Miksi veroilla tuetaan somaleita?

Tosimies.

Miksi maksamillani (valtion minulta varastamilla veroilla) tuetaan maan kansalaisia,eli somaleita Somaliasta?
Me Suomena emme ole mitään velkaan heille, miksi heitä tuodaan maahamme, maa sijaitsee 10 000 km päästä Suomesta ja kaikki huono minkä ovat saaneet aikaan on heidän omaa syytänsä, tarkemmin islamin.

Sen vielä ymmärtäisin jos jollaintapaa suojelisimme vaikkapa Eestin kansalaisia joltakin uhalta tai saamelaisia, mutta että maapallon toiselta puolen olevia joille emme ole mitään velkaa, ja valtio varastaa minulta varoja anten heille?

Eikö avustyön tulisi olla täysin vapaaehtoista ja henkilökohtaista??

27

210

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suuri huijaus

      Kyse on päättäjien itselleen järjestämästä rahan keruusta. Somaleiden tuonti eli valtion virkailijoiden ihmiskauppa tuottaa satoja miljoonia sen järjestäjille.

    • OLET OIKEASSA !

      Se auttakoon joka haluaa. Pakolla ei voi ottaa rehellisiltä suomalaisilta rahaa Afrikan mustalaisten elättämiseen, koska se auttaminen ei lopu koskaan. Mustalaiset osaavat loisia, hamaan maailmanloppuun asti.

      SAA-TANAN HYYSÄRIT OVAT SAA-TANAN TYHMIÄ.

    • Tämä selvä

      On selvitettävä niiden henkilöiden nimet ja vastuu, ketkä ovat ohjanneet rahasi somaleille. Heidän pitää vastata siitä, miksi näin on tehty. He ovat sinun palveluksessa, koska saavat palkkansa verovaroista.

    • Jussuf (se sama)

      Sata kertaa enemmän tuetaan maajussiloisia. Eikä keneltäkään kysytä.

      • cxzbzsdvsdzvzdsv

        maajusseista on sentään jotain hyötyäkin. ilman ruokaa emme pärjää, ilman jussufeita taas vallan mainiosti!


      • Tosimies.

        Mutta heitä tuetaankin järkevistä syistä ja tukeaksemme kotimaista, juuri päinvastainen asetelma kuin vauksessani.


      • Onko siellä

        sompanssilassa maajussejakin, ja me elätämme niitäkin, kalastajia me jo elätämme.
        Minne Suomi vielä joutuu, kun somaloisille jaellaan rahaa perusteettomasti.


      • haluantietää

        Maajussit on suomen omaa porukkaa,niilä on oikeus ja rett saada tukea, Mikä helvetin oikeus on somalialaisilla.? EI mitään oikeutta!!!!


      • Jussuf (se sama)
        cxzbzsdvsdzvzdsv kirjoitti:

        maajusseista on sentään jotain hyötyäkin. ilman ruokaa emme pärjää, ilman jussufeita taas vallan mainiosti!

        Jaa että niin kuin mitä hyötyä? Mitä minä saan siitä että maajussi saa sen puoli miljoonaa euroa verottomana joka vuosi? En yhtään mitään. Ostan ulkomaisia elintarvikkeita kuten muutkin suomalaiset ja maajussi vie perunansa Venäjälle.

        Kerropas kuka tuossa yhtälössä hyötyy!


      • Jussuf (se sama)
        haluantietää kirjoitti:

        Maajussit on suomen omaa porukkaa,niilä on oikeus ja rett saada tukea, Mikä helvetin oikeus on somalialaisilla.? EI mitään oikeutta!!!!

        Ai jahas... taas kun heinähattu pääsee tulkitsemaan Suomen lakia, tulee aina sammakoita suusta.

        Esim KELA-avustukset kuuluvat kaikille Suomessa asuville. Jopa maajusseille, vaikkei tarvitsisi.

        Pienituloisilla on enemmän oikeutta avustuksiin kuin esim. rikkailla jyväjemmareilla.


      • fsdgvasdfadfdasvgdsa
        Jussuf (se sama) kirjoitti:

        Jaa että niin kuin mitä hyötyä? Mitä minä saan siitä että maajussi saa sen puoli miljoonaa euroa verottomana joka vuosi? En yhtään mitään. Ostan ulkomaisia elintarvikkeita kuten muutkin suomalaiset ja maajussi vie perunansa Venäjälle.

        Kerropas kuka tuossa yhtälössä hyötyy!

        suomen pitäisi olla vielä nykyistä omavaraisempi. tulet sen itsekin huomaamaan euroopan tilanteen muuttuessa radikaalilla tavalla jo ensi vuoden aikana.

        >>Ostan ulkomaisia elintarvikkeita kuten muutkin suomalaiset>>

        kas niitä ihan samoja tukia saa puolalainen ja saksalainen maajussikin :D

        btw, miksi zimbabwe, joka oli ennen afrikan ruoka-aitta, ei tuota enää juuri mitään?
        ei tuo maanviljelys mitään avaruustiedettä ole, mutta näemmä liian vaativaa jussufeille.


      • EU:ssa sama juttu?
        fsdgvasdfadfdasvgdsa kirjoitti:

        suomen pitäisi olla vielä nykyistä omavaraisempi. tulet sen itsekin huomaamaan euroopan tilanteen muuttuessa radikaalilla tavalla jo ensi vuoden aikana.

        >>Ostan ulkomaisia elintarvikkeita kuten muutkin suomalaiset>>

        kas niitä ihan samoja tukia saa puolalainen ja saksalainen maajussikin :D

        btw, miksi zimbabwe, joka oli ennen afrikan ruoka-aitta, ei tuota enää juuri mitään?
        ei tuo maanviljelys mitään avaruustiedettä ole, mutta näemmä liian vaativaa jussufeille.

        Zimbabwe tuottaa yhä, mutta USA:n asettama Mukabwen nukkehallitus antaa ruokaa vain niille joilla on oikeat mielipiteet:

        http://reliefweb.int/node/156680

        Tähän suuntaan on EU myös menossa. Ne maat jotka ryppyilevät pankkiirien korkotulohanaa vastaan joutuvat niin suuriin vaikeuksiin että kansalaiset näkevät nälkää.


      • ????
        Onko siellä kirjoitti:

        sompanssilassa maajussejakin, ja me elätämme niitäkin, kalastajia me jo elätämme.
        Minne Suomi vielä joutuu, kun somaloisille jaellaan rahaa perusteettomasti.

        Kalastajilta viemme kyllä kalat. Valehtelet räikeästi siis.


      • fzxgzxdfvg
        EU:ssa sama juttu? kirjoitti:

        Zimbabwe tuottaa yhä, mutta USA:n asettama Mukabwen nukkehallitus antaa ruokaa vain niille joilla on oikeat mielipiteet:

        http://reliefweb.int/node/156680

        Tähän suuntaan on EU myös menossa. Ne maat jotka ryppyilevät pankkiirien korkotulohanaa vastaan joutuvat niin suuriin vaikeuksiin että kansalaiset näkevät nälkää.

        >>Zimbabwe tuottaa yhä>>

        kyllä, mutta vain pienen murto-osan siitä mitä aiemmin..


    • paha juttu

      Se tässä kaikkein kamalinta on, että tämä somalien tukeminen tapahtuu velkarahalla, mikä kostautuu myös tuleville sukupolville.
      Tällainen älytön rahan kylväminen vastiikkeetta ulkomaille ja sieltä tulleille sosialiavun varaan jääville ihmisille pitäisi vähintäänkin puolittaa niin pitkäksi aikaa, kun Suomen valtionvelka on maksettu.
      Sanoin nimenomaa vähintään, enemmänkin voisi tehdä.

    • We never know

      Miksi sinä saat olla vapaalla jalalla? Mitä niin pahaa sinulle on lapsena tapahtunut, että se on aiheuttanut sinulle noin pahan aivovamman? Niin paljon kysymyksiä, kovin vähän vastauksia.

      • Rehellinen vastaus !

        Kauanko köyhät naapurit joutuvat ruokkimaan sinua vielä ?

        Miksi sinä saat olla vapaalla jalalla? Mitä niin pahaa sinulle on lapsena tapahtunut, että se on aiheuttanut sinulle noin pahan aivovamman? Niin paljon kysymyksiä, kovin vähän vastauksia.


    • dfsfsdf

      sdfsdf

    • Mamuvero.

      Somalien ja muiden Schengenalueen ulkopuolisten maiden kansalaisten maahantulo on lopetettava. Väärin perustein maahan päässeet on karkotettava kotimaihinsa. Lakiin on lisättävä pykälä, että jos tällainen maahanmuuttaja syyllistyy rikokseen josta voi seurata vankeusrangaistus, hänet on välittömästi karkotettava.

      Maahan jäävien elättämiseksi on perustettava erityis-mamuvero, johon osallistuvat ne, jotka haluavat elättää mamuja. Ne, jotka eivät halua, on vapautettava mamujen elättämisestä. Mamujen Suomelle vuosittain aiheuttamasta kustannusrasituksesta on laadittava puolueeton arvio jonka on oltava julkista tietoa. Mamujen aiheuttamat kustannukset on painettava tarpeellisia keinoja käyttäen mamuveron tuoton mukaiseksi.

      • mihin menet Suomi

        Olet aivan oikeassa. Tämä on karmeaa tyranniaa ja mielivaltaa veronmaksajia kohtaan, että elätetään ulkomailta tulleita sosialiavun varassa olevia ihmisiä maksajien tahdon vastaisessti. Samaan aikaan karkotetaan maasta sellaisen ulkolaisen henkilön perheenjäseniä, jotka tulee toimeen perheen miehen hankkimilla tuloilla. Tuntuu aivan siltä, että suomalaisilta päättäjiltä on järki kadonnut kokonaan.


      • Nukkepoliitikkomme?
        mihin menet Suomi kirjoitti:

        Olet aivan oikeassa. Tämä on karmeaa tyranniaa ja mielivaltaa veronmaksajia kohtaan, että elätetään ulkomailta tulleita sosialiavun varassa olevia ihmisiä maksajien tahdon vastaisessti. Samaan aikaan karkotetaan maasta sellaisen ulkolaisen henkilön perheenjäseniä, jotka tulee toimeen perheen miehen hankkimilla tuloilla. Tuntuu aivan siltä, että suomalaisilta päättäjiltä on järki kadonnut kokonaan.

        Ehkä järki ei, mutta valta on siirtynyt ulkomaiselle globalistirikollistolle. Rotujen sekoittaminen on jo pitkään ollut toimiva menetelmä viedä valtio sellaiseen tilaan että maa menettää kaikki rikkautensa ulkomaisille ryöstäjille.

        USA on jo tämän kehityksen loppupäässä. Rikollisto on saanut siellä läpi lait joiden pohjalta finanssihait voivat ryöstää ja eivät joudu telkien taa:

        http://www.corbettreport.com/interview-410-james-evan-pilato/

        Klikkaa audioa.


    • V V V

      Jokaista kymmentä elätettyä mamua kohti meidät pakotetaan elättämään myös 2-3 saa-tanan mamuhyysäriä.

      Siinä syy, miksi elättijuristilauma; Halonen, Thors, Brax ja opiskelija Bidee roudaavat tånne mamuja. SE ON AINOA SYY.
      Jos hyysäreitä ei elätettäisi, hyysärit estäisivät mamujen maahan tuonnin, perusteena vaikka työllisyys.

      Minä olen alkanut vihaamaan loisia ja turhia elättejä.

    • Jussuf(se sama)

      Somalit ovat Suomalaisen kansakunnan selkäranka, ja minä pidän siitä hyvää huolta, ettei rahasäkki paina sitä kieroon.

      • P.H.

        Minne somalit kakkasi, ennenkuin suomalaiset teinitytöt rakensivat somaleille kakkahyysikät ?


      • Jussuf (se sama)
        P.H. kirjoitti:

        Minne somalit kakkasi, ennenkuin suomalaiset teinitytöt rakensivat somaleille kakkahyysikät ?

        No niin, maajussi pääsi taas mieliaiheeseensa. Lannan levitykseen ja sen ilmenemismuotoihin.

        Kerro lisää kotioloistasi.


    • Järki käteen

      Kyllähän me tuolle(kin) stoppt saadaan josvain halutaan.
      Eiks juuri kokoomus ole mukana mamubisneksessä?
      Samoin rkp. Maksakoot tosiaan itse ne loisijat, mutta ironistä tässä(kin) on se, että meillä maksatetaan maahan saapuvat loisijat, että myös heidän roudaajansa...

      Siinä touhussa on isot raht kyseessä ja ne on MEIDÄN rahojamme.

      Katsokaa persujen mietteitä: "Hoidetaan ensin edes oman maamme asiat kuntoon ja avustetaan sitten TYÖPOHJAISIA maahanmuuttajia"

      Eikö tuo kuulosta jotenkin järkeenkäyvältä?

    • yksityisyrittäjä

      Mutta kyllä Kepu kiittää.Joka kannon nokkaan tukiaisia,

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      98
      740
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe