Rauhanpyrkimyksiä
Nuori Israelin valtio on suorien ja epäsuorien neuvottelujen kautta yrittänyt jatkuvasti saada aikaan rauhaa naapuriensa kanssa. Naapurimaista Egyptin presidentti Sadat hyväksyi Israelin pääministeri Beginin kutsun neuvotteluihin ja Camp Davidissä sovitut yhteiset periaatteet johtivat v. 1979 rauhansopimukseen Israelin ja Egyptin välillä. V. 1991 Madridin konferenssi, jossa isäntänä oli Espanjan hallitus ja jonka päätukijoina olivat Neuvostoliitto ja USA, antoi pohjan sekä Israelin että palestiinalaisten kahdenkeskisille neuvotteluille ympäröivien naapurimaitten kanssa. Heti konferenssin jälkeen Israel aloitti ensimmäiset suorat neuvottelut sitä ympäröivien arabimaiden kanssa marraskuussa 1991. Näiden kahdenkeskisten neuvotteluiden lisäksi Madridissa luotiin pohja Lähi-idän valtioiden yhteisille neuvotteluille, joissa keskityttäisiin alueen yhteisiin tärkeisiin asioihin, kuten vesikysymys, ympäristö, aseistariisunta ja taloudellinen kehitys.
Madridissa alkaneet Israelin ja Jordanian väliset neuvottelut jatkuivat kulissien takana Washingtonissa lähes kahden vuoden ajan ennen kuin saatiin aikaan sopimus yhteisestä esityslistasta varsinaisille neuvotteluille syyskuussa 1993. Jordanian kuningas Hussein ja Israelin pääministeri Rabin tapasivat ensimmäisen kerran julkisesti Washingtonissa 25.7.1994. Tämän tapaamisen seurauksena Hussein ja Rabin allekirjoittivat ns. Washingtonin julistuksen, jossa presidentti Clinton oli todistajana. Myöhemmin keskustelut jatkuivat Lähi-idän alueella, jossa molempien maiden delegaatiot tapasivat ja Israelin ja Jordanian välinen rauhansopimus allekirjoitettiin 26.10.1994. Tämä rauhansopimus on merkinnyt monipuolista yhteistyötä maiden välillä kaupan, teollisuuden, turismin, maatalouden ja liikenneyhteyksien alalla. Israel on rauhansopimuksessa sitoutunut toimittamaan Jordanialle 75 miljoonaa kuutiota vettä vuodessa. Vesiprojekti samoin kuin suunnitellun yhteisen Akaba-Eilat lentokentän rakentaminen ovat suunnitteluvaiheessa. Valtiot aikovat pohtia yhdessä myös Kuolleen meren hyödyntämistä turismin ja teollisuuden käyttöön.
Muiden naapurimaiden eli Syyrian ja Libanonin välillä rauhanneuvottelut eivät ole johtaneet konkreettisiin tuloksiin. Esimerkiksi Syyrian lausunto Israelin kevään 2001 pääministerivaaleista oli, että on aivan sama heidän kannaltaan, kenestä tulee Israelin pääministeri, he eivät halua neuvotella kummankaan kanssa.
Sen sijaan palestiinalaisten ja israelilaisten neuvottelut jatkuivat kulissien takaisilla neuvotteluilla Oslossa. 13. syyskuuta 1993 saatiin Oslossa aikaan periaatesopimus Israelin silloisen ulkoministeri Shimon Peresin ja PLO:n puhemiehen Jasser Arafatin välillä. Arafat kirjoitti syyskuussa 1993 Israelin pääministeri Rabinille kirjeen, jossa hän sitoutui mm. hyväksymään YK:n päätöslauselmat 242 ja 338 ja poistamaan PLO:n peruskirjasta lauseen, jossa kielletään Israelin valtion olemassaolo. Kirjassa Arafat myös sitoutuu konfliktin rauhanomaiseen ratkaisuun sekä luopumaan terrorismista ja väkivallasta. Sopimus sisältää yhteisesti sovittuja periaatteita Palestiinan itsehallinnosta sekä Israelin vetäytymisesta Gazasta ja Jerikosta sekä Länsirannalta. Israel puolestaan sitoutui hyväksymään PLO:n edustamaan palestiinalaisia rauhanneuvotteluissa.
Israel ja PLO allekirjoittivat pian tämän jälkeen Washingtonissa yhteisen Periaatejulistuksen, jossa soviittiin yksityiskontaisesti väliaikaiseen sisäiseen itsehallintoon liittyvistä järjestelyistä. Näitä täsmennettiin seuraavien vuosien aikana Gaza-Jeriko -sopimuksella 1994, Länsirantaan liittyvällä väliaikaissopimuksella 1995 ja Hebroniin liittyvillä väliaikaissopimuksilla 1996 ja 1997. Neuvottelut pysyvään statukseen liittyvistä järjestelyistä aloitettiin Tabassa 1996. Ne ovat jatkuneet tähän päivään asti (2001).
Tuula ja Esko Siljanen:
Ikkuna avoinna Jerusalemiin
Nuori Israelin valtio on suorien ja epäsuorien neuvottelujen kautta yrittänyt jatkuvasti saada aikaan rauhaa naapuriensa kanssa. Naapurimaista Egyptin presidentti Sadat hyväksyi Israelin pääministeri Beginin kutsun neuvotteluihin ja Camp Davidissä sovitut yhteiset periaatteet johtivat v. 1979 rauhansopimukseen Israelin ja Egyptin välillä. V. 1991 Madridin konferenssi, jossa isäntänä oli Espanjan hallitus ja jonka päätukijoina olivat Neuvostoliitto ja USA, antoi pohjan sekä Israelin että palestiinalaisten kahdenkeskisille neuvotteluille ympäröivien naapurimaitten kanssa. Heti konferenssin jälkeen Israel aloitti ensimmäiset suorat neuvottelut sitä ympäröivien arabimaiden kanssa marraskuussa 1991. Näiden kahdenkeskisten neuvotteluiden lisäksi Madridissa luotiin pohja Lähi-idän valtioiden yhteisille neuvotteluille, joissa keskityttäisiin alueen yhteisiin tärkeisiin asioihin, kuten vesikysymys, ympäristö, aseistariisunta ja taloudellinen kehitys.
Madridissa alkaneet Israelin ja Jordanian väliset neuvottelut jatkuivat kulissien takana Washingtonissa lähes kahden vuoden ajan ennen kuin saatiin aikaan sopimus yhteisestä esityslistasta varsinaisille neuvotteluille syyskuussa 1993. Jordanian kuningas Hussein ja Israelin pääministeri Rabin tapasivat ensimmäisen kerran julkisesti Washingtonissa 25.7.1994. Tämän tapaamisen seurauksena Hussein ja Rabin allekirjoittivat ns. Washingtonin julistuksen, jossa presidentti Clinton oli todistajana. Myöhemmin keskustelut jatkuivat Lähi-idän alueella, jossa molempien maiden delegaatiot tapasivat ja Israelin ja Jordanian välinen rauhansopimus allekirjoitettiin 26.10.1994. Tämä rauhansopimus on merkinnyt monipuolista yhteistyötä maiden välillä kaupan, teollisuuden, turismin, maatalouden ja liikenneyhteyksien alalla. Israel on rauhansopimuksessa sitoutunut toimittamaan Jordanialle 75 miljoonaa kuutiota vettä vuodessa. Vesiprojekti samoin kuin suunnitellun yhteisen Akaba-Eilat lentokentän rakentaminen ovat suunnitteluvaiheessa. Valtiot aikovat pohtia yhdessä myös Kuolleen meren hyödyntämistä turismin ja teollisuuden käyttöön.
Muiden naapurimaiden eli Syyrian ja Libanonin välillä rauhanneuvottelut eivät ole johtaneet konkreettisiin tuloksiin. Esimerkiksi Syyrian lausunto Israelin kevään 2001 pääministerivaaleista oli, että on aivan sama heidän kannaltaan, kenestä tulee Israelin pääministeri, he eivät halua neuvotella kummankaan kanssa.
Sen sijaan palestiinalaisten ja israelilaisten neuvottelut jatkuivat kulissien takaisilla neuvotteluilla Oslossa. 13. syyskuuta 1993 saatiin Oslossa aikaan periaatesopimus Israelin silloisen ulkoministeri Shimon Peresin ja PLO:n puhemiehen Jasser Arafatin välillä. Arafat kirjoitti syyskuussa 1993 Israelin pääministeri Rabinille kirjeen, jossa hän sitoutui mm. hyväksymään YK:n päätöslauselmat 242 ja 338 ja poistamaan PLO:n peruskirjasta lauseen, jossa kielletään Israelin valtion olemassaolo. Kirjassa Arafat myös sitoutuu konfliktin rauhanomaiseen ratkaisuun sekä luopumaan terrorismista ja väkivallasta. Sopimus sisältää yhteisesti sovittuja periaatteita Palestiinan itsehallinnosta sekä Israelin vetäytymisesta Gazasta ja Jerikosta sekä Länsirannalta. Israel puolestaan sitoutui hyväksymään PLO:n edustamaan palestiinalaisia rauhanneuvotteluissa.
Israel ja PLO allekirjoittivat pian tämän jälkeen Washingtonissa yhteisen Periaatejulistuksen, jossa soviittiin yksityiskontaisesti väliaikaiseen sisäiseen itsehallintoon liittyvistä järjestelyistä. Näitä täsmennettiin seuraavien vuosien aikana Gaza-Jeriko -sopimuksella 1994, Länsirantaan liittyvällä väliaikaissopimuksella 1995 ja Hebroniin liittyvillä väliaikaissopimuksilla 1996 ja 1997. Neuvottelut pysyvään statukseen liittyvistä järjestelyistä aloitettiin Tabassa 1996. Ne ovat jatkuneet tähän päivään asti (2001).
Tuula ja Esko Siljanen:
Ikkuna avoinna Jerusalemiin
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.