Itse itsensä nylkevä kettu kehitetty Pohjanmaalla ?

Pohjanmaan turkistarhoilla on juuri nyt alullaan nylkykausi. Työvoimaviranomaisten sivuilla MOL:FI:ssä on kuitenkin hakusassa vain yksi ainoa turkistyöntekijä avoimeen työpaikkaan. Tästä tositilanteesta täytyy tehdä sellainen päätelmä, että Pohjanmaan tarhaajat ovat pystyneet kehittämään ketturodun, joka nylkee itse itsensä.

Vai onko niin, että turkistarhaajat käyttävät pelkästään ulkomaista halpatyövoimaa ja halpatyöntekijät "nyljetään" taloudellisesti ?

Eläinsuojelujärjestöt kritisoivat tarhausta moraalittomaksi toiminnaksi, joka pitäisi kieltää. Tarhaajajärjestö on puolustellut tarhausta pitkälle sillä, että tarhaus työllistää ja tuo hyvinvointia. Mikäli tarhaus ei työllistäkään suomalaisia, on tarhaajien perustelu katteeton.
Tosiasia on, että tarhauselinkeinon kylkeen on liimautunut merkittävä halpatyövoimaa hyödyntävä ketju, joka ei tunne lainkaan käsitettä "yhteiskuntavastuu" . Tarhaukseen halpatyövoimaa haalivat jobbarit ovat levittämässä toimintaansa monille muillekin aloille. Rakennus-, maatalous-, metsä - ja puutarha-alat kuuluvat jo näihin halpatyövoimien ketjutuksiin. Tekijät haalitaan Virosta , Puolasta , Vietnamista ja muualta halvan työvoiman maista. Eläinsuojelujärjestöt ja suuri yleisö, herätkää totuuteen ja vaatikaa tarhauselinkeinolta yhteiskuntavastuuta.
5109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No mitäs siinä kitiset työtön. Saapa sen oman ketun nylkeä kuka vaan. Oot vissiin aikoinaan kannattanut EU: hun liittymistä. Kärsi natiainen seurauksista. Et itsekkään maksaisi kellekkään ylimääräistä, jos pääset halvalla. Ulkolaiset tekee tarkemmin työt.

Äänestä

Tämä olik merkittävä huomio. Turkistalous ei todellakaan ole mikään työllistäjä, vaan hyväksikäyttäjien ja röyhkimysten ketju. Tarhaus on saastaa !!!!!

Äänestä

Turkistarhauksessa ja kettujen nylkemisessä hyväksikäytetään laajamittaisesti halpatyövoimaa ja kierretään veroja ja työnantajamaksuja. Milloin verottaja herää nykyisestä ruususen unestaan.
Katsokaapa Pohjanmaan ihmiset, kuinka surkeata väkeä tarhoille ilmaantuu syksyisin. Nuo ihmisraukat tulevat täysin ryöstetyiksi ja eläimet kärsivät samoin ahneitten ja piittaamattomien isäntien vuoksi.

Äänestä

>Virolaisilta olen kuullut että tienaavat Suomessa turkistarhalla kuukaudessa saman mitä Virossa puolessa vuodessa.
>Joka vuosi soittelevat ja tulevat samoille tarhoille ilomielin uudestaan.

Äänestä

Etpä paljoa ymmärrä maailman menosta ! Vai että Virossa puolessa vuodessa. Missä siellä ?
Viron maaseudulla töitä tehdään monin paikoin lähes ruokapalkalla. Puolen vuoden sapuskat ei Virossa paljoa maksa.

Herää jo pahvi ! Suomessa täytyy noudattaa Suomen lakeja ja työehtosopimuksia. Eivät muuten maksa veroa minnekään tuloistaan, eivätkä ahneet ja ITArat tarhurit työnantajamaksuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vero karhu kirjoitti:

Pohjanmaan turkistarhoilla on juuri nyt alullaan nylkykausi. Työvoimaviranomaisten sivuilla MOL:FI:ssä on kuitenkin hakusassa vain yksi ainoa turkistyöntekijä avoimeen työpaikkaan. Tästä tositilanteesta täytyy tehdä sellainen päätelmä, että Pohjanmaan tarhaajat ovat pystyneet kehittämään ketturodun, joka nylkee itse itsensä.

Vai onko niin, että turkistarhaajat käyttävät pelkästään ulkomaista halpatyövoimaa ja halpatyöntekijät "nyljetään" taloudellisesti ?

Eläinsuojelujärjestöt kritisoivat tarhausta moraalittomaksi toiminnaksi, joka pitäisi kieltää. Tarhaajajärjestö on puolustellut tarhausta pitkälle sillä, että tarhaus työllistää ja tuo hyvinvointia. Mikäli tarhaus ei työllistäkään suomalaisia, on tarhaajien perustelu katteeton.
Tosiasia on, että tarhauselinkeinon kylkeen on liimautunut merkittävä halpatyövoimaa hyödyntävä ketju, joka ei tunne lainkaan käsitettä "yhteiskuntavastuu" . Tarhaukseen halpatyövoimaa haalivat jobbarit ovat levittämässä toimintaansa monille muillekin aloille. Rakennus-, maatalous-, metsä - ja puutarha-alat kuuluvat jo näihin halpatyövoimien ketjutuksiin. Tekijät haalitaan Virosta , Puolasta , Vietnamista ja muualta halvan työvoiman maista. Eläinsuojelujärjestöt ja suuri yleisö, herätkää totuuteen ja vaatikaa tarhauselinkeinolta yhteiskuntavastuuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu