Rakas ainoa lapsemme kutsuttiin taivaan rykmentteihin 8.11.2011 täysin yllättäen. Tosin kysymys on parikymppisestä pojasta eikä enää lapsesta, mutta kaikkihan ovat jonkun lapsia. Ei voi olla mitään kauhempaa kuin oman lapsen menettäminen. Olemme vanhempina aivan rikki. Selviääkö tästä ikinä? Kaipuun määrää ei voi sanoin kuvata. Meillä ei ole enää kuin toisemme.
Ei voi enää pahemmin koskea
äiti ja isä
7341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Otan osaa. Siunausta teille!
Vilpittömät osanotot.. Tunne on varmasti kaaosmaisin ja toivottomin, mitä koskaan elämässään voi kuvitella.. =0(
Minä menetin mieheni melko vastikään, ja sekin on murskannut hetkellisesti kaiken toivon ja tulevaisuuden näkymät..
Minullakin on lapsia, kaksi aikuista poikaa sekä 11 vuotias poika. Voin vain jotenkin yrittää kuvitella, miltä oman lapsen menettäminen tuntuisi, enkä siltikään kykene sitä kunnolla hahmottamaan; sen ajatteleminenkin tuntuu ylivoimaiselta.
Kovasti voimia arkeen; hetkestä hetkeen koettakaa selviytyä, muuhun ei tarvitse kyetä! Koettakaa saada toisistanne lohtua; teitä on kaksi jotka ovat lapsensa menettänyt. Nyt on se aika, jolloin puolison tuki on tärkeää, käyttäkää sitä parhaanne mukaan hyödyksi.
Olette ajatuksissani. Käykäähän jatkossakin purkamassa tuntojanne; aina joku käy lukemassa, ja etenkin he jotka ovat samassa tilanteessa kanssanne, voivat antaa sitä parasta vertaistukea ja jopa käytännön neuvoja arjessa selviytymisessä.
Lämmin osanottoni ja suunnattoman paljon voimia jaksaa.
Ei ole sanoja joilla osaisin lohduttaa,ei oikeita sanoja olekaan....tiedän sen kokemuksesta,itsekkin lapsen menettäneenä (22v.).
Elämä vain ei ole oikeuden mukainen kaikille :(
Otan sydämestäni osaa suureen tuskaanne, eihän se koskaan poistu sen kanssa on elettävä loppuikänsä, ja se vaatii valtavasti voimia, kun pitäsi ymmärtää tapahtuma, ja vieläpä hyväksyä, ei kukaan vanhempi hyväksy koskaan lapsensa kuolemaa,
se on niin epäoikeudenmukaista, että nuori ihminen joutuu lähtemään elämänsä kynnyksellä
juurikaan ei ole sanoja tähän, niitä ei vaan ole vaikka kuinka tahtoisi
Omasta mielestäni sanonta, kaikkella on tarkoituksensa,
mikä tarkoitus on sillä, että menettää lapsensa,
en voi ymmärtää,
itse menetin mieheni ihan yllättäen tasan 10 kk sitten, hän nukkui pois täällä kotona 55 vuotiaana, illalla vielä istuttiin keittiön pöydän ääressä jutellen kaikenlaista,
mentiin nukkumaan ja aamulla vain meistä toinen heräsi, se on niin järkyttävää koska kun joku kuolee kotona tulee poliisit ja kaiket muut,hakijat jne, itse ihan shokissa koko päivän, muistamatta siitä yhtään mitään, ja hyvä niin
sitten on pakollinen ruumiinavaus, mitä en voi ajatella yhtään,
siellä minun rakas mieheni, jossain kolkkossa kylmässä paikassa ihan yksin,
jäi taakse 25 onnellista vuotta, mieheni oli ihana ihminen kaiken tavoin, nyt on edessä ensimmäinen yksinäinen joulu,
koskaan en ole ollut joulua yksin,
ja kun en vieläkään tahdo päästää irti, en luovuttaa, en uskoa, ettei hän koskaan tule enää tuosta ovesta kotiin,
anteeksi tämä pitkä purkaus, mutta liittyy tuohon otsikkoon, jäin täysin yksin, eli koskaan ei enää mikään voi samalla tavalla satuttaa, se on ainoa lohtuni kun elämä näin satuttaa,
toivon teille lämpöä ja lohtua, rakastaa toisianne ,pitäkää huolta toistanne koskaan ei tiedä mitä elämä eteen tuo,
onneksi teillä on toisenne,
lämmöllä
kirjoitin rakkalle miehelleni tänään viestin:
en irti, en sua päästä, en aio luovuttaa,en sydämestäin päästä, en koskaan irroittaa,ei ole enää elämää, ei ilman sua,
ei muuta elämää, jälkeesi sun, loppumatkani elän kanssasi kiitos, että olit suurin osa elämääni, ja sain kokea sun,
rakkaus on suurinta maailmassa, ja sen koin kanssasi, kiitollisuudella siitä, liian moni kulkee elämäns yksin kokematta
toisen rakkautta, niinkuin me sen koimme,
olet kanssani loppuun asti
siitä kiitollisena vaimosi, rakkaudella ja kaipauksella
Otan osaa. Itse olen joutunut seuraamaan vierestä samaa tuskaa, kun isäni kuoli kesällä ja isovanhempani menettivät ainoan rakkaan poikansa. Hirveä paikka meille kaikille. Voimia teille!
Menetin 19 vuotiaan poikani. Elämäni muuttui lopullisesti. Otan osaa.
Aina vain ikäviä uutisia, ja eivät ne varmaan yhtään auta, mutta jospa pienikin lohtu toisi jotain apua, että voisi saada puhua muille samankokeneille ystäväni kertoi eilen heidän ystävien pojan menehtyneen kahdessa päivässä aivokalvontulehdukseen 17 vuotiaana,
järkytys on kamala, meni niin nopeasti toinen pois, eivät ehtineet tai eivät saaneet edes hyvästellä, koska tartuntavaara oli niin suuri,, miten antaa apua, pieni on ihminen suuren surun kohdatessa, mitään ei voi
miten voi ihmistä lohduttaa, mistä kaivaa ne sanat, ei niitä ole,
vain lämpimät ajatukset, jospa niistä edes jotain voimaa saa