Kun Jeesus sanoo Raamatussa: MInä olen tie, totuus ja elämä eikä kukaan tule minun Isäni tykö muutoin kuin minun kauttani.
Eikös kaikenlaiset erilaiset mystikot juuri etsi yliluonnollisia teitä joilla he voisivat pelastaa oman sielunsa? Tässä on se tie, josta Jeesus sekä kertoo että myöskin selkeästi varoittaa.
Eikös kaikenlaiset erilaiset mystikot juuri etsi yliluonnollisia teitä joilla he voisivat pelastaa oman sielunsa? Tässä on se tie, josta Jeesus sekä kertoo että myöskin selkeästi varoittaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin kaikki turhat ja tarpeettomat kiemurat jäisivät tekemättä elämässä, jos uskoisimme puhtaaseen Jumalan sanaan. Sillä tiellä eivät hullutkaan eksy.
NOH, Etkö luule että asialleen omistautuneet "kaikenlaiset mystikot" ovat jo mahdollisesti kokeilleet tuota "tietä" ja huomanneet sen kelvottomaksi?
Jeesus sanoo Raamatussa: MInä olen tie, totuus ja elämä eikä kukaan tule minun Isäni tykö muutoin kuin minun kauttani.
Uskoa ei ole ihmisellä kun ihminen syntyy, vaan se annetaan hänelle lahjaksi ulkoapäin, lahjoittaja on Jumala. Rukoile uskoa Jumalalta niin saat uskon, ei sitä voi itse aihettaa teoilla, voimilla eikä millään, vaan se on ihmiselle lahjaksi.