niin mikä mahtaisi olla teiden kunto?
Jos Saksalaiset siirtyisivät nastarenkaihin
Aatukin sen ymmärsi
12127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vaikea sanoa, mutta minä ainakin antaisin meklarilleni ostomääräyksen: paikallisen lemminkäisen osakkeita heti ja päivän hintaan.
Jaa muttaku ne asuu siellä etelämpänä...
muttaku sielläkin on lunta ja pakkasia talvella.
Onhan siellä joskus, ja varsinkin vuorilla on ankaraakin talvea. Pääosassa Saksanmaata kylmimmän kuukauden keskilämpö on kuitenkin nollan vaiheilla. Sää on siis kylmimmillään suunnilleen samanlaista kuin sisä-Suomessa pyhäinpäivän aikoihin. Eivätkä tietkään ole jäässä kuukausia yhtämittaa. Liukkaus on Saksassa poikkeus eikä sääntö.
Mutta kun suomalaisten nastapellejen mukaan juuri tuossa nollan tietämissä on nastoista kaikkein suurin apu. Ja juuri silloin kun liukasta on "yllättäen".
talvena saksassa oli usein pakkaspäiviä myös muualla, kuin vuorilla, ainakin pohjoisosassa maata.
Onhan niistä nastoista apua, mutta muutaman satunnaisen liukkaan päivän pärjää kyllä ilmankin. Pitää vaan ajaa tarkasti ja huolellisesti. Täällä Suomessa niitä pakkaspäiviä ja liukkaita teitä on paljon enemmän ja pitemmän aikaa. Ei pirukaan jaksa koko talvea ajaa niin varovasti.
Mitähän tapahtuisi, jos saksaan tulisi talvirengaspakko??
mitähän tapahtuisi jos Saksassa oli samanlainen talvi kuin Suomessa?
tapahtuisi, jos Minnesotan osavaltiossa olisi samanlainen talvi, kuin Suomessa? Ainiin siellähä on samanlainen talvi, ja nastarenkaat ovat kielletty. On tosi paljon kuolemia siellä, raatoja pukkaa.
Juu, eikös Aatu kieltänyt aikoinaan talvirenkaat vain juutalaislta.
Jos Saksalaiset lopettaisi koko autoilun niin
miten teiden kävisi?
Yhtä tyhmä kysymys mutta ei kai se niin tarkkaa ole.