Lapuan kaupunki lähti mukaan muutema vuosi sitten Seinäjoen lentoaseman omistamaan Rengonharju säätiöön lähinnä Seinäjoen kaupugin houkuttelemana ja yhteistyötä hakemaan.
Lapuan osuus säätiön peruspääomasta oli tuolloin noin 30.000 euroa, mutta kaupunkimme on myöhemmin joutunut tukemaan kentällä lentotoimintaa harjoittavaa jo nyt lopetettua lentoyhtiötä sadoilla tuhansilla euroilla ostamalla lentolippuja joista osa jäi käyttämättä.
Nyt kaupunki joutui myöntämään Rengonharju säätiölle sen lainojen takauksen. Lapuan takaukset ovat tällä hetkellä 450 000 euroa, jotka saattavat tulla lapualaisten veronmaksajien maksettavaksi mikäli liikelentotoiminta jostain syystä loppuu Rengonharjun kentällä.
Totuus asiassa on se että kuka ottaa takakseen, se ottaa myös maksaakseen.
Lapuan osuus säätiön peruspääomasta oli tuolloin noin 30.000 euroa, mutta kaupunkimme on myöhemmin joutunut tukemaan kentällä lentotoimintaa harjoittavaa jo nyt lopetettua lentoyhtiötä sadoilla tuhansilla euroilla ostamalla lentolippuja joista osa jäi käyttämättä.
Nyt kaupunki joutui myöntämään Rengonharju säätiölle sen lainojen takauksen. Lapuan takaukset ovat tällä hetkellä 450 000 euroa, jotka saattavat tulla lapualaisten veronmaksajien maksettavaksi mikäli liikelentotoiminta jostain syystä loppuu Rengonharjun kentällä.
Totuus asiassa on se että kuka ottaa takakseen, se ottaa myös maksaakseen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Merkillistä lapualaista päätöksentekoa. Rengonharju säätiön takausasia oli palautettu kaupuninginvaltuustossa uudestaan valmisteltavaksi lisäselvityksen saamiseski. Takausasia tuli uudestaan kaupunginvaltuuston päätettäväksi ilman uudellen valmistelua ja lisäselvityksiä. Lisäksi säätiön hallituksen jäsenenä toimiva kaupunginvaltuuston kepulainen puheenjohtaja ei osannut kysyttäessä selvitää takausvastuun seuraamuksia.
Takauspäätös on syntynyt väärässä järjestyksessä on kuntalain ja Lapuan kaupungin johtosäännön vastainen.
Lisäksi pääös loukaa ja halventaa suomalaista demorkatiaa ja kansanvaltaa. Päätös on myös osoitus siitä, että päätösvalta on todellisuudessa vikamiehillä ja lapualisten valitsema kaupunginvaltuusto on enää pelkkä "kumileimasin".
Jos ei tule takauksia ja lennot loppuvat, loppuu myös Idaparkin liiketilojen vuokraajilla kiinnostus Lapuaan.
Nopeus on liikemiehille tärkeintä.
Eivät lähde muuten takamaille.
Puavo puavo, nopein on Pendolino, Hesan keskustasta Seinäjoen asemalle ja auto alle. Näin kulkee nykyääkin isommakkin pomot.
Tyhmintä on ollut kun oli valmis kenttä Kauhavalla, olisi ollut hyvä kehittää sitä. Sitten Paavo sanoo että on sotilaskenttä, niin on Kuopion Rissala, Tikkakoski Jyskälässä sekä Tampere ja Rovaniemikin, Porikin. Kuorevesi on ainut todellinen sotilaskenttä, koelentueen muodossa.
Mutta kun pitää Seinäjoen sooloilla, perässähännystelijät perässä, Kekkoslovakian mallia. Nyt ollan paskat housuissa, veronmaksajat maksaa.
Muuten Finnair lensi joskus 80-luvun alussa Kauhavalta... onko muuten lentänyt koskaan Ilmajoelta?
vaasa on liian lähellä ja sinne pääsee ulkomailta suoraan sekä ulkomaille.
Seinäjoen lentokenttä ja Lapuan Ideapark kulkevat käsi kädessä.
Molemmat kaatuvat tai nousevat.
Höpö, höpo koplausta, et kai itsekään usko juttuihisi. Lentokentta pysyy tai kaatuu Lapuan Ideaparkita huolimatta.
Taitaa olla hukkaanheitettyä verorahaa tuo Rengonharjun tekohengitys:
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/norwegian-aloittaa-lennot-vaasasta-tukholmaan-1.1100994
rahho mennöö
Lapua sanoi kaksi kertaa "ei" Rengonharju-säätiölle
26.01.2016
– Tuli pyytämättä ja yllättäen tämäkin asia, huokaisi Rengonharjun lentoaseman päällikkö ja Rengonharju-säätiön asiamies Teemu Majasaari, kun kuuli tiistaina Lapuan kaupunginhallituksen maanantaisesta päätöksestä.
Rengonharju-säätiön marraskuussa jättämä anomus sisälsi toimeksiantopyynnön ja pyynnön koskien säätiön lainoja. Anomus ei sulattanut Lapuan kaupunginhallituksen sydämiä, vaan se sanoi anomuksen molempiin kohtiin "ei". Majasaari ei vielä ole varma siitä, mitä tämä säätiön kannalta tarkoittaa. Muut säätiön taustakunnat ovat hyväksyneet anomuksen.
Säätiö kokoontuu perjantaina ja silloin saadaan ehkä lisäselvyyttä.
Lapua ei hoida VASTUITAAN, kuten ei ammattikorkeakouluasioissaankaan.
Keskussairaala on heille vastenmielinen ja myös
koko muu Pohjanmma.
LAPUAN kaupungin kassa on tyhjä ja velkaa on 100 miljoonaa euroa.
kerrankin oikea päätös!
rengonharjusäätiö yrittää kaunistella tilinpäätöstietoja jotta voisi pumpata lisää rahaa valtiolta ja eu:lta?
Totta
Lapua on suoritustilassa, liike-elämän mukaan.
kannattais julkaista koko juttu eikä vain sopivat kohdat
suoritustilaan rengonharju ja realisoitavaksi kaikki mitä voi
Rengonharjun kentän voisi myydä tai vuokrata venäläisille sotilaskentäksi ja sotilastukikohdaksi. Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla tarvitaan sotajoukkoja, kun Lentosotakoulu loppui Kauhavalla ja varuskuntasoittokunta lakkautettiin Vasassa. Yhteinen puolustus Venäjän kanssa on peruskalliomme. Ilman Äiti-Venäjää emme pärjää,
Totta tass puhut.
Lapua realisoidaan valtavan velkataakan vuoksi.
Lapuan ammattikoulussa onkin jo valmiiksi paljon venäläisiä, ja mamut asettuvat Karhunmäkeen.
Venäläisten kanssa on mukava painia ?
Kuin Juudas Lapua kaksi kertaa kielsi ja petti Rengonharjun.
Jalasjärvi meni lunastukseen 35 milj. euron velkataakan vuoksi JAKISTA.
Jepua ja Vöyri tai Hetfärvi kuulemma ottaisivat Lapuan 100 milj. velat vastatakseen,
Myös Kauhava ja Seinäjoki jättänevät tarjouksensa ensi viikolla Lapuan lunastamisesta ja takauksien vastaamisesta.
Sisäministeriö tekee lopullisen valinnan suunnasta, kerrottiin tänään ABC:llä.
Ministeri Orbo saapuu huomenna yksityiskoneella Rengonharjulle.
Hän tutustuu Lapuan vaikeaan tilanteeseen ja tapaa veronmaksajia ABC:llä klo. 12.00.
Illalla klo 19.00 pidetään opistolla seurat, kolehti kerätään nelikaistatisen valtatien rakentamiseksi naapuriin Seinäjoelle,
vaikka samanaikaiseti vastustetaan Seinäjokea joka tavalla.
Opistolla saarnaavat kuulemma: Joku Bond onen, Hirvi ja rovasti Roivas.
On se törkiää jos ei vastata omista vastuistamme.
Mitä laki ja Pönöttäjä nyt sanovat velkasuhteesta ja takauksesta ?
Mitä minä sanoin ja kirjotin syksyllä 2011. Kirjoiti min kirjoitin silloin, mutta sitä ei voi sanoa jälkiviisaudeksi. Näin siinä vaan kävi meille lapualaisille, jouduimme maksumiehiksi Rengoharju-säätiön veloista.
laki ja järjestys.
"jouduimme maksumiehiksi Rengonharju-säätiön veloista". Olisko pitänyt silloin aikoinaan miettiä mitä tarkoittaa jos alkaa takaajaksi. Lapuan kunnanhallinto on niin tyhmää, että olette jo valtakunnalisesti joutunut naurunalaiseksi.
Mitä tuo pieni takaus meidan uppoavaan laivaan vaikuttaa.
Jepua on luvammut hjelppiä ja uuden kunnan nimeäkään ei tartte sitten vaihtaa.
Iskariot