Vaikka perustuslain mukaan Kiinassa on uskonnonvapaus, maan viranomaiset yrittävät koko ajan kontrolloida kaikkea uskonnonharjoittamista. Kaikkien uskonnollisten ryhmien on rekisteröidyttävä, ja kieltäytyvät katsotaan laittomiksi ja joutuvat joskus toimimaan maan alla. Vuoden 2011 aikana seurakuntia ja kristittyjä on edelleen nöyryytetty, joissakin tapauksissa aina vangitsemiseen ja kidutukseen asti.
Esimerkkinä viranomaisten menettelytavoista mainittakoon Sisä-Mongolian poliisin ja hallitusvirkamiesten päätös kieltää ”Mengfu Fellowship” -nimisen kristillisen opiskelijaryhmän toiminnan. Päätöksen sanotaan johtuneen ”laittomasta evankelioinnista”. Ryhmän toiminta lopetettiin ja sen johtaja pidettiin vangittuna 15 päivän ajan. Tapausta koskevassa raportissa tapahtunutta luonnehditaan osaksi kotiseurakuntia ja muita hallituksen hyväksymien seurakuntien ulkopuolella toimivia kristillisiä ryhmiä kohtaan suunnattuja jatkuvia vainoja.
http://ihmisoikeus.blogspot.com/2011/11/kiinassa-maan-perustuslain-mukainen.html
Kiinassa maan perustuslain mukainen uskonnonvapaus ei toteudu
ihmisoikeus
0
79
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 831236
Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.121699- 25645
Eikös se mene niin että Jumala loi maailman ihmisille eikä päinvastoin
joten saatana yrittää vääristää ja jota nyt vouhotetaan??? https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/bovaer-tutkimuksissa-88454- 3341
Puuilo pittäis tulla Haapaveelle
Kaikki perskatti menee ylivieskaan ja ei Haapaveelle! Miksi ? Ylivieskaan on tullu monet liikkeet ja lissää tullee. Mitä38326Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...13206- 1103
- 090
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä090