En osaa surra äitini kuolemaa. Itseasiassa olen jossakin määrin iloinen ja helpottunut hänen kuolemastaan. Äitini oli vaikea, narsistinen persoona, jonka kanssa eläminen ei ollut helppoa meille lapsille. Varsinkin viimeiset vuodet olivat minulle raskaita - joka kerta lähtiessäni äitini luota olin voimaton, vihainen, lopussa. Kun äiti kuoli, tunnen itseni vapaaksi. Ei moitteita, suuttumisia, elämistä hänen mielensä mukaan.
Hautajaisissa en pystynyt itkemään - johtunee osaltaan masennuslääkkeistä. Surua koen harvoin. Onneksi viha ja kauna ovat kadonneet. Äidilleni olen antanut anteeksi. En vain pysty suremaan.
Hautajaisissa en pystynyt itkemään - johtunee osaltaan masennuslääkkeistä. Surua koen harvoin. Onneksi viha ja kauna ovat kadonneet. Äidilleni olen antanut anteeksi. En vain pysty suremaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Arvelen, että suru tulee sellaisena kuin tulee ja sitten kun on sen aika. Lisäksi jokaisen suru on aina erilainen. Itsekin ristiriitaisen äitisuhteen omanneena luulen tietäväni, mitä käyt läpi. Aika tekee kuitenkin tehtävänsä ja olet pohdinnoissasi päässt jo pitkälle.
Voimia asian käsittelyyn!
vai iin
Suret sitten kun pystyt suremaan. Joskus suru tulee vasta aikojen kuluttua jossain ihan muussa tilanteessa.