Sebastian XI

Puoli neljältä mä totesin, että mun oli pakko käydä kotona. Mun vaatteet olivat likaiset ja ne haisivat. Sebastian hyväksyi mun suunnitelman ja sanoi haluavansa olla hetken yksin. Sebastian ripustautui muhun, kun mä olin lähdössä sen huoneesta. Se katsoi mua silmiin. Ne vihreät silmät olivat entistäkin tummemmat. Jotenkin syvät. Mä en pystynyt tulkitsemaan sitä katsetta tai ilmettä kasvoilla. Sebastian irroitti otteensa ja käski mua odottamaan vielä hetken. Se meni vaatekaapille ja kurotti kenkähyllyn takaosaan. Sieltä se kaivoi pienen korurasian. Rasiassa oli kaksi kaulaketjua ja molemmissa roikkui ankkurin puolikkaat. Sebastian hymyili tyytyväisenä.
” Mä haluan ankkuroida meidän suhteen…” Se sanoi ja ripusti korun mun kaulaan. Mä tein saman sille. Me suudeltiin ja mä lähdin.

Kotimatkalla mä ihmettelin, kuinka paljon syvemmäksi meidän suhde olikaan muuttunut. Oli hellyyttä, läheisyyttä, seksiä ja syviä keskusteluita. Varsinkin viimeiset vuorokaudet olivat muuttaneet suhteen luonnon syvemmäksi. Mä kirosin Antin maailman syvimpään kaivokseen kaivamaan suolaa. Tietenkin alasti ja iho verisillä naarmuilla.

Kotona mä kerroin vielä kerran, mitä oli tapahtunut. Mun vanhemmat tiesivät jo ja ne olivat samaa mieltä siitä, että Sebastian tarvitsi nyt seuraa koko ajan. Ne kysyivät jaksanko mä ja tarjoutuivat kuskaamaan meitä autolla minne tahansa. Mä sanoin, että pärjään kyllä ja kerroin, että ulkoilu piristi meitä molempia.

Viideltä mä olin valmis lähtöön. Mulla oli seuraavan päivän koulukirjat ja vaihtovaatteet repussa. Mä hölkkäsin kohti Sebastianin taloa. Se oli kevyttä hölkkää, eikä mulle tullut edes hiki. Mä lämpenin sopivasti ja ajatus kulki rennommin.

Mä hidastin vauhdin kävelyksi, kun Sebastianin talo ilmestyi mun näköpiiriin. Sebastian itse ilmestyi kadulle ja mä ehdin ajatella, että se oli varmaankin kytännyt ikkunasta. Se vilkutti mulle ja mä vilkutin takaisin. Kun se oli päässyt 50 metriä postilaatikolta muhun päin, mä näin tien viereisessä ojassa liikettä. Mä luulin sitä eläimeksi, mutta kun se ryntäsi kadulle, mä tajusin, että se oli ihminen. Se syöksyi Sebastiania kohti sivusta ja löi sitä kylkeen. Kun se veti kättään poispäin, mä näin veitsen. Sebastian kierrähti puoli kierrosta seisaallan. Antti iski sitä nyrkillä päin näköä ja Sebastian kaatui katuun. Mä kuulin, kuinka sen pää kumahti, kun se osui asfalttiin.

Mun välimatka Sebastianiin oli vielä noin 50 metriä. Mä juoksin niin lujaa, kuin jaloista pääsin. Antti käänsi selkänsä ja lähti kävelemään musta poispäin. Mä kuulin Sebastianin äänen:
” Aiii… älä tapa mua…” Se valitti.

Mä juoksin Sebastianin ohitse ja tavoittelin Anttia. Mä pysähdyin melkein kokonaan, kun olin käsivarren mitan päässä sen selästä. Olin jo tarttumassa kiinni, kun se kääntyi ja löi. Mä ehdin kumartua ja suojautua sen verran, että kylkeen tarkoitettu isku osui mun kyynärvarteen. Se meni syvälle ja Antti repäisi veitsen irti. Mä löin sitä kasvoihin niin lujaa, kuin pystyin. Sen nenä rusahti. Antti pysyi jaloillaan ja mä tarrasin kaksin käsin sen puukkoa pitelevään käteen. Mä lukitsin sen ja väänsin voimieni takaa. Se rusahti kahteen kertaan ja veitsi putosi maahan. Mä tajusin, että Antti nauroi koko ajan. Mä pakotin sen maahan ja päästin irti. Se oli virhe. Antilla oli toinenkin veitsi ja se löi heti. Isku osui mua reiteen. Mä horjahdin taaksepäin ja kaaduin selälleni. Antti oli jo pystyssä ja se tuli veitsen kanssa mua kohti. Mä tiesin, että se aikoi tappaa. Mä vedin mun terveen jalan ensin koukkuun mun mahan päälle ja potkaisin sen tähtäämättä suoraksi. Se osui Anttia naamaan ja kaatoi sen selälleen. Mä varmistin, ettei se enää noussut ja rupesin huutamaan.
” Apua! Soittakaa ambulanssi! Apua! ” Mä karjuin ja käännyin kohti Sebastiania. Sebastian ei ollut liikahtanutkaan. Se makasi selällään ja valitti silmät kiinni. Mä menin ihan viereen ja tajusin, että nyt oli käynyt tosi pahasti. Sebastianin oikea kylki oli veressä ja sen suusta tuli verta. Mä painoin sen kylkeä kädellä. Joku huusi, että ambulanssi on tulossa. Mä käänsin päätä sen verran äänen suuntaan, että näin pojan, jolla oli videokamera sekä korvakuuloke. Sen lisäksi kadulla oli isokokoinen mies, joka painoi Anttia katuun.
” Joona… Mä en tunne mun jalkoja. ” Sebastian sanoi. Mä katsoin sitä ja se katsoi takaisin. Sen oikea pupilli oli laajentunut isoksi.
” Pysy hereillä… Ambulanssi tulee…” Mä sanoin, enkä tiennyt yhtään teinkö oikein vai väärin.
” Joona, mä rakastan sua… Sano isille ja äidille, että mä rakastan niitäkin. Älä kerro meistä kahdesta ikinä.” Sebastian sanoi. Mä yllätyin, kun se puhui selkeällä äänellä.
” Mä rakastan sua kanssa ja niin rakastaa kaikki muutkin. Mä en kerro ikinä kenellekään meistä kahdesta. ” Mä sanoin. Sebastian katsoi mua. Mä silitin sen poskea ja otin sitä kädestä kiinni.

Mitä mä olenkaan lukemassa... Bestseller-romaania vai suomi24.fi:n keskustelupalstalle kirjoitettua tarinaa?

Tekstin tason perusteella valitsisin ensimmäisen. Tätä mä nyt oon toistellu koko ajan, mutta eipä tästä enää paranna. Mä oon ainakin ihan otettu.

Jälleen kerran olin tippua tuolilta ton suolakaivosjutun takia. Se on jo aivan uskomattoman hyvin, jos saa vielä lukijat nauramaan rakkaussiirapin keskellä.

Ettei tää mun kommentti paisu romaanin mittaiseksi, niin todettakoon seuraavaa: Sä tarviit suuremman kohdeyleisön! Sä oot vaan liian hyvä tänne! Kannattais oikeesti miettiä, että tekisitkö sä näiden novellien rustaamisilla jotain astetta hyödyllisempääkin. Syytä olis.

(Ja toi nyt ei sitten tarkottanu, että sun pitäis lähteä täältä mihinkään, päinvastoin.)

Kiitos taas Sudden Depth! Kyllä tällä kirjoittamisella on muukin pointti, kuin julkaista täällä tarinoita. Tämän tyylinenkään gay-tarina ei ikinä menisi kustannustoimittajan pöytää pidemmälle.Ei ole markkinoita. No se mun pointti on, että mä tarvitsen muutaman uuden "kohtauksen" yhtä toista kirjoitusprojektia varten. Sitä mä en julkaise netissä ja se ei ole gay... Ihan jotain muuta. Eli hyödyllisempää on suunnitteilla, mutta ei vieläkään kaikkeen riitä taidot. Että silleen ;-)

Tällaisilla taidoillahan tekee vaikka minkälaisia tarinoita...