Tässäpä lyhyt katkelma omista teksteistäni:
"Seuraavana aamuna heräsin siihen, että
kaikkialla vallitsi syvä hiljaisuus. Silmät
avattuani huomasin, että aurinko paistoi
kirkkaasti makuuhuoneen ikkunassa olleen vaalean
verhon läpi. Kello oli jo vähän yli kymmenen.
Olin nukkunut yli kaksitoista tuntia syvässä
unessa ja täysin levänneenä loikoilin
vuoteellani. Ajattelin edellisen illan
tapahtumia, kuinka olin nöyrtynyt parannukseen ja
sovintoon Jumalan kanssa ja nyt minun oli
valtavan hyvä ja kevyt olla. Vaimoni oli mennyt
jo monta tuntia aiemmin työhön ja lapset olivat
päiväkodissa. Nousin, pitkään vuoteessa vielä
loikoiltuani ylös ja keitin vähän kahvia. Tämän
kahvin juotuani ja pari voileipää syötyäni lähdin
kylälle - Sodankylän keskustaan. Nyt minulla ei
ollut enää kiirettä mihinkään ja niin autoni sai
jäädä paikalleen. Nyt minulla oli aikaa
kävellä. Oli mahtavaa huomata, kuinka sinä,
lokakuun 10. päivänä kaikki näytti niin uudelta
ja erilaiselta kuin aikaisemmin. Oli kuin koko
luomakunta olisi pessyt kasvonsa ja kaikki näytti
niin kirkkaalta. Yöllä oli ollut pieni pakkanen,
mutta nyt aurinko paistoi lämpimästi
pilvettömältä taivaalta. Kävellessäni panin
merkille kuinka muutamista tienvarren haavoista
maahan varisseet lehdet loistivat kirkkaissa,
punakeltaisissa väreissään. Kaukaa Kittilän
Kumputunturin juurelta virtailevan Jeesiöjoen
pinta oli täysin tyyni ja vastarannan puut ja
pensaat kuvastivat veden kalvolla kirkkaassa
lokakuisessa auringonpaisteessa. "Oi kuin kaunis
on maa ja kuinka ihana oli elämä", ajattelin
siinä kävellessäni. Sisimpäni ja koko
olemukseni todisti, että kaikki minussa oli
muuttunut. Olin uudestisyntynyt ihminen ja
päässyt Jumalan armon osallisuuteen.
Jumala ei enää merkinnyt minulle pelottavaa ja
lahjomatonta tuomaria, vaan armollista
taivaallista Isää, joka oli antanut minulle
kaiken anteeksi ja ottanut lapsekseen,
johdattaakseen tulevina elämäni päivinä ja
vuosina. Ne valkeuksien mustat vuoret, jotka
vielä edellisenä päivänä olivat ylipääsemättöminä
taivaaseen asti minua ympäröineet, olivat enää
vain pieniä "mäennyppylöitä", joiden takaa loisti
uusi parempi huomen. Sisimpääni tulvi valtava
varmuus siitä, että tästä vielä ajan kanssa ja
Herran avulla selvittäisiin. Poissa oli kiire.
Poissa oli stressi ja poissa ne paineet, jotka
olivat elämääni raskauttaneet.
Siinä uutena luomuksena kävellessäni sain myös
huomata, että Herra oli antanut suuhuni uuden
virren. Syvältä sydämestäni kumpusi erään
tuntemani virren sanat: "Oi Herra, jos mä
matkamies maan, lopulla matkaa nähdä sun saan.
Oi jos mä kerran, näkisin Herran, kunniassaan".
Hyräilin hiljaa mielessäni tätä virttä. Kaipuu
syvemmälle Jumalan pyhyyksiin ja hänen
yhteyteensä kasvoi kasvamistaan. "Minä vähäinen
maan matkaaja saan olla Kaikkivaltiaan, Taivaan
ja maan Luojan omana ja hänen lapsenaan".
Samalla sisimmässäni kasvoi valtava varmuus
siitä, että olin tehnyt ainoan oikean ratkaisun
nöyrtymällä parannukseen ja sovintoon Jumalan
kanssa. "Tehnyt rauhansopimuksen Taivaan Paapan
kanssa", niin kuin asian usein olen ilmaissut.
Kylälle päästyäni sain panna merkille myös
uuden piirteen. Oli perjantaipäivä ja kylällä
oli paljon ihmisiä liikkeellä. Olin hämmästynyt
kun monet minulle täysin tuntemattomat ihmiset
tervehtivät hymyillen vastaan tullessaan. Yritin
miettiä mielessäni, josko nämä kaikki ovat
uskovaisia ja ovat kuulleet, että olen tullut
uskoon, yhdeksi heistä ja nyt nämä ihmiset
halusivat minua uutena veljenään tervehtiä.
Kuitenkin myöhemmin ymmärsin, että minussa
itsessäni oli tapahtunut niin valtava muutos,
että se heijastui minusta ulospäin.
Raamattu sanoo, että Jumalan rakkaus vuodatetaan
Pyhän Hengen kautta meidän sydämiimme. Tämä oli
todellisuutta sinä päivänä kylällä kävellessäni.
Sydämelleni nousi valtava halu siitä, että
minulla olisi valtavan iso syli, johon voisin
kaikki ihmiset syleilyyni sulkea: "Minä rakastan
teitä". Yksinäiset, sairaat, vanhukset, sokeat,
rammat.. "Minä rakastan teitä". Katuojan
puliukotkin... "Minä rakastan teitä".........
"Seuraavana aamuna heräsin siihen, että
kaikkialla vallitsi syvä hiljaisuus. Silmät
avattuani huomasin, että aurinko paistoi
kirkkaasti makuuhuoneen ikkunassa olleen vaalean
verhon läpi. Kello oli jo vähän yli kymmenen.
Olin nukkunut yli kaksitoista tuntia syvässä
unessa ja täysin levänneenä loikoilin
vuoteellani. Ajattelin edellisen illan
tapahtumia, kuinka olin nöyrtynyt parannukseen ja
sovintoon Jumalan kanssa ja nyt minun oli
valtavan hyvä ja kevyt olla. Vaimoni oli mennyt
jo monta tuntia aiemmin työhön ja lapset olivat
päiväkodissa. Nousin, pitkään vuoteessa vielä
loikoiltuani ylös ja keitin vähän kahvia. Tämän
kahvin juotuani ja pari voileipää syötyäni lähdin
kylälle - Sodankylän keskustaan. Nyt minulla ei
ollut enää kiirettä mihinkään ja niin autoni sai
jäädä paikalleen. Nyt minulla oli aikaa
kävellä. Oli mahtavaa huomata, kuinka sinä,
lokakuun 10. päivänä kaikki näytti niin uudelta
ja erilaiselta kuin aikaisemmin. Oli kuin koko
luomakunta olisi pessyt kasvonsa ja kaikki näytti
niin kirkkaalta. Yöllä oli ollut pieni pakkanen,
mutta nyt aurinko paistoi lämpimästi
pilvettömältä taivaalta. Kävellessäni panin
merkille kuinka muutamista tienvarren haavoista
maahan varisseet lehdet loistivat kirkkaissa,
punakeltaisissa väreissään. Kaukaa Kittilän
Kumputunturin juurelta virtailevan Jeesiöjoen
pinta oli täysin tyyni ja vastarannan puut ja
pensaat kuvastivat veden kalvolla kirkkaassa
lokakuisessa auringonpaisteessa. "Oi kuin kaunis
on maa ja kuinka ihana oli elämä", ajattelin
siinä kävellessäni. Sisimpäni ja koko
olemukseni todisti, että kaikki minussa oli
muuttunut. Olin uudestisyntynyt ihminen ja
päässyt Jumalan armon osallisuuteen.
Jumala ei enää merkinnyt minulle pelottavaa ja
lahjomatonta tuomaria, vaan armollista
taivaallista Isää, joka oli antanut minulle
kaiken anteeksi ja ottanut lapsekseen,
johdattaakseen tulevina elämäni päivinä ja
vuosina. Ne valkeuksien mustat vuoret, jotka
vielä edellisenä päivänä olivat ylipääsemättöminä
taivaaseen asti minua ympäröineet, olivat enää
vain pieniä "mäennyppylöitä", joiden takaa loisti
uusi parempi huomen. Sisimpääni tulvi valtava
varmuus siitä, että tästä vielä ajan kanssa ja
Herran avulla selvittäisiin. Poissa oli kiire.
Poissa oli stressi ja poissa ne paineet, jotka
olivat elämääni raskauttaneet.
Siinä uutena luomuksena kävellessäni sain myös
huomata, että Herra oli antanut suuhuni uuden
virren. Syvältä sydämestäni kumpusi erään
tuntemani virren sanat: "Oi Herra, jos mä
matkamies maan, lopulla matkaa nähdä sun saan.
Oi jos mä kerran, näkisin Herran, kunniassaan".
Hyräilin hiljaa mielessäni tätä virttä. Kaipuu
syvemmälle Jumalan pyhyyksiin ja hänen
yhteyteensä kasvoi kasvamistaan. "Minä vähäinen
maan matkaaja saan olla Kaikkivaltiaan, Taivaan
ja maan Luojan omana ja hänen lapsenaan".
Samalla sisimmässäni kasvoi valtava varmuus
siitä, että olin tehnyt ainoan oikean ratkaisun
nöyrtymällä parannukseen ja sovintoon Jumalan
kanssa. "Tehnyt rauhansopimuksen Taivaan Paapan
kanssa", niin kuin asian usein olen ilmaissut.
Kylälle päästyäni sain panna merkille myös
uuden piirteen. Oli perjantaipäivä ja kylällä
oli paljon ihmisiä liikkeellä. Olin hämmästynyt
kun monet minulle täysin tuntemattomat ihmiset
tervehtivät hymyillen vastaan tullessaan. Yritin
miettiä mielessäni, josko nämä kaikki ovat
uskovaisia ja ovat kuulleet, että olen tullut
uskoon, yhdeksi heistä ja nyt nämä ihmiset
halusivat minua uutena veljenään tervehtiä.
Kuitenkin myöhemmin ymmärsin, että minussa
itsessäni oli tapahtunut niin valtava muutos,
että se heijastui minusta ulospäin.
Raamattu sanoo, että Jumalan rakkaus vuodatetaan
Pyhän Hengen kautta meidän sydämiimme. Tämä oli
todellisuutta sinä päivänä kylällä kävellessäni.
Sydämelleni nousi valtava halu siitä, että
minulla olisi valtavan iso syli, johon voisin
kaikki ihmiset syleilyyni sulkea: "Minä rakastan
teitä". Yksinäiset, sairaat, vanhukset, sokeat,
rammat.. "Minä rakastan teitä". Katuojan
puliukotkin... "Minä rakastan teitä".........
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiitos,tuli minullekin hyvä mieli kun luin
juttusi.
Vai löysit jeesuksen. Jopas aivotoimintasi rupesi
tepposia tekemään. Kun nyt vikkelästi menet
hakemaan apua niin elämäsi saatta olla vielä
pelastettavissa normaali uomiinsa. ON se
merkillistä kun kaikki ihmiset ei pysty
nauttimaan elämästä täysin rinnoin vaan täytyy
elonsa valheelle ja taikauskolle perustaa. Mikä
ihanampaa elä'mässä kun sen perustaa totuudelle
ja rehellisyydelle sekä kanssa ihmisten huomioon
ottamiselle niin on ihanaa herätä joka aamu
uuteen päivään kevyin iloisin mielin.
"Kun nyt vikkelästi menet
hakemaan apua niin elämäsi saatta olla vielä
pelastettavissa normaali uomiinsa. "
"Mikä
ihanampaa elä'mässä kun sen perustaa totuudelle
ja rehellisyydelle sekä kanssa ihmisten huomioon
ottamiselle..."
Sekö sinusta on rehellisyyttä ja huomioon
ottamista että pilkkaat toista uskon takia?
Toivonpa etten koskaan tule sellaiseksi
rehelliseksi kuin sinä.
Niistä lokakuisista tapahtumista, joissa kerroin,
on kulunut aikaa yli 26 vuotta, joten on hyvin
vaikeaa vikkelästi mennä mihinkään.
Toisaalta on myös niin, että sinulla ei ole
pätkänkään tietoa niistä elämäntilanteista,
joissa silloin olin. Tilanteeni oli suorastaan
katastrofaalinen. Moneen viikkoon en pystynyt
syömään tai edes nukkumaan, joten vaikeaa niissä
oloissa oli nauttia mistään. Ei ainakaan elämästä.
Kolmanneksi on myös niin, että tälläkin hetkellä
tuhannet ihmiset ovat maassamme täsmälleen
samassa ahdingossa, jossa silloin olin (muutama
lähimmäisistämme tänäkin päivänä päättää
päivänsä) ja ihmiset etsivät todellisia
ratkaisuja ahdinkoonsa ja tässä mielessä
esimerkkien ja kokemusten esilläpitäminen on
perusteltua ja on todellista lähimmäisten
auttamista ja palvelemista.
"ON se
merkillistä kun kaikki ihmiset ei pysty
nauttimaan elämästä täysin rinnoin vaan täytyy
elonsa valheelle ja taikauskolle perustaa."
Sinä olet aika surkuteltava riekkuja.