Globalisaatio - Kaiken pahan alku!

antiglobaali

Juon kahvia ennen niin rauhallisessa katukahvilassa. Yhtäkkiä huomioni kiinnittyy viereisen pöydän henkilöihin. He eivät näytä sopivan toistensa seuraan. Minulta kestää hetki tajuta, miksi he silti istuvat samassa pöydässä. Tummiin vaatteisiin pukeutunut italialaismies ojentaa läpinäkyvän pussin rähjääntyneen näköiselle osapuolelle ja saa vastineeksi ison tukun seteleitä. Huumeensa saanut mies häipyy paikalta toisen jäädessä vielä istumaan. Minäkin katson parhaaksi lähteä ja olla kuin mitään rikollista ei olisi tapahtunut.

Ehdin kävellä seuraavaan risteykseen kun näen kahden aseistautuneen aasialaismiehen uhkailevan vanhaa naista. Vilkuilen ympärilleni nähdäkseni aikooko kukaan mennä apuun. Kaikki kuitenkin kävelevät vain ohitse ikään kuin eivät huomaisi. Vanha nainen sysää kaiken omaisuutensa roistojen käsiin. He pakenevat sivukujalle saatuaan minkä halusivat. Suuntaan askeleeni naisen luo ja kysyn onko kaikki kunnossa. Hän katsoo minua ymmärtämättä kysymystäni ja lähtee kävelemään pois päin.

Illalla matkaan elokuvista kotiin. Kadunkulmassa seisoo vähäpukeisia virolaisia tyttöjä, vaikka ilma on kylmä. Ihmettelen, miksi he ovat siinä, kunnes paikalle saapuu kanadalainen mies. Hän valitsee yhden tytöistä ja tarjoaa tälle rahaa. He häipyvät viereiseen hotelliin. Minä jatkan matkaani haluamatta edes ajatella sitä, mitä näen huomenna.

Haluammeko me Suomestakin tällaisen? Globalisaatio saa sen aikaan! Rajojen avautuminen ja lisääntyvä yhteistyö auttavat myös rikollisia. Huumeet, ihmiskauppa ja laittomat aseet leviävät räjähdysmäisesti aivan kaikkialle. Mekään emme saa enää elää ihanassa lintukodossamme rauhassa, EU on jo antanut rikollisille mahdollisuuden laajentaa toimintaansa.

Tuetko sinä globalisaatiota? Haluatko elää maailmassa, jossa rikollisuuden torjuminen on mahdottomuus?

Onko eettisesti oikein tietoisesti lisätä rikollisuutta?

16

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antimonetaristi

      "Haluammeko me Suomestakin tällaisen? " Emme halua. Mutta on niitä jotka haluavat. Mutta meidän ei tule kunnioittaa heitä. Moraalisten ihmisten on otettava kovat otteet käyttöön.

      • Välikysymys..

        Vallankahvassa olevat antaat tukensa useinmiten kaltaisensa mentaliteetin omaaville.

        Kun katsomme mihin hallituksemme ja eduskuntamma jakelevat rahojamme, mitä tästä pitäisi ymmärtää.

        Esimerkiksi erään reumasairaalan jatkumiseen olisi riittänyt 2 miljoonaa euroa. Suuri määrä rehellisiä avun tarpeessa olevia ihmisiä olisi saanut tästä sairaalasta apua.

        Sen sijaan laitettiin rutkasti rahaa esimerkiksi erään afrikkalaisen (rikollisen) oikeudenkäynteihin suomessa. NELJÄ MILJOONAA EUROA.

        Elinkautinen rapsahti. Maksaakohan suomen veronmaksajat tämän rikollisen hengissä pitämisen mahdollisimman kalliissa maassa ihan mielellään ja hurraahuutojen saattamana?


    • lol

      Provo!

    • missä moraali?

      Urpo oot kun et mitään tehny vaikka näit mitä tapahtuu! Just tollasten ihmisten takia rikollisuus lisäänyyja leviää. Häpeä!

      • Soita Poliisille?

        Mene itse väliin jos ase jo näkyy ja tilanne on päällä. En saavu hautajaisiisi!


    • imminent fail

      Tämänkin ketjun aloittaja ei näe metsää puilta.
      Monetaristinen globalisaatio on huono asia mutta kannatan silti planetarismia.
      Emme tarvitse "valtiota" emmekä rajoja. Sodat ovat nykyään pelkkää bisnestä, sota tuo rahaa tietyille tahoille, muuta hyötyä siitä ei olekkaan.

      Nuo naurettavat visiot aasialaista mummonhakkaajista, huumediilereistä ja ilotytöistä ovat täysin absurdeja. Miksi ihmiset yleensä syrjaytyvät ja joutuvat tuollaisiin tilanteisiin? Vai luuleeko joku Suomalainen punaniska juntti että kaikki ulkomaalaiset ovat automaattisesti rikollisia ja vain Suomalaiset ovat kunnon ihmisiä. Ei tarvitse paljoakaan lukea iltapäivälehtiä niin sieltä näkee hyvin Suomen kunnon kansan touhut. Puukko ja nyrkit heiluu päivittäin.
      Porvoossa Suomalainen alaikäinen puukotti toista Suomalaista alaikäistä kun meni huumekaupat pieleen.

      Ahneus, kateus ja väkivalta, ylimielinen itsekeskeisyys, siinä on nykyajan ainekset täydelliseen moraaliseen ja eettiseen rappioon. Ei nähdä omaa napaa pitemmälle ja huominen ei kiinnosta ketään. Pääasia että just nyt menee itsellä hyvin, muista ei niin väliä.
      Suurin osa ihmiskunnasta, varsinkin "sivistyneistä länsimaista" ovat täysin pihalla kaikesta ja erkautuneet todellisuudesta.

      • asssssssss

        Eivät virolaiset yleensä kehtaa myydä v:a Suomessa. Ehkä Viron venäläiset ovat sitä tehneet.


      • Fail...

        Helsingin uutiset kertoo:

        ”Nuorisojengeillä on jo hallussaan aseita”

        Katkeria ja vihaisia monikymmenpäisiä nuorisojengejä, jotka eivät kaihda rikoksia ja joilla on hallussaan ampuma-aseita.

        Kyse ei ole halvasta Hollywood-elokuvasta, vaan tuhansien nuorten elämästä Helsingin ja pääkaupunkiseudun lähiöissä mikäli nuorisotyöntekijä ja jengiasiantuntija Kaj Bärlundia on uskominen.

        Jengiytyminen kiistetään. Loputkin määrärahat leikataan jengi- ja katutyöstä, mikä vie Suomea vauhdilla Ruotsin suuntaan, Bärlund sanoo.

        Hän viittaa nuorisomellakoihin, tuhopolttoihin ja väkivaltaisiin kahnauksiin poliisin kanssa Malmön, Göteborgin ja Tukholman lähiöissä.

        http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/85802-”nuorisojengeilla-on-jo-hallussaan-aseita”


      • Kotiruoka

        Tosi asiaa oli toi niin totta kun onkin.


    • Liberatian
    • Ex koditon.

      No jopas on kummaa.Olen nähnyt tuommoista tapahtuvan suomessa jo 20 vuotta.Ja tuo ruotsin mellakoista kertova,siellä on jengejä jotka ovat syntyneet pakolaisista.Heitä on paapottu kuten suomessakin,ja tekevät kuten tahtovat.Kaaosta pyritään tarkoituksella lisäämään,ihmisten elämästä luodaan turvatonta tietentahtoen,siten saadaan kansat hyväksymään siruttaminen yleisen turvallisuuden nimessä .Kummallista on että suomessakin maatamme johtaa rikolliset.Tähän on tultu ja pian koittaa loppu.Luin toisella forumilla että usa aikoo alkaa ihmisten siruttamisen jo v. 2013,samoja uuden maailmanjärjestyksen suunnitelmia on J.Kataisella joka pyrkii 2013 saamaan suomeen uuden maailmanjärjestyksen alkuun.Siruttamisajankohta on epäselvää,mutta sitä varmasti edeltää suvaitsevaisuuspropagandan tyylinen aivopesuohjelma.Toisaalta he ei lupia kansalta ole kyselleet päätöksilleen tähänkään asti.Elvytykseen ei käytetty mitään,mutta kreikalle lahjoitettiin valtavat summat,ja se sai aikaan sen,että suomi on konkurssissa jo tämän vuoden kesällä.Mitä tulee kansalaisten velvollisuuteen puuttua rikollisuuteen sitä ei ole,vaan vastuu on lainsäätäjillä,politiikoilla sekä poliiseilla.

    • Kummastelija

      Onko globalisaatiolla mielestäsi sitten jokin yhteys rikosten yleisyyteen?
      o.o Eivätköhän suomalaiset itse tee täällä suurimman osan rikoksista. Kirjoituksesi antaa sellaisen kuvan, niinkuin luulisit Suomen olevan ainoa paikka maailmassa, jossa tapahtuu jotain hyvää.

      Jos tuo on kerran totta, niin mikset soittanut posliisia paikalle, vaan annoit kaiken tapahtuakaikessa rauhassa?

    • Poliisi evp

      Suomalaiset tässä maassa eivät tee suurinta osaa rikoksista,vaan ne tekee maahanmuuttajat.Tämä on tilastollinen fakta.

    • 1+18

      Missäs tätä tilastoa on nähtävissä?

      Eiköhän rikosten taustalla ole aina syrjäytyminen ja köyhyys.
      Raha kun on se jolla kaikki toimii. Jos rahaa ei ole niin sitten pitää selviytyä muulla tavalla. Nuoret ovat vielä sen verran typeriä etteivät yleensä sen enmpää ajattele asioita vaan tekevät asiat impulsiivisesti.

      Globalisaatio on oikea tie, ihmiskunnan tulevaisuus on planetarismi, kaikki kansat yhdistyneet yhdeksi globaaliksi kansaksi.
      Me emme voi istua omissa pikku valtioissamme vihaten naapureita kovin pitkään. Tai voimme mutta siinä ei ole mitään järkeä.
      Ihmisen aika on lyhyt ja lyhyt on myös meidän koko sivilisaatiomme.

      Voimme jatkaa samalla tavalla kuin nyt, pidetään omat valtiot ja kansallisidentiteetit, vihataan mamuja ja naapurimaita, soditaan välillä vähän ja annetaan keinotekoisen rahan määrätä kaikesta. Kuinka kauan?
      Vielä seuraavat 100 vuotta? Tämä nykyinen yhteiskuntamalli ei kestä niin pitkään kasassa enää tällä menolla.
      Ei ehkä kiinnosta yksilöä pätkääkään mutta jos yksilöllä on lapsia niin kannattaa miettiä mitä heidän elämänsä tulee olemaan kun he ovat aikuisia ja vanhoja, tai lasten lapsien elämä.

      • globbis.

        "Eiköhän rikosten taustalla ole aina syrjäytyminen ja köyhyys."

        Niinhän sitä sanotaan. Tuon päätelmän kun on tehnyt, sitten kannattaakin lukea kirjat: Köyhyyden globalisointi ja toisena Globalisaatioloukku, molemmat kertovat, kuinka globalisaatio tuo köyhyyttä ja syrjäytyneisyttä myös länsimaihinkin, niin myös tietysti Suomeenkin.


      • Tähän ..

        Plantarismiin voisi pistää ajatusvaihtoehdoksi:

        "Nationalismi tuo rauhan, liittovaltio tuo sodan

        Kaikki todisteet osoittavat, että mitä pienempi, nationalistinen ja omista asioistaan päättävä valtio on, sitä vauraampi, menestyvämpi ja tasa-arvoisempi maa on.

        Mitä suurempi, monikulttuurisempi ja imperialisempi valtio on, sitä törkeämmin se kohtelee omia alamaisiaan sekä pieniä naapureitaan.

        Universaali nationalismi, pienten (ja suurtenkin) kansojen itsenäisyys, suvereenisuus ja kansallismielisyys on tae maailmanrauhaan."

        http://juhalehtinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112402-nationalismi-tuo-rauhan-liittovaltio-tuo-sodan


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe