Henriksson valehteli itkiessään svekojen palveluista

"Helsingin terveyskeskus kiistää tiedot vanhusten ruotsinkielisen kotipalvelun puutteista. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson totesi YLE Uutisille tiistaina, että Helsingissä alle puolet vanhuksista saa kotipalvelua äidinkiellellään.

Terveyskeskuksen mukaan palvelua saa halutessaan aina ruotsiksi. Koithoidolla on 150-250 ruotsinkielistä asiakasta, joista valtaosa asuu eteläisessä hoitopiirissä.

- Pystymme järjestämään sellaisille asiakkaille ruotsinkielistä kotihoitoa, jotka eivät selviä suomenkielellä ja toivovat muuten äidinkielellään eli ruotsiksi palveluja, vakuuttaa terveyskeskuksen eteläisen piirin kotihoitopäällikkö Sarri Nuolivaara.

Helsingin sosiaaliviraston johtajan Helinä Hulkkosen mukaan myös sosiaalipalvelut pystytään tarjoamaan tarvittaessa ruotsinkielellä.

- Haasteita on ainoastaan laitoshoidossa. Kivelän sairaalaan perustetaan ruotsinkielinen yksikkö, mutta se on viivästynyt siksi, etteivät asukkaat halua muuttaa, sanoo Hulkkonen.

Ruotsinkielisiä sosiaalipalveluja käyttää noin 1 200 yli 65-vuotiasta helsinkiläistä."


http://yle.fi/alueet/helsinki/2011/11/helsinki_kiistaa_puutteet_ruotsinkielisessa_kotihoidossa_3016023.html
383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tietenkin sveko valehtelee ja huijaa, mutta vain tyhmimmät jäävät kiinni.

Äänestä

Onko asiallista että OIKEUSMINISTERI levittää valheita?

Äänestä

RKP vaatii siis palveluja, joita ei kukaan edes halua käyttää!

Aika kallista touhua, kuten koko keinotekoinen kaksikielisyys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sveko huijaa kirjoitti:

"Helsingin terveyskeskus kiistää tiedot vanhusten ruotsinkielisen kotipalvelun puutteista. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson totesi YLE Uutisille tiistaina, että Helsingissä alle puolet vanhuksista saa kotipalvelua äidinkiellellään.

Terveyskeskuksen mukaan palvelua saa halutessaan aina ruotsiksi. Koithoidolla on 150-250 ruotsinkielistä asiakasta, joista valtaosa asuu eteläisessä hoitopiirissä.

- Pystymme järjestämään sellaisille asiakkaille ruotsinkielistä kotihoitoa, jotka eivät selviä suomenkielellä ja toivovat muuten äidinkielellään eli ruotsiksi palveluja, vakuuttaa terveyskeskuksen eteläisen piirin kotihoitopäällikkö Sarri Nuolivaara.

Helsingin sosiaaliviraston johtajan Helinä Hulkkosen mukaan myös sosiaalipalvelut pystytään tarjoamaan tarvittaessa ruotsinkielellä.

- Haasteita on ainoastaan laitoshoidossa. Kivelän sairaalaan perustetaan ruotsinkielinen yksikkö, mutta se on viivästynyt siksi, etteivät asukkaat halua muuttaa, sanoo Hulkkonen.

Ruotsinkielisiä sosiaalipalveluja käyttää noin 1 200 yli 65-vuotiasta helsinkiläistä."


http://yle.fi/alueet/helsinki/2011/11/helsinki_kiistaa_puutteet_ruotsinkielisessa_kotihoidossa_3016023.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu