Barroso johtaa harhaan

Nahkakuula-

Barroso: "Eurooppalaisilla on edessään suuri valinta: elää yhdessä, jakaa yhteinen tulevaisuus ja vaikutusvalta maailmassa; tai siirtyä epäyhtenäisyyden ja taantuman aikaan."

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/11/15/ensi-viikolla-ehdotus-eun-syventamiseksi/201116939/12

Kieltäytyminen liittovaltiosta ei tarkoita automaattisesti epäyhtenäisyyttä. Maat ovat erilaisia ja se on hyväksyttävä. Ihmisen haluavat asua itsenäisessä valtiossa, joka saa päättää itse asioistaan. Eurooppa myös jakaa kohtalon oli liittovaltiota tai ei. Liittovaltio ei todellakaan ole ratkaisu taantumaan. Se ei pysäytä velkaantumista, vaan tekee siitä edelleen kiihtyvää. Velkakatotkaan eivät auta, koska niitä voi aina siirtää. Taantuma tulee joka tapauksessa. Tukipaketit ja muu ajanpeluu ovat taantumaa kiihdyttäneet ja tulevat sitä myös syventämään. Tappioita ei voi piilottaa velkoja ketjuttamalla, vaan ne on jonkun kärsittävä. Kaiken kaikkiaan aika järjetön vastakkainasettelu Barrosolta. Suomen tulevaisuus on tulonsiirtounionin maksupuolella. Pohjoinen tuottaa ja etelä kuluttaa. Siinä on Euroopan Yhdysvallat, joka kokee oman sisällissotansa ennen pitkää. Jos ei ennen perustamistaan, niin sitten kriisin kärjistyessä edelleen. Saattaa se hetken lämmittää, jos paskoo housuihin, mutta maksun päivä tulee pian.

3

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EU-valtiot on

      niin velkaisia,ettei niillä ole tarpeeksi rahaa kalliisiin sotiin,niinpä EU:sta ei voi muodos-
      tua koskaan liittovaltiota.

    • valepalstalainen

      ..tulee pahantahtoinen ajatus mieleen - velkaantumisen "hyvä puoli" onkin se ,että sen varjolla kiihdytetään federalisaatiokehitystä yhteisen edun varjolla.

      Toisaalta USA:ssa republikaanit velkaannuttivat liittovaltiota voidakseen sen tarjoamalla syyllä vaatia leikkauksia julkiseen sektoriin..?

      • Nahkakuula-

        Kriisi on perinteisesti ollut sellainen ajankohta, jolloin voi ajaa läpi muussa tilanteessa poliittisesti mahdottomia päätöksiä. Päätöksen tarpeellisuutta voi sitten perustella siten, että se ratkaisee kriisin, vaikka se ei mitenkään siihen liittyisi. Kyllä poliitikot ja muu eliitti osaa hakea parhaat puolet kaikista tilanteista. Vastuu on kuulijalla siinä mielessä. Onneksi suomalaiset ovat pääosin osanneet arvioida tilannetta itse ja uskaltaneet olla myös toista mieltä. Muistan sen erään surkuhupaisan espanjalaisen poliitikon, joka sanoi TV:ssä suomalaiselle, että kansalle pitää kertoa, miksi tukipaketit ovat välttämättömiä. Espanjan kansa ehkä on täysin vietävissä, mutta vähän kyllä hymähdytti se kommentti, kun suomalaiset osaavat ajatella itsekin. Ja tuossa mielessä toinen "hyvä puoli" on se, että koulutustaso on alhainen, jolloin sivistymättömille kansalaisille voi kertoa mitä vaan potaskaa ja täydestä menee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      143
      1347
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe