Eikä sota yhtä kenraalia kaipaa, mutta kysyn kiusallanikin. Mitä olisi tapahtunut vaii olISiko mitään tapahtunut jo rommel oltaisiin afrikan sijaan lähetetty itärintamalle? ja päinvastoin olisikp afrikan tapahtumat muuttuneet jos joukkoja olisi johtanut vaikka Leeb, Manstein tai vaikka panssariekspertti heinz guderian?
ei yksi pääsky....
6
<50
Vastaukset
- Himohessu.
Mittään ei loppujenlopuksi olisi tapahtunut erilailla, kun huolto olisi joka tapauksessa loppunut.
Mielenkiintoista on kun Hitler halusi pelastaa Rommelin, mutta Paulusta ei..
Kuvaako se sitä että Aatu arvosti Rommelia enempi.. En ole mikään sotien asiantuntija, arvelisin kuitenkin omalla logiikallani ettei mitään suuria muutoksia kenraalien vaihdolla olisi saatu aikaan.
Voimavarat ja olosuhteet rintamilla olisivat kuitenkin pysyneet samoina.
Kannattaisi kysyä mieluummin, että mitä jos toista näistä rintamista ei olisi ollut? Tilanne olisi silloin saattanut kääntyä, ihan joksikin muuksi.- näin se meni
Lyhyesti, mikäli Hitler ei itse olisi sekaantunut sodanjohtamiseen, niin neuvostoliitto olisi mennyt kontalleen ja sota saaanut ihan uuden suunnan, ratkaisu olisi tietenkin tullut siinä vaiheessa kun USA olisi saanut ydinaseensa valmiiksi.
Se ydinase taisi olla jo valmis ennen kuin Saksa antautui, arvelisin näin.
Sota oli euroopassa jo hiipumassa ja sen käyttöä tuskin edes harkittiin.
- LaD
Ei tietenkään lopputulos olisi muuttunut, mutta paikallisesti eroja olisi tietenkin ollut. Esimerkiksi jos afrikassa johdossa olisi ollut joku nössö niin ei olisi libyasta pidemmälle uskaltautunut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38889Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30623Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17533- 24531
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16502