Outoa on tuo SDP linja Suomalaisia kohtaan...

Nykyisestä Presidentistä uuteen ehdokkaaseen ja maan uuteen äitiin ovat syyttämässä Suomalaisia rasisteiksi. Mitän rasismia on olla suvaisematta rikollisia joita määttää ovista ja ikkunoista Suomalaisten harmiksi. Kysyn vaan?
5112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Halosen ämmä voisi tehdä berlusgoonit yhdessä työttömän peruskoulunopettaja kataisen kanssa.

Äänestä

SDP:llä on vakava uskottavuusongelma, joka pelottaa sitä itseään. DDR:n kaatumisesta on jo 20 vuotta, joten sieltä saadut lahjoitusvarat alkavat loppua, ei ole enää varaa propagandaan, mikä johtaa siihen, että ihmiset alkavat ajatella omilla aivoillaan, eivätkä enää äänestä pystyynkuolleita dinosauruksia, jotka eivät ole koskaan ajaneet mitään muuta kuin omaa etuaan.

Kuollut aate, jonka sen omat johtajat ahneudellaan tappoivat.

Äänestä
  • Demarit on yks yhteen kokoomuksen kanssa, ellei jopa pahempia kusettajia, niiden joukoissa onkin varsin varakasta väkeä.

    Äänestä

Kyse on nimenomaan tuosta, että emme suvaitse maahan rikollisia enää ulkomailta lisää. Heitä on tänne saapunut ja onpa joitain karkotettukin.

Kyse on monentasoisesta rikollisuudesta. Nyt propaganda tekee kaikkensa oman eliittinsä kanssa, jotta se saa leimattua haitallista maahanmuuttoa kritisoivaa suomalaista.

Tuo on sitä rikollista hommaa omaa maataan kohtaan eikä se, jota nämä kutsuvat rasismiksi. He ovat ihan mielivaltaisesti puhuneet viime vuosina tuosta rasismista, ihan kuin olisivat koko käsitettä herkistäneet monikulttuurin sekasotkua myötäileväksi vain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi on kirjoitti:

Nykyisestä Presidentistä uuteen ehdokkaaseen ja maan uuteen äitiin ovat syyttämässä Suomalaisia rasisteiksi. Mitän rasismia on olla suvaisematta rikollisia joita määttää ovista ja ikkunoista Suomalaisten harmiksi. Kysyn vaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu