Israelin raju isku Iraniin saattaa olla käynnissä ja mahdollisesti toteutettaneen jo tänä yönä:
http://www.debka.com/article/21488/
Oli niin tai näin, niin oheinen juttu kertoo jo Israelin mahdollisesta päätöksestä hyökätä Iraniin. Lyhyt tiedonanto Knessetille viittaa lähiajan iskuun. Pääministeri ja puolustusministeri ovat jo piilossa.
Pommikoneiden nousut ilmaan ja ohjusten laukaisut pitäisivät näkyä ja kuulua yölläkin siviiliympäristössä Israelissa.
Israel saattaa jo hyökät Iraniin tänä yönä
120
1143
Vastaukset
- KTS (Ei kirj.)
Eiköhän sunkin olis parempi keskittyä siihen Jeesuksen kehoittamaan rauhan rakentamiseen eikä kuola valuen ootella uusia sotia!!
- gdsgdsgdsgd
Onneksi nyt viime yönä ei tapahtunut mitään, mutta Israelin käytös viittaa vahvasti hyökkäysaikeisiin. Me Suomessa ei mahdeta tapahtumille juuri mitään. Näistä sotimisista on kuitenkin hyvä puhua kristillisellä palstalla, koska ne ovat tärkeitä ajan merkkejä profetioissa.
- Mutta...
gdsgdsgdsgd kirjoitti:
Onneksi nyt viime yönä ei tapahtunut mitään, mutta Israelin käytös viittaa vahvasti hyökkäysaikeisiin. Me Suomessa ei mahdeta tapahtumille juuri mitään. Näistä sotimisista on kuitenkin hyvä puhua kristillisellä palstalla, koska ne ovat tärkeitä ajan merkkejä profetioissa.
ensi yönä jo varmaan hyökätään! Kohta on kivaa!
- Odota uudenkuun aika
Mutta... kirjoitti:
ensi yönä jo varmaan hyökätään! Kohta on kivaa!
Jolloin on täysin pimeää. Silloin on taktisesti oikea aika iskeä.
- VARO MITÄ TEET
Isarael Jumalan kansa.Näet paljon vaivaa kääntääksesi ihmisiä Israelia vastaan.Onko tavoitteesi siis nopeuttaa tuomiota,joka on kohtaava niitä jotka käy Israelin kimppuun.Et ymmärrä mitä teet.Etkö tajua Jeesuksen omat on liitetty Israelin uskonsa kautta.Et voi käydä Isarelin kimppuun käymättä Jeesuksen kimppuun.Olet käymässä taistelua jota ei voi voittaa,mikä on ihminen Jumalan edessä?
- tämäkin vielä
2. Moos. 20:13 Älä tapa.
Armeija-nimen taakse piiloutuminen ei poista velvollisuutta noudattaa käskyjä. tämäkin vielä kirjoitti:
2. Moos. 20:13 Älä tapa.
Armeija-nimen taakse piiloutuminen ei poista velvollisuutta noudattaa käskyjä.Käskyt tulee myös ymmärtää oikein.
"Älä tapa" tarkoittaa murhaamisen kieltämistä.
Sodissa surmaaminen on eri asia. Jumala itse käski Joosuaa hyökkäämään Kanaaninmaahan ja valloittamaan sen, koska Jumala oli päättänyt antaa sen maan israelilaisille. Samoin kun Daavid surmasi Jumalan voimalla ja avulla Goljatin, niin se oli Jumalan tahdon mukainen asia.- 213re
JoukoPiho kirjoitti:
Käskyt tulee myös ymmärtää oikein.
"Älä tapa" tarkoittaa murhaamisen kieltämistä.
Sodissa surmaaminen on eri asia. Jumala itse käski Joosuaa hyökkäämään Kanaaninmaahan ja valloittamaan sen, koska Jumala oli päättänyt antaa sen maan israelilaisille. Samoin kun Daavid surmasi Jumalan voimalla ja avulla Goljatin, niin se oli Jumalan tahdon mukainen asia.Ja molemmilla puolilla rajaa papit siunaavat sekä aseet että niiden käyttäjät. Jumalalla on oikeastaan ihan hyvät oltavat, voi aina olla voittajan puolella, kunhan voittaja on ensin saanut tapettua tehokkaammin.
Sinun kaksinaismoralismisi on kuvottavaa. 213re kirjoitti:
Ja molemmilla puolilla rajaa papit siunaavat sekä aseet että niiden käyttäjät. Jumalalla on oikeastaan ihan hyvät oltavat, voi aina olla voittajan puolella, kunhan voittaja on ensin saanut tapettua tehokkaammin.
Sinun kaksinaismoralismisi on kuvottavaa.En ole kaksinaismoralistinen.
Olen yksinäismoralistisesti ja suoraan sitä mieltä mitä minä olen.
Eli Israelin Jumala Jahve on oikea Jumala, joka pitää huolta silmäterästään. Sen sijaan Islamin Allah on väärä jumala, joka yrittää riistää juutalaisilta heille luvatun maan. Siis molemmilla puolella on pappeja, mutta he eivät ole saman Jumalan pappeja.- 243we
JoukoPiho kirjoitti:
En ole kaksinaismoralistinen.
Olen yksinäismoralistisesti ja suoraan sitä mieltä mitä minä olen.
Eli Israelin Jumala Jahve on oikea Jumala, joka pitää huolta silmäterästään. Sen sijaan Islamin Allah on väärä jumala, joka yrittää riistää juutalaisilta heille luvatun maan. Siis molemmilla puolella on pappeja, mutta he eivät ole saman Jumalan pappeja.Vääräuskoisia saa siis tappaa. Minä kun jo luulin että uskonsodista oltaisiin päästy sivistyksen myötä eroon. Luulin näköjään väärin.
- eightplusoneisnine
243we kirjoitti:
Vääräuskoisia saa siis tappaa. Minä kun jo luulin että uskonsodista oltaisiin päästy sivistyksen myötä eroon. Luulin näköjään väärin.
Mitä Pawson sanoo Raamatun kohdasta: "joka miekkaan tarttuu..."? Miten eri lahkot tulkitsevat sen?
- pieleen meni
Taisi mennä profetia pieleen, ei tähän mennessä klo 11.55 ainakaan mitään ole kuulunut mokomasta.
- täh?
Onks tää nyt sit tuleva googin sota vai kolmas maailmansota vai mikää?
- ei tule.
Ei mikään niistä koska mitään sentyylisiä kinkereitä ei tule.Tietyt verenhimoiset rohveetat kun vain ovat hieman herkällä tuulella.
- sdgsgd
Tästä saattaa hyvinkin tulla tämä Googin sota, jonka pitäisi laajeta kolmanneksi maailmansodaksi. Israel ja Iran uhkailevat koko ajan toisiaan ja valmistautuvat sotaan täysillä. Lauantainen räjähdys Iranissa oli luultua paljon suurempi:
"..IRANISSA Teheranin lähettyvillä vallankumouskaartin tiloissa tapahtunut valtava räjähdys on satelliittikuvien perusteella aiheuttanut laajaa tuhoa 52:n neliökilometrin alueella. Tuhon jäljet muistuttavat atomipommin tuhojälkiä, mutta alueella ei ole havaittu radioaktiivisuutta. DF viittaa ilman vakavampaa painotusta, että HAARP-järjestelmällä voitaisiin aiheuttaa samankaltainen räjähdys. Jos näin on tapahtunut, elektromagnetismiin perustuvaa järjestelmää on kehitetty huomattavasti tarkemmaksi ja yksityiskohtaisemmaksi. Tätä HAARP-järjestelmää on käytetty sään hallitsemiseksi, josta on selviä näyttöjä, mutta tämä olisi ensimmäinen näyttö järjestelmän sotilaallisesta soveltamisesta. Se voisi myös olla varoitus Iranin uskonnolliselle johdolle osoittaa joustavampaa neuvottelutaktiikkaa suhteissaan länsivaltojen vaatimuksiin saada Iranin ydinteollisuus IAEA:n valvontaan..."
http://israelupdate.achlak.net/?p=3512 - c bfb f fg bnfb
JOS NYT TULEEKIN KOKKISOTA EIKÄ GOOGIN SOTA?????
TERVEISIN Sukke Simari ja Sunna Hamari Tästä voi seurata Googin sota ja Kolmas maailmansota.
Mutta voi olla, että niiden sotien aika ei ole vielä. Googin sota merkitsee kuitenkin sotimista Israelia vastaan ja Kolmas maailmansota saa alkunsa Lähi-idästä - silloin kun sen aika on.ei tule. kirjoitti:
Ei mikään niistä koska mitään sentyylisiä kinkereitä ei tule.Tietyt verenhimoiset rohveetat kun vain ovat hieman herkällä tuulella.
Kyse ei ole verenhimoisista rohveetoista, vaan Raamatun ja meidän aikamme profeettojen ennustuksista, jotka tulevat toteutumaan.
- Uskisss
JoukoPiho kirjoitti:
Tästä voi seurata Googin sota ja Kolmas maailmansota.
Mutta voi olla, että niiden sotien aika ei ole vielä. Googin sota merkitsee kuitenkin sotimista Israelia vastaan ja Kolmas maailmansota saa alkunsa Lähi-idästä - silloin kun sen aika on.Googin sota ja kolmas maailmansota ovat toistensa seurauksia ja tapahtuvat samoihin aikoihin. Alla on linkki norjalaiseen profetiaan, jossa kerrottiin ensin alkavan tavallinen sota, joka nopeasti laajenee lyhytkestoiseksi ydinsodaksi.
Ajan merkit viittaavat vahvasti siihen, että näin kohta tapahtuu. Tässä Roosin armeijan komentajan kommentteja eiliseltä:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/venajan-sotilaskomentaja-sotauhka-rajoilla-kasvanut/art-1288429054625.html
Tässä Iranilaisten uhoilua keväältä:
"Teheran, 28.1. (IRNA) -- Iranin islamilaisen vallankumouksen johtaja ajatollah Seyed Ali Khamenei sanoi sunnuntaina tavatessaan Teheranissa Venäjän puolustusneuvoston sihteeri Igor Ivanovin, että ripeästi edistyvä Iranin ja Venäjän tuotannollinen ja puolustuksellinen yhteistyö tekee tyhjäksi Yhdysvaltain ja Israelin aikomukset hyökätä Iraniin.
"Maillamme on yhdessä hallussaan puolet maailman öljy- ja kaasuvarannoista", sanoi Khamenei. "Siten voimme halutessamme perustaa uuden OPECin kaltaisen öljynvientijärjestön. Iran ja Venäjä muodostavat yhdessä maailman energiataloudessa voimatekijän, jota mikään ulkopuolinen taho ei kykene voittamaan", sanoi Khamenei.
Venäjä on omasta puolestaan taannut, että ydinvoimalahankkeet Iranissa toteutetaan sovitun aikataulun mukaisesti. Venäjä on myös toimittanut mm. modernin ilmapuolustusohjusjärjestelmän Iranille.
Iranin sotilaallis-taloudellinen voima ja Iranin ja Venäjän välinen yhteistyö on saanut riittävät mittasuhteet sen takaamiseksi, etteivät Yhdysvallat ja/tai Israel uskalla hyökätä maahamme, totesi Khamenei.
"Eihän Yhdysvallat ole saavuttanut tavoitteitaan edes taloudeltaan ja puolustukseltaan heikoissa Afganistanissa ja Irakissa. Miten he voivat teoriassakaan kuvitella kykenevänsä sotaan joka suhteessa voimakasta Irania vastaan, joka lisäksi nauttii Venäjän tukea", ihmetteli Khameini.
IRNA / KOMINFORM "
Lähde http://keskustelu.suomi24.fi/node/3953931 - minä vaan
sdgsgd kirjoitti:
Tästä saattaa hyvinkin tulla tämä Googin sota, jonka pitäisi laajeta kolmanneksi maailmansodaksi. Israel ja Iran uhkailevat koko ajan toisiaan ja valmistautuvat sotaan täysillä. Lauantainen räjähdys Iranissa oli luultua paljon suurempi:
"..IRANISSA Teheranin lähettyvillä vallankumouskaartin tiloissa tapahtunut valtava räjähdys on satelliittikuvien perusteella aiheuttanut laajaa tuhoa 52:n neliökilometrin alueella. Tuhon jäljet muistuttavat atomipommin tuhojälkiä, mutta alueella ei ole havaittu radioaktiivisuutta. DF viittaa ilman vakavampaa painotusta, että HAARP-järjestelmällä voitaisiin aiheuttaa samankaltainen räjähdys. Jos näin on tapahtunut, elektromagnetismiin perustuvaa järjestelmää on kehitetty huomattavasti tarkemmaksi ja yksityiskohtaisemmaksi. Tätä HAARP-järjestelmää on käytetty sään hallitsemiseksi, josta on selviä näyttöjä, mutta tämä olisi ensimmäinen näyttö järjestelmän sotilaallisesta soveltamisesta. Se voisi myös olla varoitus Iranin uskonnolliselle johdolle osoittaa joustavampaa neuvottelutaktiikkaa suhteissaan länsivaltojen vaatimuksiin saada Iranin ydinteollisuus IAEA:n valvontaan..."
http://israelupdate.achlak.net/?p=3512Minä ymärtäisin että googin sota tulee vasta kun israel asuu rauhassa,ja sitte goog hyökkää maahan joka on muuria vailla,ehkä öljyesiintymät israelissa saa googille lisäpotkua hyökätä maahan joka asuu turvassa (valerauhassa).
Mutta sitä ennen tulee sota ilmeisesti lähi-idässä,sitä varten hamas kokoaa aseita että niitä käytetään,kunhan kuvittelevat että on tarpeeksi että kykenevät valloittamaan israelin ehkä ensi vuonna näemme tälläistä. - kirjoitukset
minä vaan kirjoitti:
Minä ymärtäisin että googin sota tulee vasta kun israel asuu rauhassa,ja sitte goog hyökkää maahan joka on muuria vailla,ehkä öljyesiintymät israelissa saa googille lisäpotkua hyökätä maahan joka asuu turvassa (valerauhassa).
Mutta sitä ennen tulee sota ilmeisesti lähi-idässä,sitä varten hamas kokoaa aseita että niitä käytetään,kunhan kuvittelevat että on tarpeeksi että kykenevät valloittamaan israelin ehkä ensi vuonna näemme tälläistä.Teren.Nämä tapahtumay ovat niin yht aikaiset.Ellei Israel tuhoa Iranin ydinvoimaloita,kuka sen sitten tekee?Jatkumona Damaskoksee pudotettavat ydinpommit.Eli Heremian profetia astuu silloin käytäntöönJeremia "muisti raamatusra"Damasko tuhotuu yhtenä päivänä,kaikki se nuorukaiset kaatuvat yhtenä päivänä.Näin Jeremia,mikä ei ole vielä toteutunut.Näissä vaiheissa on karhussa vallankaappaus.Eli lähtee sotimaan.Saniel ilmoittaa sen selvästi.Kylkiluut karhussa ovay Viro,Latvia ja liettua.Samalla se antaa pedolle kuolinhaavan,eli Saksa.Tämän jälkeen vastaa nousee peto.Niin kuin Raamatusta luoemme.Eli ensin lähi-idän sota,samoihin aikoihin karhussa vallankaappaus.Eli ensi talvi on Raamatun profetioiden mukaan erittäin tärkeä.Sikäli,mikäli asiat tapahtuvat näin,niin se tietää,että kotka lähtee Israelista,tuhoaa Iranin atomivoimalat.Samalla Damaskoksen tuho-elikä atomipommi.Tällä aikaa kerhussa vallankaappaus.Pakolaisren tulo,Elian työn aika ja syksylläylösotto,joka on tosi harvalujuinen.Ysraellille pakkorauha.Siitä alka viineinen vuosiviikko.Niin kuin aikaisemmin totesin,ennen tulevat portot ja juopoy Jumalan valtakuntaan,kuin nykypäivän uskovaiset.Valitettavasti asia menevät näin.Sinä joka tätä kuet ja odotat ylösottoa,niin ole iloinen.Muuut jäävät täne vuosiviikoksi.Amen
- jepulis juu
JoukoPiho kirjoitti:
Kyse ei ole verenhimoisista rohveetoista, vaan Raamatun ja meidän aikamme profeettojen ennustuksista, jotka tulevat toteutumaan.
Nämä rohveetat tapahtuvat kyllä teidän mielikuvissanne ja omissa päissänne, juu.
Että sillä lailla ne kyllä toteutuvat juu. En ala kiistelemään tästä kun varmat merkit näistä voidaan lukea tältä palstalta ja tämäkin aloitus on siitä hyvä esimerkki.
- kirjoitukset
Näihän asia on.Joka tapauksessa se on hyvin lähellä.Ennen kuin Irani saa atomiaseensa valmiiksi,niin sitä ennen Israelin pitää iskeä.Myöskin Damasko luhistuu yhtenä päivänä,eli se on jatkumoa.Tämä vuorostaa vaikuttaa karhussa niin,että siellä tulee vallankaappaus.Sillä Venäjän oman kansan veri vuotaa jälleen.Tämä saa aikaan sen,että juutalaiset (myös sekakansaa)lähtevät rajan ylitse.Heitä tulee Suomeenkin noin miljoona.Siinä on silloin Elia joukon työn aika ja lyhyen työn jälkeen keskeltä elovainiota ylösottoon.Mikäli nämä asiat alkavat lähitulevaisuudessa,silloin se tietää sitä,että syksyllä harvalukuisen joukon ylösotto.Siitä alkaa viimeinen vuosiviikko eli 7-viimeistä vuotta.Tämä mistä kerroin on Raamatunprofetiaa ja näiden asioiden pitää tapahtua ennen ylösottoa.Älä välitä heistä,jotka pistelevät vastaan.He vain tuovat julki oman tyhmyytensä ja sen etteivät ole asioista tietoisia.Anna heidän mennä,niin minäkin teen.Eihän lapsi voi oppia syömään heti lusikalla,vaan menee välillä ulkopuolelle poskeen.Siunauksin
- Mistä tämä johtuu ?
Voi näitä Sairaita lapsia.
- kjjfjklaf
Mistä tiedät, että tämä tapahtuu? "..Tämä saa aikaan sen,että juutalaiset (myös sekakansaa)lähtevät rajan ylitse.Heitä tulee Suomeenkin noin miljoona.Siinä on silloin Elia joukon työn aika ja lyhyen työn jälkeen keskeltä elovainiota ylösottoon..."
Periaatteessa jotenkin kummallisesti Tukholman profetia kertoo kahdesta profeetasta toisesta Israelissa ja toisesta Suomessa. http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm
Eikös nämä kumpikin profeetta kuitenkin mene Israeliin ja taistele ahdistusten aikojen puolessa välissä antikristusta vastaan jne.
Monet profetiat kuitenkin kertovat, että Jeesus nimenomaan pelastaa vanhurskaat uskovat ahdistusten aikojen alta pois, eli ennen kolmatta maailman sotaa. - asdcsdv
Vuosiviikko on jotenkin aivan käsittämätön määre, ihan yhtä paljon minä ymmärrän sen kestosta, kuin vaikka kuukausipäivän tai sekuntitunnin pituudesta.
Kestääkö vuosiviikko vuoden vai viikon vai jotain siltä väliltä? asdcsdv kirjoitti:
Vuosiviikko on jotenkin aivan käsittämätön määre, ihan yhtä paljon minä ymmärrän sen kestosta, kuin vaikka kuukausipäivän tai sekuntitunnin pituudesta.
Kestääkö vuosiviikko vuoden vai viikon vai jotain siltä väliltä?Vuosiviikko on seitsemän vuotta. Tällöin esim. vaikka seitsemän vuosiviikkoa on 49 vuotta.
- 24tre
asdcsdv kirjoitti:
Vuosiviikko on jotenkin aivan käsittämätön määre, ihan yhtä paljon minä ymmärrän sen kestosta, kuin vaikka kuukausipäivän tai sekuntitunnin pituudesta.
Kestääkö vuosiviikko vuoden vai viikon vai jotain siltä väliltä?Kokovuosiviikko käsite on keksaistu kasaan sen vuoksi, kun raamatun antamat takarajat tapahtumille kusivat toinen toisensa perään, tarvittiin uusia selityksiä jotta pystyttäisiin jatkamaan loputonta lopun odottamista.
- kirjoitukset
24tre kirjoitti:
Kokovuosiviikko käsite on keksaistu kasaan sen vuoksi, kun raamatun antamat takarajat tapahtumille kusivat toinen toisensa perään, tarvittiin uusia selityksiä jotta pystyttäisiin jatkamaan loputonta lopun odottamista.
Niinkö luulet?Tietosi ei todellakaan ole Raamatun ilmoituksesta.Muista tämä,että sinulla on vielä mahdollisuus viimeisenvuosiviikon aikana.Tee silloin täyttä totta,niin pääset elämään sisälle.Myöskin muista Herra ei pakoita ketään mihinkään.Ihmiselle jää siis oma osuus,uskoako Jeesukseen Kristukseen.Tämä on armo.Kilvoittelu ja Raamatun tutkiminen on kilvoitusta,josta on palkinto odottamassa perillä.Näin ilmoittaa Raamatu.Ei sitä,että pitää uskoa kaikenmaailman profetia.Varsinkin tänä aikana saatana profetoi Jeesuksen nimessä.Ts.harha on ilman todellista kilvoittautumista olevista uskovissa.Saatana tuntee kirjoitukset paremmin,kuin tämän päivän uskovaiset.Ei olla alkuseurakunnassa,vaan ihmistentekemistä ladoista ja kertovat,että Herra käski tekemään näin?!Valetta,Jeesuksen Kristuksen seuraajat ovat yksin Herran edessä.Sieltä ovat kaikki Raamatun ihmiset aikoinaan lähteneet.Ei fariseusteistta ja kirjanoppineiden opetuksista.Saat vapaasti arvotella-olen hieman enemmän kilvoitellut,kuin sinä ja suurin osa muita,jotka puhuvat Jeesuksesta.Kuitenkaan heidän elämänsätodistaa toista,sekä heidän sanomansa.Amen
- yksin armosta
kjjfjklaf kirjoitti:
Mistä tiedät, että tämä tapahtuu? "..Tämä saa aikaan sen,että juutalaiset (myös sekakansaa)lähtevät rajan ylitse.Heitä tulee Suomeenkin noin miljoona.Siinä on silloin Elia joukon työn aika ja lyhyen työn jälkeen keskeltä elovainiota ylösottoon..."
Periaatteessa jotenkin kummallisesti Tukholman profetia kertoo kahdesta profeetasta toisesta Israelissa ja toisesta Suomessa. http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm
Eikös nämä kumpikin profeetta kuitenkin mene Israeliin ja taistele ahdistusten aikojen puolessa välissä antikristusta vastaan jne.
Monet profetiat kuitenkin kertovat, että Jeesus nimenomaan pelastaa vanhurskaat uskovat ahdistusten aikojen alta pois, eli ennen kolmatta maailman sotaa.Minä ymmärrän nuo profetian sanat niin, että hän sanoo ensin, että Israeliin tulee profeetta, ja korjaa sitten, että Suomeen tulee profeetta, koska hän ajattelee, että eihän Suomi ole Israel ja hän profetoi Suomelle. Siis ihan tällainen lapsus.
- filadelfi
Gazan alue tulee pahoin repimään itsensä, sitä ennakoi seuraavat tapahtumat:
"IDF uskoo, että Iran on kouluttanut Gazan terroristeja, Hamasin ja Islamic Jihadin pyssymiehiä panssarintorjunta-ohjusten erikoismiehiksi. Uutiset ovat jo aiemmin kertoneet, että Libyasta Gaddafin asevarikoista varastettiin tuhansia nykyaikaisia ohjuksia, sekä ilmatorjunnan että panssarintorjunnan käyttöön tarkoitettuja. Näistä uskotaan jopa tuhansien ohjusten kulkeutuneen Gazan kaistalle, kuten Egyptin viranomaisten takavarikoima ohjuserä osoitti muutamia viikkoja sitten. Niiden kuljettaminen edelleen Gazaan on helpottunut Egyptin periaatteessa avattua Siinain ja Gazan välisen terminaalin liikenteelle lähes kokonaan.
Osoituksena siitä, jossa tilanne on nyt, terroristi ampui Gazasta pt-ohjuksen koulubussia kohti tuhoten sen ja surmaten 16-vuotiaan ja haavoittaen pahoin bussin kuljettajaa. Suurin osa koululaisista oli poistunut bussista vain hetkeä aiemmin, minkä johdosta vältyttiin massamurhalta. Cornet-ohjus ammuttiin 3 km:n päästä ja sitä ohjattiin laserilla kaiken aikaa. Ampuja oli silloin Gazan turva-aidan ja sähkökaapeleiden välissä.
http://israelupdate.achlak.net/ Mitäs sitten tapahtuu, jos Israel hyökkäisi Iraniin?
Onhan ihmiset ennenkin sotineet. Ihmiset tarvii kai sotansa. Samalla he tekonsa hedelmillään kertovat, etteivät ainakaan noudata Jeesuksen opetuksia.- se on siinä
Sotarumpujen lyönnit Irania vastaan voimistuvat päivä päivältä!
Tämä koko propagandan käyttö luo erityisen päämäärän Globaalille Eliitille.
UUTISKATSAUS: ”Venäjä antaa jyrkän varoituksen Iraniin hyökkäämistä vastaan”, MSNBC News, 7. marraskuuta 2011
”Venäjä ja Iran varoittivat Länttä sotilaallisesta iskusta islamilaista tasavaltaa vastaan maanantaina, sanoen että hyökkäys, joka tähtää maan ydinohjelmaan, johtaisi siviiliuhreihin ja synnyttäisi uusia uhkia globaalille turvallisuudelle.”
”Erilliset kommentit Venäjän ulkoministeriltä Sergei Lavrov’ilta ja Iranin ulkoministeriltä Ali Akbar Salehi’lta kävivät yhteen spekulaation kanssa koskien mahdollista Israelin iskua Iranin ydinlaitoksiin YK:n vahtikoiran raportin julkaisun edellä jonka odotettiin tuovan lisää valoa epäiltyihin sotilaallisiin puoliin Iranin ydinohjelmassa.”
”Salehi puhui Venäjän pääministerin Vladimir Putinin ja muiden valtioiden, jotka kuuluvat Shanghain Yhteistyöjärjestöön (SCO), ministerien rinnalla…”
Nähtävästi, Venäjän pääministeri Putin uskoo että presidentti Obama ei ole kuullut hänen synkästä uhkauksestaan presidentti Bushille huhtikuussa 2003, että Venäjä ei suvaitsisi hyökkäystä Iraniin! Muistatko?
”Has Russia Drawn A Line In The Sand Against The United States? (Onko Venäjä asettanut rajat Yhdysvalloille?)” Lainatkaamme joitakin poimintoja tästä arkistoidusta Headline News -artikkelista. Pankaa merkille tämän uutisraportin päiväys.
UUTISKATSAUS: ”Ei iskuja muihin maihin, Putin varoittaa USA:ta”, Sify News, 12. huhtikuuta 2003, http://news.sify.com/cgibin/sifynews/news/content/news_fullstory_v2.jsp?article_oid=13006297&page_no=1
”Pietari – Venäjän presidentti Vladimir Putin varoitti perjantaina USA-vetoista koalitiota hyökkäämästä muihin maihin verukkeella edistää kapitalistisia ja demokraattisia arvoja kukistettuaan Irakin diktatorisen hallinnon … ’Me emme voi sallia tuon tapahtuvan’, Putin sanoi yhteisessä lehdistötilaisuudessa Saksan liittokansleri Gerhard Schroeder’in ja Ranskan presidentti Jacques Chirac’in kanssa käytyään ensin neuvotteluita heidän kanssaan.”
Muutama vuosi myöhemmin, Putin vei hänen vastustuksensa Lännen sotilaallista hyökkäystä vastaan vielä yhden askeleen pidemmäksi: hän totesi että hyökkäystä Irania vastaan pidettäisiin hyökkäyksenä Moskovaa vastaan. Presidentti Bush ja Israelin pääministeri istuivat selkä suorana ja ymmärsivät varoituksen; ei mitään Lännen sotilaallista iskua ole tapahtunut sittemmin.
Koska ei Washington eikä Tel Aviv halua sotaa Moskovan kanssa, he eivät ole hyökänneet Iranin ydinlaitoksiin. Myöskään he eivät tule koskaan hyökkäämään Iranin ydinohjelmaa vastaa.
Mutta, perimmäinen syy miksi Iraniin ei tulla hyökkäämään, on se, että maa on muinainen Persia ja Persia luetellaan yhtenä kansakunnista jotka marssivat Venäjän sotajoukkojen kanssa hyökätäkseen Israeliin (Hesekiel 38-39). Onnistunut isku Iranin ydinlaitoksia vastaan on lähes mahdoton, paitsi että se vaatisi niin massiivisen ydiniskun että Iran tuhoutuisi. Sen Israelin vastainen hallinto kaatuisi, asettaen siten Iranin läntiseen vaikutuspiiriin. Tätä ei voi tapahtua, koska maan täytyy olla Lännen vastaisessa vaikutuspiirissä ja liittoutuneena Venäjän kanssa. Ole hyvä ja vietä muutama hetki lukeaksesi kuinka tämä yhdeksänvuotinen propagandaharjoitus on itse asiassa toteuttamassa Hesekielin lukujen 38-39 profetiaa.
”Länsimainen painostus on nyt pakottanut Turkin pois Amerikka-mieliseltä vaikutuspiiriltä ja kohti venäläis-iranilaista vaikutuspiiriä! Turkki on nyt asettamassa itsensä Venäjän rinnalle, aivan kuten Hesekielin lukujen 38-39 profetia ennustaa” Tämä länsimainen painostus tarkoitti lähinnä USA:n Kongressin vaatimusta Turkille että he myöntäisivät Ottomaanien valtakunnan tappaneen melkein miljoona armenialaista vuosina 1915-17. Turkki vain tulistui kansanmurhasyytöksistä, kun Kongressi luonnosteli uutta kansanmurhapäätöslauselmaa. Turkki on sittemmin erkaantunut Lännestä.
Voitko nähdä? Tämä propagandan käyttö käytännössä pakottaa Iranin johdon liittoutumaan Venäjän kanssa, aivan kuten Hesekiel 38-39 edellyttää. - Paperitiikeri
Venäjän uhkauksilla voi pyyhkiä peetä niillä ei ole mitään painoarvoa sen tietää Usa vallan hyvin. Venäjän sotavoimat ovat rappiotilassa ja sotilas moraali on nolla. Jos Israel tai länsimaat päättävät yhdessä tai erikseen hyökätä iraniin niin hyökkäys tapahtuu. Venäjä aikansa päristelee huuliansa ja sillä selvä. Eikä tämä isku iraniin johda kuin hetken konfliktiin samalla iranissa mahdollisuus vallanvaihtoon. Irakiin on hyökätty jo kaksi kertaa silloinkin ennusteltiin maailmansotaa ym. mutta eipä tullut ja näin käy nytkin . Sotia tulee ja sotia menee.
- Barbarossa mielessä
Mitenkäs päättyikään operaatio Barbarossa? Hitler sanoi suurinpiirtein että Neuvostolittto on kuin laho talo, riittää että potkaisee oven auki.
- asfdafsd
Tilanne mutkistuu ja pahenee. Venäjän armeijan komentaja on uhkaillut ydinsodalla: http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/venajan-sotilaskomentaja-sotauhka-rajoilla-kasvanut/art-1288429054625.html
Tässä kohtaa kannattaa palauttaa mieleen eräs norjalainen profetia, missä kerrotaan kolmannesta maailmasodasta:
http://www.israel-apu.org/profetia/naky1968.html
"....Tulee rauha ja tämä rauha kestää pitkään. Tänä rauhanaikana tapahtuu sotavarustusten supistamista monissa maissa, myös Norjassa. Kolmas maailmansota syttyy tavalla, jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta, ja me olemme yhtä valmistautumattomia kuin olimme 9. huhtikuuta 1940......Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain lastenleikkiä verrattuna tähän. Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee leviämään ja se päättyy atomipommeihin. Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikka, Japani, Australia - rikkaat maat. Vesi tulee pilaantumaan. Emme voi viljellä maata siellä. He, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa yrittävät paeta köyhimpiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet. Siellä heitä kohdellaan niin kuin me kohtelemme heitä täällä, eivätkä ole halukkaita ottamaan meitä vastaan..."
Suomeen ei ehkä tule näitä pommeja, mutta oheisvaikutukset kohtaavat pahasti Suomea. Tästä kertoo Tukholman profetia: http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm - ole valmis
Tässä on todennäköisin skenaario, jonka voin nähdä tällä hetkellä. Hamas, Iranin rahoittama arabiterroristinen järjestö, ottaa palestiinalaiset autonomiset alueet täydelliseen valvontaan. Sitten se päästää valloilleen Israeliin kohdistuvan uuden terrorin hirmuvallan, jatkaen rakettiensa ampumista Gazasta ja Jerikosta tukeakseen vaatimustaan Jerusalemin valvonnasta.
Abbas orkestroi maailman painostamaan Israelia YK:n ja Vatikaanin kautta. Myöhemmin tässä syyskuussa Abbas todennäköisesti julistaa Palestiinan valtion ja sitten vaatii, että Jerusalem on "vapautettava" tai kansainvälistettävä.
Koska kaikkein liberaaleimmatkin israelilaiset ottavat kannan, että Jerusalemista ei neuvotella, niin paine kohti väistämätöntä konfliktia kasvaa. Ellei Hamas päästä raketteja valloilleen ensin, niin Abbas lopulta palaa parhaiten tuntemaansa menetelmään — terroriin.
Tämä laukaisee Israelin vastahyökkäyksen, mikä vuorostaan motivoi arabimaat puolustamaan palestiinalaisia. Tämä voisi oikein hyvin johtaa siihen, että Syyria aloittaa täysimittaisen ohjushyökkäyksen Tel-Aviv'ia vastaan vaatiakseen Golania takaisin ja kääntääkseen huomion pois siviilimellakoistaan.
Jos tämä pahaenteinen kehitys toteutuu, niin Israel on pakotettu käyttämään viimeistä asettaan jäädäkseen eloon. He iskevät Damaskoon ydinaseilla. Se toteuttaa profetiat, jotka sanovat, että lopun aikoina Damasko lakkaa olemasta (Jesaja 17:1-3 ja Jeremia 49:23-27).
Apua saadakseen arabivaltiot kääntyvät sitten paniikissa luonnollisten liittolaistensa — venäläisten, puoleen. Ja on todennäköistä, että Venäjän hallitus on liiankin innokas lähettämään armeijan Lähi-Itään tuhoamaan Israelia (ja nappaamaan siinä prosessissa arabien öljykentät).
Silloin Herra tulee väliin henkilökohtaisesti tuhoamaan venäläiset joukot Israelin vuorilla yliluonnollisella tavalla, niin että jopa israelilaiset ymmärtävät, että heidän vapautuksensa tuli Herralta eikä heidän omalta sotilasmahdiltaan (Hes. 38 ja 39).
Kun koko maailma on paniikissa kolmannen maailmansodan partaalla, niin dynaaminen poliittinen johtaja Euroopasta astuu tyhjiöön ja ehdottaa nerokasta ratkaisua, joka tuo rauhan Israelin ja sen arabinaapurien välille — rauhan, joka tekee juutalaisille mahdolliseksi jälleenrakentaa temppelinsä.
Elämme jännittäviä aikoja, jolloin voimme tarkkailla profetian toteutumista silmiemme edessä. Tapahtumat ovat pahaenteisiä ja hämmentäviä, mutta me voimme seisoa lujina suurenmoisessa toivossa, koska tiedämme, että Jumala on valtaistuimellaan ja että Hän valvoo.
Tapahtumat, joita nykyisin todistamme, osoittavat Jeesuksen Kristuksen läheiseen paluuseen ja kun Hän palaa, niin maailmaan tulvii rauha ja vanhurskaus ja Israel nauttii alueellisen eheyden ja rauhan siunauksista iankaikkisesti (Sakarja 8:1-8).- KTS (Ei kirj.)
Kirjoittaisit mieluummin SciFikirjoja kun sulla on niin vilkas mielikuvitus.
- ktskts...
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011110914723229_ul.shtml.
Lainaus: ”IAEA:n tietojen mukaan Ulkomaisista tiedustelulähteistä tihkuneiden tietojen mukaan Iran on muun muassa käyttänyt tietokonemallinnusta ydinkärjen suunnitteluun, suorittanut räjähdyskokeita suuressa metallikammiossa sotilasalueella ja hankkinut tietoja ohjustensa varustamisesta ydinkärjillä. Asiantuntijoiden mukaan toimille voi olla muitakin syitä, mutta Iranin ydinhistorian huomioiden niitä voidaan pitää viitteinä ydinaseen kehittelystä. Viitteitä kehitystyön onnistumisesta ei kuitenkaan ole.”
Voidaan siis kysyä, mikä olisi se ”savuava ase”, joka säikäyttäisi Israelin ja Yhdysvallat lopullisesti edellä kerrotun uutispaketin jälkeen. Aika näyttää miten Israel ja USA suhtautuvat tähän Iran-raporttiin, jonka perusteella Iranilla on halutessaan valmius ottaa käyttöönsä ydinase kahden seuraavan vuoden kuluessa. Raportin seurauksena Iranin vastaiset uudet kovemmat ydinpakotteet eivät joka tapauksessa menisi läpi YK:n turvallisuusneuvostossa, koska Venäjä ja Kiina vastustavat niitä. Lue http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011111014734752_ul.shtml. - iranin ydinaseista
”VENÄLÄINEN KENRAALI VAHVISTAA ETTÄ IRANILLA ON YDINASEITA”, Stratfor Intelligence, kesäkuun 4. päivän viikko 2002.
"Venäläisen kenraalin lausunto Iranin ydinaseista ei tallennu mediaan. Joskus kielen lipsahdus on niin uskomaton, että mikään määrä tohtorointia ei voi selittää sitä. Ja joskus kielen lipsahdus on niin tarkoituksellinen kuin voi olla. Ota esimerkiksi venäläisen varaesikuntapäällikön (Deputy Chief of Staff Gen.) Yuri Baluyevskyn esiintyminen. Hän suoritti käskynjaon perjantaina Moskovassa Bush-Putin tapaamisen aikana ja häneltä kysyttiin, että laukaisiko Iran todella onnistuneesti Shihab-3 keskimatkan ohjuksen aikaisemmin tässä kuussa. Toinen kysymys oli että voisiko Iran uhata Israelia, Venäjää tai Yhdysvaltoja sen ydinase- ja ohjusohjelmillaan.”
”Sitten venäläinen kenraali tekee yllättävän käänteen: ’Nyt, olipa Iran testannut jotakin tuonkaltaista tai ei, Iranilla on ydinaseita’, Baluyevsky sanoi. ’Tietysti, nämä ovat ei-strategisia ydinaseita. Tarkoitan sitä että nämä eivät ole ICBM-tyyppisiä ydinaseita kantamaltaan enemmän kuin 5,500 kilometriä.”
Tämä venäläinen kenraali on juuri vahvistanut, että Iranilla on ydinaseita ja taisteluohjuksia joilla niitä kuljetetaan! Ja, hän ei näytä olevan huolissaan, koska nämä ydinkärjet eivät vielä voi iskeä Venäjän maaperälle. Siis, me tiesimme kesäkuussa 2002, että Iranilla oli sekä atomiaseita että ohjuksia kuljettamaan niitä tuona aikana!
Tämä tosiasia tarkoittaa sitä, että Iran on käyttäytynyt vastuullisesti ydiniskuihin kykenevänä maana. Se ei ole uhannut käyttää ydinasearsenaaliaan joko sodankäyntiin tai terroristiseen toimintaan. Se ei ole levittänyt epävakautta kaikkialle maailmaan siitä lähtien, kun se saavutti ydinaseistuskyvykkyyden. Silti, Länsi on pitkään väärin väittänyt, että Iranilla ei vielä ole ydinkärkiä ja sen siviili-ydinvoimaprojekti on suunniteltu tuottamaan rikastettua uraania joka on välttämätöntä sen valmistaessa omia ydinkärkiä. Tämä kanta on selvästikin iso, lihava valhe.- maltti on valttia
Iran osti ydinkärkiä ”suoraan hyllyltä” Pakistanista, luultavasti vuonna 2001, ja on hankkinut ballistisia taisteluohjuksia Pohjois-Koreasta vuoden 2002 alussa. Sen vuoksi, kesäkuussa 2002, venäläinen kenraali kertoi rehellisesti viimeaikaisesta kehityksestä Iranin sisällä. Meidän täytyy tehdä kaksi asiaa selväksi tähän kohtaan:
1. Iran on toiminut vastuullisesti ydinasevaltana, huolimatta sen verbaalisista uhkailuista Israelia vastaan. Iranin johto on hyvin tietoinen skalaariaseteknologiasta ja myöskin siitä, että Israel omistaa tämän kyvyn. Sen tähden, Iran ei aio hyökätä Israeliin. Sen uhkailut toimivat vain pääkatsomona konservatiivisille islamilaisille piireille.
2. Länsivaltojen jatkuvat väitteet – Bushin Amerikan ja nyt Netanyahun Israelin – että Iran on lähellä kykyä tuottaa atomiaseita, todistetaan olevan suunnaton valhe. Sen vuoksi, tätä valhetta ei aiota viedä sotilaalliseen hyökkäykseen saakka, vaan ainoastaan ruokkimaan sodanuhkan tulia – ”sanomia sodista”, josta meidän Vapahtajamme puhui. - Bidenin vaikeneminen
maltti on valttia kirjoitti:
Iran osti ydinkärkiä ”suoraan hyllyltä” Pakistanista, luultavasti vuonna 2001, ja on hankkinut ballistisia taisteluohjuksia Pohjois-Koreasta vuoden 2002 alussa. Sen vuoksi, kesäkuussa 2002, venäläinen kenraali kertoi rehellisesti viimeaikaisesta kehityksestä Iranin sisällä. Meidän täytyy tehdä kaksi asiaa selväksi tähän kohtaan:
1. Iran on toiminut vastuullisesti ydinasevaltana, huolimatta sen verbaalisista uhkailuista Israelia vastaan. Iranin johto on hyvin tietoinen skalaariaseteknologiasta ja myöskin siitä, että Israel omistaa tämän kyvyn. Sen tähden, Iran ei aio hyökätä Israeliin. Sen uhkailut toimivat vain pääkatsomona konservatiivisille islamilaisille piireille.
2. Länsivaltojen jatkuvat väitteet – Bushin Amerikan ja nyt Netanyahun Israelin – että Iran on lähellä kykyä tuottaa atomiaseita, todistetaan olevan suunnaton valhe. Sen vuoksi, tätä valhetta ei aiota viedä sotilaalliseen hyökkäykseen saakka, vaan ainoastaan ruokkimaan sodanuhkan tulia – ”sanomia sodista”, josta meidän Vapahtajamme puhui.Los Angeles Times, 6. heinäkuuta 2009, http://www.latimes.com/news/nationworld/nation/la-na-biden6-2009jul06,0,6241017.story
”Washington – Varapresidentti Joe Biden viestitti, että Obaman hallinto ei seisoisi tiellä, jos Israel valitsisi hyökätä Iranin ydinlaitoksiin, vieläpä kun USA:n korkea sotilasupseeri sanoi, että mikä tahansa hyökkäys Iraniin olisi epävakautta aiheuttava toimi. Bidenin huomautukset vihjasivat USA:n kovempaan asennoitumiseen Iranin ydinhankkeita vastaan, mutta hallinnon virkamiehet kielsivät tämän. Sen sijaan, Valkoisen Talon virkailijat sanoivat, että hänen televisioidut kommenttinsa sunnuntaina yksinkertaisesti heijastivat USA:n näkemystä, että Israelilla olisi oikeus puolustautua ja tehdä itse päätöksensä koskien kansallista turvallisuutta.”
”…Bideniltä kysyttiin sitten, että seisoisiko USA tiellä jos Israel päättäisi käynnistää sotilaallisen hyökkäyksen Iranin ydinlaitoksia vastaan. ’Katsohan, me emme voi sanella toiselle suvereenille kansakunnalle mitä he voivat ja mitä he eivät voi tehdä’, hän sanoi.”
Varapresidentti on nopeasti hankkinut itselleen maineen omaamalla löyhät huulet, jotka voivat, ja nolaavatkin presidentti Obaman. Ilmeisesti, presidentti tunsi, että Biden oli puhunut sivu suunsa, sillä hän pian pani asiat järjestykseen siinä mitä hänen hallintonsa todella aikoi Iranin suhteen. Koska Israel tarvitsee Amerikan asevoimien tukea sekä Irakin ilmatilan käyttöä jos se aikoisi hyökätä Iraniin, Obama teki melko selväksi sen, että Israel ei ole saanut mitään lupaa hyökätä Iraniin. - mitä tapahtuu
Bidenin vaikeneminen kirjoitti:
Los Angeles Times, 6. heinäkuuta 2009, http://www.latimes.com/news/nationworld/nation/la-na-biden6-2009jul06,0,6241017.story
”Washington – Varapresidentti Joe Biden viestitti, että Obaman hallinto ei seisoisi tiellä, jos Israel valitsisi hyökätä Iranin ydinlaitoksiin, vieläpä kun USA:n korkea sotilasupseeri sanoi, että mikä tahansa hyökkäys Iraniin olisi epävakautta aiheuttava toimi. Bidenin huomautukset vihjasivat USA:n kovempaan asennoitumiseen Iranin ydinhankkeita vastaan, mutta hallinnon virkamiehet kielsivät tämän. Sen sijaan, Valkoisen Talon virkailijat sanoivat, että hänen televisioidut kommenttinsa sunnuntaina yksinkertaisesti heijastivat USA:n näkemystä, että Israelilla olisi oikeus puolustautua ja tehdä itse päätöksensä koskien kansallista turvallisuutta.”
”…Bideniltä kysyttiin sitten, että seisoisiko USA tiellä jos Israel päättäisi käynnistää sotilaallisen hyökkäyksen Iranin ydinlaitoksia vastaan. ’Katsohan, me emme voi sanella toiselle suvereenille kansakunnalle mitä he voivat ja mitä he eivät voi tehdä’, hän sanoi.”
Varapresidentti on nopeasti hankkinut itselleen maineen omaamalla löyhät huulet, jotka voivat, ja nolaavatkin presidentti Obaman. Ilmeisesti, presidentti tunsi, että Biden oli puhunut sivu suunsa, sillä hän pian pani asiat järjestykseen siinä mitä hänen hallintonsa todella aikoi Iranin suhteen. Koska Israel tarvitsee Amerikan asevoimien tukea sekä Irakin ilmatilan käyttöä jos se aikoisi hyökätä Iraniin, Obama teki melko selväksi sen, että Israel ei ole saanut mitään lupaa hyökätä Iraniin.Iran tulee liittoutumaan Venäjän kanssa kun venäläiset johtavat hyökkäystä Israeliin Hesekielin lukujen 38-39 täyttymyksenä.
Hesekielin luvuissa 38-39, Jumala kertoo ennalta ”päivien lopulla” tapahtuvasta hyökkäyksestä Israeliin liittokunnan joukkojen, jota johtaa Venäjä, toimesta. Jumala lausuu, että useat arabikansat tulevat olemaan osa maahan tunkeutuvaa sotajoukkoa. Hän toteaa, että nämä arabikansat ovat: Persia (Iran), Kuus (Etiopia), Puut (Libya), ja Toogarman heimo (Turkki). [Tuo Kuus (Cush) on pikemminkin islamilainen Sudan.
Pikainen katsaus Lähi-idän karttaan paljastaa, että tämä invaasio tulee kohdistumaan Israeliin sekä pohjoisesta että etelästä. Libya ja Etiopia hyökkäävät lännestä, marssien Egyptin läpi, ja sitten ylös etelästä. Venäjän sotajoukot, yhdessä Iranin ja Turkin joukkojen kanssa, tulevat pohjoisesta. Siten, ulkopuoliselle tarkkailijalle, se tulee näyttämään siltä että Israelin kansakunta tullaan ympäröimään vihollisarmeijoilla.
Tutkikaamme nyt tätä profetiaa jossakin määrin (Hesekiel 38-39). Ensin luku 38:
Jakeet 1-2 –
”Minulle tuli tämä Herran sana: ’Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan.’”
Tämä jae 2 ehdottomasti nimeää pääosan esittäjäksi tässä invaasiossa Venäjän.
1. Sana, ”Roos” on vanha nimi maalle jota me kutsumme nyt Venäjäksi (Russia).
2. Sana, ”Mesek” on kantamuoto kaupungille Moskova (Moscow).
3. Sana, ”Tuubal” on nimi yhdelle Venäjän ja Ukrainan pääjoista. Tuubal-joki on yhä yksi merkittävimmistä joista maailmassa.
Jakeet 4-6 kertovat meille että tämä tulee olemaan valtava armeija. Jumala käyttää sanoja kuten ”suuri joukko”, ”Goomer ja kaikki sen sotalaumat”, sekä ”suuri joukko, lukuisa sotaväki” [jae 15], kuvailemaan tämän sotajoukon kokoa. Tuo sotajoukko tulee näyttäytymään voittamattomana kun se marssii Israelin rajoille.
Samalla kun raamatuntutkijat ovat epävarmoja tämän invaasion tarkasta ajankohdasta, muusta kuin sen tapahtumisesta ”vuotten lopulla” [jae 8], ”päivien lopulla” [jae 16], tai ”viimeisinä aikoina”, jotkut tutkijat uskovat että tämän invaasion täytyy tapahtua ennen kuin Antikristus ”vahvistaa liiton” Israelin uskonnollisten johtajien kanssa.
Hesekielin kirjan luvussa 38:1-4, Jumala paljastaa että tämän valtavan armeijan, joka marssii Israelia vastaan ”päivien lopulla”, johtaja tulee olemaan Venäjä. Uuden maailmanjärjestyksen suunnitelma paljastaa että Venäjä tulee olemaan kansakunta numero 5:n johtaja heidän globaalissa uudelleenjärjestely-ohjelmassaan.
Hesekielin luvussa 38:13, Jumala toteaa että Israelin liittolaiset tämän invaasion aikana eivät siirry aggressiivisesti suojelemaan Israelia. Pikemmin, he lauhkeasti antavat diplomaattisen kommentin sanoen, ”Oletko koonnut joukkosi ottamaan saalista? – Kuljettaaksesi pois karjan ja omaisuuden, ottaaksesi suuren ryöstösaaliin?” Toisin sanoen, nämä Israelin liittolaiset kieltäytyvät tosiaankin tulemasta Israelin avuksi. Tänä aikana, Israel tuntee olonsa petetymmäksi kuin se on koskaan tuntenut elinaikanaan; lisäksi, jos Yhdysvallat kieltäytyy tulemasta sen avuksi, niin sen sotilaallinen tappio Venäjän kynsissä tulee näyttämään mitä uhkaavimmalta, väistämättömältä, ja kouriintuntuvalta. - mitä tapahtuu
mitä tapahtuu kirjoitti:
Iran tulee liittoutumaan Venäjän kanssa kun venäläiset johtavat hyökkäystä Israeliin Hesekielin lukujen 38-39 täyttymyksenä.
Hesekielin luvuissa 38-39, Jumala kertoo ennalta ”päivien lopulla” tapahtuvasta hyökkäyksestä Israeliin liittokunnan joukkojen, jota johtaa Venäjä, toimesta. Jumala lausuu, että useat arabikansat tulevat olemaan osa maahan tunkeutuvaa sotajoukkoa. Hän toteaa, että nämä arabikansat ovat: Persia (Iran), Kuus (Etiopia), Puut (Libya), ja Toogarman heimo (Turkki). [Tuo Kuus (Cush) on pikemminkin islamilainen Sudan.
Pikainen katsaus Lähi-idän karttaan paljastaa, että tämä invaasio tulee kohdistumaan Israeliin sekä pohjoisesta että etelästä. Libya ja Etiopia hyökkäävät lännestä, marssien Egyptin läpi, ja sitten ylös etelästä. Venäjän sotajoukot, yhdessä Iranin ja Turkin joukkojen kanssa, tulevat pohjoisesta. Siten, ulkopuoliselle tarkkailijalle, se tulee näyttämään siltä että Israelin kansakunta tullaan ympäröimään vihollisarmeijoilla.
Tutkikaamme nyt tätä profetiaa jossakin määrin (Hesekiel 38-39). Ensin luku 38:
Jakeet 1-2 –
”Minulle tuli tämä Herran sana: ’Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan.’”
Tämä jae 2 ehdottomasti nimeää pääosan esittäjäksi tässä invaasiossa Venäjän.
1. Sana, ”Roos” on vanha nimi maalle jota me kutsumme nyt Venäjäksi (Russia).
2. Sana, ”Mesek” on kantamuoto kaupungille Moskova (Moscow).
3. Sana, ”Tuubal” on nimi yhdelle Venäjän ja Ukrainan pääjoista. Tuubal-joki on yhä yksi merkittävimmistä joista maailmassa.
Jakeet 4-6 kertovat meille että tämä tulee olemaan valtava armeija. Jumala käyttää sanoja kuten ”suuri joukko”, ”Goomer ja kaikki sen sotalaumat”, sekä ”suuri joukko, lukuisa sotaväki” [jae 15], kuvailemaan tämän sotajoukon kokoa. Tuo sotajoukko tulee näyttäytymään voittamattomana kun se marssii Israelin rajoille.
Samalla kun raamatuntutkijat ovat epävarmoja tämän invaasion tarkasta ajankohdasta, muusta kuin sen tapahtumisesta ”vuotten lopulla” [jae 8], ”päivien lopulla” [jae 16], tai ”viimeisinä aikoina”, jotkut tutkijat uskovat että tämän invaasion täytyy tapahtua ennen kuin Antikristus ”vahvistaa liiton” Israelin uskonnollisten johtajien kanssa.
Hesekielin kirjan luvussa 38:1-4, Jumala paljastaa että tämän valtavan armeijan, joka marssii Israelia vastaan ”päivien lopulla”, johtaja tulee olemaan Venäjä. Uuden maailmanjärjestyksen suunnitelma paljastaa että Venäjä tulee olemaan kansakunta numero 5:n johtaja heidän globaalissa uudelleenjärjestely-ohjelmassaan.
Hesekielin luvussa 38:13, Jumala toteaa että Israelin liittolaiset tämän invaasion aikana eivät siirry aggressiivisesti suojelemaan Israelia. Pikemmin, he lauhkeasti antavat diplomaattisen kommentin sanoen, ”Oletko koonnut joukkosi ottamaan saalista? – Kuljettaaksesi pois karjan ja omaisuuden, ottaaksesi suuren ryöstösaaliin?” Toisin sanoen, nämä Israelin liittolaiset kieltäytyvät tosiaankin tulemasta Israelin avuksi. Tänä aikana, Israel tuntee olonsa petetymmäksi kuin se on koskaan tuntenut elinaikanaan; lisäksi, jos Yhdysvallat kieltäytyy tulemasta sen avuksi, niin sen sotilaallinen tappio Venäjän kynsissä tulee näyttämään mitä uhkaavimmalta, väistämättömältä, ja kouriintuntuvalta.Kun Venäjä-johtoiset armeijat siirtyvät Israelia vastaan – mahdollisesti sen jälkeen kun Venäjä on juuri tuhonnut Pohjois-Amerikan Unionin ja heti Antikristuksen nousun jälkeen – Venäjä tulee johtamaan sotajoukkoa, joka marssii pohjoisesta ja etelästä. Libyalaiset ja etiopialaiset muodostavat eteläisen armeijakunnan, samalla kun venäläiset, jotkut eurooppalaiset, turkkilaiset ja iranilaiset muodostavat pohjoisen armeijakunnan.
Antikristus tulee luultavasti olemaan täynnä uskomatonta raivoa, koska Venäjän johtajat ovat perääntyneet heidän vanhasta suunnitelmasta tukea häntä kun hän nousee. Kuinka he rohkenevat vaihtaa puolta niin nopeasti tuhotakseen 10 kansakunnan konsortion, jota on hyvin huolellisesti suunniteltu niin pitkän aikaa, ja jota on niin kauniisti johdettu?
Mutta, Antikristuksen täytyy myös olla täynnä pelkoa ja pahaa aavistusta. Hänellä ei ole mitään massatuhoaseita, jotka vetävät vertoja Venäjälle, eikä keinoja kuljettamaan niitä perille. Ilman Yhdysvaltoja, Venäjä ja Kiina omistavat King Kong -statuksen.
Kun Jumala tulee väliin tuhotakseen Venäjän ja kaikki sitä seuraavat armeijat, kuten Hän lupaa tehdä Hesekielin luvussa 38:16-23, ja luvussa 39, maailman ihmiset yleisesti ja erikoisesti juutalaiset, tulevat luottamaan Antikristukseen! Juutalaiset tulevat sanomaan, ”Hyvä tavaton, hän vapautti Jerusalemin ympäröivistä sotajoukoista”. Koska Antikristus oli jo ”täyttänyt” kaikki muut profetiat ja messiasodotukset, ortodoksijuutalaiset johtajat eivät tule tuhlaamaan aikaa julistaessaan hänet heidän Messiaakseen.
Silloin, ja vain silloin, he tulevat sallimaan hänet saapumaan neuvottelupöytään ”vahvistamaan liiton” (Daniel 9:27), ja siten aloittamaan 7-vuotisen Ahdistuksen ajan.
Sinä voit nähdä kuinka tärkeä Hesekiel 38-39 on koko profeetalliselle suunnitelmalle lavastaa Antikristus maailman näyttämölle. Iran on yksi noista kansakunnista jotka marssivat Venäjän kanssa päivien lopulla. Sen kovanlinjan hallitus on täsmälleen sellainen mitä se tarvitsee vihatakseen Israelia tarpeeksi marssiakseen Venäjän kanssa. Ja, vuoden 2003 puolivälistä lähtien, Iran on tavoitellut Venäjän turvaa Amerikkaa ja Israelia vastaan. Tänään, sillä on edistyksellisiä venäläisiä tutka- ja ilmatorjuntaohjuksia, jotka ovat myös kykeneviä ampumaan alas risteilyohjuksia.
Ja, kaikessa hiljaisuudessa, Iran tietää että sillä on turva venäläisistä skalaariaseista – vertaansa vailla olevia mihin tahansa Amerikan arsenaaliin verrattuna. Samalla tavoin on tärkeää, että Iran tietää Israelin omistavan skalaariaseteknologian, joten se ei tule hyökkäämään juutalaisvaltioon.
Sekä Venäjä että Eurooppa eivät peittele aikomustaan solmia siteitä Iranin kanssa, huolimatta suunnattomasta amerikkalaisten painostuksesta perääntyä. - asfdasfdfdsa
Tämä tieto ei pidä paikkansa. Iranille on tullut vasta nyt kyky ydinpommeihin, mutta niitä voi olla valmiina jo noin 6-10 kappaletta (Turun Sanomien haastattelema asiantuntija).
- kirjoitukset
mitä tapahtuu kirjoitti:
Kun Venäjä-johtoiset armeijat siirtyvät Israelia vastaan – mahdollisesti sen jälkeen kun Venäjä on juuri tuhonnut Pohjois-Amerikan Unionin ja heti Antikristuksen nousun jälkeen – Venäjä tulee johtamaan sotajoukkoa, joka marssii pohjoisesta ja etelästä. Libyalaiset ja etiopialaiset muodostavat eteläisen armeijakunnan, samalla kun venäläiset, jotkut eurooppalaiset, turkkilaiset ja iranilaiset muodostavat pohjoisen armeijakunnan.
Antikristus tulee luultavasti olemaan täynnä uskomatonta raivoa, koska Venäjän johtajat ovat perääntyneet heidän vanhasta suunnitelmasta tukea häntä kun hän nousee. Kuinka he rohkenevat vaihtaa puolta niin nopeasti tuhotakseen 10 kansakunnan konsortion, jota on hyvin huolellisesti suunniteltu niin pitkän aikaa, ja jota on niin kauniisti johdettu?
Mutta, Antikristuksen täytyy myös olla täynnä pelkoa ja pahaa aavistusta. Hänellä ei ole mitään massatuhoaseita, jotka vetävät vertoja Venäjälle, eikä keinoja kuljettamaan niitä perille. Ilman Yhdysvaltoja, Venäjä ja Kiina omistavat King Kong -statuksen.
Kun Jumala tulee väliin tuhotakseen Venäjän ja kaikki sitä seuraavat armeijat, kuten Hän lupaa tehdä Hesekielin luvussa 38:16-23, ja luvussa 39, maailman ihmiset yleisesti ja erikoisesti juutalaiset, tulevat luottamaan Antikristukseen! Juutalaiset tulevat sanomaan, ”Hyvä tavaton, hän vapautti Jerusalemin ympäröivistä sotajoukoista”. Koska Antikristus oli jo ”täyttänyt” kaikki muut profetiat ja messiasodotukset, ortodoksijuutalaiset johtajat eivät tule tuhlaamaan aikaa julistaessaan hänet heidän Messiaakseen.
Silloin, ja vain silloin, he tulevat sallimaan hänet saapumaan neuvottelupöytään ”vahvistamaan liiton” (Daniel 9:27), ja siten aloittamaan 7-vuotisen Ahdistuksen ajan.
Sinä voit nähdä kuinka tärkeä Hesekiel 38-39 on koko profeetalliselle suunnitelmalle lavastaa Antikristus maailman näyttämölle. Iran on yksi noista kansakunnista jotka marssivat Venäjän kanssa päivien lopulla. Sen kovanlinjan hallitus on täsmälleen sellainen mitä se tarvitsee vihatakseen Israelia tarpeeksi marssiakseen Venäjän kanssa. Ja, vuoden 2003 puolivälistä lähtien, Iran on tavoitellut Venäjän turvaa Amerikkaa ja Israelia vastaan. Tänään, sillä on edistyksellisiä venäläisiä tutka- ja ilmatorjuntaohjuksia, jotka ovat myös kykeneviä ampumaan alas risteilyohjuksia.
Ja, kaikessa hiljaisuudessa, Iran tietää että sillä on turva venäläisistä skalaariaseista – vertaansa vailla olevia mihin tahansa Amerikan arsenaaliin verrattuna. Samalla tavoin on tärkeää, että Iran tietää Israelin omistavan skalaariaseteknologian, joten se ei tule hyökkäämään juutalaisvaltioon.
Sekä Venäjä että Eurooppa eivät peittele aikomustaan solmia siteitä Iranin kanssa, huolimatta suunnattomasta amerikkalaisten painostuksesta perääntyä.Ottanet huomioon,että eu tulee hajoamaan.Koska googi lähtee sotimaan,silloin se antaa kuolinhaavan pedolle.Koska Daniel kertoo,että karhu kaappaa pentunsa.Ts.Viron,Latvian ja Liettuan.Se antaa kuolinhaavan pedolle eli Saksalle.Kuitenkin niin kuin Raamattu kertoo,peto nousee uudestan.Ottanet huomioon,että peto kulkeen karhun jaloilla.Googi jää joukkineen Israelin vuorille.Silloin Kiina käy Googin kimppuun.Siksi Raamatttu profetoi,että peto kulkee karhun jaloilla.Eli alaosa Venäjää,missä on öljyä ja kaasua.USA,joka on kotka,siltä reväistään siivet.Ilmeistä,että Kalifornian rannikko sortuu mereen.Lisäksi jos se saa vielä ohjuksia niskaansa,silloin on kotkalta siivet reväistyt.Raamattu myöskin profetoi,että Jerusalemia ei jaeta.Kaiken lisäksi,nämä pitää tapahtua,koska 1000-vuotisen valtakunnan laajuus on merestä,mereen.Eli ts.Välimereltä-Persianlahteen.Nämä mat,jotka siihen jää väliin tuhotaan.Eli suoraan sanon,elämme hyvin mielenkiintoisia aikoja.Koska näiden asioiden pitää tapahtua,koska ne ovat Raamatussa profetoitu.Muuten ei ole harvalukuisen joukon ylösottoa.Käsitän näin,että näiden tapahtumien aika on melko lähellä.Mikäli ne nyt alkavat se tietää,että ensi syyskuussa on ylösotto.Tästä ja Israelin pakottaminen väärään rauhaan-alkaa viimeinen vuosiviikko.He jotka ylöottoon lähtevät,ovat jo riisutut.Puoetaan tehtävään-lyhyt,mutta voimakas työ,siitä keskeltä peltoa kotiin.Tehtävä siirtyy Elisa joukolle,joka taasen kokoaa suurta valkopukuista joukkoa,eli tuhat vvuotisen valtakunnan asukkeja.Amen
- asfdffas
mitä tapahtuu kirjoitti:
Iran tulee liittoutumaan Venäjän kanssa kun venäläiset johtavat hyökkäystä Israeliin Hesekielin lukujen 38-39 täyttymyksenä.
Hesekielin luvuissa 38-39, Jumala kertoo ennalta ”päivien lopulla” tapahtuvasta hyökkäyksestä Israeliin liittokunnan joukkojen, jota johtaa Venäjä, toimesta. Jumala lausuu, että useat arabikansat tulevat olemaan osa maahan tunkeutuvaa sotajoukkoa. Hän toteaa, että nämä arabikansat ovat: Persia (Iran), Kuus (Etiopia), Puut (Libya), ja Toogarman heimo (Turkki). [Tuo Kuus (Cush) on pikemminkin islamilainen Sudan.
Pikainen katsaus Lähi-idän karttaan paljastaa, että tämä invaasio tulee kohdistumaan Israeliin sekä pohjoisesta että etelästä. Libya ja Etiopia hyökkäävät lännestä, marssien Egyptin läpi, ja sitten ylös etelästä. Venäjän sotajoukot, yhdessä Iranin ja Turkin joukkojen kanssa, tulevat pohjoisesta. Siten, ulkopuoliselle tarkkailijalle, se tulee näyttämään siltä että Israelin kansakunta tullaan ympäröimään vihollisarmeijoilla.
Tutkikaamme nyt tätä profetiaa jossakin määrin (Hesekiel 38-39). Ensin luku 38:
Jakeet 1-2 –
”Minulle tuli tämä Herran sana: ’Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan.’”
Tämä jae 2 ehdottomasti nimeää pääosan esittäjäksi tässä invaasiossa Venäjän.
1. Sana, ”Roos” on vanha nimi maalle jota me kutsumme nyt Venäjäksi (Russia).
2. Sana, ”Mesek” on kantamuoto kaupungille Moskova (Moscow).
3. Sana, ”Tuubal” on nimi yhdelle Venäjän ja Ukrainan pääjoista. Tuubal-joki on yhä yksi merkittävimmistä joista maailmassa.
Jakeet 4-6 kertovat meille että tämä tulee olemaan valtava armeija. Jumala käyttää sanoja kuten ”suuri joukko”, ”Goomer ja kaikki sen sotalaumat”, sekä ”suuri joukko, lukuisa sotaväki” [jae 15], kuvailemaan tämän sotajoukon kokoa. Tuo sotajoukko tulee näyttäytymään voittamattomana kun se marssii Israelin rajoille.
Samalla kun raamatuntutkijat ovat epävarmoja tämän invaasion tarkasta ajankohdasta, muusta kuin sen tapahtumisesta ”vuotten lopulla” [jae 8], ”päivien lopulla” [jae 16], tai ”viimeisinä aikoina”, jotkut tutkijat uskovat että tämän invaasion täytyy tapahtua ennen kuin Antikristus ”vahvistaa liiton” Israelin uskonnollisten johtajien kanssa.
Hesekielin kirjan luvussa 38:1-4, Jumala paljastaa että tämän valtavan armeijan, joka marssii Israelia vastaan ”päivien lopulla”, johtaja tulee olemaan Venäjä. Uuden maailmanjärjestyksen suunnitelma paljastaa että Venäjä tulee olemaan kansakunta numero 5:n johtaja heidän globaalissa uudelleenjärjestely-ohjelmassaan.
Hesekielin luvussa 38:13, Jumala toteaa että Israelin liittolaiset tämän invaasion aikana eivät siirry aggressiivisesti suojelemaan Israelia. Pikemmin, he lauhkeasti antavat diplomaattisen kommentin sanoen, ”Oletko koonnut joukkosi ottamaan saalista? – Kuljettaaksesi pois karjan ja omaisuuden, ottaaksesi suuren ryöstösaaliin?” Toisin sanoen, nämä Israelin liittolaiset kieltäytyvät tosiaankin tulemasta Israelin avuksi. Tänä aikana, Israel tuntee olonsa petetymmäksi kuin se on koskaan tuntenut elinaikanaan; lisäksi, jos Yhdysvallat kieltäytyy tulemasta sen avuksi, niin sen sotilaallinen tappio Venäjän kynsissä tulee näyttämään mitä uhkaavimmalta, väistämättömältä, ja kouriintuntuvalta.Tuubal on tarkoittanut myös Syyrian aluetta.
- Uskisss
mitä tapahtuu kirjoitti:
Kun Venäjä-johtoiset armeijat siirtyvät Israelia vastaan – mahdollisesti sen jälkeen kun Venäjä on juuri tuhonnut Pohjois-Amerikan Unionin ja heti Antikristuksen nousun jälkeen – Venäjä tulee johtamaan sotajoukkoa, joka marssii pohjoisesta ja etelästä. Libyalaiset ja etiopialaiset muodostavat eteläisen armeijakunnan, samalla kun venäläiset, jotkut eurooppalaiset, turkkilaiset ja iranilaiset muodostavat pohjoisen armeijakunnan.
Antikristus tulee luultavasti olemaan täynnä uskomatonta raivoa, koska Venäjän johtajat ovat perääntyneet heidän vanhasta suunnitelmasta tukea häntä kun hän nousee. Kuinka he rohkenevat vaihtaa puolta niin nopeasti tuhotakseen 10 kansakunnan konsortion, jota on hyvin huolellisesti suunniteltu niin pitkän aikaa, ja jota on niin kauniisti johdettu?
Mutta, Antikristuksen täytyy myös olla täynnä pelkoa ja pahaa aavistusta. Hänellä ei ole mitään massatuhoaseita, jotka vetävät vertoja Venäjälle, eikä keinoja kuljettamaan niitä perille. Ilman Yhdysvaltoja, Venäjä ja Kiina omistavat King Kong -statuksen.
Kun Jumala tulee väliin tuhotakseen Venäjän ja kaikki sitä seuraavat armeijat, kuten Hän lupaa tehdä Hesekielin luvussa 38:16-23, ja luvussa 39, maailman ihmiset yleisesti ja erikoisesti juutalaiset, tulevat luottamaan Antikristukseen! Juutalaiset tulevat sanomaan, ”Hyvä tavaton, hän vapautti Jerusalemin ympäröivistä sotajoukoista”. Koska Antikristus oli jo ”täyttänyt” kaikki muut profetiat ja messiasodotukset, ortodoksijuutalaiset johtajat eivät tule tuhlaamaan aikaa julistaessaan hänet heidän Messiaakseen.
Silloin, ja vain silloin, he tulevat sallimaan hänet saapumaan neuvottelupöytään ”vahvistamaan liiton” (Daniel 9:27), ja siten aloittamaan 7-vuotisen Ahdistuksen ajan.
Sinä voit nähdä kuinka tärkeä Hesekiel 38-39 on koko profeetalliselle suunnitelmalle lavastaa Antikristus maailman näyttämölle. Iran on yksi noista kansakunnista jotka marssivat Venäjän kanssa päivien lopulla. Sen kovanlinjan hallitus on täsmälleen sellainen mitä se tarvitsee vihatakseen Israelia tarpeeksi marssiakseen Venäjän kanssa. Ja, vuoden 2003 puolivälistä lähtien, Iran on tavoitellut Venäjän turvaa Amerikkaa ja Israelia vastaan. Tänään, sillä on edistyksellisiä venäläisiä tutka- ja ilmatorjuntaohjuksia, jotka ovat myös kykeneviä ampumaan alas risteilyohjuksia.
Ja, kaikessa hiljaisuudessa, Iran tietää että sillä on turva venäläisistä skalaariaseista – vertaansa vailla olevia mihin tahansa Amerikan arsenaaliin verrattuna. Samalla tavoin on tärkeää, että Iran tietää Israelin omistavan skalaariaseteknologian, joten se ei tule hyökkäämään juutalaisvaltioon.
Sekä Venäjä että Eurooppa eivät peittele aikomustaan solmia siteitä Iranin kanssa, huolimatta suunnattomasta amerikkalaisten painostuksesta perääntyä.Olen itse ajatellut, että ensin syntyy Googin sota, jotta Israelin pohjoispuolelta sen päälle hyökätään ja sitten heti etelästä. Sen jälkeen sota leviäisi nopeasti Iraniin ilmaiskuihin ja siitä sitten kolmanneksi maailman sodaksi.
Olen ajatellut, että Raamatun ja profetioiden mukaista olisi myös toinenkin järjestys. Eli se, että ensin Israel iskee Iraniin ja siitä sota leviää nopeasti kolmanneksi maailman sodaksi ydinaseita myöden. Tämän jälkeen heti Venäjän johdolla arabimaat kokoava armeijan, joka marssi rajalle ja siinä sitten syttyy tämä Googin sota.
Joka tapauksessa ahdistusten ajat ovat alkaneet tai alkamassa joka tapauksessa. Googin sodan on profetoitu alkavan vuoden 2011 lopulla. Ajan merkit viittaavat vahvasti siihen.
Nyt Lähi-Idän tilanne on todella kireä. TÄNÄÄN ARABILIITTO päättää Syyrian pakotteista, mikä voi laukaista vihdoin Hizbolahin ja Assadin rajun rakettihyökkäyksen Tel-Aviviin. Gazasta ammutaan edelleen raketteja päiväkoteihin ja Israelin armeija on valtuutettu jo maahyökkäykseen Gazan puolelle. Egyptin armeijan panssari- ja erikoisjoukot ovat ryhmittyneet rauhansopimuksen vastaisesti demilitarisoidulle alueelle Gazan etelä rajalle, jotka saattavat hyökätä Israelin armeijaa päälle Gaza operaation aikana.
http://www.aljazeera.com/news/middleeast/2011/11/2011111965450949408.html
Tämä voi samalla laukaista Israelin iskun Iraniin ja kolmannen maailmansodan. Lyhytkestoisen atomipommisodan jälkeen on mahdollista, että joukkoja siirretään Israelin rajalle, jolloin käydään laajoja maataisteluja.
- KTS (Ei kirj.)
Jooja sit merestä nousee kapteeni Nemon ydinkäyttöinen sukellusvene jossa on seitsemän ohjusta. Yksi oli rikki mutta korjattiin ja sitten Sinbad merenkulkija liittyy joukkoon ja lätkäsee papukaijamerkit joka iikan otsaan.
Sitten taivaasta laskeutuu Benjamin Franklin leijansa kanssa saaden salaman iskemään maahan josta pulpahtaakin öljylähde ja kaikki ällistelee ihmettä.- Hei sun heiluville..
Ei sieltä mitään öljylähdettä putkahda esiin.Sieltä putkahtaa esiin jollekin rantahiekalle joko Osama bin Laden,Muammar Gaddaf tai Syyrian presidentti.
Ai niin,viimeksi mainittu henkilö ei sieltä voi putkahtaa esiin koska hän on vielä hengissä.Ja sitä paitsi hänellä on vain yksi sarvi ja hänen ympärillään on vain tyhmiä neitsyitä.
Eli neitsyitä joillla ei edes ole öljyä lampuissaan,happamatonta leipää saati edes heilutuslyhteitäkään. - yksin armosta
Hei sun heiluville.. kirjoitti:
Ei sieltä mitään öljylähdettä putkahda esiin.Sieltä putkahtaa esiin jollekin rantahiekalle joko Osama bin Laden,Muammar Gaddaf tai Syyrian presidentti.
Ai niin,viimeksi mainittu henkilö ei sieltä voi putkahtaa esiin koska hän on vielä hengissä.Ja sitä paitsi hänellä on vain yksi sarvi ja hänen ympärillään on vain tyhmiä neitsyitä.
Eli neitsyitä joillla ei edes ole öljyä lampuissaan,happamatonta leipää saati edes heilutuslyhteitäkään.Dr Owuor: 1. tempaus 2. ydinsota Iraniin 3. Antikristus.
http://www.youtube.com/watch?v=vlU1Lc4SGWs - Uskisss
yksin armosta kirjoitti:
Dr Owuor: 1. tempaus 2. ydinsota Iraniin 3. Antikristus.
http://www.youtube.com/watch?v=vlU1Lc4SGWsVähän vaikea ottaa selvää tästä afrikkalaisesta tohtorista. Hän on tässä selitellyt hallavaksi hevoseksi kameralinssin valoheijastusta. Tämä kaveri on sen veran innokas, että voipi olla, että hänen väittämät näyt ovat totta, mutta hänen innostuksensa tuottaa myös erehtyneitä tulkintoja maailman menosta.
Joka tapauksessa tässä videossa hän väittää saaneensa näkyjä sodista yms. Periaatteessa tohtorin kuvaus on ihan mahdollinen tapahtumien kulku.
1. Morsiusseurakunnan ylösotto turvaan ja Karitsan hääjuhla taivaassa
2. Iraniin raju ilmaisku, jossa vuorten sisällä olevat ydinlaitokset tuhotaan ydinaseella. Tästä seuraa kolmas maailmansota, jonka seurauksena syntyy pohja Googin liitolle.
3. Sitten seuraa Googin sota, jossa Israeliin hyökkää suuri joukko sotilaita ja sotilaat tuhoutuvat Israelin vuorille.
4. Tohtori väitti, että sen jälkeen näkyvästi framille tulee antikristus. - yksin armosta
Uskisss kirjoitti:
Vähän vaikea ottaa selvää tästä afrikkalaisesta tohtorista. Hän on tässä selitellyt hallavaksi hevoseksi kameralinssin valoheijastusta. Tämä kaveri on sen veran innokas, että voipi olla, että hänen väittämät näyt ovat totta, mutta hänen innostuksensa tuottaa myös erehtyneitä tulkintoja maailman menosta.
Joka tapauksessa tässä videossa hän väittää saaneensa näkyjä sodista yms. Periaatteessa tohtorin kuvaus on ihan mahdollinen tapahtumien kulku.
1. Morsiusseurakunnan ylösotto turvaan ja Karitsan hääjuhla taivaassa
2. Iraniin raju ilmaisku, jossa vuorten sisällä olevat ydinlaitokset tuhotaan ydinaseella. Tästä seuraa kolmas maailmansota, jonka seurauksena syntyy pohja Googin liitolle.
3. Sitten seuraa Googin sota, jossa Israeliin hyökkää suuri joukko sotilaita ja sotilaat tuhoutuvat Israelin vuorille.
4. Tohtori väitti, että sen jälkeen näkyvästi framille tulee antikristus.Laitoin tuon linkin ihan vaan siksi, että monet ilmeisesti odottavat, että Lähi-idässä pitää rytistä ensin. En sinänsä ota kantaa Owuoriin, mutta kehotan kyllä tutkimaan hänen sanomaansa. Sitä paitsi, ihmisen puheista täytyy erottaa, mikä on Jumalan ilmoitusta ja mikä omaa spekulaatiota. Mielestäni tuossakin linkissä oli molempia.
- miten dr owour
eroaa muista hurmahenki julistajista?
esim benny hinistä?
tässä Dr Owuor taidon näytettä!
katsokaa!
http://www.youtube.com/watch?v=Z2pb8ag5pJU&feature=related
mitä teillä tulee tästä mieleen?
kyllä minulla ainakain tulee humalaiset ihmiset ja känni bileet jossa ollaan vedetty vähän kovempia aineita!- Elisa R
Minun mieleeni tuli Manaaja-elokuvat.
- Johanneksen
ilmestyksestä!
Luku 13:13
13. Hän tekee suuria ihmeitä, saaden TULENKIN laskeutumaan taivaasta ihmisten nähden.
mitä tulta tässä tarkoitetaan?
tarkoitetaanko ehkä "pyhän hengen tulta" niin kuin noissa hurmahenkisten kaato kokouksissa?
mitäpä olette mieltä?- 69696969.
Jokos se Israelin raju isku Iraniin on toteutunut? Meinaan vaan että nyt on jo 19.marraskuuta.No,ehkäpä sitten ensi yönä,voihan nenä! ei taaskaan,no jos vaikkapa ensi yönä,voihan vee..ei vieläkään.Ja tätä rataa eteenpäin ainakin 365 yötä.Vai pitäisikö sanoa 666 yötä?
Onhan tällaisessa odottelussa se hyvä puoli,että silloin ilmeisesti unohdetaan se Venäjän joka syksy toistuva hyökkäys Suomeen.Sitähän ei ole vieläkään tapahtunut,mutta jos vaikka ensi syksynä? Tai vaikka 6.6.klo 6 aamulla.Sehän voisi olla näinkin koska siitä saadaan numerosarja 666...loogista vai mitä? - 5 mooseksen
kirjasta.
Luku 13:1-5
1. Jos teidän keskuuteenne ilmestyy PROFEETTA TAI UNENNÄKIJÄ ja lupaa sinulle jonkin tunnusteon tai ihmieen,
2. ja jos sitten todellakin TAPAHTUU se tunnusteko tai ihme, josta hän on puhunut sinulle sanoen: Lähtekäämme seuraamaan muita Jumalalia, ja palveelkaamme niitä,
3. niin ÄLÄ KUUNTELE SEN PROFEETAN PUHETTA, sillä Herra teidän Jumalanne, VAIN KOETTELEE TEITÄ TIETÄÄKSEEN, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne.
4. SEURATKAA HERRAA, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja HÄNESSÄ KIINNI RIIPPUKAA.
5. Mutta se profeetta tai unennäkijä surmattakoon, sillä hän on JULISTANUT LUOPUMUSTA HERRASTA, teidän Jumalastanne, joka vei teidät pois Egyptin maasta ja vapahti sinut orjuuden pesästä.
Hän on tahtunut vietellä sinut tieltä, jota Herra, sinun Jumalasi, KÄSKI SINUN VAELTAA.
PISTA PAHA KESKUUDESTASI. - Toinen realisti.
5 mooseksen kirjoitti:

PISTA PAHA KESKUUDESTASI.>Hän on tahtunut-pitäisi kai olla tahtonut-vietellä sinut tieltä,jota Herra,sinun Jumalasi,KÄSKI SINUN VAELTAA.<
Nyt herää kysymys siitä,että keitä kaikkia on jollain kirjallisella käskyllä,ja ilmeisesti allekirjoituksella vahvistettuna,käsketty johonkin.
Kohdassa numero 5 annetaan ymmärtää,että jos profeetta tai unennäkijä on julistanut lupumusta herrasta,teidän jumalastanne,hänet pitää surmata.
Tämä olisikin nykyaikoina jo melko hankalaa koska esim.yhdessäkään EU-maassa ei kuolemantuomio ole enää käytössä.Ei edes mahdollisen sodan aikana.
Eikä yksikään EU-maa,läntinen demokratia saati monien muiden maiden oikeusistuimet määräisi jollekin väärälle profeetalla tai unien-ja näkyjen näkijälle vankeustuomiota.
Islaminuskoiset valtiot Sharia lakeineen ovat sitten asia erikseen. - tässä sulle vastaus
Toinen realisti. kirjoitti:
>Hän on tahtunut-pitäisi kai olla tahtonut-vietellä sinut tieltä,jota Herra,sinun Jumalasi,KÄSKI SINUN VAELTAA.<
Nyt herää kysymys siitä,että keitä kaikkia on jollain kirjallisella käskyllä,ja ilmeisesti allekirjoituksella vahvistettuna,käsketty johonkin.
Kohdassa numero 5 annetaan ymmärtää,että jos profeetta tai unennäkijä on julistanut lupumusta herrasta,teidän jumalastanne,hänet pitää surmata.
Tämä olisikin nykyaikoina jo melko hankalaa koska esim.yhdessäkään EU-maassa ei kuolemantuomio ole enää käytössä.Ei edes mahdollisen sodan aikana.
Eikä yksikään EU-maa,läntinen demokratia saati monien muiden maiden oikeusistuimet määräisi jollekin väärälle profeetalla tai unien-ja näkyjen näkijälle vankeustuomiota.
Islaminuskoiset valtiot Sharia lakeineen ovat sitten asia erikseen.Matteuksen evankeliumista
Luku 5:17
17. Älkää luulko että minä olen tullut lakia tai profeettoja KUMOAMAAN.
en tullut kumoamaan, VAAN TÄYTTÄMÄÄN.
- Matteuksen
evanliumista
Luku 25:1-13
1. Taivasten valtakunta on silloin oleva kuin kymmenen ,osrsiusneitoa, jotka ottivat soihtunsa ja lähtivät ylkää vastaan.
2. Mutta viisi heistä oli TYHMÄÄ ja viisi YMMÄRTÄVÄÄ
3. Tyhmät ottivat soihtunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.
4. Ymmärtävät ottivat öljyä astioihin ja soihtuihinsa.
5. YLJÄN VIIPYESSÄ HEILLE KAIKILLE TULI UNI, JA HE NUKKUIVAT.
6. Yäsydäntä kuului huuto: Ylkä tulee!
Menkää häntä vastaan.
7. Silloin kaikki nämä morsiusneidot nousivat ja laittoivat soihtunsa kuntoon.,
8. Tyhmät sanoivat ymmärtäville: Antakaa meille öljyänne, sillä soihtumme sammuvat.
9. Ynnärtävät vastasivat: EMME VOI, se ei riitä meille ja teille, MENKÄÄ ENNEMMIN MYYJÄIN LUO OSTAMAAN ITSELLENNE.
10. Heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli. NE JOTKA OLIVAT VALMIIT, menivät hänen kanssaan häihin, JA OVI SULJETTIIN.
11. Myöhemmin toisetkin morsiusneidot tulivat ja sanoivat Herra, Herra, AVAA MEILLE.
12. Mutta hän vastasi: TOTISESTI MINÄ EN TUNNE TEITÄ.
13. VALVOKAA SIIS, SILLÄ ETTE TIEDÄ PÄIVÄÄ ETTEKÄ HETKEÄ.- filadelfi
Huomaa, luvut 24-25 Jeesuksen vihanajalle tarkoitetut sanat: Taivasten valtakunta on silloin oleva.
Viisi viisasta voidaan soveltaa 144000 juutalaiseen jotka temmataan poikalapsiesikoisena vihanajan puolivälissä Karitsan häihin.
Seurakuntaa se ei voi kuvata, sillä yljällä on yksi morsian, ei viittä. - Matteuksen
filadelfi kirjoitti:
Huomaa, luvut 24-25 Jeesuksen vihanajalle tarkoitetut sanat: Taivasten valtakunta on silloin oleva.
Viisi viisasta voidaan soveltaa 144000 juutalaiseen jotka temmataan poikalapsiesikoisena vihanajan puolivälissä Karitsan häihin.
Seurakuntaa se ei voi kuvata, sillä yljällä on yksi morsian, ei viittä.Evankeliumista
Luku 24:3-13
3. Kun Jeesus istui öljymäellä, ja vain opetuslapsia oli hänen luonaan, nämä kysyivät häneltä: Sano meille, milloin se tapahtuu, ja mikä on merkkinä sinun tulostasi ja [tämän] maailman[kauden] lopusta?
4. Jeesus vastasi: Varokaa, ettei kukaan teitä harhauta.
5. Monia on esiintyvä minun nimelläni sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monia.
6. Te saatte kuulla sotien melskeistä ja sanomista sodista. Varokaa, ettette pelästy. Niin täytyy tapahtua, mutta loppu ei ole vielä käsillä.
7. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja monin paikoin on nälänhätää ja maanjäristyksiä.
8. Tämä kaikki on vasta synnystys tuskien alkua.
9. TEITÄ annetaan vaivaan, TEITÄ tapetaan, ja TE juodutte kaikkien kansojen vihaamiksi minun nimeni tähden.
10. Silloin monet LUOPUVAT USKOSTA sekä kavaltavat ja vihaavat toisiaam.
11. Monia vääriä PROFEETTOJA nousee ja he EKSYTTÄVÄT monia.
12. Laittomuuden päästessä valtaan USEIMPIEN RAKKAUS kylmenee.
13. Mutta joka KESTÄÄ LOPPUUN ASTI pelastuu.
ei tässä puhuta mistään uskostaosattomista ja jumalattomista vaan uskovista!
ei uskosta osattomat ja jumalattomat voi luopua uskosta kun ei heillä mitään uskoa ole.
eikä uskosta osattomilla ja jumalattomilla mitään oikeaa rakkautta ole.
eikä uskostaosattomia ja jumalattomia olla tappamassa kun he ovat saatanan ja maailman puolella tosin kun uskovat.
eikö?
uskokaa tai älkää, kulkaa tai olkaa kuulematta!
mitä teette sitten kun huomaattekin että ei mitään tempausta ole tullutkaan ja olette tääällä kauhujen keskellä?
yksi kohta vielä raamatusta
Matteuksen Evankeliumista
Luku 7:20-23
20. Hedelmistä te tunnette heidät.
21. Ei jokainen joka sanoo minulle: Herra, Herra!, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee taivaassa olevan Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi ennustaneet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet monta voimatekoa?
23. Silloin minä julistan heille: En ole koskaan teitä tuntenut. Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät. - jatkoa 2
Matteuksen kirjoitti:
Evankeliumista

23. Silloin minä julistan heille: En ole koskaan teitä tuntenut. Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.Paavalin toisesta kirjeestä Tessalonikalaisille
Luku 2:11,12
11.Sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12.Että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan ovat mielistyneet vääryyteen.
Paavalin kirjeestä filippiläisille
Luku 3:18
18. Kuten olen teille usein sanonut ja nyt aivan ITKIENKIN SANON, monet vaeltavat KRISTUKSEN RISTIN VIHOLLISINA.
Ensimmäisestä kuningasten kirjasta
Luku 22:14-23
14. Miika vastasi: Niin totta kuin Herra elää, minä PUHUN sen, minkä Herra minulle sanoo:
15. Kun hän tuli kuninkaan eteen, kuningas sanoi hänelle: Miika, onko meidän lähdettävä sotaan Gileadin Raamotiin vai oltava lähtemättä?
Miika vastasi hänelle: Lähde, niin saat voiton.
Herra antaa sen kuningaan käsiin.
16. Mutta kuningas sanoi hänelle: Kuinka monta kertaa minun on vannottettava sinua, ette saa puhua minulle muuta kuin TOTUUTTA Herran nimessä?
17. Silloin miika sanoi: Minä näin koko Israelin hajallaan vuorilla kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Niin Herra sanoi: Näollä ei ole isäntää. Palatkoot he kukin rauhassa kotiinsa.
18. Israelin kuningas sanoi Joosafatille: Enkö minä sanonut sinulle, ettei tämä koskaan ennusta minulle hyvää, vaan aina pahaa?
19. Miika sanoi: Kuule siis Herran sana! Minä näin Herran istuvan istuimellaan ja kaiken taivaan joukon seisovan hänen edessään, hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan.
20. Herra kysyi: Kuka VIEKOTTELISI AhaBin lähtemään sotaan, että hän kaatuisi Gileadin Raamotissa? Kuka vastasi niin kuin näin.
21. Silloin tuli muuan henki, asettui Herran eteen ja sanoi: Minä VIEKOTTELEN hänet. Herra kysyi häneltä miten?
22. Hän vastasi: Minä menen VALHEEN HENGEKSI KAIKKIEN HÄNEN PROFEETTOJENSA suuhun. Niin Herra sanoi: SAAT VIEKOITELLA, siihen sinä pystyt, mene ja tee niin.
23. Herra on nyt pannut VALHEEN HENGEN KAIKKIEN naiden sinun profeettojesi suuhun, SILLÄ HERRA ON PÄÄTTÄNYT SINUN OSAKSESI ONNETTOMUUDEN.
Psalmeista
19:14
14. Varjele palvelijasi myös JULKEASTI EKSYTTÄVILTÄ.
älä anna heidän saada minua valtaansa.
NIIN MINÄ PYSYN NYHTEETTOMANA JA OLEN MONESTA SYNNISTÄ VAPAA. - UskovaM1977
Matteuksen kirjoitti:
Evankeliumista
Luku 24:3-13
3. Kun Jeesus istui öljymäellä, ja vain opetuslapsia oli hänen luonaan, nämä kysyivät häneltä: Sano meille, milloin se tapahtuu, ja mikä on merkkinä sinun tulostasi ja [tämän] maailman[kauden] lopusta?
4. Jeesus vastasi: Varokaa, ettei kukaan teitä harhauta.
5. Monia on esiintyvä minun nimelläni sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monia.
6. Te saatte kuulla sotien melskeistä ja sanomista sodista. Varokaa, ettette pelästy. Niin täytyy tapahtua, mutta loppu ei ole vielä käsillä.
7. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja monin paikoin on nälänhätää ja maanjäristyksiä.
8. Tämä kaikki on vasta synnystys tuskien alkua.
9. TEITÄ annetaan vaivaan, TEITÄ tapetaan, ja TE juodutte kaikkien kansojen vihaamiksi minun nimeni tähden.
10. Silloin monet LUOPUVAT USKOSTA sekä kavaltavat ja vihaavat toisiaam.
11. Monia vääriä PROFEETTOJA nousee ja he EKSYTTÄVÄT monia.
12. Laittomuuden päästessä valtaan USEIMPIEN RAKKAUS kylmenee.
13. Mutta joka KESTÄÄ LOPPUUN ASTI pelastuu.
ei tässä puhuta mistään uskostaosattomista ja jumalattomista vaan uskovista!
ei uskosta osattomat ja jumalattomat voi luopua uskosta kun ei heillä mitään uskoa ole.
eikä uskosta osattomilla ja jumalattomilla mitään oikeaa rakkautta ole.
eikä uskostaosattomia ja jumalattomia olla tappamassa kun he ovat saatanan ja maailman puolella tosin kun uskovat.
eikö?
uskokaa tai älkää, kulkaa tai olkaa kuulematta!
mitä teette sitten kun huomaattekin että ei mitään tempausta ole tullutkaan ja olette tääällä kauhujen keskellä?
yksi kohta vielä raamatusta
Matteuksen Evankeliumista
Luku 7:20-23
20. Hedelmistä te tunnette heidät.
21. Ei jokainen joka sanoo minulle: Herra, Herra!, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee taivaassa olevan Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi ennustaneet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet monta voimatekoa?
23. Silloin minä julistan heille: En ole koskaan teitä tuntenut. Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.Tempauksenkin jälkeen tulee ihmisiä uskoon ja paljon. NÄMÄ ihmiset ovat niitä, joita vainotaan.
UskovaM1977
- _suden hetki_
Ei tarvitse olla profeetta huomatakseen, että tässä tilanteessa sodan uhka on todellinen. Epäilevien (kuten minun) ei pitäisi nyt nolata itseään julistamalla, että "Iranin sotaa" ei voi tulla vain siksi, koska huijariprofeetat ovat niin ennustaneet.
Toisaalta sota on niin todennäköinen, ettei oikeaan osunut profetia sen suhteen todista profeetan yliluonnollisista lahjoista tai kyvyistä.
Itse asiassa uhka on ollut ilmassa jo vuosia. Iran on yrittänyt rakentaa, ja on luultavasti ostanutkin ydinaseita, tai ainakin Israel ja USA näin tosissaan ja peloissaan luulevat. Lisäksi Iran on uhannut Israelia vihjaillen ydiniskuun viittaavilla kielikuvilla, ja Israel taas on uhannut Irania aivan suoraan pikaisilla iskuilla. Molemmat maat ovat järjestäneet tai järjestämässä suuria sotaharjoituksia, ja molempien maiden asevoimat ovat hälytystilassa.
Jos Iraniin isketään, se todennäköisemmin tapahtuu nyt lähipäivinä tai lähiviikkoina, tai vasta aikaisin keväällä. Nyt ei enää ole vuosia aikaa, ellei tilanne jotenkin merkittävästi muutu.
Kaikenkarvaisilla maailmanlopun ennustajilla on nyt valitettavasti melko hyvät mahdollisuudet "todistaa" olevansa Jumalan lähettiläitä. Jos epäilijät epäilevät näitä kauhuskenaarioita, niin niiden toteutuessa tämä epäilyskin todistaisi osaltaan profeettojen puolesta.
Profeetta voisi sodan eskaloituessa väittää, että hän tiesi tulevan, vaikka monet epäilivät. Jos tämä halutaan välttää, niin huijariprofeettojen arvostelijoiden on olisi nyt tunnistettava ja myönnettävä tämä todellinen sodan uhka. Minä en ainakaan aio olla yksi niistä, jotka antavat lisää vettä profeettojen myllyyn luomalla kuvaa, että kukaan muu ei osannut ennakoida tapahtumia. - tuhat ja yksi
Sota on todennäköinen USAn tulee hyökätä jonnekkin lähiaikoina, heidän sotatarvike varastonsa ovat täynnä, sotateollisuus kun pysähtyy maan talouskin vaipuu taantumaan ja nimenomaan sodalla USA pönkittää talouttaan, - markknoi myy tuotteitaan ja myy vanhentuneet sotakalustonsa kalliiseen hintaan ja täyttää varastonsa uusilla paremmilla ja tarkemmin suunnattavilla aseilla.
Vanhojen aseitten ostajia ei tullut, Irakista , ei Afganistanista , ei Libyastakaan, Etelä-Koreassa olisi potenttiaalista ostovoimaa, Israelissa myös muta Israelin juutalaiset eivät osta kuin huipputekniikkaa juutalaisilta asemyyjiltä USAsta.
On patti tilanne sota täyty saada aikaiseksi, verukkeella millä hyvänsä, muutoin ei Ameriikan rikkitten kukkaron nyörit kiristy, mahdollisuudet olisi EUssa , sen voisi aseistaa kiireestä kantapäihin saakka , mutta kysymys onkin NATOLLA , vai EUn omalla liittolaisjoukoilla ? Ja kun tuo ei selviä niin sekin mahdollisuus lässähtää!
Siispä USA kaiken tämän tähden valinneekin jonkin vähäpätöisen Afrikan maan kurituksen ja kivikauteen tietenkin ja siitä sitten tulee taas Kristitylle hyvä mieli vainaa ei enää kummittele.
Israel tarvitsisi vahvan tappajan puolelleen , mutta kun heidän probakandansa ei saa täydellistä vastakaikua , kun on huomattu valhe "Jumalan silmäterästä"
"ikuinen valtio on ollut ja mennyt", Jumala ei käy sotaa enää kenenkään puolella ei ketään vastaan , vaan ihmiset itse suunittelevat ja aloittavat sodat ja siksipä yksikään ennustaja , . ei profeetta tiedä sotien aikatauluista ei kohteista mitään.
Täysin mieltä vailla on tosimielessä parkua Israel hyökkää jo EHKÄ tänä yönä Iranin.
Muuten ovat jo parkuneet useat vuodet toisin päin Irak hyökkää ohjuksin Israeliin.
Israelin kansalaiset ,- eivät ole kaikki juutalaisen uskonnon kannattajia, vaikka Knessetissä olisikkin eliitin uskon enemmistö juutalaisuutta kannattavia.
( Muuten Suomessakaan Suurenvaliokunnan jäsenten ja uskonnollisen kannatuksen rajat eivät kulje käsi kädessä , eliitti myötäilee vallitsevaa uskonjärjestelmää, omien etujensa tähden.)
Oletteko tulleet ajatelleeksi sitä , Kuinka vähän se tänne pohjolaan vaikuttaa jos lähi-idässä muutama ohjus ammutaan , eivät nuo kansat ole ns, rauhan vuotta nähneetkään 10 000 historiansa aikana.
Siellä mennään edelleenkin barbaarisen Raamatun Jumalan ohjeitten mukaan , tapa kaikki "väärään Jumalaan " uskovat ja oikea Jumala on se johon Minä uskon, Älkää säästäkö imeväisiä ei neitsyeitä ei raskaana olevia .
Raamatun V.tn sanoma otetaan aika ajoin aivan todesta. - Tuom.
Kaikista lähteistä, niin tieteellisistä kuin muistakin, on pääteltävissä, että sota eskaloituu ennemmin tai myöhemmin. Lataukset ovat niin pitkälle määrätty. tulilanka palaa. Obama sanoi, että ensi vuoden lokakuuhun asti on enää aikaa.
Eräässä profetiassa Obaman aikamääre käy yksiin. Jokatapauksessa aseitusta kerätään Persianlahdelle. Sitäpaitsi on 99%: sti todennäköistä, että puhkeaa totaalinen sota, mikä saa aikaan myös ydinsodan .Mossad tekee jo iskujaan Iraniin. Sota on jo käynnissä. Kyse on vaan siitä, milloin puhkeaa totaalinen täysmittainen sota? Jos tästä jokin rauha saataisiin, niin se olisi ihme!
Ei tässä maailman ajassa mitään rauhaa odotella, koska sitä ei ole luvattu muussa kuin Jumalan kieltäjien kosteissa päiväunissa, mihin eivät itsekään usko. Pelko saa aikaan kaikenlaista. Mutta kellä on Jumalan pelko, ei tarvitse tällaisiakaan pelätä.- Uskissss
Mikä profetia kertoo ensi vuoden lokakuun iskusta? Eräät profetiat kertovat, että syksy 2011 on Googin sodan aatto. Ajanmerkit viittaavat välittömiin sodanvalmisteluihin. Iranissa on jo tapahtunut yksi megaräjähdys joka tuhosi 52 neliökilometriä maastoa. (katso linkki ylempänä olevasta eräästä viestistä)
Suomikin pitäisi saada osansa maailmansodasta siten, että heti sen jälkeen venäläiset sotilaat marssivat suomeen ja Tarja Halonen saa kunnian antautua venäläisille. - Toinen realisti.
Uskissss kirjoitti:
Mikä profetia kertoo ensi vuoden lokakuun iskusta? Eräät profetiat kertovat, että syksy 2011 on Googin sodan aatto. Ajanmerkit viittaavat välittömiin sodanvalmisteluihin. Iranissa on jo tapahtunut yksi megaräjähdys joka tuhosi 52 neliökilometriä maastoa. (katso linkki ylempänä olevasta eräästä viestistä)
Suomikin pitäisi saada osansa maailmansodasta siten, että heti sen jälkeen venäläiset sotilaat marssivat suomeen ja Tarja Halonen saa kunnian antautua venäläisille.>Mitä profetia kertoo ensi vuoden lokakuun iskusta? Eräät profetiat kertovat,että syksy 2011 on Googin sodan aatto<
No ei ole riippumatta siitä,että mitä eräät profetiat siitä kertovat,eikä myöskään ole näkyvissä välittömiä sodanvalmisteluihin liittyviä merkkejä.Niitä merkkejä on vain joidenkin mielikuvituksessa.
>Suomikin (Suomenkin) pitäisi saada osansa maailmansodasta siten,että heti sen jälkeen venäläiset sotilaat marssivat Suomeen ja Tarja Halonen saa kunnian antautua venäläisille<
Tälllainenhan on mahdotonta jo siitäkin syystä,että ensi vuonna Tarja Halonen ei enää ole Suomen Presidentti.
Mutta jos jotkut edelleenkin odottelvat Googin sotaa,III-maailmansotaa ja ties kuinka monennen kerran venäläisten marssia Suomeen,niin siinähän odottelette.
Ja saatte muuten edelleenkin odotella koko loppuikänne sellaista mitä ei koskaan tule. - Et ollut realisti
Toinen realisti. kirjoitti:
>Mitä profetia kertoo ensi vuoden lokakuun iskusta? Eräät profetiat kertovat,että syksy 2011 on Googin sodan aatto<
No ei ole riippumatta siitä,että mitä eräät profetiat siitä kertovat,eikä myöskään ole näkyvissä välittömiä sodanvalmisteluihin liittyviä merkkejä.Niitä merkkejä on vain joidenkin mielikuvituksessa.
>Suomikin (Suomenkin) pitäisi saada osansa maailmansodasta siten,että heti sen jälkeen venäläiset sotilaat marssivat Suomeen ja Tarja Halonen saa kunnian antautua venäläisille<
Tälllainenhan on mahdotonta jo siitäkin syystä,että ensi vuonna Tarja Halonen ei enää ole Suomen Presidentti.
Mutta jos jotkut edelleenkin odottelvat Googin sotaa,III-maailmansotaa ja ties kuinka monennen kerran venäläisten marssia Suomeen,niin siinähän odottelette.
Ja saatte muuten edelleenkin odotella koko loppuikänne sellaista mitä ei koskaan tule.Väitit ettei ole näkyvissä välittömiä sodanvalmisteluihin liittyviä merkkejä. Et ole ollenkaan lukenut kansainvälisiä uutisia. Näillä vapailla nettisivuille voi esitellä kaikenlaisia mielipiteitä, mutta sinä olet sellainen, ettei vain halua ajatella, että tällainen sota syttyisi. Voit katsoa vaikka www.debka.com tai verkkomedia.org sivujen uutisia, niin näet että sota on todella lähellä. Sinä olet sellainen, ettet viitsi perehtyä asiaan, mutta notkut netissä ja lauot omasta päästä tunteidesi mukaisia kommentteja. Sen takia kritisoin kantaasi ja halua tuoda muillekin julki sen, että tällainen toinen realisti on sivuilla joka ilman perehtymistä viljelee omia asiantuntemattomia tuntemuksia netissä.
- Toinen realisti.
Et ollut realisti kirjoitti:
Väitit ettei ole näkyvissä välittömiä sodanvalmisteluihin liittyviä merkkejä. Et ole ollenkaan lukenut kansainvälisiä uutisia. Näillä vapailla nettisivuille voi esitellä kaikenlaisia mielipiteitä, mutta sinä olet sellainen, ettei vain halua ajatella, että tällainen sota syttyisi. Voit katsoa vaikka www.debka.com tai verkkomedia.org sivujen uutisia, niin näet että sota on todella lähellä. Sinä olet sellainen, ettet viitsi perehtyä asiaan, mutta notkut netissä ja lauot omasta päästä tunteidesi mukaisia kommentteja. Sen takia kritisoin kantaasi ja halua tuoda muillekin julki sen, että tällainen toinen realisti on sivuilla joka ilman perehtymistä viljelee omia asiantuntemattomia tuntemuksia netissä.
Nimimerkki Et ollut realisti sanoisin,että myös ex-ammatisotilaana seuraan hyvin tarkoin esim.Lähi-Idän tilanteita mm.kansainvälisestä mediasta.
Ja ex-ammatisotilaana lähinnä vain ammatillisesta näkökulmasta enkä suinkaan vaikkapa jostain uskonnollisesta näkökulmasta.
Vaikkakin aikoinaan,perhesyistä johtuen,vaihdoin ammattia PV:n palveluksesta erään SM:n alaisen organisaation palvelukseen,jolloin virkapuvun väri vaihtui,niin siitä huolimatta silloinkin seurasin maailman tapahtumia.
Näin se homma jatkuu edelleenkin vaikka olen jo jonkin aikaa ollut täysin palvelleena eläkkeellä.
Jokainen itsenäinen valtio varaustautuu aina sodan varalle periaatteella Si vic pacem,para bellum,eli jos haluat rauhaa,varustaudu sotaan.
Näin ovat asiat Israelinkin,joka on vain yksi valtio muiden joukossa,suhteen.
Jokainen valtio suunnittele aina myös mahdollisia ennalta ehkäiseviä iskuja eikä Israelin valtiokaan tee siinä suhteessa poikkeusta.
Mutta suunnittelu ja suunnitelmien toteuttaminen on kaksi eri asiaa.
Mikäli Israel toteuttaisi mahdollisen suunnittelemansa ennalta ehkäisevän iskun Iraniin,niin paluupostissa tulisi todella paljon tavaraa.
Tavalla tai toisella.
Nykyisten sodankäynnin doktriinien mukaan mikä tahansa valtio käy tarpeen vaatiessa vain yhtä sotaa kerrallaan.
Myös tästä näkökulmasta katsottuna Israelilla ei kerta kaikkiaan ole liikkumavaraa käydä vaikka kahta tai kolmea sotaa kerrallaan.Sellainen johtaisi kyseisen valtion tuhoon.
Sitä paitsi sotia käyvät aina sotilaat poliittisen johdon tahdon toteuttamiseksi-sota on aina epäonnistuneen politiikan jatke-eikä sotia koskaan ole käyty siksi,että jotkut profetiat,ennustukset tai uni-ja muut näyt toteutuisivat.
Ja mikäli Israel joutuisi sotaan,niin se kävisi sitä joko yksin,tai sitten mahdollisten sopimusten mukaan jonkin toisen valtion/valtioiden tuella.
Ja edelleenkin täysin maallisella tasolla koska Israel on vain yksi valtio valtioiden joukossa eikä mikään taivaallisten voimien silmäterä.
On itsestään selvää,että eräs marginaaliryhmä vetoaa seuraavaksi "mutku"-periaatteeseen.
Eli siis mutta kun on profetoitu,että esim.Googin sota ja III-maailmansota käydäänkin ydiasein.
Tällaista ei tule tapahtumaan koska ydinasein käytävä sodan kynnys on niin korkea ettei sitä ylitetä.Näin siksi,ettei ydiasein käytävässä sodassa ole voittajia.
Siinä on vain häviäjiä.
Mutta mikäli joillain on edelleenkin tarvetta ennustella,tai profetoida,mahdollista jopa suursotaa Lähi-Idän alueelle niin siitä vaan.
Toisaalta on aika outoa se,että kun tavalla tai toisella eräät pyrkivät pitämään rauhaa,niin eräät uskonnollisiksi luonnehdittavat marginaaliryhmät odottelevatkin sotia,tuhoa,kärsimystä ja tuhoa.
Ja kaikki lähinnä vain siksi,että eräät odottavat vesi kielellä joidenkin epämääräisten ja tulkinnanvaraisten profetioiden toteumista.
Onko järkee vai ei?
- Uskissss
Näyttää siltä, että tämä Iraniin iskeminen liittyy selvästi suurempaan kokonaisuuteen. Juuri ennen iskua on odotettavissa vanhuruskaiden uskovien pelastus Jeesuksen luo taivaaseen, jossa taivaselämä aloitetaan Karitsan hääjuhlalla.
Siitä pitäisi samana päivänä vielä seurata iskut Iraniin ja nopeasti laajeneva kolmas maailmasota ydinaseilla. Sota ei kestä kauaa ja aiheuttaa valtavan vihan Israelia kohtaan. Tästä sitten Venäjän johdolla maat kokoavat armeijan Googin sotaan ja silloin vasta Damaskos tuhoutuu. Hyökkäävät joukot menettävät paljon sotilaita Israelin vuorille.
Israel tekee silloin rauhansopimuksen estraadille astuvan antikristuksen kanssa ja muslimen kolmas temppeli korvataan temppelimäellä juutalaisten temppelillä.
Noin vuonna 2015 antikristus rikkoo rauhasopimuksen ja asettuu maailman hallitsijaksi temppeliin.
2017 tai 2018 käydään Harmagedonin sota kun Kristus on tehnyt näkyvän paluunsa maan päälle. Tämän jälkeen alkaa 1000 vuotinen valtakunta.
PS Huomatkaa, että maailman talous on romahtamassa juuri, ruuastakin on jo pulaa oikeasti ja maanjäristyksiä sekä tulvia on ollut viime aikoina kummalisen paljon. Afrikassa on juuri alkanut ehkä suurin tulivuorenpurkaus 100 vuoteen, mutta kyseinen tulivuori on sen verran iso, että sen purkausvoima voi moninkertaistua.
PPS Israel kokee Iranin ydinaseuhan nyt koko kansakuntaansa olemassaoloa vakavasti uhkaavana, joten Israel ei jätä megaiskua tekemättä Iraniin.- tuhat ja yksi
Mahdotonta hömppää !
Iraniin iskeminen voi olla tosiasia , mutta Jeesuksen hääjuhlat eivät ole muuta kuin uskontoa .
>>> Noin vuonna 2015 antikristus rikkoo rauhasopimuksen ja asettuu maailman hallitsijaksi temppeliin. >>>
- Milloin tuo rauhamsopimus tehdään ja maailman hallitsija temppelissä , nauraahan tuollaiselle pimein EU pomokin.
>>> 2017 tai 2018 käydään Harmagedonin sota kun Kristus on tehnyt näkyvän paluunsa maan päälle. Tämän jälkeen alkaa 1000 vuotinen valtakunta.>>>
- Harmagedon on rauniokumpu, joka on jo tuhoutunut n, 2500 vuotta sitten ja mytölogian harhat myllertävät mielessäsi.
- Maailman talous ei romahdakkaan uskovien harhakuvitelmien tavoin.
>>> PPS Israel kokee Iranin ydinaseuhan nyt koko kansakuntaansa olemassaoloa vakavasti uhkaavana, joten Israel ei jätä megaiskua tekemättä Iraniin. >>>
Israel on jo nyt ylikansoitettu , maatilkkuunsa nähden , pullistelu johtaa juutalaisesta uskosta luopumiseen ja jos eivät sitä tee niin joutuvat taas kerran vahvempiensa murskaamaksi.
Juutalaisilla ei ole Jumalaa suojelemassa sen enempää ,kuin muillakaan kansoilla . Kaikkea voi politiikassa yrittää valehdella. - sffsdafsdafsd
tuhat ja yksi kirjoitti:
Mahdotonta hömppää !
Iraniin iskeminen voi olla tosiasia , mutta Jeesuksen hääjuhlat eivät ole muuta kuin uskontoa .
>>> Noin vuonna 2015 antikristus rikkoo rauhasopimuksen ja asettuu maailman hallitsijaksi temppeliin. >>>
- Milloin tuo rauhamsopimus tehdään ja maailman hallitsija temppelissä , nauraahan tuollaiselle pimein EU pomokin.
>>> 2017 tai 2018 käydään Harmagedonin sota kun Kristus on tehnyt näkyvän paluunsa maan päälle. Tämän jälkeen alkaa 1000 vuotinen valtakunta.>>>
- Harmagedon on rauniokumpu, joka on jo tuhoutunut n, 2500 vuotta sitten ja mytölogian harhat myllertävät mielessäsi.
- Maailman talous ei romahdakkaan uskovien harhakuvitelmien tavoin.
>>> PPS Israel kokee Iranin ydinaseuhan nyt koko kansakuntaansa olemassaoloa vakavasti uhkaavana, joten Israel ei jätä megaiskua tekemättä Iraniin. >>>
Israel on jo nyt ylikansoitettu , maatilkkuunsa nähden , pullistelu johtaa juutalaisesta uskosta luopumiseen ja jos eivät sitä tee niin joutuvat taas kerran vahvempiensa murskaamaksi.
Juutalaisilla ei ole Jumalaa suojelemassa sen enempää ,kuin muillakaan kansoilla . Kaikkea voi politiikassa yrittää valehdella.Lopun ajoilla Jumala nimenomaa näyttää mahtinsa niin, että Israel voittaa. Sinäkin itket ja vaikeroit, kun huomaat, että Israelia ei mikään hävitä ja se yliluonnollisessa tavalla pärjää ylivoimaisia vihollisia vastaan.
En lähde väittelemään nyt kumpi on oikeassa, mutta sinä itset ja vaikeroit, kun huomaat mitä tapahtui ja että kristinuskon Jumala osoittaa voimansa.
Ei ihan toteutunu ennustamanasi yönä, mutta odotellaan jos kohta nousisi uutisiin.
Minusta Israel saa tehdä niin kuin tahtoo, sillä raamatun sanan mukaisesti en pääsääntöisesti arvostele Israelia millään lailla.
Minusta USA ja Israel tekevät oikein koittaessaan estää ydinaseiden päätymistä epävarmoihin käsiin. Ihan sama onko aseita jo opittu valmistamaan vai ei, sillä ovat sanoneet pyrkivänsä valmistamaan niitä. Euroopan turvallisuuteen Iranin ydinase vaikuttaisi oleellisen negatiivisesti, joten menkööt jos haluavat.- tuhat ja yksi
Rukoile kilttiä sotaa !
>>> Ei ihan toteutunu ennustamanasi yönä, mutta odotellaan jos kohta nousisi uutisiin.>>>
Muista öljyn hinta !
>>> Minusta USA ja Israel tekevät oikein ,,,, >>>
Vallan himo ja maailman rikkaudet , laittavat sotavoimat liikkeelle!
Olisi kivaa saada tänne Suomeenkin muutama Israelin ydinpommin räjähdys jotta uskonhörhöt tulisivat tajuihinsa , ettei niitä kivoja sota-aseita olekkaan. - asfdaffs
tuhat ja yksi kirjoitti:
Rukoile kilttiä sotaa !
>>> Ei ihan toteutunu ennustamanasi yönä, mutta odotellaan jos kohta nousisi uutisiin.>>>
Muista öljyn hinta !
>>> Minusta USA ja Israel tekevät oikein ,,,, >>>
Vallan himo ja maailman rikkaudet , laittavat sotavoimat liikkeelle!
Olisi kivaa saada tänne Suomeenkin muutama Israelin ydinpommin räjähdys jotta uskonhörhöt tulisivat tajuihinsa , ettei niitä kivoja sota-aseita olekkaan.Ei otsikossa ole väitetty mitään varmaa tapahtuvan tänä yönä. Siinä sanotaan, että madollisesti Israel iskee tänä yönä. Tähän yöhön minäkään en usko, mutta sunnuntai-illasta alkaen voi tapahtua mitä vain.
Katsokaas, kun Israelin puolustusministeri kertoo, että aika alkaa olla ohi estää Iranin ydinpommin rakentamisen estämiseksi. Israelille kysymys on elämästä ja kuolemasta. Israel käyttää tarvittaessa vaikka muutamia niiden 300 ydinpommista, jotta saa Iranin lopettamaan ydinaseen valmistelun.
http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=246174
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/barak-iran-less-than-a-year-away-from-producing-nuclear-weapon-1.396511
Tässä kannattaa huomata, että Israel ajattelee niin, että kun Iran saa ydinpommin valmiiksi, niin niiden täysin hullut shia johtajat uskon hurmoksessa hyökkäävät ydinpommeille Israelin kimppuun. Israel tässä tilanteessa estää tuhoutumisensa siten, että pommittaa ydinaseillaan tarvittaessa vaikka koko Iranin pois maailman kartalta, jotta saa poistettu uhan. Luuletteko, ettei tilanne ole näin vakava? - tuhat ja yksi
asfdaffs kirjoitti:
Ei otsikossa ole väitetty mitään varmaa tapahtuvan tänä yönä. Siinä sanotaan, että madollisesti Israel iskee tänä yönä. Tähän yöhön minäkään en usko, mutta sunnuntai-illasta alkaen voi tapahtua mitä vain.
Katsokaas, kun Israelin puolustusministeri kertoo, että aika alkaa olla ohi estää Iranin ydinpommin rakentamisen estämiseksi. Israelille kysymys on elämästä ja kuolemasta. Israel käyttää tarvittaessa vaikka muutamia niiden 300 ydinpommista, jotta saa Iranin lopettamaan ydinaseen valmistelun.
http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=246174
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/barak-iran-less-than-a-year-away-from-producing-nuclear-weapon-1.396511
Tässä kannattaa huomata, että Israel ajattelee niin, että kun Iran saa ydinpommin valmiiksi, niin niiden täysin hullut shia johtajat uskon hurmoksessa hyökkäävät ydinpommeille Israelin kimppuun. Israel tässä tilanteessa estää tuhoutumisensa siten, että pommittaa ydinaseillaan tarvittaessa vaikka koko Iranin pois maailman kartalta, jotta saa poistettu uhan. Luuletteko, ettei tilanne ole näin vakava?>>> Iranin pois maailman kartalta, jotta saa poistettu uhan. Luuletteko, ettei tilanne ole näin vakava.>>>
Luulen ettei Israel lähde itsemurhaan pommittamalla Irania, sillä sellainen hulluus kostautuu , USA voi taas kylläkin pommittaa tuusanuuskaksi , mutta senkin seuraukaset ovat niin ankarat etten usko kovin massiiviseen , ihmisten tappamiseen , vaikka se rauhoittaisikkin kovasti Kristityn mielenrauhaa .
Mutta petettyjä olette Jeesuksen tulosta ,Googin, Harmagedonin,Kolmannen maailmansodasta jne,. ihmiskunnalla on opittvana paljon asioita ja aikaa on paljon edessäpäin ja takanakin enemmän kuin vajaat 6000 vuotta vaikka juutalaiset sellaista stooria ovat esittämässä vieläkin .
Sitä paitsi juutalaisen uskon alkujuuret ovatkin Persiassa ei niinkään missään muualla Ashura Madsa ja Konfutsealaisuus ovat viitoittaneet tietä juutalaisen uskonnon alkuajoissa.
Juutaisuudelle saattaa lähtö valjeta, uudestaan ja uudestaan ei tuollaista murhanhimoista Jumalaa ihmiskunta suvaitse , on sellainenkin vaihtoehto jotta juutalaiset itse poistavat päänsä sisältä tuon kauhean Jumalansa kuvan ja alkavat elää muitten ihmisten tapojen mukaisesti.
Eikö olisi viisaampaa niille Shia Muslimeille kertoa siitä uskonnon paikkansa pitämättömyydestä ja siitä jotta maailma on keksitty täyteen erilsisa uskontoja.
Mutta syytä etsitään ja vikaa miten saataisiin selitettyä nuo pommitukset maailman kansoille , lähinnä siitä vain on enää kysymys koko operaatiosta.
En haluaisi uskoa pommittamisen hulluuteen ! Mutta kuitenkin jossainpäin USA testaa taas kalustoaan tuhoten ihmisiä ja heidän rakentamiaan kulttuureita ,jotta itse korostuisivat maailman poliiseina , paha kun saa pahat aseet se tekee tuhojaan , Hirosima ja Nakasakikin sen jo omalta osaltaan kertoo, ihmiset eivät elä tätä elämäänsä ihmisaroisella tavalla. - asffafsdaafs
tuhat ja yksi kirjoitti:
>>> Iranin pois maailman kartalta, jotta saa poistettu uhan. Luuletteko, ettei tilanne ole näin vakava.>>>
Luulen ettei Israel lähde itsemurhaan pommittamalla Irania, sillä sellainen hulluus kostautuu , USA voi taas kylläkin pommittaa tuusanuuskaksi , mutta senkin seuraukaset ovat niin ankarat etten usko kovin massiiviseen , ihmisten tappamiseen , vaikka se rauhoittaisikkin kovasti Kristityn mielenrauhaa .
Mutta petettyjä olette Jeesuksen tulosta ,Googin, Harmagedonin,Kolmannen maailmansodasta jne,. ihmiskunnalla on opittvana paljon asioita ja aikaa on paljon edessäpäin ja takanakin enemmän kuin vajaat 6000 vuotta vaikka juutalaiset sellaista stooria ovat esittämässä vieläkin .
Sitä paitsi juutalaisen uskon alkujuuret ovatkin Persiassa ei niinkään missään muualla Ashura Madsa ja Konfutsealaisuus ovat viitoittaneet tietä juutalaisen uskonnon alkuajoissa.
Juutaisuudelle saattaa lähtö valjeta, uudestaan ja uudestaan ei tuollaista murhanhimoista Jumalaa ihmiskunta suvaitse , on sellainenkin vaihtoehto jotta juutalaiset itse poistavat päänsä sisältä tuon kauhean Jumalansa kuvan ja alkavat elää muitten ihmisten tapojen mukaisesti.
Eikö olisi viisaampaa niille Shia Muslimeille kertoa siitä uskonnon paikkansa pitämättömyydestä ja siitä jotta maailma on keksitty täyteen erilsisa uskontoja.
Mutta syytä etsitään ja vikaa miten saataisiin selitettyä nuo pommitukset maailman kansoille , lähinnä siitä vain on enää kysymys koko operaatiosta.
En haluaisi uskoa pommittamisen hulluuteen ! Mutta kuitenkin jossainpäin USA testaa taas kalustoaan tuhoten ihmisiä ja heidän rakentamiaan kulttuureita ,jotta itse korostuisivat maailman poliiseina , paha kun saa pahat aseet se tekee tuhojaan , Hirosima ja Nakasakikin sen jo omalta osaltaan kertoo, ihmiset eivät elä tätä elämäänsä ihmisaroisella tavalla."Luulen ettei Israel lähde itsemurhaan pommittamalla Irania, sillä sellainen hulluus kostautuu , USA voi taas kylläkin pommittaa tuusanuuskaksi , mutta senkin seuraukaset ovat niin ankarat etten usko kovin massiiviseen , ihmisten tappamiseen , vaikka se rauhoittaisikkin kovasti Kristityn mielenrauhaa ."
Tässä tee väärän tilannearvion. Israel kokee tekevänsä varman itsemurhan, jos antaa Iranin valmistaa ydinpommin. Kaikki ovat arvioineet niin, että Iranin tapainen kiihkomuslimimaa käyttää ydinpommia siihen missioonsa, että haluavat tuhota juutalaiset pois. No tämä ei tule onnistumaan ja Iran ruhjoutuu Israelin kiveen.
Kuten Netanjahu sanoi niin, tilanne on kill or to be killed. Tapa tai tule tapetuksi. Sen takia Israel ei jätä iskemättä Iraniin, vaikka siitä seuraa kaaos öljymarkkinoilla. - KTS (Ei kirj.)
asffafsdaafs kirjoitti:
"Luulen ettei Israel lähde itsemurhaan pommittamalla Irania, sillä sellainen hulluus kostautuu , USA voi taas kylläkin pommittaa tuusanuuskaksi , mutta senkin seuraukaset ovat niin ankarat etten usko kovin massiiviseen , ihmisten tappamiseen , vaikka se rauhoittaisikkin kovasti Kristityn mielenrauhaa ."
Tässä tee väärän tilannearvion. Israel kokee tekevänsä varman itsemurhan, jos antaa Iranin valmistaa ydinpommin. Kaikki ovat arvioineet niin, että Iranin tapainen kiihkomuslimimaa käyttää ydinpommia siihen missioonsa, että haluavat tuhota juutalaiset pois. No tämä ei tule onnistumaan ja Iran ruhjoutuu Israelin kiveen.
Kuten Netanjahu sanoi niin, tilanne on kill or to be killed. Tapa tai tule tapetuksi. Sen takia Israel ei jätä iskemättä Iraniin, vaikka siitä seuraa kaaos öljymarkkinoilla.Ydinaseaikakaudelle sopii pikemminkin aforismi "Tapa JA tule tapetuksi!"
Se on sitä kauhun tasapainoa. - tuhat ja yksi
asffafsdaafs kirjoitti:
"Luulen ettei Israel lähde itsemurhaan pommittamalla Irania, sillä sellainen hulluus kostautuu , USA voi taas kylläkin pommittaa tuusanuuskaksi , mutta senkin seuraukaset ovat niin ankarat etten usko kovin massiiviseen , ihmisten tappamiseen , vaikka se rauhoittaisikkin kovasti Kristityn mielenrauhaa ."
Tässä tee väärän tilannearvion. Israel kokee tekevänsä varman itsemurhan, jos antaa Iranin valmistaa ydinpommin. Kaikki ovat arvioineet niin, että Iranin tapainen kiihkomuslimimaa käyttää ydinpommia siihen missioonsa, että haluavat tuhota juutalaiset pois. No tämä ei tule onnistumaan ja Iran ruhjoutuu Israelin kiveen.
Kuten Netanjahu sanoi niin, tilanne on kill or to be killed. Tapa tai tule tapetuksi. Sen takia Israel ei jätä iskemättä Iraniin, vaikka siitä seuraa kaaos öljymarkkinoilla.>>> Kuten Netanjahu sanoi niin, tilanne on kill or to be killed. Tapa tai tule tapetuksi. Sen takia Israel ei jätä iskemättä Iraniin, vaikka siitä seuraa kaaos öljymarkkinoilla. >>>
Puukkojakin on jokaisessa kotitaloudessa ja harvemmin niillä pistellään toisia.
Jään odottamaan mielevikaisten aatteitten yhteenottoa .
En sellaista toivo ja hullujen ajatuksiin on vaikea vaikuttaa ,niinpä heitä ei pitäisi päästää johtoasemiin missään maassa ei myöskään uskonnoissa. - Johanneksen Aki
tuhat ja yksi kirjoitti:
>>> Iranin pois maailman kartalta, jotta saa poistettu uhan. Luuletteko, ettei tilanne ole näin vakava.>>>
Luulen ettei Israel lähde itsemurhaan pommittamalla Irania, sillä sellainen hulluus kostautuu , USA voi taas kylläkin pommittaa tuusanuuskaksi , mutta senkin seuraukaset ovat niin ankarat etten usko kovin massiiviseen , ihmisten tappamiseen , vaikka se rauhoittaisikkin kovasti Kristityn mielenrauhaa .
Mutta petettyjä olette Jeesuksen tulosta ,Googin, Harmagedonin,Kolmannen maailmansodasta jne,. ihmiskunnalla on opittvana paljon asioita ja aikaa on paljon edessäpäin ja takanakin enemmän kuin vajaat 6000 vuotta vaikka juutalaiset sellaista stooria ovat esittämässä vieläkin .
Sitä paitsi juutalaisen uskon alkujuuret ovatkin Persiassa ei niinkään missään muualla Ashura Madsa ja Konfutsealaisuus ovat viitoittaneet tietä juutalaisen uskonnon alkuajoissa.
Juutaisuudelle saattaa lähtö valjeta, uudestaan ja uudestaan ei tuollaista murhanhimoista Jumalaa ihmiskunta suvaitse , on sellainenkin vaihtoehto jotta juutalaiset itse poistavat päänsä sisältä tuon kauhean Jumalansa kuvan ja alkavat elää muitten ihmisten tapojen mukaisesti.
Eikö olisi viisaampaa niille Shia Muslimeille kertoa siitä uskonnon paikkansa pitämättömyydestä ja siitä jotta maailma on keksitty täyteen erilsisa uskontoja.
Mutta syytä etsitään ja vikaa miten saataisiin selitettyä nuo pommitukset maailman kansoille , lähinnä siitä vain on enää kysymys koko operaatiosta.
En haluaisi uskoa pommittamisen hulluuteen ! Mutta kuitenkin jossainpäin USA testaa taas kalustoaan tuhoten ihmisiä ja heidän rakentamiaan kulttuureita ,jotta itse korostuisivat maailman poliiseina , paha kun saa pahat aseet se tekee tuhojaan , Hirosima ja Nakasakikin sen jo omalta osaltaan kertoo, ihmiset eivät elä tätä elämäänsä ihmisaroisella tavalla.Luulen ettei Israel lähde itsemurhaan pommittamalla Irania, sillä sellainen hulluus kostautuu , USA voi taas kylläkin pommittaa tuusanuuskaksi , mutta senkin seuraukaset ovat niin ankarat etten usko kovin massiiviseen , ihmisten tappamiseen , vaikka se rauhoittaisikkin kovasti Kristityn mielenrauhaa .
Ilmestys 20s:9 (vuosi 2090?)
"He nousevat maan tasangolle, ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaunpungin, mutta TAIVAASTA iskee tuli(Galactica?), ja se uhtoaa heidät kaikki.
Kaikki? Sekä pyhien leirin että Saatanan joukot? Ei, emme tiedä mikä kombinaatio!
- Inhottava realisti
Koettakaa nyt ymmärtää, että Israel on sotilaallisesti ylivoimainen ympäröiviin arabimaihin nähden.
Vaikka sota jotenkin tulisikin, Israelin "voitto" ei ihme olisi.
Arabimailla on sisäisiä ongemia rutkasti. Nykypäivän ultranopea tiedonvälitys on saanut aikaan sen, ettei sisäisiä ongelmia tuosta vain piiloon pyhkäistä ulkoista uhkaa korostamalla.
Hyvä olisi ymmärtää myöskin se, että kaikki islamilaiset eivät ole itsemurhan tavoittelijoita. Maiden johdossa on tosiasiat ymmärtäviä poliitikkojakin. Israelia ympäröivät arabimaat eivät myöskään ole yhtenäinen joukko. Monet arabimaatkin pelkäävät ydinaseella varustettua Irania.
Alueella tapahtuu, mitä tapahtuu. Raamatulla ei ole tapahtumiin vaikutusta.- Uskisss
Raamatun mukaan Venäjä tulee Googin ja Maagogin liiton johtoo. Israelin päälle hyökkää valtava ylivoima ja hyökkääjien joukot tuhoutuvat Israelin vuorille. Tämä in se ihme josta kerrotaan Hesekielin kirjan luvuissa 38-39.
Se, että mitä ihmettä Venäjä tekee täällä ja miksi ihmeessä se menee puolustamaan Irania ja Syyria on jonkinlainen kummastelun paikka. Ajan merkit kuitenkin kertovat siitä, että Iranilla, Syyrialla ja Venäjällä on sotilasliitto ja Venäjä oikeasti puolustaa näitä:
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=1847
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/russia-un-report-on-iran-nuclear-program-is-biased-unprofessional-1.396622 - Toinen realisti.
Uskisss kirjoitti:
Raamatun mukaan Venäjä tulee Googin ja Maagogin liiton johtoo. Israelin päälle hyökkää valtava ylivoima ja hyökkääjien joukot tuhoutuvat Israelin vuorille. Tämä in se ihme josta kerrotaan Hesekielin kirjan luvuissa 38-39.
Se, että mitä ihmettä Venäjä tekee täällä ja miksi ihmeessä se menee puolustamaan Irania ja Syyria on jonkinlainen kummastelun paikka. Ajan merkit kuitenkin kertovat siitä, että Iranilla, Syyrialla ja Venäjällä on sotilasliitto ja Venäjä oikeasti puolustaa näitä:
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=1847
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/russia-un-report-on-iran-nuclear-program-is-biased-unprofessional-1.396622Raamattu ei ole,eikä koskaan ole ollutkaan,mikään sotilasstrategioitten-ja doktriinien saati myöskään mikään sodankäynnin oppikirja.
Raamattu on vain kokoelma ikivanhoja kirjoituksia joiden todellinen alkuperä katoaa historian hämärään.
Raamatun kertomusten,siis nimenomaan kertomusten,mukaan ei sotia koskaan olla käyty eikä koskaan tulla käymään.
Eikä edes yhdessäkään suomalaisessa sotilasopetuslaitoksessa,esim.MPPK ja Maasotakoulu,Raamattua käytetä sodankäynnin taitojen opettamiseen.
Ja lähi-Idänkin tapahtumien suhteen seuraan vain ja ainoastaan kansainvälistä mediaa enkä mitään vaikkapa verkossa olevaa höpöhöpömediaa.
Näin siksi,että sellaiset verkossa olevat mediat ovat keskittyneet kommentoimaan asioita lähinnä punavihreiden salaliittoteoreettikojen näkökulmasta.
Jos joku odottelee jotain Googin tai Maagogin sotaa,niin sellaista hän saa odotella koko loppuikänsä. - Muutama lainaus
Toinen realisti. kirjoitti:
Raamattu ei ole,eikä koskaan ole ollutkaan,mikään sotilasstrategioitten-ja doktriinien saati myöskään mikään sodankäynnin oppikirja.
Raamattu on vain kokoelma ikivanhoja kirjoituksia joiden todellinen alkuperä katoaa historian hämärään.
Raamatun kertomusten,siis nimenomaan kertomusten,mukaan ei sotia koskaan olla käyty eikä koskaan tulla käymään.
Eikä edes yhdessäkään suomalaisessa sotilasopetuslaitoksessa,esim.MPPK ja Maasotakoulu,Raamattua käytetä sodankäynnin taitojen opettamiseen.
Ja lähi-Idänkin tapahtumien suhteen seuraan vain ja ainoastaan kansainvälistä mediaa enkä mitään vaikkapa verkossa olevaa höpöhöpömediaa.
Näin siksi,että sellaiset verkossa olevat mediat ovat keskittyneet kommentoimaan asioita lähinnä punavihreiden salaliittoteoreettikojen näkökulmasta.
Jos joku odottelee jotain Googin tai Maagogin sotaa,niin sellaista hän saa odotella koko loppuikänsä.Sartolan kolumnista toissapäivältä
http://www.ajanteos.com/kolumniParent.php
". . . li miten oli virallisesti, niin epävirallisesti ja tosiasiassa USA ja Israel, Ranska ja Australia ovat tehneet jo varsin pitkälle menevät suunnitelmat iskeä Iranin laitoksiin. Persianlahdella ja Omanin lahdella on enemmän tulivoimaa kuin koko 2.maailmansodassa käytettiin yhteensä, useita lentotukialuksia, risteilijöitä, maihinnousualuksia, tiedustelukoneita, sukellusveneitä ja miinanraivaajia. Irania vartioi ja kuvaa jatkuvasti useita satelliitteja, mikään strateginen yksityiskohta ei ole hetkeäkään piilossa, siis ne jotka ovat maan pinnalla. Suurin ongelmakenttä ovatkin ne laitokset jotka on piilotettu syvälle maan uumeniin. Vallankumouskaartin sotilastukikohta Fordossa, lähellä Natanzia on kaivettu 90 metriä paksun kallioperän alle, sitä ei voi tuhota kuin mittavalla ydiniskulla. IAEA ei päässyt tutkimaan laitosta, Iran vetosi sotilassalaisuuteen mutta se mitä satelliitit ja tiedustelu on saanut selville vahvistaa kyseessä olevan ydinasetehtaan.
USA on valmistuttanut uuden pommin, ydinaseen jälkeen kaikkein voimakkaamman aseen. Tässä pommisarjassa nimeltä MOP (Massive Ordnance Penetrator) se kulkee työnimellä GBU 57 A/B, möhkäle painaa 13608 kg josta räjähdettä 2406 kg, pituus 6,2m leveys vain o,80m mutta se kykenee tunkeutumaan ja tuhoamaan jopa 60 metrin syvyyteen saakka. Millä tekniikalla, ei mainita, mutta jonkinlainen porausmekanismi siinä täytyy olla. Ase on tarkoitettu Iranin ydinlaitoksia varten ja myös Israel on saanut niitä käyttöönsä.
Marraskuun alussa Israel teki onnistuneen kokeen Jericho-3 sarjan ballistisella ohjuksella sekä lentoharjoitukset yhdessä Naton kanssa, tarkoitus oli selvä viesti Iranille: meillä on sekä kyky että kapasiteetti vastata kaikkiin iskuihin ja ennakoida myös sellaiset. Jericho-3 on ballistinen ohjus, kantomatka 750 kg:n ydinkärjellä noin 7000 km, pienemmällä latauksella lentomatka on pidempikin. Iranin oli oikeastaan pakko reagoida siihen, niinpä 12.11 järjestettiin pikavauhtia oma ohjuskoe, Sejil-2 ballistinen ohjus oli tarkoitus laukaista ilmaan IRGC:n Alghadirin ohjustukikohdassa. Sejil-2 kykenisi kantamaan myös ydinkärjen mutta sellaista ei sen taistelukärkeen asennettu vaan perinteinen taistelukärki, räjähdemäärä 500-800 kg (arvio). Jostain syystä ennen laukaisua lataus räjähti, kyse oli ilmeisesti erittäin paljon perinteistä räjähdeainetta voimakkaammasta pommista sillä sen vaikutus tuntui useiden neliökilometrien alueella. Paikka eristettiin täysin ja iranilaiset arvioivat uhrien lukumääräksi 17-18, satelliittien kuvien mukaan ainakin yli 30 sai surmansa, heidän joukossaan kenraalimajuri Hassan Moghaddam, joka johti Iranin ohjusohjelmaa.
Iran on tosin varautunut siihen että heidän kimppuunsa käydään joko sanktioin tai iskemällä ja varustanut 18 supertankkeria a n.400.000 tonnia. Ne on lastattu täyteen raakaöljyä yhteensä lähes 40 miljoonaa tynnyriä, ja lähetetty Punaiselle Merelle kellumaan ja odottelemaan öljyn hinnan mahdollista (tai varmaa) nousua. Öljytankkerit muodostavat Iranille taloudellisen reservin jolla se kykenee rahoittamaan mahdollista sotaa ja turvaamaan asiakkailleen, lähinnä Kiinalle sen kipeästi tarvitsemaa öljyä. Tankkerilaivaston suojan on Iranin 15.laivasto, risteilijöitä ja hävittäjiä joiden seurana on pari Kilo-luokan sukellusvenettä . . . " - Pakstori
Lainaa: Inhottava realisti
Alueella tapahtuu, mitä tapahtuu. Raamatulla ei ole tapahtumiin vaikutusta
Suora valhe. Koettaisit jo parantua, moni kansa suorittaa Raamattua joka päivä, luvun, jakeen tarkkuudella. Mutta ei kirja ole itseään luonut vaan Jumala, ihminen välikappaleensaan.
- ???
15.1.2005
Nimimerkin "Pave" saama uninäky
Näin ison ristin maassa makuuasennossa.
Ristin keskellä oli n. 20 cm pitkä ja 5 cm syvä ja 5 cm leveä kolo.
Kolon päällä oli kupera suojalasi tai jotakin läpinäkyvää muovia.
Kolon sisällä oli 2-3 cm pituisia puupaloja, sorakiviä ja hiekkaa.
Ääni sanoi: "Sinä et saa koskea niihin, ne ovat niin korkeasti pyhää."
Sanottiin että puupalat ovat Jeesuksen alkuperäisestä rististä.
Hiekka ja sorapalat ovat ristin juurelta. Hivelin kädellä lasi- tai muovikupua ja
sanottiin, että et saa koskea niihin, ne ovat korkeasti Pyhää.
Eikä niihin ollut mahdollisuuttakaan koskea, sillä kupu suojasi niitä.
Yhtäkkiä kuului oikealla ääni joka sanoi: "Googin sota alkaa 2011."
Säikähdin ja ihmettelin, mitä tämä todella tarkoitti.
Rupesin ihmettelemään: todellako minulle ilmoitettiin Googin sodan alkamisvuosi.
Olen viisi vuotta pidätellyt tämän näyn ilmoitusta, mutta nyt koen hengessäni, että se on tuotava julki.
1.9.2008
Erään henkilön saama sana Herralta
Eräs henkilö on saanut Herralta sanan, että syksy 2011 on Googin sodan aatto.
6.12.2009
Nimimerkin "Valvokaamme" saama sanoma Israelin hyökkäyksestä Iraniin
Uskon kuulleeni Herralta päivämäärän, kuudes joulukuuta, vieläpä ajatuksissani oli kellonaikakin, klo kaksi yöllä, joka olisi siis Israelin ja Iranin sodan aloituspäivä.
Koska en ole kuitenkaan 100% vakuuttunut, kuulinko oikein, pyydän laittamaan tämän näille sivuille lähinnä mahdollisena päivämääränä, ja ikään kuin kysymyksenä. Jos jollakulla on asiaan lisävalaistusta, niin olisi hyvä kuulla siitä.
Joka tapauksessa me Herran omat, kaikki jotka asioita seuraamme, tiedämme että on vain ajan kysymys, koska kuulemme sodanmelskettä jälleen. Israel tarvitsee kaiken aikaa meidän Herran omien rukousta nyt enemmän kuin koskaan. Rukoillaan myös että USA ei jätä Israelia yksin, vaan antaisi täyden tukensa, tuli mitä tuli.- Uskissss
Periaatteessa 6.12. on ihan mahdollinen hetki, jos katsotaan ajan merkkejä. Kuitenkin sanoma jäi epäselväksi ja veikkaan myös, ettei tällaista tapahtumaa ole annettu etukäteen tiedoksi tällä tarkkuudella. Eli suhtaudun varauksella tähän päivämäärätietoon.
Olen Googin sotaan on profetoitu alkavaksi muissakin profetioissa vuodelle 2011. Kolmannen maailmansodan jälkeen pian Venäjä miehittäisi Suomen. Tämän on profetoitu tapahtuvan ensilumien tulon aikaan sekä silloin, kun vielä Tarja Halonen on presidentti. - sdfafafd
Niin tuossa profetoitiin 6.12.2009 hyökkäystä Iraniin ja aika on jo mennyt ohi, joten tämä ei pidä paikkansa.
Elämme kyllä sellaisia aikoja, että minä yönä hyvänsä Israel voi iskeä Iraniin. Israelilla on hyökkäysvalmistelut hyvin pitkällä. - 6.12. voi olla totta
Jos 6.12. Iranin hyökkäys oli ilman vuosilukua, niin voisi tarkoittaa 2011. Tässä profetia, joka sopisi yhteen tämän kanssa ja ajan merkit ovat kovin vahvat:
PROPHECY - DECEMBER 1 2011 by worship violinist Maurice Sklar
http://www.mauricesklar.com/
"The LORD says:
The American dollar is about to lose 30% more of its present value. This will be the second drop since the previous 2008 drop of 20%. The USDollar will then be worth half of what it was before September 2008. This drop will cause great economic distress upon our nation. The church will be shaken and many will wake up spiritually and cry out to ME. There will be also looting, rioting, and terrorism in our land.
There is an even greater financial disaster that is falling upon Europe that will collapse the Euro, cause panic and chaos there. Germany will refuse to prop up the euro any more. Basic needs in the poorer European nations will be threatened. Many will lose their money overnight as the stage is set for the financial takeover of the Antichrist system. This is imminent, and the dollar will also follow, although it will survive for a season more.
The great revival will also begin. God has hidden His Holy Apostles and Prophets for this present hour.There will be great outpourings of supernatural provision, miracles, and healing in various places. These areas will become cities of refuge and places of refuge for God’s people.
There is coming an all out war in the Middle East as the neighbouring Arab nations will come against Israel with a sudden missile attack starting from the north with Hezbollah, Lebanon, and Syria. Other Arab nations will join. Israel will be hit from all sides at once and there will be deaths and partial destruction of settlements, smaller cities to the north, and some damage to Tel Aviv and Jerusalem as well. Israel will respond with great force, and limited nuclear weapons will release devastation upon the neighboring countries, particularly Lebanon, Damascus, which will be destroyed completely, and the rest of Syria as well as military strikes into Iran, Gaza, and even northern Egypt/Sinai region.
The resulting shaking of the West will then release a tremendous movement of Jews making aliyah back to Israel. There will no longer be security or stability as it has been up to now in America and Europe. Israel will emerge victorious from this war, but hurt. However, the devastation inflicted upon the attackers will be one hundred times worse. The spoils of this war will include much territory and will force the west to recognize the Holy God of Israel. It will emerge as the only stable country in the region. Many, even millions of Arabs will be killed. Islam will receive a mortal wounding by the Holy God of Israel.
I am taking Billy Graham home to heaven soon. When you see this, know that My time of grace for the Gentile nations is coming to a close.
Prepare your hearts, the LORD is at the door to appear for His Bride, the overcoming church in this midnight hour. Pray for those that are trapped in darkness that God will reach them in time.
In our Messiah, Maurice Sklar
This came to me by Email without a link.
Prophecy by worship violinist Maurice Sklar
Read Psalm 83 and Ezekiel 38 and Zachariah 12
Lähde: http://cj.myfreeforum.org/sutra12707.php
PS 93-vuotias Billy Graham on tällä hetkellä sairaalassa keuhkokuumeen takia. http://news.yahoo.com/pneumonia-stricken-billy-graham-showing-improvement-224832131.html
- qmastio
Kyllä. Minä soittelin juuri Israelin puolustusministerille ja tuli tämä aihe puheeksi. Hän kertoi minulle että jotain on tehtävä ja pian,kielsi puhumasta tätä kellekkään. Mutta voin nyt tämän asian kertoa koska en usko että se luo uhkaa Israelille vaikka kerronkin. Lähden ensi viikolla Israeliin minulla on salainen tehtävä ja tulette huomaamaan että sitten tapahtuu jotain.
- Ministri
Samaten, tuossa vastikaan lounastellessani Lavrovin kanssa. Hän juuri pureskellessaan tartar-pihviään, toi esille, jotta olisikin jo aika hyökätä Israeliin niinku "gookina". Lavi vaan harmitteli, että tuli mokattua noiden syyrialaisten kanssa. - Kun on jatkuvasti aseistettu tuota luuseriassadia. Mutta kun on kaupat sovittu, niin rakettia sun muuta tuhokamaa menee ihan sovittuina kauppoina.
Muutaman vodkahörppäyksen jälkeen Lavi totesikin vastineeksi, että Iraniin meneekin sitten kunnon kamaa. -Sössikööt nyt niiden kanssa ihan miten haluavat. Saavatpahan jenkitkin sitten vähän miettimistä!
Toin Laville esille, että eikö olisi ollut hyödyllisempää tukea Saddam Husseinia, ennekuin jenkit ehti sinnekin pyssyineen?
-Toi oli muuten hyvä näkökohta, tokaisi Lavi.- Sitä olisi ollut Kuwaitin öljytkin hanskassa ja koko Kaksoisvirtain maa, voi harmi. Valitettavasti en itse ollut silloin vaikuttamassa.
Totesin vaan siinä jälkiruokaa maiskutellessa, että -täytyyhän se kauhun tasapaino säilyttää! Se on rauhan tae. Siinä sitten nousimme ylös kilisyttelemään maljojamme suuren rauhan työn hyväksi.
Sota on rauhaa ja vapaus on orjuutta.
- KTS (Ei kirj.)
Rukoilkaamme Iranin puolesta, jotta Jumala suojelisi sitä joutumasta imperialistisen maailman saatanallisen hyökkäyksen kohteeksi ja jos näin kävisi, Jumala suojelisi sitä kuten vuonna 1980 (USA:n helikopterihyökkäys torjuttiin) ja pitkin 80-lukua, jolloin lännen tukema Irak yritti sitä tuhota kaikin mahdollisin tavoin onnistumatta!
- marttimiettula
Kyllä rukoilkaamme ettei saatanallisia säkeitä polteta roviolla ja ettei ympärileikatut miehet joudu itkemään hammasten kiristäessä takapuolta vesurin varsi präaukossaan. Ah tulisipa pian tuonela ,pajunkissat kukkii ulkona sataa. Jetanjaahui,hui hui., Kohta alkaa ylösriipaisu tarkistan henkseleiden kunnon kerralla onko painorajaa onko painorajaa.
- jeppijippol
marttimiettula kirjoitti:
Kyllä rukoilkaamme ettei saatanallisia säkeitä polteta roviolla ja ettei ympärileikatut miehet joudu itkemään hammasten kiristäessä takapuolta vesurin varsi präaukossaan. Ah tulisipa pian tuonela ,pajunkissat kukkii ulkona sataa. Jetanjaahui,hui hui., Kohta alkaa ylösriipaisu tarkistan henkseleiden kunnon kerralla onko painorajaa onko painorajaa.
No jep.
- T.Y.P.
jeppijippol kirjoitti:
No jep.
No jokos se joidenkin tahojen "silmäterä,valittu maa ja luvattu kansa",on aloittanut sen hyökkäyksen Iraniin? Vai tapahtuuko se vasta ensi yönä? Vai vasta vuonna 2012 12.12.12. väisenä yönä? Oli miten oli,mutta päätös siitä tehtäneen joskus jossain taivaallisessa sodanjohdossa.Mutta eihän se ole meidän asiamme tietää sitä hyökkäyksen vuotta ja päivämäärää siksi,että sen tietää vain eräs taivaallinen ylipäällikkö.
- Vapaan tiedon ja
välityksen vastainen totalitaristinen poliisi-isku.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=2883
Kyllä tästä maasta lakeja löytyy. - 243rtg
Vapaan tiedon ja kirjoitti:
välityksen vastainen totalitaristinen poliisi-isku.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=2883
Kyllä tästä maasta lakeja löytyy.Äläpä hörhö höpötä. Poliisi vain kielsi teiltä laittoman rahankeräyksen. Mutta tehän kyllä tiedätte miten sitä voi jatkaa.
- Propakantaa.
243rtg kirjoitti:
Äläpä hörhö höpötä. Poliisi vain kielsi teiltä laittoman rahankeräyksen. Mutta tehän kyllä tiedätte miten sitä voi jatkaa.
Kyllä ne (salaliitto) hörhöt jaksavat höpöttää.Varsinkin nykyisin kun heillä on tukenaan se eräs tietty verkossa oleva media.Kyseisen median jutuista voi huoleti
vähentää puolet ja se toinen puoli on puhdasta,täysin asiayhteyksistä irrotettua järjestelmävastaista propagandaa. - >allaH<
Vuonna 1980 tapahtunut,epäonnistunut helikopterihyökkäys oli USA:n yritys vapauttaa Iranin vallankumouksellisten panttivangeiksi ottamat USA:n Teheranin suurlähetystön työntekijät.
Mutta tämän s-tanallisen ja ilkeän juonen J-la esti tipauttamalla ne helikopterit.
Eli meidän on edelleenkin käytävä polvillamme ja mehupaastolla ollen rukoustaistelua Iranilaisten puolesta.
Itsekin olen pyyhkinyt pölyt pois myös Koraanista ja kumartelen viisi kertaa päivässä Mekkaa kohti.
- Persialla 4. kingi!
Ei, vaan Suomi?
- ressuupss
Tuo aloitusviesti ennakoi hyökkäystä Iraniin. No tämä ei silloin toteutunut, mutta tilanne on kyllä vain pahentunut alueella. Itse asiassa lehdistö ympäri maailmaa povaa jo varmaa myökkäystä Iraniin ja viime viikonlopun USA:n huippukokous taisi jo paljastaa avoimesti Israelin päätöksen hyökätä Iraniin ja USA:n lupauksen auttaa Israelia.
- Uutisia.
On tainnut jäädä uutiset tällä viikolla lukematta?
Mitäpä niissä uutisissa sanottiin?
Niissä uutisissa sanottiin Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun vakuuttaneen
Washingtonin vierailullaan presidentti Barak Obamalle,ettei Israel ole päättänyt
sotilaallisista toimista Irania vastaan.Tämän kommentin Netanjahu antoi maanantainaValkoisessa Talossa käytyjen keskustelujen aikana.
Tälle Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun lausunnolle annan suuremman
painoarvon kuin joidenkin yksittäisten profeettojen ja ennustelijoiden höpinöille ja
kuvitelmille.- verkkomediasta
Raportti: Israel suostui lykkäämään iskua Iraniin asetoimituksia vastaan
Maariv-uutisten raportin mukaan Israel ja USA solmivat salaisen sopimuksen, jonka mukaan Israel suostui pidättymään aikeistaan hyökätä Iranin ydinlaitoksia vastaan ainakin vuoteen 2013 saakka.
Sopimuksen mukaan USA toimittaa palvelukseksi Israelille viimeisintä asetekniikkaa.
Lähde: Globe and Mail
Toimittaja: Janus Putkonen
9.3.2012, Verkkomedia.org
Raportti: Israel suostui lykkäämään iskua Iraniin asetoimituksia vastaan
Toimitettavaan aseistukseen kuuluu uusimpia bunkkerintuhoaja-pommeja sekä moderni pitkänmatkan ilmatankkauskone. Näiden uusimpien asetoimitusten uskotaan parantavan Israelin pommituskykyä.
Salainen sopimus ja yhteisymmärrys olisi raportin mukaan saatu aikaan maanantaina Washingtonissa käytyjen neuvottelujen aikana. Asiasta uutisoi Maariv-uutiset, joka viittaa Israelista ja USA:sta saatuihin tiedustelutietoihin.
Kauppojen yksityiskohdat annettiin maiden puolustusministerien tehtäväksi.
Syynä Yhdysvaltain ja Obaman lykkäyshaluun sanotaan olevan toive lykätä sotaa ainakin siihen asti kunnes tämän vuoden presidentinvaalit ovat ohitse, sillä pelkona ovat sodan seuraukset maailmantaloudelle ja alueen turvallisuudelle. Lykkäyksen myös nähdään antavan mahdollisuuden diplomaattisille neuvotteluille.
Toimittajan kommentti:
Jokainen päivä ilman suursotaa Lähi-idässä on voitto. Raportissa mainittu vuoden Iran-lykkäys on kuitenkin kaikin nähtävin merkein täysin ylioptimistinen. Positiivista kuitenkin on se, että jälleen kerran sodasta päättävät tahot näyttävät päättäneen viivästyttää Iranin vastaisen sodan sytyttämistä. Sodan riskitekijät on tunnetusti maailmanlaajuiset. Uhka ei ole ole poistunut, mutta merkit välittömästä sodanuhasta ovat siis laantumassa.
Sota on suuria suunnitelmia ja voittaja se, jonka suunnitelmat menevät vähemmän pieleen. Tietenkin positiivisempaa olisi, jos Yhdysvallat ja muut maailman valtiot laittaisivat edes tikun ristiin estääkseen Israelia heti halutessaan käynnistämästä erittäin vaarallista suursotaa – mutta siitä ei ole merkkiäkään.
Lisäaseiden toimittamista ei voi hyvällä tahdollakaan pitää rauhantyönä, varsinkin, kun saajana on kaikkea muuta kuin puolustava osapuoli. Mutta mitä tulee välittömään sodanuhkaan, joka on viimeisen kuukauden aikana kiihtynyt näitä päiviä kohden, varovainen huoahdus on paikallaan.
Israel tuntuu olevan varsin tyytyväinen uudesta ja vahvistetusta asemastaan Lähi-idässä. Käytännössä Israelille annettiinkin täydet valtuudet hallita myös USA:n asevoimia, koska tuki on kaikilta USA:n poliittisilta tasoilta nyt vahvistettu – ilman muttaa – eli johtoaseman saaminen Washingtonista näyttää toistaiseksi riittävän Israelille.
Israelin lehdistössä hetkeksi ylivaihteelle paisunut sotakiihko on laantumaan päin ja laajan lehtikatsauksen jälkeen vaikuttaa siltä, että kytkintä on painettu ratkaisevan yön ja 8.3. täysikuun hetkellä. Hyvä niin, ja toivotaan näin. Rauha kun voidaan ainoastaan hävitä, ja hyökkäys Iraniin aiheuttaisi maailmanlaajuisen katastrofin.
Ns. "aikaikkunan sulkeutuminen" tapahtuu joidenkin tietojen mukaan 22.3.2012, jota on epäilty seuraavaksi aikataululliseksi mahdollisuudeksi Iranin konfliktin aloittamiseen. Mikäli sota aiotaan aloittaa ennen kesää, se on laukaistava ennen maaliskuun loppua – kesä kun on ilmastollisista syistä laajamittaiselle Lähi-idän offensiiville mahdotonta aikaa. Tällöin syksyä varten nyt valmiudessa olevat joukot ja laivastot olisi vaihdettava ja koulutettava uudestaan.
Uusien lisäaseiden toimitus Israeliin pahentaa sodanriskiä joka kerta enemmän. Kun pitäisi puhua aseidenriiisunnasta, puhutaan varustamisesta. Pitkällä jänteellä nykyinen kehitys ja jatkuva suursodan uhka koituu turmioksi – meidän kaikkien täytyy panostaa rauhantyöhön kaikissa sen muodoissa. Aikaa ei ole hukattavaksi.
Toki Iran voi osaltaan tehdä jotain helpottaakseen tilannetta, mutta kuten länsimaissa olemme kaikkien Lähi-idän sotien ensinäytöksissä nähneet, veruke sodalle löydetään vaikka millaisten valheiden voimalla, jos vaan tahtoa sodan sytyttämiseen riittää. Valtioterrorin tai virallisten valheiden edessä mikä tahansa puolustautuva kansakunta on aseeton. Silloin vastustuksen on tapahduttava täällä, länsimaiden sisällä, ja meidän on taisteltava niitä voimia vastaan, jotka sodasta hyötyvät.
Muutama hallitseva pääotsikko ajalta 8.–9.3. Israelin valtamediasta: (merkkejä lauhtumisesta)
Clinton: Iran sanctions 'toughest ever', diplomacy can work
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=261096
Netanyahu: Strike of Iran's nuclear facilities possible within months
http://www.haaretz.com/print-edition/news/netanyahu-strike-of-iran-s-nuclear-facilities-possible-within-months-1.417417 - turjalaiselta
verkkomediasta kirjoitti:

http://www.haaretz.com/print-edition/news/netanyahu-strike-of-iran-s-nuclear-facilities-possible-within-months-1.417417Suursotaa Lähi-idässä ei tule vielä - Iran tulee saamaan ydinaseensa
tiistai, 21. helmikuuta 2012
Iran ja länsi pelaavat Lähi-idässä pokeria, jossa kylmähermoisempi voittaa.
Kirjoitin joku aika sitten näkemykseni,
linkki: http://turjalainen.blogspot.com/2012/01/syyt-miksi-usa-ei-hyokkaa-iraniin.html
jonka mukaan suursota Lähi-idässä ei ala vielä nyt, korkeintaan vasta muutaman vuoden päästä, ja todennäköisemmin sellainen uhkaa vasta vuosikymmenen loppupuoliskolla.
Mitä pidemmälle tilanne kehittyy, ja mitä kireämmälle, sitä enemmän olen tätä mieltä. Vaikka tilanne kiristyy ja vaikka sapelinkalistelu alkaa olla sellaisissa mitoissa, että näyttäisi siltä kuin rytinä voisi alkaa hetkellä millä tahansa.
Minä sen sijaan väitän edelleen, että ensin rytisee läntinen Lähi-itä sisällissotiin, Syyrian jälkeen Irak sekä Egypti, ja sitten levottomuudet repeävät myös Jordaniassa, Saudi-Arabiassa ja Persian lahden pikkumaissa.
Väitän, että Iran tulee saamaan ydinsaseensa. Kyllä vain. Mutta juuri sen vuoksi se tulee pitäytymään hyökkäämästä mihinkään. Ja kun näin käy, sinne ei enää olla hyökkäämässä niin vain.
Kylmää sotaa ja etupiirijakoa
USA-Israel ja Iran pelaavat "upporikasta ja rutiköyhää", jossa kylmähermoisin voittaa. Se osapuoli, jolla hermo pettää, häviää asetelman.
Jos Iranilla menee hermo ja se provosoituu, se pistetään paskaksi. Ja jos USA tai Israel iskevät ensin, ne saavat niskoilleen sodan aloittajan moraalisen syyllisyyden, ja Israelin mukanaolo takaa sen, että USA:n arabiliittolaisilla tulisi kuumat paikat: niiden kansalaiset kun kokisivat olevansa väärällä puolella rintamalinjaa.
Lännen ongelma on tämä: Jos sota ei ala, ja Iranin aloittamana, tulee pitkä ja syvä lama. Jos sota alkaa, aiheuttaa se joka tapauksessa taloudellisen superlaman, joka olisi vielä rajumpi, mutta mahdollisesti lyhyempi, sillä edellytyksellä että Iran häviäisi nopeasti ja sen johto saataisiin vaihdettua. Mutta lännen talous leikkaisi joka tapauksessa kiinni.
Sota lietsoisi koko Lähi-idän liekkeihin. Irakin, Dubain, Bahrainin ja Saudi-Arabian itäosien shiiaväestö alkaisi kansannousun, mikä tarkoittaisi että sota leviäisi välittömästi sisällissodaksi maailman tärkeimmällä öljyntuotantoalueella, ja vaikka länsi liittolaisineen saisikin pidettyä Hormuzin salmen auki, öljyntuotanto lakkaisi näissä maissa.
Nykytilanne merkitsee vain kauppasotaa, joka nostaa öljyn hinnan vuosiksi yli 150$ tynnyriltä, ja romuttaisi kaikkein kovimmin juuri länsimaiden taloutta (Kiusallaan Iran tietenkin möisi Kiinalle ja Intialle halvemmalla). Sen sijaan hyökkäys Iraniin merkitsisi koko maailman laajuista syvää talousromahdusta, jossa myös Kiina ja Venäjä kärsisivät enemmän (toisaalta juuri tämä "kaikki tai ei mitään"-tilanne voi ajaa lännen hyökkäämään).
Iranilla on toisin sanoen ns. "palliote" länsimaiden ja USA:n taloudesta.
Kaikki lännen hyökkäysskenaariot perustuvat mahdollisimman paljon sen varaan, että saataisiin aikaan nopea sota, ja samalla Iranin kansa nousemaan hallitsijoitaan vastaan, jotta Iranin öljy virtaisi taas mahdollisimman esteettä (ja nykyistä halvemmalla) maailmanmarkkinoille. Ja kaikki Iranin puolustuskenaariot perustuvat sen varaan, että lännen hyökkäyksestä seuraisi mahdollisimman laajalle leviävä ja mahdollisimman pitkäkestoinen sota. Ja tässä Iran on onnistunut. Hyökkäyksellä on erittäin korkea kynnys. - turjalaiselta2
turjalaiselta kirjoitti:
Suursotaa Lähi-idässä ei tule vielä - Iran tulee saamaan ydinaseensa
tiistai, 21. helmikuuta 2012
Iran ja länsi pelaavat Lähi-idässä pokeria, jossa kylmähermoisempi voittaa.
Kirjoitin joku aika sitten näkemykseni,
linkki: http://turjalainen.blogspot.com/2012/01/syyt-miksi-usa-ei-hyokkaa-iraniin.html
jonka mukaan suursota Lähi-idässä ei ala vielä nyt, korkeintaan vasta muutaman vuoden päästä, ja todennäköisemmin sellainen uhkaa vasta vuosikymmenen loppupuoliskolla.
Mitä pidemmälle tilanne kehittyy, ja mitä kireämmälle, sitä enemmän olen tätä mieltä. Vaikka tilanne kiristyy ja vaikka sapelinkalistelu alkaa olla sellaisissa mitoissa, että näyttäisi siltä kuin rytinä voisi alkaa hetkellä millä tahansa.
Minä sen sijaan väitän edelleen, että ensin rytisee läntinen Lähi-itä sisällissotiin, Syyrian jälkeen Irak sekä Egypti, ja sitten levottomuudet repeävät myös Jordaniassa, Saudi-Arabiassa ja Persian lahden pikkumaissa.
Väitän, että Iran tulee saamaan ydinsaseensa. Kyllä vain. Mutta juuri sen vuoksi se tulee pitäytymään hyökkäämästä mihinkään. Ja kun näin käy, sinne ei enää olla hyökkäämässä niin vain.
Kylmää sotaa ja etupiirijakoa
USA-Israel ja Iran pelaavat "upporikasta ja rutiköyhää", jossa kylmähermoisin voittaa. Se osapuoli, jolla hermo pettää, häviää asetelman.
Jos Iranilla menee hermo ja se provosoituu, se pistetään paskaksi. Ja jos USA tai Israel iskevät ensin, ne saavat niskoilleen sodan aloittajan moraalisen syyllisyyden, ja Israelin mukanaolo takaa sen, että USA:n arabiliittolaisilla tulisi kuumat paikat: niiden kansalaiset kun kokisivat olevansa väärällä puolella rintamalinjaa.
Lännen ongelma on tämä: Jos sota ei ala, ja Iranin aloittamana, tulee pitkä ja syvä lama. Jos sota alkaa, aiheuttaa se joka tapauksessa taloudellisen superlaman, joka olisi vielä rajumpi, mutta mahdollisesti lyhyempi, sillä edellytyksellä että Iran häviäisi nopeasti ja sen johto saataisiin vaihdettua. Mutta lännen talous leikkaisi joka tapauksessa kiinni.
Sota lietsoisi koko Lähi-idän liekkeihin. Irakin, Dubain, Bahrainin ja Saudi-Arabian itäosien shiiaväestö alkaisi kansannousun, mikä tarkoittaisi että sota leviäisi välittömästi sisällissodaksi maailman tärkeimmällä öljyntuotantoalueella, ja vaikka länsi liittolaisineen saisikin pidettyä Hormuzin salmen auki, öljyntuotanto lakkaisi näissä maissa.
Nykytilanne merkitsee vain kauppasotaa, joka nostaa öljyn hinnan vuosiksi yli 150$ tynnyriltä, ja romuttaisi kaikkein kovimmin juuri länsimaiden taloutta (Kiusallaan Iran tietenkin möisi Kiinalle ja Intialle halvemmalla). Sen sijaan hyökkäys Iraniin merkitsisi koko maailman laajuista syvää talousromahdusta, jossa myös Kiina ja Venäjä kärsisivät enemmän (toisaalta juuri tämä "kaikki tai ei mitään"-tilanne voi ajaa lännen hyökkäämään).
Iranilla on toisin sanoen ns. "palliote" länsimaiden ja USA:n taloudesta.
Kaikki lännen hyökkäysskenaariot perustuvat mahdollisimman paljon sen varaan, että saataisiin aikaan nopea sota, ja samalla Iranin kansa nousemaan hallitsijoitaan vastaan, jotta Iranin öljy virtaisi taas mahdollisimman esteettä (ja nykyistä halvemmalla) maailmanmarkkinoille. Ja kaikki Iranin puolustuskenaariot perustuvat sen varaan, että lännen hyökkäyksestä seuraisi mahdollisimman laajalle leviävä ja mahdollisimman pitkäkestoinen sota. Ja tässä Iran on onnistunut. Hyökkäyksellä on erittäin korkea kynnys.Miksi Iran haluaa pitää hermonsa kurissa - vaikka väkisellä
Tässä pelissä kylmähermoisin voittaa. Pallo on lännellä, mutta jos Iran pitää hermonsa, sillä on vain voitettavaa. Nimittäin jos Iran ei ala rähistä ja aloita sotaa, se saa seuraavat asiat:
a) Se saa ydinaseen, jonka jälkeen se on turvassa laajamittaiselta konventionaaliselta hyökkäykseltä.
b) Sen suhteellinen valta koko Lähi-idän alueella kasvaa ja varsinkin Persian lahden maiden on pakko alkaa, sisäpoliittisistakin syistä, liennyttämään suhteitaan siihen, mikä heikentää USA:n otetta alueella.
c) Se saa moraalipisteitä myös sunni-kansojen silmissä (mikä aiheuttaa paljon harmia sunni-vallanpitäjille) ja kohoaa Islamilaisen maailman moraaliseksi johtajaksi ja tiennäyttäjäksi.
d) USA:n suhteellinen valta-asema Keski-Aasiassa heikkenee. Iranin strateginen yhteistyö Venäjän, Kiinan ja Pakistanin kanssa syvenee. SCO:n asema vahvistuu, mikä heikentää USA:n asemaa koko Euraasiassa (USA joutuu joka tapauksessa muutenkin vetäytymään Keski-Aasiasta ja Afganistanista).
e) Iranin vaikutusvalta myös läntisessä Lähi-idässä (Syyrian ja Libanonin shiiaväestöt) vahvistuu uudestaan jonkin verran Syyrian, jne. tilanteista huolimatta.
f) Se saa uusia kortteja, joilla hankkia uusia liittolaisia; Uuden "kylmän sodan" rintamalinja muotoutuu Kaukasus-Syyria-Persianlahti -linjalle, mikä sitoo lännen voimia entisestään Lähi-itään. Tästä hyötyvät sekä Venäjä että varsinkin Itä-Aasiassa nouseva pian seuraava supervalta; Kiina (Ks. kohta d.). Nämä tulevat tällöin tukemaan Iranian entistä voimakkaammin.
g) Venäjän ja Kiinan tuki takaisi, että konventionaalisen hyökkäyksen lisäksi Irania turvaa lännen strategiselta iskulta (omien ydinpaukkujen ohella) myös Venäjän ja Kiinan ydinsateenvarjot.
Hermonsa pitämällä Iran voi menettää vain:
1. Nykyisenkaltaisen sotilaalliseti vahvahkon Syyrian liittolaisena,
2. Sotilaallisen asemansa (muttei moraalista) Libanonssa ja Syyriassa ja näiden maiden shiiojen keskuudessa.
3. Lukuisan joukon tiedemiehiään, teknikoitaan, sotilasjohtajiaan ja poliitikoitaan Mossadin ja CIA:n välillisesti organisoimissa iskuissa.
4. Maineensa lännessä (Who cares?)
Pieni hinta verrattuna ylempään voittopottiin.
Johtopäätös: Iran pitää päänsä kylmänä. Jenkit tässä enempikin "epätoivoisia" ovat, ja Israel tietenkin joutuu sopeutumaan uuden ydinasevallan olemassaoloon, ja pelkokertoimet kasvaa, mutta osattiin sitä edellisenkin kylmän sodan aikana olla painamatta punaista nappia puolin ja toisin. Uhoamisesta huolimatta Iran ydinasevaltana joutuu "vakiintumaan" eli järkevöitymään myös Israelin suhteen. Toki propagandasota on kovaa ja sananvaihto Israelin ja Iranin välillä jatkossakin yhtä kovaa kuin NL:n ja USA:n välillä 70-luvun kylmimpinä vuosina, mutta silti. - turjalaiselta3
turjalaiselta2 kirjoitti:
Miksi Iran haluaa pitää hermonsa kurissa - vaikka väkisellä
Tässä pelissä kylmähermoisin voittaa. Pallo on lännellä, mutta jos Iran pitää hermonsa, sillä on vain voitettavaa. Nimittäin jos Iran ei ala rähistä ja aloita sotaa, se saa seuraavat asiat:
a) Se saa ydinaseen, jonka jälkeen se on turvassa laajamittaiselta konventionaaliselta hyökkäykseltä.
b) Sen suhteellinen valta koko Lähi-idän alueella kasvaa ja varsinkin Persian lahden maiden on pakko alkaa, sisäpoliittisistakin syistä, liennyttämään suhteitaan siihen, mikä heikentää USA:n otetta alueella.
c) Se saa moraalipisteitä myös sunni-kansojen silmissä (mikä aiheuttaa paljon harmia sunni-vallanpitäjille) ja kohoaa Islamilaisen maailman moraaliseksi johtajaksi ja tiennäyttäjäksi.
d) USA:n suhteellinen valta-asema Keski-Aasiassa heikkenee. Iranin strateginen yhteistyö Venäjän, Kiinan ja Pakistanin kanssa syvenee. SCO:n asema vahvistuu, mikä heikentää USA:n asemaa koko Euraasiassa (USA joutuu joka tapauksessa muutenkin vetäytymään Keski-Aasiasta ja Afganistanista).
e) Iranin vaikutusvalta myös läntisessä Lähi-idässä (Syyrian ja Libanonin shiiaväestöt) vahvistuu uudestaan jonkin verran Syyrian, jne. tilanteista huolimatta.
f) Se saa uusia kortteja, joilla hankkia uusia liittolaisia; Uuden "kylmän sodan" rintamalinja muotoutuu Kaukasus-Syyria-Persianlahti -linjalle, mikä sitoo lännen voimia entisestään Lähi-itään. Tästä hyötyvät sekä Venäjä että varsinkin Itä-Aasiassa nouseva pian seuraava supervalta; Kiina (Ks. kohta d.). Nämä tulevat tällöin tukemaan Iranian entistä voimakkaammin.
g) Venäjän ja Kiinan tuki takaisi, että konventionaalisen hyökkäyksen lisäksi Irania turvaa lännen strategiselta iskulta (omien ydinpaukkujen ohella) myös Venäjän ja Kiinan ydinsateenvarjot.
Hermonsa pitämällä Iran voi menettää vain:
1. Nykyisenkaltaisen sotilaalliseti vahvahkon Syyrian liittolaisena,
2. Sotilaallisen asemansa (muttei moraalista) Libanonssa ja Syyriassa ja näiden maiden shiiojen keskuudessa.
3. Lukuisan joukon tiedemiehiään, teknikoitaan, sotilasjohtajiaan ja poliitikoitaan Mossadin ja CIA:n välillisesti organisoimissa iskuissa.
4. Maineensa lännessä (Who cares?)
Pieni hinta verrattuna ylempään voittopottiin.
Johtopäätös: Iran pitää päänsä kylmänä. Jenkit tässä enempikin "epätoivoisia" ovat, ja Israel tietenkin joutuu sopeutumaan uuden ydinasevallan olemassaoloon, ja pelkokertoimet kasvaa, mutta osattiin sitä edellisenkin kylmän sodan aikana olla painamatta punaista nappia puolin ja toisin. Uhoamisesta huolimatta Iran ydinasevaltana joutuu "vakiintumaan" eli järkevöitymään myös Israelin suhteen. Toki propagandasota on kovaa ja sananvaihto Israelin ja Iranin välillä jatkossakin yhtä kovaa kuin NL:n ja USA:n välillä 70-luvun kylmimpinä vuosina, mutta silti.Ja varsin kiusallisena - ja ehkä karvaan kuuloisena - sokerina pohjalla Israelille tässä on se, että lyhyemmällä tähtäimellä Israelkin voittaa: Syyrian romahduksen (ja mahdollisesti Egyptin sekä Jordanian muuttuessa epävakaiksi), sillä ei ole naapureinaan hyökkäämään kykeneviä, hyvin organisoituneita ja raskaasti aseistettuja armeijoita (rynkky&sinko-fanaatikot ovat toki rasittavia, mutta eivät niin vaarallisia kuin isot armeijat). Jos lähimaat muuttuvat "Al-Qaidalaksi" joka hyökkää sen kimppuun, Israel saa luultavasti suhte helposti laajennettua itselleen puskurivyöhykettä pohjoiseen päin, ja ehkä jopa itään, jos "islamistien talvi" leviää sinne, kuten olen veikkaillut.
Suomeksi: Jos Iranin hermot eivät petä ja USA ei suostu tekemään sen puolesta "likaista työtä" Iranin suhteen, Israel sopeutuu pitkin hampain Ydin-Iranin olemassaoloon ja yllä kuvattuun epäviralliseen vaihtokauppaan; "Työ voetta pittää ne perhanan yjinasseenne, mutta me kyllä loajennettaan vähän etupiirijä hajota-ja-hallihe -perioatteella".
Oikeasti suursota on uhkaamassa vasta jossain siirtymävaiheen 2015-2017 tietämillä/lopulla tai vasta jaksolla 2018-22; Eli vasta kun kylmä sota on syventyneen Moskovan-Teheranin -akselin takia levinnyt uudestaan myös Venäjä-NATO -välille (puhumattakaan niistä mullistavista muutoksista ja geopolittisista asetelmista, mitä USA:n suhteellinen heikkeneminen ja suurlama tuovat Euroopan maaperälle).
Lännen B-suunnitelma?
Mielenkiintoinen kysymys kuitenkin on, mikä on USA:n ja Länsi-Euroopan ns. "plan B", jolla se estäisi SCO:n roolin kasvamisen ja syvenevän Kiina-Venäjä-Iran-Pakistan -yhteistyön eli euraasialaisen mahtiblokin syntymisen? Venäjää länsi ei voi ostaa millään ulos Keski-Aasiasta, mutta yksi mielestäni varsin uskottava (vaikkei nyt siltä tietenkään kuulosta) vaihtoehto on "ostaa" Kiina ulos paketista.
Se tosin onnistuu vain pettämällä USA:n omat liittolaiset Itä-Aasiassa. Hintaan nimittäin kuuluisi Taiwan, Etelä-Kiinan meren noin 2000 mrd tynnyrin arvioidut öljyvarat, sekä Etelä-Korean, Japanin, Brunein ja Filippiinien jättäminen Kiinan takapihaksi. Se tarkoittaisi Kiina-johtoisen Itä-Aasian Unionin muodostamista (aivan kuten vuoden 2005 Bilderberg kokouksessa muuten kuulemma puheltiin)...
Lähde: http://turjalainen.blogspot.com/2012/02/suursotaa-lahi-idassa-ei-tule-viela.html
mitäpä olette mieltä tästä, alkaako sota vai ei? - ???
turjalaiselta3 kirjoitti:
Ja varsin kiusallisena - ja ehkä karvaan kuuloisena - sokerina pohjalla Israelille tässä on se, että lyhyemmällä tähtäimellä Israelkin voittaa: Syyrian romahduksen (ja mahdollisesti Egyptin sekä Jordanian muuttuessa epävakaiksi), sillä ei ole naapureinaan hyökkäämään kykeneviä, hyvin organisoituneita ja raskaasti aseistettuja armeijoita (rynkky&sinko-fanaatikot ovat toki rasittavia, mutta eivät niin vaarallisia kuin isot armeijat). Jos lähimaat muuttuvat "Al-Qaidalaksi" joka hyökkää sen kimppuun, Israel saa luultavasti suhte helposti laajennettua itselleen puskurivyöhykettä pohjoiseen päin, ja ehkä jopa itään, jos "islamistien talvi" leviää sinne, kuten olen veikkaillut.
Suomeksi: Jos Iranin hermot eivät petä ja USA ei suostu tekemään sen puolesta "likaista työtä" Iranin suhteen, Israel sopeutuu pitkin hampain Ydin-Iranin olemassaoloon ja yllä kuvattuun epäviralliseen vaihtokauppaan; "Työ voetta pittää ne perhanan yjinasseenne, mutta me kyllä loajennettaan vähän etupiirijä hajota-ja-hallihe -perioatteella".
Oikeasti suursota on uhkaamassa vasta jossain siirtymävaiheen 2015-2017 tietämillä/lopulla tai vasta jaksolla 2018-22; Eli vasta kun kylmä sota on syventyneen Moskovan-Teheranin -akselin takia levinnyt uudestaan myös Venäjä-NATO -välille (puhumattakaan niistä mullistavista muutoksista ja geopolittisista asetelmista, mitä USA:n suhteellinen heikkeneminen ja suurlama tuovat Euroopan maaperälle).
Lännen B-suunnitelma?
Mielenkiintoinen kysymys kuitenkin on, mikä on USA:n ja Länsi-Euroopan ns. "plan B", jolla se estäisi SCO:n roolin kasvamisen ja syvenevän Kiina-Venäjä-Iran-Pakistan -yhteistyön eli euraasialaisen mahtiblokin syntymisen? Venäjää länsi ei voi ostaa millään ulos Keski-Aasiasta, mutta yksi mielestäni varsin uskottava (vaikkei nyt siltä tietenkään kuulosta) vaihtoehto on "ostaa" Kiina ulos paketista.
Se tosin onnistuu vain pettämällä USA:n omat liittolaiset Itä-Aasiassa. Hintaan nimittäin kuuluisi Taiwan, Etelä-Kiinan meren noin 2000 mrd tynnyrin arvioidut öljyvarat, sekä Etelä-Korean, Japanin, Brunein ja Filippiinien jättäminen Kiinan takapihaksi. Se tarkoittaisi Kiina-johtoisen Itä-Aasian Unionin muodostamista (aivan kuten vuoden 2005 Bilderberg kokouksessa muuten kuulemma puheltiin)...
Lähde: http://turjalainen.blogspot.com/2012/02/suursotaa-lahi-idassa-ei-tule-viela.html
mitäpä olette mieltä tästä, alkaako sota vai ei?olihan vastaavanlainen tilanne kuuban ohjuskriisissäkin!
lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuuban_ohjuskriisi
Kuuban kriisi alkoi 15. lokakuuta 1962 maailman kahden supervallan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä. Kriisi oli lähellä puhkaista avoimen sodan, joka olisi saattanut laajeta ydinsodaksi ja kolmanneksi maailmansodaksi.
Vuoden 1959 vallankumouksen jälkeen Kuuba solmi läheiset suhteet Neuvostoliittoon. Yhdysvaltojen aseistama ja kouluttama Fidel Castroa vastustavien kuubalaisten kapinallisten joukko yritti vuonna 1961 maihinnousua Sikojenlahdella, mutta epäonnistui, jonka jälkeen Castro julisti vallankumouksen olleen luonteeltaan sosialistinen ja liittoutui Neuvostoliiton kanssa. Yhdysvallat oli jo aiemmin sijoittanut keskimatkan ydinohjuksia Turkkiin ja Italiaan. Neuvostoliiton arsenaali oli heikompi, eikä se uskonut pystyvänsä saavuttamaan Yhdysvaltojen etumatkaa mannertenvälisissä ohjuksissa ennen 1970-lukua.
Yhdysvaltain ilmavoimien ottama valokuva yhdestä epäillystä laukaisupaikasta. Sagua la Grande, Kuuba, 17.10.1962.
Tilanne kärjistyi yhdysvaltalaisen Lockheed U-2 -vakoilukoneen kuvattua Kuubaan rakenteilla olevan neuvostoliittolaisen keskimatkan SS-4 Sandal ballististen ohjusten tukikohdan lähellä San Cristobalia Kuubassa.[1] Ohjuksien 2 000 kilometrin kantomatka uhkasi suoraan Washingtonia ja noin puolta Yhdysvaltain strategisten ohjusten tukikohdista. 20 minuutin lentoaika olisi lyhentänyt ohjuspuolustuksen ja vastaiskun mahdollisuuden varoitusaikaa huomattavasti.
19. päivään mennessä tiedustelulennot havaitsivat neljä valmista tukikohtaa. Suunniteltu vahvuus oli 40 ohjusta. 22. päivä Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy ilmoitti televisiopuheessaan, että hyökkäys Kuubasta kostettaisiin Neuvostoliitolle, ja asetti saarron, joka esti enempien ohjusten laivaamisen Kuubaan.[1] Maihinnousua suunniteltiin, mutta Kuubassa oli 40 000 Neuvostoliiton sotilasta, aseistautuneina myös taktisin ydinasein. 23. päivä Yhdysvallat nostivat puolustusvalmiutensa DEFCON 2 tasolle.
27. päivänä U-2-kone ammuttiin alas Kuuban yllä ja Neuvostoliiton kuljetusalukset lähestyivät Yhdysvaltain määrittämää saartorajaa. Nikita Hruštšov tarjoutui poistamaan ohjukset Kuubasta, jos Yhdysvallat ei yrittäisi maihinnousua tai tukisi sellaista ja vetäisi vastineeksi ohjuksensa Turkista.[1] Kennedy myöntyi julkisesti ensimmäisiin vaatimuksiin ja lähetti veljensä Robert Kennedyn Neuvostoliiton suurlähetystöön sopimaan osan ohjuksista vetämisestä pois. Tilanne laukesi seuraavana päivänä, kun neuvotteluyhteys saavutettiin. Hruštšov käännytti kuljetukset takaisin ja ilmoitti vetävänsä neuvostoliittolaiset ohjukset pois Kuubasta.
Ilmavalokuva San Cristobalin laukaisupaikasta 2 kriisin päätyttyä, 1.12.1962.
Kriisin jälkeen supervallat avasivat ns. kuuman linjan, suoran yhteyden suurvaltajohtajien välille, estääkseen ydinsodan syttymisen.
mitäpä olette mieltä tästä, alkaako sota vai ei? - ???
??? kirjoitti:
olihan vastaavanlainen tilanne kuuban ohjuskriisissäkin!

mitäpä olette mieltä tästä, alkaako sota vai ei?Leo Melleriltä
6715 GOOGIN HETKI JA PIMEYDEN VALTA SUOMEN UHKANA
Leo Meller kohtasi Stalinin tyttären Svetlanan USA:ssa. Syntyi elämänmittainen ystävyys. Svetlanan paljastuksia: Isänsä oli suunnitellut NL:n juutalaisten massamurhan provosoidakseen lännen sotaan.
Suomi olisi vallattu, autioitettu, tehty ydinaseitten laukaisukentäksi.
Esirukoustyö katkaisi Stalinin hengen, KOLMAS MAAILMAN SOTA SIIRTYI – Georgian laukauksiinko?
Koskaan ei puhujalla ole ollut ymmärrystä siihen, mitä kuulet nyt. Raamattu ennustaa heinäsirkkakuninkaasta nimeltä Goog – kuitenkin todeten, ettei heinäsirkoilla ole kuningasta – paitsi syvyyden enkeli Abaddon, joka valtaa Kremlin faraon. Jatkaako hän mihin Stalin lopetti – Suomenkin kohdalla?
mitäpä olette mieltä tästä?
lähde: http://www.kuvajasana.fi/fi/tuotteet/?id=18&selProduct=1878&selGroup=51 - ---!!!!!!-----
??? kirjoitti:
Leo Melleriltä
6715 GOOGIN HETKI JA PIMEYDEN VALTA SUOMEN UHKANA
Leo Meller kohtasi Stalinin tyttären Svetlanan USA:ssa. Syntyi elämänmittainen ystävyys. Svetlanan paljastuksia: Isänsä oli suunnitellut NL:n juutalaisten massamurhan provosoidakseen lännen sotaan.
Suomi olisi vallattu, autioitettu, tehty ydinaseitten laukaisukentäksi.
Esirukoustyö katkaisi Stalinin hengen, KOLMAS MAAILMAN SOTA SIIRTYI – Georgian laukauksiinko?
Koskaan ei puhujalla ole ollut ymmärrystä siihen, mitä kuulet nyt. Raamattu ennustaa heinäsirkkakuninkaasta nimeltä Goog – kuitenkin todeten, ettei heinäsirkoilla ole kuningasta – paitsi syvyyden enkeli Abaddon, joka valtaa Kremlin faraon. Jatkaako hän mihin Stalin lopetti – Suomenkin kohdalla?
mitäpä olette mieltä tästä?
lähde: http://www.kuvajasana.fi/fi/tuotteet/?id=18&selProduct=1878&selGroup=51Niin että mitäpä mieltä olette tästä?
No,huumoria se on huonokin huumori vaikka se joltain rohveetaltakin olisi lähtöisin.
Harmi ettei Guinnesin Ennätysten Kirjassa julkaista vaikkapa vuosisadan hörhöimpiä
rohvetioita ja tarinoita. - KTS (Ei kirj.)
---!!!!!!----- kirjoitti:
Niin että mitäpä mieltä olette tästä?
No,huumoria se on huonokin huumori vaikka se joltain rohveetaltakin olisi lähtöisin.
Harmi ettei Guinnesin Ennätysten Kirjassa julkaista vaikkapa vuosisadan hörhöimpiä
rohvetioita ja tarinoita.Oli hepokattikunkku tiellä poikittain jalajallan jalajalavei...
Popsi mellerikarkkeja tonneittain jalajallan jalajalavei...
http://farm1.staticflickr.com/81/250106698_91aecb6295_z.jpg?zz=1
- Häläpätihämmää..
Verkkomedia on höpöhöpö-media joka keksii kaikenlaisia juttuja.
Varmaan siitä syystä siitä on tullut salaliittohörhöjen ja eräiden profeettojen suosikkimedia.
Heh..,voisi jopa sanoa niinkin,että kun Raamatun profetiat eivät enää riitä,avuksi
haetaan Verkkomedia!- KTS (Ei kirj.)
Nokun jopa tää läpikajahtanut turhislössi alkaa huomata, että raamatun profetiat käsittelevät mennyttä aikaa eikä tulevaa, joten verkkomedia on sellainen viimeinen kainalosauva, jolla lössi yrittää vielä pysyä pystyssä ennen kuin kaatuu historian roskatynnyriin ja kansi paiskataan kiinni..
- Varaproffa.
Eräs tietty läpikajahtanut turhislössi on ilmeisesti tuupannut Lähi-Idän sotaa koskevat
profetiansa toistaiseksi hyllylle eräänlaiseksi varaprofetiaksi.
Tällaisen varaprofetian esille nostaminen uudestaan vaatinee ilmeisesti käskykirjeen
Herralta tai jotain sen suuntaista.
Kuten vaikka sen,että joku saa asiaa ehkä koskevan uni-tai muun näyn,jonka sitten
joku valittu profeetta tulkitsee,vastuuvapauden turvin tietenkin,tarkoittavan sitä,että
Lähi-Idässä alkaa rytinä aivan kohta heti pian. - Eheii, älä luulekaan
Sotaa synnytetään innolla (kuten aina):
>>Jos käyttäisin jotain hieman teatraalista ilmaisua kuvaamaan Lähi-idän tilannetta, erityisesti akselia Iran-Syyria - Libanon ja toisaalta Israel ja USA, sanoisin että sytytyslanka palaa jo, mutta sen ehtisi vielä sammuttaa, mutta aivan nipin napin. >Viimeisimmät tiedusteluraportit Iranista kertovat että maalla on valmiina 250 kg 20%:sta uraania, sen jatkojalostaminen 95%:seksi vie aikaa noin viisi-kuusi viikkoa, joten Iranilla on käytössään ydinaseen räjähdekärki syyskuun loppuun mennessä>tiistaina julkisuuteen tuli vahvistamattomia tietoja, joiden mukaan USA:n johto olisi luvannut Jerusalemille, että USA iskee Iraniin kesäkuussa 2013, elleivät sanktiot onnistu.>Maailma suursodan kynnyksellä - 'valmistautuminen lähestyy loppuaan' (osa 1/4) - Sotasuunnitelmia
Amerikkalainen blogi-kirjoittaja Richard Silverstein kirjoittaa saaneensa käsiinsä erinäisien välikäsien kautta Israelin iskusuunnitelman Iranin kimppuun:
>>>IDF:n hyökkäys alkaa koordinoidulla iskulla mukaan lukien ennen näkemätön cyber-hyökkäys, joka täysin lamauttaa Iranin hallituksen ja sen mahdollisuuden tiedostaa, mitä maassa tapahtuu, sillä Internet, puhelinyhteydet, radio, televisio, tietoliikennesatelliitit ja kriittisiin instituutioihin johtavat ja niistä tulevat kuituoptiset kaapelit poistetaan käytöstä”. Iranin sähköverkosto lamaannutetaan kaikkialla Iranissa, ja muuntaja-asemat kärsivät vakavia vaurioita hiilikuitu-ammuksista.
Ensimmäisiä iskuja seuraavat kymmenien ballististen ohjusten iskut Israelista Iraniin. Samaan aikaan Israelin sukellusveneistä Persianlahdella ammutaan 300 km:n ballistisia ohjuksia. Ne on varustettu erikoiskärjin, jotka on suunniteltu tunkeutumaan vahvistetun rakenteen sisään. Osa ohjuksista räjäytetään maanpinnan yläpuolella kohteissa kuten Arakin ydinlaitos, joka valmistaa plutoniumia ja tritiumia, ja sen läheinen raskasvesilaitos, sekä Ishafanin ydinpolttoainetta tuottavia ja uraani hexaflouria rikastavia laitoksia vastaan. Muut ballistiset ohjukset räjähtävät tunkeuduttuaan maanpinnan alle, kuten Fordon laitos.
Sadat risteilyohjukset eliminoivat sotilaalliset komento- ja valvontakeskukset, tutkimus- ja kehityslaitokset, sekä ydin- ja ohjus-teollisuudessa palvelevien korkeiden virkailijoiden asuinkorttelit – perustuen vuosien aikana kerättyihin tietoihin – Iranin ammatillisen ja komentoportaan täydelliseksi rampauttamiseksi.
Toisessa hyökkäysvaiheessa Israelin lähettämä vakoilusatelliitti lentää Iranin alueen yli rekisteröiden tutkallaan ensimmäisessä hyökkäyksessä aiheutetut tuhot. Niistä saadut selväsanaisiksi muunnetut tiedot annetaan IAF:n lentäjille, jotka hyökkäävät Iraniin täydentämään keskeneräisiksi jääneet työt. - Jaskaajaskaajaskaa.
Amerikkainen blogikirjoittaja Richard Silverstein kirjoittaa saaneensa käsiinsä...?
Heh,pitäisikö ilmaista asia järkevämmin ja todeta että on saanut haltuunsa?
No,oli ilmaisujen kanssa miten oli,oli kyseinen hemmo kirjoittaa täyttä jaskaa ja täytyy sanoa,että kyseisellä hemmolla on niin vilkas mielikuvitus ettei kukaan
täysijärkinen,profeettoja ehkä lukuunottamatta,ota sitä vakavasti. - persia1
TE LIIKAA KATSO HALLyWOODIN ELOKUVAT.BÖÖÖÖÖÖÖÖÖ!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?516530- 685216
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki1004779Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t273555- 2043174
- 412975
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/242844mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132789- 1561641
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3441592