Lyhyesti:
Euro sulkeltaa, sen perässä paljon muutakin. Pelastumiseksemme on meidän irrottautuduttava eurosta pikaisesti.
Pelastava välisatama meille on
AINOA TODELLINEN MAAILMANVALUUTTA US $
********************************************************
Sen kautta pääsemme kuivin jaloin irti EU:n alueen kaaoksesta. Euro tappaa pienet varmasti, oma mitätön valuutta ei tässä hädässä ole mahdollinen.
Siksi on pakko valita vuonoista vaihtehdoista se joka jättää henkiin.
US -taalan turvassa voimme koota voimamme ja ryhtyä sitten katsomaan todellisen järkiliiton asiaa;
Pohjoismaitten yhteistä valtioliittoa!
***************************************
Soinin lisäksi voidaan tässä asiassa luottaa vain Väyryseen, senkin vain ehdolla, että hän pystyisi siivoamaan Keskustasta ns paskan rattailta ja osaisi kehittää siitä kohtuullisen apupuolueen edelleen vahvistuvalle PS:lle.
**
PS: epäilen vahvasti että USA:n intressi vaikuttaa europan elpymiseen merkittävää luokkaa, talouden lisäksi myös Nato -yhteistyön suurten kysymysten kannalta.
USA:n on pakkokin olla tällä linjalla aktiivinen, sillä monen muun suuren kysymyksen ohessa on tarjolla karmeana vaihtoehtona nyt EU:n suojaan päässeiden SOV-jettien luisuminen Putinin pakkovaltaan.
Seppo Hietanen
Euro sulkeltaa, sen perässä paljon muutakin. Pelastumiseksemme on meidän irrottautuduttava eurosta pikaisesti.
Pelastava välisatama meille on
AINOA TODELLINEN MAAILMANVALUUTTA US $
********************************************************
Sen kautta pääsemme kuivin jaloin irti EU:n alueen kaaoksesta. Euro tappaa pienet varmasti, oma mitätön valuutta ei tässä hädässä ole mahdollinen.
Siksi on pakko valita vuonoista vaihtehdoista se joka jättää henkiin.
US -taalan turvassa voimme koota voimamme ja ryhtyä sitten katsomaan todellisen järkiliiton asiaa;
Pohjoismaitten yhteistä valtioliittoa!
***************************************
Soinin lisäksi voidaan tässä asiassa luottaa vain Väyryseen, senkin vain ehdolla, että hän pystyisi siivoamaan Keskustasta ns paskan rattailta ja osaisi kehittää siitä kohtuullisen apupuolueen edelleen vahvistuvalle PS:lle.
**
PS: epäilen vahvasti että USA:n intressi vaikuttaa europan elpymiseen merkittävää luokkaa, talouden lisäksi myös Nato -yhteistyön suurten kysymysten kannalta.
USA:n on pakkokin olla tällä linjalla aktiivinen, sillä monen muun suuren kysymyksen ohessa on tarjolla karmeana vaihtoehtona nyt EU:n suojaan päässeiden SOV-jettien luisuminen Putinin pakkovaltaan.
Seppo Hietanen
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sepi, lähtisikö se Bildenberg kaveriksemme hyökkäämään kohti Ruotsia, jos aloittaisimme Pohjoismaitten yhteisen valtioliiton muodostamisen Ruotsin valtauksella?
Sepi, jos se Bildenberg ei vainoa dollareita, otetaan heti niitä muutama säkillinen mukaan, jotta voimme maksaa hyökkääville SS joukoille palkat turvallisessa valuutassa?
Sepi, kun Ruotsi on vallattu, saat itse päättää mihin maahan hyökkäämme seuraavaksi dollarisäkkeinemme!
Sepi, olisiko tuosta dollarien ystävästä, Bildenbergistä, uuden uljaan Pohjoismaisen valtioliittomme ulkoministeriksi?
Harry Potter voisi olla valtiovarainministeri, hänellä kun on omaisuutta turvallisessa paikassa jota vartioidaan.
Mitäs sanotte tuosta alla olevan linkin sisällöstä?
http://markuslehtipuu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/75223-teoria-kataisesta-bilderberg-eliitin-juoksupoikana
ja kun tiedämme, että Muumimamma Tarja vielä salasi Bildenberg asiakirjat.
Harry Potter on ihan mukava fantasiakirja, tuo Bildenberg tuntuu olevan fantasiahahmona huono. Bildenberg ainoastaan pelottelee persuja, vie heidän euronsa ja kukaan persu ei koskaan saa tietää mitään Bildenbergistä.
Vaikutat jotenkin vihaisenivalliselta? Miksiköhän?
Koska B on sun mielestäsi satuhumpaa, niin kerro sitten oma versiosi noiden salaisten kokousten tarkoitusperistä.
t SH
Jos euro sukeltaa, niin Ruotsin kilpailuetu Suomeen nähden poistuu ja työllisyys Suomessa paranee.
alkuruoka:
Kansainvälisten vaikuttajien Bilderberg-kokous on ollut jälleen koolla. Samassa yhteydessä suuri joukko ihmisiä kritisoi kokousta, sen osallistujia ja olemassaoloa. Osa pohdinnoista on lukemisen arvoisia, mukaan mahtuu myös paljon tyystin epä-älyllistä älämölöä, joka tuo lähinnä mieleen autonrasseistaan ja moottoripyöristään karstoja karkoittavat vielä henkistä kypsymistään odottavat nuoret miehet.
pääruoka:
Vuodesta 1954 Bilderberg-ryhmä on järjestänyt kokouksen, jossa alun toistasataa pohjois-amerikkalaista ja eurooppalaista yhteiskunnallista vaikuttajaa ja talouden mahtihenkilöä - pääasiassa miehiä - ovat kokoontuneet yhteen. Kokouksen toimintaperiaatteena on käytyjen keskustelujen luottamus. Tuo luottamus tuo muassaan hiljaisuuden ja se antaa siivet mitä hurjimmille huhuille.
Kokous on saanut nimensä vuoden 1954 kokoushotellin mukaan. Sen koomin kokous on aina vaihtanut paikkaa, vuonna 1994 ryhmä kokoontui Helsingin Kalastajatorpalla. Suomalainen yhteiskunnallinen keskustelu oli - kun sitä sen aikaisten päiväkirjamerkintöjen kautta tarkastelee - hyvin rajua. Merkittävissä yhteiskunnallisissa asemissa olevat ihmiset tuomitsivat kokouksen olemassaolon ja sen järjestämisen Suomen maaperällä. Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari osallistui kokoukseen tuolloin sekä seuraavina vuosina, ja osallistumista kritisoitiin voimakkaasti.
Lienee paikallaan kysyä miksi?
Vastaavanlaisia kokoontumisia - sellaisia joissa henkilöt voivat puhua vapaasti ilman siteerauksia - järjestetään jatkuvasti eri tahojen toimesta. Luottamus on usein hyvä pohja tiedon ja mielipiteiden esittämiselle. Vielä enemmän maailmassa järjestetään kokouksia, joissa olevien mielipide ei kiinnosta ketään. Tätä ilmiötä Bilderberg-ryhmän kokoustajat eivät tunne.
Salaliittoteoreetikot pitävät ryhmää jopa maailmanhallituksena, joka suunnittelee kapitalistista vallankaappausta. Liikaa Bond-filmejä, sanon minä. Ehkä kyse on kuitenkin enemmän yhteisöllisestä vihan kohteen tarpeesta. Ymmärrettävää toki, kaikkea ymmärrettävää ei kuitenkaan tarvitse pitää hyväksyttävänä.
jälkiruoka:
Kokouksesta on esitetty - kuten todettu - myös aiheellisia kysymyksiä. Pitäisikö kokouksen toimia avoimemmin? Antaa julkilausuma? Kertoa mitä menu piti sisällään? Ilmoittaa kokouksen pohtineen "maailmantalouden ja demokratian tilaa"?
Höpö, höpö, siinä menisi monelta ihmiseltä vuotuinen yhteinen harrastus pilalle. Enkä nyt tarkoita kokoustajia vaan kokouksen vihaajia.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/jussi-laehde-bilderbergkokous
Suomalaiset eivät voi kiinnittää valuuttaansa USA:n dollariin, ellei Suomi
liity USA:n osavaltioksi ja saa Obaman budjetista tukia.
Myös Norjan kruuno on poissuljettu, koska maa on raaka-ainemaa.
Jäljelle jää Ruotsin kruunu eli Suomi ja Viro liittyvät ylimenokaudeksi
Ruotsin kruunuun, pyytävät takausta - joka ei toteudu maksettavaksi
vaan vain varmuuden vuoksi keinottelua vastaan - 500 miljardia
Euroopan keskuspankilta, ja sitten siirtyvät omiin rahayksikköihinsä.
Muodostettaan POHJOINEN ULOTTOVUUS PU jossa on ehdottomasti
Viro mukana (ei siis mikään pohjoismainen kerho)
ja PU sitten neuvottelee tulevaisuudessa EU:n kanssa. PU:N JA EU:N NEUVOTTELUT ON NYT AVATTAVA.
Tänään perjantaina 25.11. ITALIAN VALTION TALOUS ROMAHTI eli Italian
korot nousivat taivaisiin, eurostoliiton lopun alku on tullut.
http://www.hs.fi/talous/Italian lainojen korot roimassa nousussa /a1305550098630
Kahden vuoden joukkolainojen korko nousi keskimäärin 7,814 prosenttiin. Edellisessä vastaavassa huutokaupassa kahden vuoden lainoista maksettiin 4,628 prosentin korkoa
EU:N HUIPPUJOHTO PANIIKISSA, KOSKA NYT EI USKALLETA YKSITYISILTÄ SIJOITTAJILTA
lue tämä PANKIT kyse ei ole Pihtiputaan mummon rahoista jotka
hän on sijoittanut Nokian osakkeisiin
http://www.hs.fi/talous/Reuters Eurokriisien sijoittajavastuusta ehkä luovutaan /a1305550123109
Reuters: Eurokriisien sijoittajavastuusta ehkä luovutaan
hyvä hyvä
Huolimatta siitä että vaikutan pers-lasien läpimaailmaakatsovan mielestä vihamieliseltä=erimieltä
Kysyn vaan että millä päällä=aivokopalla voi vakavissaan väittää että pelastus euron kriisistä olisi kiinnittyminen maailman velkaaantuneimpaan kvasivaluuttaan US dollariin?
Haloo! Kuka sulle maksaa tuollaisen paskan suoltamisesta?
Älä juntti keuhkoo, kysy hiljaa itseltäsi mikä on ainoa pitävä, - koko maailmassa aina käyvä käteinen ja tilivaluutta?
Sanon sen sulle tässä; US taala!
Toki on totta että tuossa yllä kerrottu Fenno-Scandien ( plus Viro ) tuleva liitto on tätä päivää. Yllä olevassa jutussa 2 SIINÄ SE " - on päälinjat kerrottu, lue sieltä äläkä ole dorga, joka vain yrittää veetuilla tyhjää..
t Seppo Hietanen