Poliisi saattaa käyttää kamera-autoja laittomasti

Eikun tekemään valitusta oikeuteen ja hanaa:

Poliisi saattaa käyttää kamera-autoja laittomasti ylinopeuksien valvonnassa.
Turun Sanomien mukaan teknistä valvontaa koskeva lainsäädäntö ei kerro yksiselitteisesti, pitäisikö poliisin ilmoittaa kiinteän tolppavalvonnan lisäksi myös autolla tehdystä kameravalvonnasta etukäteen.

Lehden haastattelemat oikeusoppineet ovat sitä mieltä, että lainsäädäntöön on jäänyt tulkinnanvaraisuuksia mahdollistava aukkokohta. Tästä syystä pääosa kamera-autoilla saaduista todisteista kuljettajien liikennerikkomuksista voitaisiin tulkita jopa lainvastaisesti hankituiksi.
381103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Kaikelle julkiselle toiminnalle pitää saada lainlaatijan lupa, sekä kyseisissä ylinopeksien kameramittauksissa yksityiautoilijoden antama kirjallinen lupa, jota pitää hakea kuusi kuukautta aiemmin ennen aiottua toimenpidettä.

Äänestä

Nyt en lähde vannomaan, mutta luulisin, että suomalaisessa oikeuskäytännössä se, että todisteet on hankittu lainvastaisesti ei estä niiden käyttämistä. Toisin sanoen sakot saat — mutta saattaapa poliiseillekin tulla seuraamuksia.

Luulisin, että paras seuraamus jonka voisit saada, olisi kamerapakukäytännön hyllyttäminen siksi aikaa, että lakia muutettaisiin. Tosin minä pidän kamerapakuista. Ne on helppo havaita ja nopeutta tiputtaa. Joskus harvoin viellä tiellä nähtävä poliisi tutkan kanssa on paljon hankalammin havaittavissa...

Äänestä
  • Ja vain luuserit tarvitsevat edes moisia asioita kyttäillä ;-)

    Äänestä

  • hehehee... kirjoitti:

    Ja vain luuserit tarvitsevat edes moisia asioita kyttäillä ;-)

    Tarkoitit varmaan: "vain luusereiden tarvitsee moisia asioita..."

    Jos luuserin määritelmä mielestäsi on se, ettei maksa turhaan sakkoa, niin kaipa minä sitten olen luuseri. Määritelmäsi mukaan. Kukin tyylillään.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    No onko hiirellä käsitysvaikeuksia? Luuseri on sellainen, joka ei osaa lukea nopeusrajoitusmerkkejä, sen sijaan hän vaanii koko ajan poliisin kamera-autoja, kameratolppia ja tutkan kanssa yksin mittaavaa poliisia.
    Luuseri maksaa ylinopeussakkoja eikä sovi muiden kanssa liikenteeseen.

    Äänestä

  • The_Rot kirjoitti:

    > Luuseri on sellainen, joka ei osaa lukea nopeusrajoitusmerkkejä
    [.... ]
    > Luuseri maksaa ylinopeussakkoja eikä sovi muiden kanssa liikenteeseen.

    No, hyvä tietää. Minä jo pelkäsinkin olevani luuseri. Olen lopettanut ylinopeussakkojen maksamisen jo useampi vuosi sitten (kiitos lisääntyneen kameravalvonnan) ja aina olen sopinut muiden kanssa liikenteeseen (noh, kerran olen töppäillyt kylkikosketuksen arvoisesti).

    Nopeusrajoitusmerkkien lukutaito on myöskin hanskassa. Niitä lukemalla osaan arvioida, mihin nopeuteen tulee hidastaa kameravalvonnan iskiessä. Jos tuota en osaisi lukea, niin sakkoja varmaan tipahtelisi vieläkin, kameroita kun on usein alueella, jolla kuvittelisi olevan 20-40 km/h tikkarin osoittamaa suurempi rajoitus (esimerkiksi vaikka Kehä III).

    Hyvä että selvensit. Huomaatko, miten määrittelemällä käsitteet vältytään väärinkäsityksiltä.

    Luuseri on autoilija, jonka pitää vahtia kameratolppia, koska ei osaa ajaa nopeusrajoitusten mukaan.

    Äänestä

  • THIS_Rot kirjoitti:

    Luuseri on autoilija, jonka pitää vahtia kameratolppia, koska ei osaa ajaa nopeusrajoitusten mukaan.

    Ahaa, määritelmä muuttuikin.

    Tässäkään ei ole minulla ongelmaa. Osaan ajaa nopeusrajoitusten mukaan tarvittaessa. Harvoin tarvitsee. Minä vahdin kameratolppia, koska en halua ylinopeussakkoja. Ajan ylinopeutta, koska haluan, en siksi, ettenkö voisi körötellä alinopeudellakin.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Ahaa, määritelmä muuttuikin.

    Tässäkään ei ole minulla ongelmaa. Osaan ajaa nopeusrajoitusten mukaan tarvittaessa. Harvoin tarvitsee. Minä vahdin kameratolppia, koska en halua ylinopeussakkoja. Ajan ylinopeutta, koska haluan, en siksi, ettenkö voisi körötellä alinopeudellakin.

    Niin rottahan ajelee mitä nopeutta itse haluaa, häntä ei lait ja asetukset sido. Rotta on luuseri.
    Eikä luuseri näytä muista entisiä kirjoituksiaan:
    Nopeusrajoitusmerkkien lukutaito on myöskin hanskassa. Niitä lukemalla osaan arvioida, mihin nopeuteen tulee hidastaa kameravalvonnan iskiessä.

    Äänestä

  • That_Rot kirjoitti:

    Joo, liikennemerkkien ymmärtäminen on näköjään joillekkin kovin haasteellista.

    Äänestä

  • That_Rot kirjoitti:

    Niin rottahan ajelee mitä nopeutta itse haluaa, häntä ei lait ja asetukset sido. Rotta on luuseri.
    Eikä luuseri näytä muista entisiä kirjoituksiaan:
    Nopeusrajoitusmerkkien lukutaito on myöskin hanskassa. Niitä lukemalla osaan arvioida, mihin nopeuteen tulee hidastaa kameravalvonnan iskiessä.

    > Rotta on luuseri.

    No niin, nyt löysit määritelmän, jolla sait minutkin näyttämään luuserilta. Kiitos.

    Kyllä minä tuon kirjoituksen muistan. Edelleen on se lukutaito ihan hyvin hanskassa.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    > Rotta on luuseri.

    No niin, nyt löysit määritelmän, jolla sait minutkin näyttämään luuserilta. Kiitos.

    Kyllä minä tuon kirjoituksen muistan. Edelleen on se lukutaito ihan hyvin hanskassa.

    Kuinka moni on joutunut väistämään ettei rotta joudu vaikeuksiin, ei kukaan?

    ja aina olen sopinut muiden kanssa liikenteeseen (noh, kerran olen töppäillyt kylkikosketuksen arvoisesti).

    Äänestä

  • 14+19 kirjoitti:

    Kuinka moni on joutunut väistämään ettei rotta joudu vaikeuksiin, ei kukaan?

    ja aina olen sopinut muiden kanssa liikenteeseen (noh, kerran olen töppäillyt kylkikosketuksen arvoisesti).

    Ikävä kuulla töppäilyistäsi. Ei hätää, on sitä sattunut minullekin. Jopa ihan samalla tavalla.

    Aika usea on joutunut väistämään, ettei rotta joudu vaikeuksiin. Tapahtuu päivittäin. Yleensä nämä tulevat esimerkiksi kolmion takaa, tms.

    Äänestä

Eihän kameroita tarvittais JOS kukaan ei tekisi rikkomuksia! Jos joku ajaa ylinopeutta tai vetää vasten punaisia niin kamerat tarvitaan.
Toivottavasti poliisi sais kameroita joka autoon ja risteykseen!

Äänestä

Tottakai valvonnasta pitäisi aina varoittaa hyvissä ajoin ja olla vielä varoitus kyltti siellä mihin tutka ei vielä "näe". Tietää sitten silkkimunahiplarit hillitä kaahailuaan hetkeksi.

Rajoituksillahan ei tietenkään ole mitään tekemistä liikenneturvallisuuden suhteen, ovat vain rotan ja muiden ylimielisten håmåjen kiusaksi laitettu.

Äänestä

"Lain mukaan poliisin on ilmoitettava etukäteen tekemästään jatkuvasta ja toistuvasta teknisestä valvonnasta. Tolppakameroista onkin tienvarsissa ilmoitukset, mutta poliisin siviiliautoihin sijoittamista valvontalaitteista ei tavallisesti kerrota etukäteen. Tästä kaksi rikos- ja prosessioikeuden professoria toteaa päivän Turun Sanomissa, että lain tulkinnasta riippuen poliisin toiminta voi olla laitonta.

- Tietosuojavaltuutettu on tehnyt päätöksen ja katsonut, että tämä on laillista toimintaa. Ehkä heidän pitäisi lukea se laki, vaikka ovatkin professoreita, Ihalainen näpäyttää.

Kiinteästä ja paikallaan olevasta kameratolpasta pitää ilmoittaa, mutta autosta ei tarvitse, Ihalainen totaa. Syitä on kaksi.

- Ensinnäkään se ei ole lain mukaan jatkuvaa eikä säännöllistä yhdessä paikassa tapahtuvaa valvontaa. Toinen peruste on, että siellä on ihminen sisällä. Tekninen valvontaväline on apuväline. Sama kuin tutka-autossa on poliisi katsomassa tutkaa."

Lähde: http://www.iltalehti.fi/autot/2011111614765516_au.shtml

Äänestä
  • Ensimmäinen kohta ei taida päteä. Eikös se ole lain mukaan joko jakuvaa *tai* säännöllistä. Paikasta ei taideta puhua mitään.

    Mutta teknistä se ei sinänsä ole, jos siellä on ihminen ohjaamassa kameraa.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Ensimmäinen kohta ei taida päteä. Eikös se ole lain mukaan joko jakuvaa *tai* säännöllistä. Paikasta ei taideta puhua mitään.

    Mutta teknistä se ei sinänsä ole, jos siellä on ihminen ohjaamassa kameraa.

    Kuulehan rotta, jos nyt vaan menisit takaisin vastailemaan laillisuudesta ja antamaan ohjeita sinne p illun vuokraajien osastolle. Täällä sinulle ei ole käyttöä.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Ensimmäinen kohta ei taida päteä. Eikös se ole lain mukaan joko jakuvaa *tai* säännöllistä. Paikasta ei taideta puhua mitään.

    Mutta teknistä se ei sinänsä ole, jos siellä on ihminen ohjaamassa kameraa.

    Sidu snaijaat sä heebo puhekieltä ollenkaa? Muut snaijaa!

    Äänestä

  • nulkunpissia kirjoitti:

    Sidu snaijaat sä heebo puhekieltä ollenkaa? Muut snaijaa!

    Puhekielen käyttö ei ole mikään tekosyy sille, että sotkee faktat. Varsinkaan silloin, kun virke alkaa sanoilla: "Lain mukaan".

    Tässä yhteydessä on todettava, että "Sidu" on termi, jota en todellakaan "snaijaa" — tässä yhteydessä.

    "Siideri tajuatko sinä ihminen puhekieltä ollenkaan? Muut tajuavat!"
    vai
    "Katso tajuatko sinä ihminen puhekieltä ollenkaan? Muut tajuavat!"

    Jälkimmäinen olisi jo melkein järkevä, ilman tuota kysymysmerkkiä... :)

    Mutta tuohan on mielenkiintoista, nimittäin p illun vuokraaminen. Miten se rotta tuota asiaa on kommentoinut? Löytyisiköhän linkkiä?

    Äänestä

teknisellä valvonnalla jatkuvaa tai toistuvaa...

Äänestä

Olenkin jo laittanut hakemuksen palautettavista lukemattomista ylinopeussakoista.
Niitä onkin tonnitolkulla, kerralla kun ne kilahtaa tilille niin mikäs se on ollessa.

Äänestä

On jooh! Ihme touhua! En minä ainakaan tarvitse mitään etukäteisilmoitusta siitä kun naapurin mummo kurkkii verhonraosta ja käyttää välillä jopa kiikaria. Ei se näkemisistään pitkin valtakuntaa kailota! Ihan on tiedossa moinen käytäntö, ilman ilmoituksiakin!
Kaupungilla on lukuisia kameroita, joilla kuvataan kadulla kulkijoita! Tietsikka vaan auki ja sieltä näkee turut ja torit, kuka missäkin liikkuu, joko oma muija ajoi auton pois tuosta parkkiruudusta, katsompa onko kalakauppias vielä torilla jne... Missä niiden sijainnista ja olemassa olosta ilmoitetaan? Rähiskää siitä ja antakaan poliisin tehdä työnsä!
Ihan sama mulle kun poliisi valvoo, "kyttää" ja kuvaa! Ei nekään kuuluta näkemisiään pitkin ja poikin - eikä ainakaan nimeltä mainiten - ennen kuin on pakko! Ketä oikeesti haittaa poliisin tekemä työ? Vastausta ei ole vaikea hakea!
Jos kameran käyttö on jostain syystä nyt luvatonta, siitä on poliisin kohdalta pikaisesti tehtävä luvallista! Sillä koko ongelma korjaantuu.

Äänestä

vittu että on tyhmää porukkaa, ne säännöt siellä liikenteessä on just sitä varten ettei kävisi niin paljon onnettomuuksia, onko kivaa jos saat vaikka toisen ihmisen elinikäisen vammautumisen tai kuoleman omalle tunnollesi loppu elämäksi?

Äänestä
  • jatkan vielä tohon, että onko kiva maksaa niitä nopeus sakkoja, tai auton korjauksesta.

    kortti pois ihmisiltä jotka on liian yksinkertaisia ymmärtämään liikennemerkkejä

    kaikki vaan ihmisen turvallisuuden vuoksi.

    myöskin idiootit, jotka luulee pääsevänsä ohittamaan bussikaistan avulla, ja aiheuttavat siten ruuhkaa, voivat vetää itsensä kiikkuun

    Äänestä

Mitä jos ajaisit rajoitusten mukaan ja lopettaisit itkemisen täällä. Jos kerran kärysit niin maksa sitten kiltisti pois vaan.

Mitä hyötyä olisi nopeusvalvonnasta josta ilmoitetaan etukäteen? Joka vuosi kuolee lukemattomia ihmisiä kaahareiden takia, eikä aina ole kyse kaahareista itsestään.

Äänestä

Mua ei ainkaan haittaa liikennevalvonta millään tapaa,parempi vaan että niin tehdään :))Liian harvoin sitä poliisia tuolla tienpäällä näkee ja kun näkee,nii jo alkaa jarruvalot palamaan,eli ajaako niin moni sitä ylinopeutta,että tarttee heti hidastaa kun polliisi setä tulee vastaan.Itse käytän navigaattoria tarkan nopeuden määrittämiseksi,kun nyt omassa autossa sattuu toi nopeusmittari valehtelee aika räikeesti.Mulla ollut ajokortti 28 vuotta,eikä yhtäkään ylinopeus sakkoa,ei johdu siitä että olisi moukan tuuri vaan ihan ajotavastani,en aja ylinopeutta.Toinen syy on kun katsoo taustapeilistä sinne takapenkille,sitä jälkipolvee,ajattelee myös heitäkin.Toisaalta lähden sen verran ajoissa,ettei minulla ole kiire!!Ja jos kiire jo on,niin olet jo myöhässä,ei sitä ajamalla saa kiinni,pitäis varmaankin olla aika pitkä matka ja todella ajettava kovaa,heh.Lopuksi,näitä rottia,idiootteja,perässä hiihtäjiä mahtuu jokapaikkaan meillä Suomessakin,pitäis vaan yrittää ymmärtää heitäkin,mutta joskus se on niin HELVETIN vaikeeta.Joulun odotusta kaikille,ajelkaa varovasti.

Äänestä

Terveystarkastuksista ja rokotuksistakin ilmoitetaan etukäteen, kyllä noista kuvauksistakin pitää ilmoittaa etukäteen.

Äänestä

Pitääkö poliisinkin erikseen ilmottaa siitä, että valvoo lain noudattamista? Mutta lainrikkojien ei tarvitse tehdä muuta kuin rikkoa lakia?

Äänestä
  • Yhteisiä pelisääntöjähän tässä on kaivattu... :)

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Yhteisiä pelisääntöjähän tässä on kaivattu... :)

    No nythän rotta iski päin omaa turpaansa:
    " Yhteisiä pelisääntöjähän tässä on kaivattu... :) "
    Meillähän on yhteiset pelisäännöt, nopeusrajoitukset. Ei sinne tarvita rotan omia sääntöjä.
    Ja tämän jälkeen rotta vaikenee.

    Äänestä

Itse en ole koskaan ymmärtänyt miksi esim. kameravalvonnasta pitää erikseen ilmoittaa ? Ei siinä ole mitään järkeä......siksikö, että vasta sitten ihmiset älyää noudattaa liikennesääntöjä ?

Äänestä
  • Juuri niin. Teoria on, että ihmiset ajavat hitaammin, kun tietävät valvontaa olevan.

    Käytännössä tietysti ihmiset jakautuvat kolmeen ryhmään:
    1. Toimii juuri teorian osoittamalla tavalla ja nopeus tippuu 10-20% lähtötilanteesta. Valitettavasti nämä ajoivat usein jo valmiiksi suurin piirtein rajoitusten mukaan
    2. Ajavat tolppien välit kuten ennenkin ja hidastavat tolppiin (kuulun itse yleensä tähän ryhmään).
    3. Hidastavat tolppien kohdalla, mutta ottavat menetetyn ajan takaisin tolppien välillä.

    Nelosryhmänä ne, joita ei kiinnosta. Esim. humalaiset, huumehörhöt, sokeat...

    Lopputuloksena: keskinopeus laskee, mutta liikennetruvallisuus tuskin paranee. Ainakaan yhtään pätevää tutkimusta ei ole suomesta onnistuttu tekemään kameravalvonnan turvallisuutta parantavasta vaikutuksesta, vaan aina kun positiivisia tuloksia on saatu, on samalla tiestöä parannettu muutenkin.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Juuri niin. Teoria on, että ihmiset ajavat hitaammin, kun tietävät valvontaa olevan.

    Käytännössä tietysti ihmiset jakautuvat kolmeen ryhmään:
    1. Toimii juuri teorian osoittamalla tavalla ja nopeus tippuu 10-20% lähtötilanteesta. Valitettavasti nämä ajoivat usein jo valmiiksi suurin piirtein rajoitusten mukaan
    2. Ajavat tolppien välit kuten ennenkin ja hidastavat tolppiin (kuulun itse yleensä tähän ryhmään).
    3. Hidastavat tolppien kohdalla, mutta ottavat menetetyn ajan takaisin tolppien välillä.

    Nelosryhmänä ne, joita ei kiinnosta. Esim. humalaiset, huumehörhöt, sokeat...

    Lopputuloksena: keskinopeus laskee, mutta liikennetruvallisuus tuskin paranee. Ainakaan yhtään pätevää tutkimusta ei ole suomesta onnistuttu tekemään kameravalvonnan turvallisuutta parantavasta vaikutuksesta, vaan aina kun positiivisia tuloksia on saatu, on samalla tiestöä parannettu muutenkin.

    Pask.. jauhat taas kerran. Käyppä ajamassa edes kerran kehä III päästä päähän, niin huomaat, ettei mitään nopeudenvaihtelua esiinny. Oikea kaista etenee 80 km/h ja vasemmalla ajetaan 5 km/h yli sallitun.

    Jossain keskisuomessa olemattoman liikenteen aikana on yks hailkee, mitä nopeuksia kameravalvonnan alueilla ajetaan. Ovat tosi naurettavia nuo pähkäilysi vailla mitään käytännön kokemusta. Mee vaan sinne p illun vuokrausosatolle, niin kuin joku tuolla aikaisemmin osuvasti totesi.

    Äänestä

  • Pontius Pilatus kirjoitti:

    Niin mutta rottahan asuu jossain Lepsämän alueella, ei siellä kameroita tarvii, HANAA!

    Äänestä

Kalliilla kameraautolla ei kannattas ainakaan dösäkaistalla ajelijoita kytätä.
Satelliitista ja helikopterista saa paljon parempaa kuvaa..Suomi on vaan
oikeesti köyhä maa.. muutenkin kun henkisesti kans valvomises käykääpäs vaikka Londonissa
montakohan minuuttia pääsisitte bussikaistaa? Ja montakohan virhepistettä
saisitte?

Äänestä

Luuserit tarvitsee sääntöjä, tosimies soveltaa niitä haluamallaan tavallaan ja saavuttaa päämäärnsä myös liikenteessä. Eli hidastaa tarvittaessa tolpan kohdalla, mutta ei muuten jää nysväämään eikä junnaamaan vain sääntöjen takia. On olemassa myös nopeudenvalvontatolppavarottajat navigaattoreissa, jotta voi välttyä sakoilta. Jos joku on luonut sellaiset säännöt jotka eivät sovi sinulle ja haluavat sillä varjolla viedä rahasi, on sinulla oikeus yrittää parhaasi mukaan estää se. Ei ole mitenkään mahdollista että yksi sääntö sopii jokaiselle autoilijoille sen perusteella että joku on niin määrännyt. Tosimies tekee niinkuin tahtoo, muut tekee niinkuin säännöissä määrätään ja on kiltisti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kameraanko ajoin? kirjoitti:

Eikun tekemään valitusta oikeuteen ja hanaa:

Poliisi saattaa käyttää kamera-autoja laittomasti ylinopeuksien valvonnassa.
Turun Sanomien mukaan teknistä valvontaa koskeva lainsäädäntö ei kerro yksiselitteisesti, pitäisikö poliisin ilmoittaa kiinteän tolppavalvonnan lisäksi myös autolla tehdystä kameravalvonnasta etukäteen.

Lehden haastattelemat oikeusoppineet ovat sitä mieltä, että lainsäädäntöön on jäänyt tulkinnanvaraisuuksia mahdollistava aukkokohta. Tästä syystä pääosa kamera-autoilla saaduista todisteista kuljettajien liikennerikkomuksista voitaisiin tulkita jopa lainvastaisesti hankituiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu