Galluppia saamistanne sakoista

ja onko ne mielestänne olleet perusteltuja?
770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hasisksen hallussapidosta oon saanu parit sakot. Ja yhdet laittomasta uhkauksesta (vai miäk vittu se nyt on nimeltään). Ei mitää pahoja kuitenkaa.

Äänestä

Oulu -84. Olin juuri oppinut miten Aleksanterinkadun pääsi vihreällä aallolla päästä päähän. Ja sitten oli poliisit siellä mäenharjan takana. Opiskelijan tuloilla ei paha ja opin, että yksi punainen kannattaa hyväksyä.

Sen jälkeen on tullut sitten vähemmän töpeksittyä.

Äänestä

Olen saanut muutamat parkkisakot ja ihan aiheesta.
Toivoisi olevan enemmän oikeita poliiseja tuolla liikenteessä sakottamassa, aika williä menoa.

Äänestä
  • Samoin kaksi 'pysäköintivirhenmaksua = sakkoa', ihan omaa syytä, pitkäksi menneet pysäköinnit. Ei siellä liikenteessä mitään sakkoja tarvitse ottaa, aja sääntöjen mukaan, niin ei tule seurauksiakaan.

    Äänestä

Ainoan sakkoni olen saanut vuonna -73. Kolmion takaa liian pieneen väliin tulemisesta. Joutuivat kuulemma jarruttamaan, vaikka minusta väliä oli aivan riittävästi. Ilmeisesti sakkokiintiö oli vajaa. Minusta sakko oli silloin väärä, ja se on yhä. Turha siitä oli kuitenkaan valittaa. Olisin hävinnyt 2-1.

Vastaavia tilanteita tulee nykyisin vastaan päivittäin, eikä niihin kukaan reagoi mitenkään. Päätiellä ajavana nostan hieman kaasujalkaa tulijan kiihdyttäessä, ja taas mennään. Nykyisin se on joustavaa liikennettä, eikä päiväsakkojen paikka.

Äänestä

Liikenteestä pari sakkoa. Ensimmäinen vuodelta -95 ja toinen heti perään 2010. Ensimmäinen oli vähän niin ja näin, en kuitenkaan kiistänyt. Toinen sitten omaa hölmöyttä, ja siitä olisi kai enemmänkin voinut saada. Selvisin hengissä kuitenkin. Olisihan nuo tietysti omalla toiminnallaan voinut jättää ottamatta.

Äänestä

Onhan noita tullut, suurin oli kolme vuotta sitten kun ohitin typerän tojotan ropposen, en viitsinyt jäädä haistelemaan sitä öljynkatkuista romua, annoin 80 aluella hanaa aina 124 km/h asti, no eikös paikalliset vallesmannit tulleetkin sopivasti vastaan ja muistuttivat minua 1060 euron pikavoitolla. Pienempiä on sitten tullut ihan riittävästi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iloa elämään ;) kirjoitti:

ja onko ne mielestänne olleet perusteltuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu