Kiihottaa ihmistä enemmän, kun varsinainen makkari puuha ja siksi siitä niin haaveillaan. Kun mailmanloppu aikanaan tulee viimestään siinä 5 miljaardin vuoden päästä, niin se tulee vain kerran. Veikkaan, että yksikään maanasukas ei ole enään olemassa, kun ihminen onnistuu itse tuhomaan elämän tältä pikku palloltaan.
Mailmanloppu on kuin seksi
2
66
Vastaukset
- enemmänkin se on
kuin turvallinen avioliitto sapatin tuhatvuotisessa valtakunnassa uskollisen Kuninkaan kanssa, sillä häät on Yljän saapuessa, ja hengellisessä valitut johdetaan elämän vetten Lähteelle, siihen vanhurskaaseen ja pyhään ja puhtaaseen ja rauhaisaan.
Ei mene Herran päivään enää monia vuosikymmeniä, kenties jo ennen kahta vuosiviikkoa häät täällä ovat Uudessa Jerusalemissa kun morsian on itsensä valmistanut Jumalan armotaloudessa ja Yljän uskollisuudessa.
Kuka ei haluiaisi elämäänsä iloa ja rauhaa ja vanhurskautta, voidaan kyllä tyhmäksi myös verrata. Autuaita viisaat Jeesukselle kihlautuneet. - tulivuori on onni
Tulee loppu aiemmin elämäle ainakin.
Kun Maasta loppuu vulkaaninen toiminta, ilmakehä ei saa enää täydennystä, ja aurinkotuuli puhaltaa ilmakehän pois.
Tarkkaan ei tiedetä miten kauan tähän menee. Paljon vähemmän kuin 5 mrd v.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412034- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461260Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50972- 40789
- 14780
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24725Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637