Väkivallan pyörteissä
Rauhanneuvottelut etenivät rauhanomaisesti koko vuoden 2000 ajan. Israelin pääministeri Ehud Barak, USA:n presidentti Bill Clinton sekä Palestiinan johtaja Jasser Arafat olivat kaikki henkilökohtaisesti sitoutuneet saamaan aikaan rauhansopimuksen, johon sisältyisi Palestiinan valtion perustaminen. Kaikkien toiveissa oli saada sopimus aikaan ennen Clintonin presidenttikauden loppua. Asiat tuntuivat etenevän hyvin neuvotteluteitse. Heinäkuussa oltiin jo hyvin lähellä poliitista päätöstä konfliktille. Presidentti Clinton oli kutsunut Barakin ja Arafatin Camp Davidiin jatkamaan neuvotteluja. Tuolloin USA:n hallitus esitti kompromissiehdotuksen, jonka Barak hyväksyi ja Arafat hylkäsi. Clinton syyttikin suoraan Jasser Arafatia neuvottelujen päättymisestä tuloksettomina. Joulukuun Jerusalem Post-lehdessä oikeistolaisen Likud-puolueen kansanedustaja Yuval Steinitz kertoo omana tulkintanaan, että Egyptin presidentti Hosni Mubarak torpedoi Camp Davidin sopimuksen tajuttuaan, että Arafat on saamassa aikaan rauhan Israelin kanssa. Steinitzin mielestä Egyptin Mubarak esiintyy sutena lampaan vaatteissa ja käyttää huomattavat summat vuosittain asevarusteluun, vaikka Egyptin ja Israelin välillä onkin rauhansopimus.
Kuitenkin El Aksa intifada, joka alkoi 29.9.2000, tuli monelle yllätyksenä. Kesällä olimme lukeneet paikallisista lehdistä artikkeleita palestiinalaisista lastenleireistä, joilla 10-14 -vuotiaille lapsille opetettiin aseiden käyttöä. Ihmettelimme asiaa suuresti. Haastatteluissa jotkut palestiinalaisvanhemmat kertoivat, että he eivät halua lapsiaan tuollaisille leireille, vaan normaaleille lastenleireille. Oltiin valmistelemassa jotakin. Samaan aikaan äärijärjestöjen propagandakoneisto suolsi kiihottavaa propagandaa palestiinalaisissa tiedotusvälineissä, lehdissä, televisiossa ja radiossa. Myös moskeijoiden rukoushetkiä käytettiin tällaiseen propagandaan. Oikeistojohtaja Ariel Sharonin vierailu temppelialueella, eikä suinkaan moskeijoiden sisällä, oli itse asiassa vain tulitikku jo valmiina olevaan ruutitynnyriin. Haluttiinko itsenäinen Palestiina ansaita verenvuodatuksen kautta?
Tämän toisen intifadan jatkuessa Israel on edelleen käynyt rauhanneuvotteluja palestiinalaisten kanssa, mikä on ollut monien israelilaisten mielestä väärin. Heidän mielestään väkivallan täytyisi loppua ennen kuin neuvotellaan mistään. Sisäpoliittisesti tämä intifada on pannut Israelin hallituskuviot täysin sekaisin jälleen kerran. Barak on menettänyt luottamuksen ja eronnut itse. Kuitenkaan parlamenntiä ei hajotettu, edessä olivat vain uudet päöäministerin vaalit. Poliittisen valtapelin ja lehmänkauppojen jälkeen vastaehdokkaiksi jäivät jo tuo edellämainittu, monen israelilaisenkin mielestä liian kovan linjan opikeistopoliitikko, Likudin Ariel Sharon sekä monen työväenpuoluelaisenkin mielestä mieluummin armeijaan kuin Knessetiin kuuluva Ehud Barak. Galluppien mukaan Barakin ainoa pelastus helmikuun vaaleissa olisi ollut palestiinalaisten ja Israelin hyväksymä rauhansopimus, jolla Barak sitten olisi saanut tukea itselleen sekä tämänhetkisen parlamentin hyväksymisen. Entistä kovemmalla halulla Barak, Arafat ja Clinton pyrkivät saamaan aikaan sopimuksen. Barakilla oli varmasti vilpitön halu rauhaan, mutta samalla oma lehmä ojassa pääministerin paikan puolesta. Arafat puolestaan tajusi, että Barak oli valmis sellaisiin myönnytyksiin, joista Sharon ei näkisi edes painajaisunta. Ja Clintonin virkakausi oli lähestulkoon lopussa. Muun taistelun keskellä käytiin myös taistelua aikaa vastaan.
Tuula ja Esko Siljanen:
Ikkuna avoinna Jerusalemiin
Rauhanneuvottelut etenivät rauhanomaisesti koko vuoden 2000 ajan. Israelin pääministeri Ehud Barak, USA:n presidentti Bill Clinton sekä Palestiinan johtaja Jasser Arafat olivat kaikki henkilökohtaisesti sitoutuneet saamaan aikaan rauhansopimuksen, johon sisältyisi Palestiinan valtion perustaminen. Kaikkien toiveissa oli saada sopimus aikaan ennen Clintonin presidenttikauden loppua. Asiat tuntuivat etenevän hyvin neuvotteluteitse. Heinäkuussa oltiin jo hyvin lähellä poliitista päätöstä konfliktille. Presidentti Clinton oli kutsunut Barakin ja Arafatin Camp Davidiin jatkamaan neuvotteluja. Tuolloin USA:n hallitus esitti kompromissiehdotuksen, jonka Barak hyväksyi ja Arafat hylkäsi. Clinton syyttikin suoraan Jasser Arafatia neuvottelujen päättymisestä tuloksettomina. Joulukuun Jerusalem Post-lehdessä oikeistolaisen Likud-puolueen kansanedustaja Yuval Steinitz kertoo omana tulkintanaan, että Egyptin presidentti Hosni Mubarak torpedoi Camp Davidin sopimuksen tajuttuaan, että Arafat on saamassa aikaan rauhan Israelin kanssa. Steinitzin mielestä Egyptin Mubarak esiintyy sutena lampaan vaatteissa ja käyttää huomattavat summat vuosittain asevarusteluun, vaikka Egyptin ja Israelin välillä onkin rauhansopimus.
Kuitenkin El Aksa intifada, joka alkoi 29.9.2000, tuli monelle yllätyksenä. Kesällä olimme lukeneet paikallisista lehdistä artikkeleita palestiinalaisista lastenleireistä, joilla 10-14 -vuotiaille lapsille opetettiin aseiden käyttöä. Ihmettelimme asiaa suuresti. Haastatteluissa jotkut palestiinalaisvanhemmat kertoivat, että he eivät halua lapsiaan tuollaisille leireille, vaan normaaleille lastenleireille. Oltiin valmistelemassa jotakin. Samaan aikaan äärijärjestöjen propagandakoneisto suolsi kiihottavaa propagandaa palestiinalaisissa tiedotusvälineissä, lehdissä, televisiossa ja radiossa. Myös moskeijoiden rukoushetkiä käytettiin tällaiseen propagandaan. Oikeistojohtaja Ariel Sharonin vierailu temppelialueella, eikä suinkaan moskeijoiden sisällä, oli itse asiassa vain tulitikku jo valmiina olevaan ruutitynnyriin. Haluttiinko itsenäinen Palestiina ansaita verenvuodatuksen kautta?
Tämän toisen intifadan jatkuessa Israel on edelleen käynyt rauhanneuvotteluja palestiinalaisten kanssa, mikä on ollut monien israelilaisten mielestä väärin. Heidän mielestään väkivallan täytyisi loppua ennen kuin neuvotellaan mistään. Sisäpoliittisesti tämä intifada on pannut Israelin hallituskuviot täysin sekaisin jälleen kerran. Barak on menettänyt luottamuksen ja eronnut itse. Kuitenkaan parlamenntiä ei hajotettu, edessä olivat vain uudet päöäministerin vaalit. Poliittisen valtapelin ja lehmänkauppojen jälkeen vastaehdokkaiksi jäivät jo tuo edellämainittu, monen israelilaisenkin mielestä liian kovan linjan opikeistopoliitikko, Likudin Ariel Sharon sekä monen työväenpuoluelaisenkin mielestä mieluummin armeijaan kuin Knessetiin kuuluva Ehud Barak. Galluppien mukaan Barakin ainoa pelastus helmikuun vaaleissa olisi ollut palestiinalaisten ja Israelin hyväksymä rauhansopimus, jolla Barak sitten olisi saanut tukea itselleen sekä tämänhetkisen parlamentin hyväksymisen. Entistä kovemmalla halulla Barak, Arafat ja Clinton pyrkivät saamaan aikaan sopimuksen. Barakilla oli varmasti vilpitön halu rauhaan, mutta samalla oma lehmä ojassa pääministerin paikan puolesta. Arafat puolestaan tajusi, että Barak oli valmis sellaisiin myönnytyksiin, joista Sharon ei näkisi edes painajaisunta. Ja Clintonin virkakausi oli lähestulkoon lopussa. Muun taistelun keskellä käytiin myös taistelua aikaa vastaan.
Tuula ja Esko Siljanen:
Ikkuna avoinna Jerusalemiin
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.