lienee, mutten nyt muista.
Rentolan Ratakatu 12 (Supon historiasta) taitaa avata myös jotain. Vai vaikuttaako Kimmo Rentolan muistaakseni stalinistitausta asioiden esilletuomiseen?
Käy hakemassa se Prismasta; kirjana. Nimi: Tiitisen lista.
Ei osteta eikä myydä mitään!
Tä ?
Heittäkää se lista tänne.