Avoin vetoomus Suomen tasavallan

hallitukselle

Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry. haluaa tuoda esille huolensa siitä epäselvyydestä, mikä näyttää vallitsevan Suomen suhtautumisessa Israelin ja Palestiinan itsehallinnon välisiin kysymyksiin. Epätietoisuutta sekä epäilyä perinteisestä varovaisuudesta ja realismista luopumisesta ovat aiheuttaneet mm. Suomen äänestyspäätös Palestiinan Unesco-jäsenyy...sasiassa sekä julkisuudessa näkyneet tiedot hallituksen jäsenten erimielisyyksistä näissä asioissa.

Ystävyysjärjestönä Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry. on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, mutta Israelin oikeus turvalliseen olemassaoloon on meille luovuttamaton. Tästä näkökulmasta ovat Palestiinan valtiollisuutta vahvistavat päätökset tämän hetkisessä tilanteessa mielestämme ennenaikaisia, kun merkittävä osa palestiinalaisten alueesta on Israelin olemassaoloa vastaan taistelevan äärijärjestön hallussa ja kun emme tiedä, mihin Israelin lähimaiden kansannousut ovat johtamassa, erityisesti niiden suhteessa Israeliin. Pelkäämmekin, etteivät tällaiset päätökset nyt edistä rauhanomaista kahden valtion ratkaisua, vaan koituvat niiden Lähi-idässä vahvojen voimien tueksi, joiden julki lausuttuna tavoitteena ei ole kahden valtion malli, vaan Israelin tuhoaminen.

Vetoamme pääministeriin, että Suomen hallitus muodostaisi ja toisi julkisuuteen selkeän kannan Israelin ja Palestiinan itsehallinnon välisiin kysymyksiin.

Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry.:n puolesta
http://www.suomi-israel.fi/uusi/index.php

4

62

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Deronda

      Siinä oli harkittu ja järkevä kannanotto. Palestiinalaisille on saatava oma valtio, mutta se on synnytettävä heidän ja Israelin välisten neuvottelujen seurauksena. Yksipuoliset irtiotot eivät aja asiaa. Palestiinalaiset voisivat ottaa mallia äskettäin itsenäistyneestä Etelä-Sudanista. Se itsenäistyi pitkien neuvottelujen seurauksena ja mitään sotaa itsenäistymiseen ei tarvittu.

      • KTS (Ei kirj.)

        Stop tykkänään! :O

        Irtiotot tapahtuivat jo siirtokuntien laajennuksissa.


      • Deronda
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Stop tykkänään! :O

        Irtiotot tapahtuivat jo siirtokuntien laajennuksissa.

        Lue tarkemmin niitä muutaman vuoden takaisia papereita.Siellä puhuttiin siitä, että asiaa on vietävä eteenpäin suorilla neuvotteluilla. Ei siellä puhuttu muusta.

        Minusta tällä hetkellä suurin este neuvottelujen käynnistymiselle on sikäläisten poliitikkojen liian suuret egot. Tähän ovat molemmat puolet yhtä syyllisiä. Molemmat osapuolet keksivät tekosyitä kieltäytyä neuvotteluista.


    • 7+12

      Onko kirjoitusta esitetty missään muualla, ei sitä täällä kukaan näe.?

      Täällä pörrää vain yksi KTS .

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      386
      939
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      209
      749
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      696
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      659
    6. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      68
      655
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe