En ole onnellinen? Itsemurhako?

Mulla oli aivan samanlaisia kokemuksia omasa lapsuudessa.


Sun täytyy löytää elämäs uudestaan, ja se valitettavasti onnistuu VAIN Jumalan avulla! Nöyrry, luovu ateismistasi. Kaverit ei sua auta. Vanhemmat ei sua auta. Luovu ateismistasi! NÖYRRY! Mee polvilles ja rukoile Jumalaa näyttämään sulle uusi polku elämässäs. Sä et enää omin voimin siihen kykene. Jumala on kosminen tajunta. Jumala ei ole universumi. Jumala on SUUREMPI kuin universumi! Suurempi kuin edes kaikki multiversumit! Mutta Jumala EI auta sua, ellet sä NÖYRRY hänen edessään! Turhaat odotat apua ja tarkoitusta elämääs työtovereiltas, ystäviltäs, vanhemmiltas, sisaruksiltas...sä et sitä sieltä löydä! Jumala voi auttaa sua löytämään sen, mutta EI ennenkuin sä NÖYRRYT pyytämään taivaanisältä apua! Ennen sitä ei auta. Pyydä apua nyt, ennenkuin vahingoitat itseäs jossain onnettomuudessa tai epäonnistuneessa itsemurhayrityksessä. Tee se NYT etkä vasta puolen vuoden jälkeen, koska sä et sillon tiiä missä sä enää oot!

Taidat kärsiä masennuksesta. Se on vakavasti otettava sairaus, johon voi ja kannattaa hakea ammattiapua.

Vaeltava_sielu; heitä jo heti alkuunsa nuo Jumala-jutut!! Nuo ahdistavat useimpia ihmisiä vielä entuudestaankin. Kuulostat suoranaiselta fanaatikko-saarnaajalta =0(

Niin moni on nöyrtynyt, montakin kertaa elämässään, kontannut polvillaan mutta ei se Jumala ole heitä varjelukseensa ottanut =0/ No, minä en ole edes yrittänyt, mutta ilmankin olen pärjännyt, mainiosti.

Sinulle "enoleonnellinen"; kuulostat, että olet aika nuori henkilö vielä. Tuollaiset inhottavat masennus- ja alakulojaksot kuuluvat nuoruuteen, eikä poikakaverin puute ja se että "ei ole kunnon kavereita" ole missään tapauksessa syy lopettaa elämäänsä..!!

Oikeasti se elämä voittaa useimmilla; alakulo helpottaa ja elämä antaa vielä paljonkin yllättävää ja arvokasta kunhan vain maltat. Olen itse ollut aikoinaan nuorena melko väsähtänyt ja masentunutkin. Mutta voi mitä olen saanutkaan matkan varrella; jos olisin itse silloin 20 vuotta sitten ajatellut että elämä ei anna mitään ja parempi kuolla pois, olisin jäänyt PALJOSTA paitsi!!

Hae apua esim. nuorisopsykiatrian puolelta, siellä osaavat auttaa sinua. Tai jollet muuta keksi, niin ihan vaan vaikka paikkakuntasi Mielenterveystoimistoon, myös sieltä saat tehokasta apua (maksuton!) jossa ei taatusti vähätellä kenenkään tuntoja ja ajatuksia.

vai iiin

Oi ja voi tuota tuskan määrää...
Luulen että ole aika nuori ja murrosiässä jolloin kaikki tuntuu kaatuvan niskaan.
Mutta odota pari vuotta ni helpottaa jo kummasti.

Tuttu tunne, mutta älä edes mieti kuolemaa oman käden kautta, vaikka helpoimmalta vaihtoehdolta tässä tilanteessa tuntuisikin. Mulla on ollut pienestä pitäen masennusta ja ahdistusta. En osaa kanssa iloita mistään, mistä muut ja kaikki tuntuu niin tuskaiselta ja ikävältä. Herääminen ja kaikki. Koita ottaa uusi ote elämään. Vaikealtahan se tuntuu, mutta ajattele millainen lahja elämä on. Se on meille annettu ja me voimme tehdä siitä kamalan, tai upean kokemuksen. Se on paljon itsestäsi kiinni, mutta jos sulla ei tunnu nyt olevan voimia yrittää ajatella elämää eri valossa, niin ajattele läheisiäs. Sulla on varmasti ihmisiä, joille olet todella tärkeä, vaikka et itse sitä ymmärrä. Mulle olet ainakin tärkeä, enkä haluis, että kuolisit. Sulla on paljon tehtävää täällä esim. auttaa muita ja olla muiden tukena ja viettää aikaa muiden kanssa. Omalla läsnäolollas tuot ihmisille jo iloa ja oot niille tärkeä. Vaikka itkisitkin, tai olisit surullinen.

Tiedän miltä tuntuu, kun läheisen menettää. Siitä surusta ei pääse ikinä eroon ja varsinkaan siitä, jos läheinen ihminen on itse päättänyt elämänsä. Sullakin on varmasti äiti, isä, veli, tai sisko ja ihmisiä, jotka kärsii lopun ikänsä, jos teet itsekkään ratkaisun ja lähdet. Vaikka elämä on välillä raskasta, niin sitä pitää kunnioittaa ja arvostaa. Sen kanssa ei leikitä!

Sun kannattaa hakeutua apuun. Meet lääkärille, tai jollekkin hoitajalle puhuun ja kerrot nämä tuntemukses niille. Kärsit tod.näköisesti masennuksesta ja saat siihen varmasti hoitoja ja lääkitystä, jotta jaksaisit paremmin elää ja arvostaa omaa elämääs. Olet arvokas ihminen oikeasti! Pääset täältä jokatapauksessa pois ennemmin, tai myöhemmin, mutta takaisin ei ole paluuta. Löydät varmasti ihmisiä, jotka oikeasti välittää susta ja haluaa auttaa sua. Sun ystävätkin varmasti yrittää parhaansa, mutta eivät osaa auttaa, tai pelkäävät heittäytyä auttajan rooliin. Sanon ihan suoraan, että maailmassa on paljon ihmisiä, joista voit saada tukea ja voimaa kulkea elämän läpi. Vertaisryhmä esim. Mäkin oon halunnut kuolla ja yrittänyt, mutta mua tarvitaan täällä ja häpeän jopa sitä, kuinka tyhmä olin kun edes ajattelin moista. Kyllä sulta elämä viedään sitten, kun sua ei enään tarvita. Ei sitä tarvitse itse tehdä. Voit löytää itselles vielä ihanan poikaystävän, kun vain ekaksi hoidat ittes kuntoon ja oot sujut ittes kanssa. Opit rakastaan itteäs ja pitään itteäs arvokkaana yksilönä. Kyllä sellainen poikaystävä vielä löytyy, joka on sun tukena ja pitää susta huolta ja jos ei löydy, niin so what! Ihanaa tää elämä silti on, kun sen oppii näkemään ja siihen oppii suhtautuun eri tavalla! Tsemppiä!

Aloittajalle.
Olet masentunut, siihen on olemassa apua.
Mene alkuun vaikka terkkarille.
Olen myös kokenut saman, sain sopivat lääkkeet ja olo korjaantui.