Voltairen viimeiset tunnit.

kristittynä, kun huomaa viime hetkellä, että on
koko ikänsä uskonut valheeseen.

Mitähän Voltaire olisi sanonut tästä: yli 200
vuotta hänen kuolemansa jälkeen länsimainen super-
sivistysvaltio rökittää materiaalisodalla
maailman suunnilleen alkeellisinta maata.
Siellä isännöivä islamilainen
fundamentalistihallinto on juljennut hyysätä
itämaisen vieraanvaraisesti nykyajan pommi- ja
ilmarosvoa (merirosvot eivät ole enää muodissa)
Ahmed Ahnetta, joka ei halua kalifiksi kalifin
paikalle. Hurskaimmalla hetkellään kaikkein
kristityin keisari on rohjennut julistaa
kostosotansa ristiretkeksi.

Voltairemme kuoli kauhuissaan, koska hänen
elämäntyönsä jäi pahasti kesken. Ehkä hän
aavisti, että 1700-luvun valistuksen ja
edistyksen aikakausi tuli olemaan vain
hetkellinen lämpöaalto kahden järjen jääkauden
välissä.

toi mieleen kaatuilija Vesku Loirin, joka pitää
konsertteja kirkoissa ennen ja jälkeen joulun.

Vesku lienee 'vakaumuksellinen' buddhisti tai
jokun muun itämäisen uskonnon kannattaja.

Tämä on osoitus siitä, että kirkko on 'hyvin
suvaitsevainen' ja muuttunut yhä enemmän
konsertti- ja ooppera- ja ooppera-aaria yms.
areenaksi.

Anteeksi, että en pysy aiheessa: jumalattoman
kuolemisessa. Vesku on ollut mielessäni tiiviisti
jo muutaman kuukauden. Nimimerkki tuo kuitenkin
mieleen väistämättä Vesku Loirin, joka on yksi
taiteilija, joka symbolisoi ev.lut.kirkon
alennustilaa.

Jesuiitat käyttivät paljon näytelmiä, parhaat
näyttelijät tulivat jesuiittakouluista.
Jesuiitat edustivat katolista
vastauskonpuhdistusta, siis Martti Lutherin
uskonpuhdistuksen katolisissa maissa synnyttämää
vastareaktiota.

Francois Marie Arouetin eli Voltairen viimeiset
hetket näki hänen sihteerinsä Wagniere, joka
kuvasi tapahtumia näin:

"He expired about a quarter past eleven at night,
with the most perfect tranquillity, after having
suffered the cruelest pains in consequence of
those fatal drugs, which his own imprudence, and
especially that of the persons who should have
looked to it, made him swallow. Ten minutes
before his last breath he took the hand of
Morand, his valet-de-chambre, who was, watching
him; pressed it, and said, "Adieu, mon cher
Morand, je me meurs -- Adieu, my dear Morand, I
am gone." These are the last words uttered by M.
de Voltaire.."

Voltairen "kääntymys" taas tapahtui näin
Wagnieren mukaan:

"Two days before that mournful death, M. l'Abbe
Mignot, his nephew, went to seek the Cure of St.
Sulpice and the Abbe Gautier, and brought them
into his uncle's sick room; who, on being
informed that the Abbe Gautier was there, "Ah,
well!" said be, "give him my compliments and my
thanks." The Abbe spoke some words to him,
exhorting him to patience. The Cure of St.
Sulpice then came forward, having announced
himself, and asked of M. de Voltaire, elevating
his voice, if he acknowledged the divinity of our
Lord Jesus Christ? The sick man pushed one of his
hands against the Cure's calotte (coif), shoving
him back, and cried, turning abruptly to the
other side, "let me die in peace (Laissez-moi
mourir en paix)." The Curd seemingly considered
his person soiled, and his coif dishonored, by
the touch of the philosopher. He made the sick-
nurse give him a little brushing, and then went
out with the Abbe Gautier. "

En nyt menisi sanomaan tuota miksikään
viralliseksi kääntymiseksi. Saipahan Voltaire
ainakin kunnon hautajaiset.. :)

Ja mitä tuohon "Veskun" tarinan loppuosaan tulee,
niin tässä on tohtori Burardin kuvaus
tapahtumista:

"I feel happy in being able, while paying homage
to truth, to destroy the effects of the lying
stories which have been told respecting the last
moments of Mons. de Voltaire. I was, by office,
one of those who were appointed to watch the
whole progress of his illness, with M.M.
Tronchin, Lorry, and Try, his medical attendants.
I never left him for an instant during his last
moments, and I can certify that we invariably
observed in him the same strength of character,
though his disease was necessarily attended with
horrible pain... We positively forbade him to
speak in order to prevent the increase of a
spitting of blood, with which he was attacked;
still he continued to communicate with us by
means of little cards, on which he wrote his
questions; we replied to him verbally, and if he
was not satisfied, he always made his
observations to us in writing. He therefore
retained his faculties up to the last moment, and
the fooleries which have been attributed to him
are deserving of the greatest contempt, It could
not even be said that such or such person had
related any circumstance of his death as being
witness to it; for at the last, admission to his
chamber was forbidden to any person. Those who
came to obtain intelligence respecting the
patient, waited in the saloon, and other
apartments at hand. The proposition, therefore,
which has been put in the mouth of Marshal
Richelieu is as unfounded as the rest."

En tiedä muista, mutta minusta on ainakin aika
härskiä puhua paskaa kuolleista..