Synnytystuskia
Pieni maa-alue, joka kautta historian on ollut monien kansojen ja ryhmittymien uskonnollisten, poliittisten ja ideologisten tavoitteiden näyttämönä, on tänäänkin maailman suurvaltojen ja erilaisten valtiollisten liittojen mielenkiinnon kohteena. Alue oli satoja vuosia juutalaisten hallussa. Sen jälkeen valloittajia on ollut monia: assyrialaiset, babylonialaiset, roomalaiset, turkkilaiset ja britit. Britannian pääministeri julkaisi v. 1917 Balfourin julistuksen, jossa hän lupasi juutalaisille kansallisen kodin sillä ehdolla, ettei alueen muu väestö joudu kärsimään. Briti lupasivat osan alueesta Abdullah Husseinille, joka perusti uuden Transjordanian valtion. Juutalaisia muutti Brittimandaatin aikana alueelle ja arabiväkivalta lisääntyi. Etenkin sen jälkeen kun Hitler pääsi valtaan Saksassa, lisääntyi juutalaisten maahanmuutto entisestään, vaikka britit asettivatkin rajoituksia hillitäkseen arabien vihastumista. Sekä juutalaiset että alueella asuvat arabit pyrkivät kumpikin kilpaa hankkimaan itselleen maata. Toisen maailmansodan lopussa paljastunut juutalaisten kansanmurha lisäsi juutalaisten vaatiumuksia valtiosta, jossa juutalaiset voisivat elää turvassa.
Lähi-itä oli kuohuksissa. Toimintaansa aloitteleva YK yritti tyydyttää molempien osapuolten vaatimuksia ja esitti alueen jakamista kahdeksi valtioksi - juutalaiseksi ja palestiinalaiseksi. Juutalaiset ryhmittymät hyväksyivät YK:n jakosuunnitelman, vaikka eivät saaneetkaan niin paljon maata kuin olisivat halunneet. Suunnitelmassa Jerusalem on esitetty kansainväliseksi vyöhykkeeksi, eikä juutalaisen valtion pääkaupungiksi, niin kuin juutalaiset olivat vuosisatoja rukoilleet. Tähän juutalaiset suostuivat, arabit sen sijaan hylkäsivät tylysti koko jakosuunnitelman.
Toukokuun 14. päivänä 1948 brittijoukot poistuivat Palestiinasta. Pääministeri David Ben Gurion julisti Israelin itsenäiseksi valtioksi. Ympäröivät arabimaat liittyivät sotaan Israelia vastaan. Sodan päätyttyä Israel oli laajentanut aluettaan suuremmaksi kuin mitä se oli YK:n alkuperäisessä jakosuunnitelmassa. Arabimaiden johtajat olivat vaatimuksellaan saada kaikki alueet Palestiinan valtioon, menettäneet kaiken. Jillian Becker, joka on tutkinut PLO:n historiaa, väittää, että jolleivät arabien äärilinjojen johtajat, kuten Jerusalemin mufti, olisi vaatineet, että on perustettava vain Palestiinan valtio eikä ollenkaan Israelia, olisi Palestiinan valtio perustettu jo tuolloin. Miten paljon turhaa verenvuodatusta ja inhimillistä kärsimystä tuolla päätöksellä olisikaan säästetty?
Lopputuloksena oli siis, että syntyi laajempi Israel eikä ollenkaan Palestiinan valtiota. Naapurimaat ottivat hallintavallan palestiinalaisten asumilla alueilla, Egypti Gazassa, Transjordania nykyisellä Länsirannalla ja Syyria pienellä alueella pohjoisessa. Jerusalemista tuli jaettu kaupunki, puoliksi Israelin ja puoliksi Transjordanian hallitsema. Transjordan muutti myöhemmin nimensä Jordaniaksi, koska valtio sijaitsi Jordan-virran molemmilla puolilla.
Israelin itsenäisyysjulistusta seuranneen sodan aikana yli 600.000 palestiinalaista jätti kotinsa. Jotkut ajettiin pois kodeistaan israelilaisten toimesta, jotkut pakenivat paniikissa monenlaiset propaqgandan johdosta. Arabilegioona ja Jerusalemin mufti levittivät omaa propagandaansa. Monet pelkäsivät, että juutalaiset suorittaisivat kylien asukkaiden massamurhan. Näin syntyi palestiinalaispakolaisten ongelma. Monet pakenivat arabimaihin, jotka ottivat heidät kyllä vastaan, mutta eivät sallineet heidän asettua pysyvästi asumaan maihinsa eivätkä myöntäneet heille kansalaisoikeuksia. Sen sijaan heidän sijoitettiin pakolaisleireille odottamaan pikaista pääsyä entisiin koteihinsa. Noin 160.000 palestiinalaista jäi uuden Israelin valtion alueelle ja heistä tuli sen kansalaisia. Palestiinalaispakolaisista oli tuleva vuosikymmenien ajaksi pelinappula ja valtataistelun kohde eri valtioille ja ryhmittymille, mukaan luettuina erilaiset terroristijärjestöt.
Tuula ja Esko Siljanen:
Ikkuna avoinna Jerusalemiin
Pieni maa-alue, joka kautta historian on ollut monien kansojen ja ryhmittymien uskonnollisten, poliittisten ja ideologisten tavoitteiden näyttämönä, on tänäänkin maailman suurvaltojen ja erilaisten valtiollisten liittojen mielenkiinnon kohteena. Alue oli satoja vuosia juutalaisten hallussa. Sen jälkeen valloittajia on ollut monia: assyrialaiset, babylonialaiset, roomalaiset, turkkilaiset ja britit. Britannian pääministeri julkaisi v. 1917 Balfourin julistuksen, jossa hän lupasi juutalaisille kansallisen kodin sillä ehdolla, ettei alueen muu väestö joudu kärsimään. Briti lupasivat osan alueesta Abdullah Husseinille, joka perusti uuden Transjordanian valtion. Juutalaisia muutti Brittimandaatin aikana alueelle ja arabiväkivalta lisääntyi. Etenkin sen jälkeen kun Hitler pääsi valtaan Saksassa, lisääntyi juutalaisten maahanmuutto entisestään, vaikka britit asettivatkin rajoituksia hillitäkseen arabien vihastumista. Sekä juutalaiset että alueella asuvat arabit pyrkivät kumpikin kilpaa hankkimaan itselleen maata. Toisen maailmansodan lopussa paljastunut juutalaisten kansanmurha lisäsi juutalaisten vaatiumuksia valtiosta, jossa juutalaiset voisivat elää turvassa.
Lähi-itä oli kuohuksissa. Toimintaansa aloitteleva YK yritti tyydyttää molempien osapuolten vaatimuksia ja esitti alueen jakamista kahdeksi valtioksi - juutalaiseksi ja palestiinalaiseksi. Juutalaiset ryhmittymät hyväksyivät YK:n jakosuunnitelman, vaikka eivät saaneetkaan niin paljon maata kuin olisivat halunneet. Suunnitelmassa Jerusalem on esitetty kansainväliseksi vyöhykkeeksi, eikä juutalaisen valtion pääkaupungiksi, niin kuin juutalaiset olivat vuosisatoja rukoilleet. Tähän juutalaiset suostuivat, arabit sen sijaan hylkäsivät tylysti koko jakosuunnitelman.
Toukokuun 14. päivänä 1948 brittijoukot poistuivat Palestiinasta. Pääministeri David Ben Gurion julisti Israelin itsenäiseksi valtioksi. Ympäröivät arabimaat liittyivät sotaan Israelia vastaan. Sodan päätyttyä Israel oli laajentanut aluettaan suuremmaksi kuin mitä se oli YK:n alkuperäisessä jakosuunnitelmassa. Arabimaiden johtajat olivat vaatimuksellaan saada kaikki alueet Palestiinan valtioon, menettäneet kaiken. Jillian Becker, joka on tutkinut PLO:n historiaa, väittää, että jolleivät arabien äärilinjojen johtajat, kuten Jerusalemin mufti, olisi vaatineet, että on perustettava vain Palestiinan valtio eikä ollenkaan Israelia, olisi Palestiinan valtio perustettu jo tuolloin. Miten paljon turhaa verenvuodatusta ja inhimillistä kärsimystä tuolla päätöksellä olisikaan säästetty?
Lopputuloksena oli siis, että syntyi laajempi Israel eikä ollenkaan Palestiinan valtiota. Naapurimaat ottivat hallintavallan palestiinalaisten asumilla alueilla, Egypti Gazassa, Transjordania nykyisellä Länsirannalla ja Syyria pienellä alueella pohjoisessa. Jerusalemista tuli jaettu kaupunki, puoliksi Israelin ja puoliksi Transjordanian hallitsema. Transjordan muutti myöhemmin nimensä Jordaniaksi, koska valtio sijaitsi Jordan-virran molemmilla puolilla.
Israelin itsenäisyysjulistusta seuranneen sodan aikana yli 600.000 palestiinalaista jätti kotinsa. Jotkut ajettiin pois kodeistaan israelilaisten toimesta, jotkut pakenivat paniikissa monenlaiset propaqgandan johdosta. Arabilegioona ja Jerusalemin mufti levittivät omaa propagandaansa. Monet pelkäsivät, että juutalaiset suorittaisivat kylien asukkaiden massamurhan. Näin syntyi palestiinalaispakolaisten ongelma. Monet pakenivat arabimaihin, jotka ottivat heidät kyllä vastaan, mutta eivät sallineet heidän asettua pysyvästi asumaan maihinsa eivätkä myöntäneet heille kansalaisoikeuksia. Sen sijaan heidän sijoitettiin pakolaisleireille odottamaan pikaista pääsyä entisiin koteihinsa. Noin 160.000 palestiinalaista jäi uuden Israelin valtion alueelle ja heistä tuli sen kansalaisia. Palestiinalaispakolaisista oli tuleva vuosikymmenien ajaksi pelinappula ja valtataistelun kohde eri valtioille ja ryhmittymille, mukaan luettuina erilaiset terroristijärjestöt.
Tuula ja Esko Siljanen:
Ikkuna avoinna Jerusalemiin
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.